Shittiä

Tänään illalla tuli jälleen niin sanotusti tuotetta housuun. Iltalenkin jälkeen nimittäin aloin kaipailemaan puhelintani, mitä ei sitten löytynyt mistään. Molemmat laukut pengottiin ja mietittiin, missä sitä viimeksi oli käytetty. Lopputulos oli, että eilen ennen kuin lähdettiin reenaamaan viiden aikaan. Silloin otimme taksin ja ajoimme 2700 m korkeuteen Sulultaan, missä tasaisella nurmialustalla juoksimme 50 minuuttia. Lopussa vedimme pari minuuttia reipasta ja 4x100 m kohtuu räväköitä vetoja. Hotellille palasimme puoli seiskalta, kävimme suihkussa ja menimme iltapalalle. Melko uuden nokialaiseni olin laittanut hyvään talteen mielestäni repun taskuun. Nyt kun numeroon soittaa, kukaan ei vastaa eli puhelin on mahdollisesti kiinni. Akku ei voi vielä olla loppu.

Treeneistä: Eilen viiden aikaan hyppäsimme taksiin ja nousimme 2700 metriin juoksemaan tasaisella nurmikolla. Aloittelimme hölkkäämällä metsikössä ja siirryimme aukealle hiukan myöhemmin. 40 minuutin juoksun jälkeen vedimme pari minuuttia reipasta ja palauttelimme. Sen jälkeen 4x100 m aika terävästi Henokin kanssa ja hyvin kulki. Sen voi vain arvata, tekikö hengitys töitä - tekihän se mutta sykkeet pysyivät kohtalaisesti aisoissa.

Tänään ajoimme uuteen paikkaan pari sataa metriä alemmalle nyt hiukan mäkisempään metsikköön. Sykkeet pysyivät kohtalaisen hyvin kurissa ja juoksimme tunnin. Loppuvaiheessa jälleen pari minuuttia reipasta ja päälle 4x100 m kiihdytystä. Seurana olivat Henokin lisäksi Afrikan mestari kasilta ja Ammanin MM-maastojen tyttösarjan nelonen. Eilen seurana oli 1.47/3.40 korkealla juossut kaveri, joka ei Berliiniin päässyt. Nimet kaivan esiin myöhemmin.

Tällekin päivälle riitti ihan kivasti hommia, sillä vaihdoimme hotellia. Tulimme lähemmäs golfkenttää minne pääsemme kuitenkin vain aamuisin ennen seiskaa. Henok asuu ehkä hiukan lähempänä ja Suomen suurlähetystö on tuossa parin sadan metrin päässä. Sieltä piti hakea todistus, että pääsemme stadionille treenaamaan. Illalla hölkkäilimme Jarin kanssa 8 km tässä lähikortteleita kierrellen. Oli varsin hauskaa seurata Jarin lopussa häviämäänsä taistelua kakkoshätää vastaan loppumatkasta. Hetkeä myöhemmin huomasinkin sitten puhelimen puuttuvan ja hauskuus loppui siihen. Illan pasta polognese sen sijaan maistui.

Addis Abeba ja Bole airport

Pitkä ja rasittava matkustus on suoritettu. Sunnuntai aamuna kahdeksan jälkeen lähdin Parkanosta liikkelle kun isäni vei minut Tampereen rautatieasemalle. Kaffittelun jälkeen hyppäsin pendolinoon ja saavuin lentokentälle puolen päivän maissa. Jari Lahti saapui sinne myös pian ja tsekkasimme itsemme sisään. Päätin toteuttaa haaveeni uuden kameran ostamisesta ja Leica d-lux 4 vaihtoi omistajaa.

Lennolla Istambuliin viereen sattui istumaan Antti Siltala, mies joka pelaa ammatikseen lentopalloa Ankarassa. Siinä oli kovan luokan kaveri ja lentomatka meni mukavasti urheilusta puhuttaessa. Nopean paniikkivaihdon jälkeen olimme Addikseen suuntaavan koneen penkeillä istumassa ja lento lähti lähes tunnin myöhässä. Tämä tiesi sitä, että olimme Addiksessa puoli kolmen aikaan yöllä. Henok oli onneksi vastassa kavereineen ja saavuimme Embilta Hotellille tuntia myöhemmin. Menimme heti nukkumaan ja tarkoitus oli nukkua mahdollisimman pitkään. Matkan rasituksista johtuen heräsimme 8 aikaan. Ennen aamupalalle menoa piti tietenkin testailla uusia kameroita, sillä Jarikin oli hommannut pokkarin Canon xc200 powershot.

Aamulenkki jäi suosiolla väliin ja kävimme pienellä kävelylenkillä aamupalan jälkeen. Keli Addiksessa on pilvinen ja varsin kylmä. Ehkä jotain 15-16 astetta.

Huomisen matkan valmistelu alkoi tänään, kun ryhdyin selvittämään matkaa Parkanosta Helsinkiin. Yllätyksekseni sunnuntaiaamuna ei kertakaikkiaan ole kyytiä (juna/bussi). Siksipä isäni joutuu heittämään minut huomenna 80km päähän Tampereelle, mistä kyllä lähtee juna. Toinen vaihtoehto olisi ollut tänään matkustaa Jyväskylään, mistä ottaa aamubussi Jartsan kanssa. Turhaa matkustelua siinä olisi ollut ja päivällä pestyt pyykitkään eivät olisi ehtineet kuivua..

Aamulla nukuin pommiin, kun yön aikana oli kännykän akku tyhjentynyt eikä herätys siitä syystä toiminut. Onneksi ei ollut sen tärkeämpää menoa kuin aamulenkki Parkanolaisen ex-leipurin ja aktiivisen Perussumalaisen Reijo Ojennuksen kanssa. Ehdin juosta 12km kevyessä myrskyssä ennen Reijon astumista kehiin. Hänen kanssaan juoksimme kevyen kympin jutellen päivän polttavista asioista. Lenkin jälkeen hän poikkesi katsastamaan veljeni ja minun tekemiä kirjoja. Saattaa olla Reijollakin kirjabisness mielessä..

Leirimotivaatiota hain surffaamalla netissä iltapäivällä: “What I’ve seen with other athletes compared to those in Ethiopia or Kenya is that they can’t accept only running in their life. They must do other things, and this makes them tired,” he says. “Athletics comes number one for African athletes; there is nothing else. They train very hard and sleep the rest of the day to recover. There is no second job or social time. They are very disciplined and work very hard, because they realize this is what it takes to be the best in the world, and this is what their rivals are doing.” :Tareg Jamal. Suomessa tälläinen teksti tulkittaisiin Maaninkavaaralaisuudeksi!

Uusi työväline? Etiopian yleisurheiluliitto.

I. joulupäivä

Vuoden kovin ruuan mättökausi alkaa olla ohi. Tällä kertaa tuo jakso meni omalta kohdalta paremmin kuin yleensä. Sitä perinteistä syömisen ja laiskottelun aikaansaamaa fiilistä ei tullut vaan olotila oli varsin hyvä. Eilen pakettien jakamisen jälkeen tuli toki herkuteltua vihreillä kuulilla ja suklaalla kunnon jouluaterian lisäksi. Pari suklaarasiaa otan matkaevääksi ja jos toinen niistä säilyy avaamattomana annan sen tuliaislahjaksi Henokille.

Aamupäivän lenkkikaveriksi sain entisen Teivon, nykyisen Pyrinnön miehen Timo Lähteenmäen. Aika tarkalleen vuosi sitten näin häntä viimeksi Tapaninpäivän lenkillä. Keskustelun alkuun pääsimme kuitenkin tosi helposti ja 15 kilometriä sujui mukavasti jutustellen. Aiheet käsittelivät urheilua ja elämää kolmikymppisten näkökulmasta. Lenkin jälkeen olotila oli henkisesti ja fyysisesti mainio. Tuntui siltä, että juoksu alkaa taas kulkemaan pikkuhiljaa.

Illalla kävimme vanhempien kanssa lähinaapurissa kylässä, missä sain leikkiä itseäni parikymmentä vuotta nuorempien lasten kanssa. He olivat saaneet joululahjaksi sellaisen leukojenvetotangon, jolla voi myös tehdä punerrus- ja vatsaliikkeitä. Pienen innostuksen jälkeen jokainen kokeili omia maksimejaan näissä kolmessa lajissa. Ite vedin 10 leukaa, 20 punnerrusta ja 100 vatsalihasta. Kyläilyreissun jälkeen alkoi kropassa tuntua, että selkäjumi alkaa helpottamaan. Niinpä lähdin kevyelle 10km iltalenkilla ja päälle spurttailin 2x100m. Lenkin aikanakin tein jotain vauhdinvaihtelua ja tunnustelin kroppaa: Juoksu alkaa tuntumaan jälleen siltä miltä pitääkin!

Heri ya Krismasi na mwaka mpya 2010!

Tässä vaiheessa jouluaattoa on aika toivottaa blogin lukijoille hyvää joulua ja rauhallisia liikkeitä vuonna 2010!

Oma joulun vietto alkoi aamuisella 15km lenkillä sekä kevyellä hyppelyllä, jonka tarkoituksena oli hiukan herätellä ikiroudassa olevia reisiä. Kyseessä oli päivän ainut juoksulenkki, sillä loppupäivä meni tiiviin ohjelman parissa. Seuraavassa muutama perinteinen jouluaaton aktiviteetti: joulupuuro+joulurauhan julistuksen seuraaminen Suomen Turusta. Päiväkaffeet sekä kävely keskustaan seuraamaan livenä parkanolaista joulurauhan julistusta. Lahjojen kääriminen sekä niiden vienti joulukuusen alle (kuusi koristeltiin eilen). Joulusauna sekä juhla-ateria odottavati vielä itseään. Illan kliimaksi on luonnollisesti lahjojen jako sekä pienimuotoinen jouluhartaus, joka sisältää jouluevankeliumin luvun sekä pari biisiä. Luulen että kyseessä on varsin perinteinen joulunvietto. Toista joulua vietän Etiopiassa 7. tammikuuta paikallisen kalenterin mukaan. Luulen, että rituaalit poikkeavat hiukan suomalaisesta meiningistä ja mielenkiinnolla odotan sitäkin joulua!

Pari kallista treenimestaa Addiksessa: http://www.runningacrossborders.org/ ja http://www.olympia-atc.com/

Pienikin harjoittelu alkaa tuntua kropassa. Ilmeisesti kun ikää tulee täytyy palautumispuoleen alkaa kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Maanantain reenissä tuntui hiukan alaselkä olevan jumissa. Tiistaina tilanne oli sama, kun lumipöperössä taivalsin menemään. Tänään aamulla keventelin 9km+10km ja yritin palautella saunomalla ja venyttelemällä huolellisesti. Ei auta ei- selkä on jumissa. Pelimiehenä olisin ottanut hieronnan tähän joulun alle, mutta perussaamattomana jäi sekin varaus tekemättä. Otetaan nyt sitten kevyesti ja aloitetaan uusi nousu uudella mantereella.

Viimeiset pari päivää olivat kiireisiä töiden ja harrastusten vuoksi. Lisää töitä aiheutti romujen pakkaaminen laukkuun kuukauden edestä. Onnistuin siinä vanhalla rutiinilla, mutta olen aivan varma että jotain tärkeää unohtui kuitenkin. Ainakin se oma lääkelaukku jäi Jyväskylään. Sieltä on perinteisesti löytynyt droppia vaivaan kuin vaivaan. No eiköhän tällä kertaa selvitä maitohappobakteereilla ja Voltareneilla. Positiivinen asia tällä hetkellä on joulun vietto sekä se, että korvien tinnitys alkaa olla voitettu asia.

Talven ensimmäinen liukastumiskaatuminen on rekisteröity. Tuntumaa suojatien pintaan tuli otettua loppuvaiheessa lenkkiä ja normaalisti niin että olin kääntymässä. Silloinhan usein liukkailla tukijalka pettää ja koko ruho iskeytyy tatamille. Ei onneksi käynyt kuinkaan, mutta ikävä fiilis se on kun ei pysty omaa kroppaa hallitsemaan. Kaatuessa ehtii miettimään, että nyt tapahtuu jotain odottamatonta mutta suuntaa ei voi enää muuttaa.

Juoksukelit oli tänään todella heikot. Yöllä oli satanut kymmenisen senttiä lunta eikä sitä oltu aurattu aamulenkkiä tehdessäni. Illalla viiden aikaan oli jalkakäytävät kerran aurattu, mutta siihen oli jo sadellut pari senttiä uutta lunta. Askel ei ollut paras mahdollinen ja pieni askeleen pettäminen alkoi jo tuntumaan selässä. Päivän saldoksi tuli 9+17.

Haile haile gebreselaassie

Tänään sain jälleen kokea sen, miltä tuntuu verrytellä treenin jälkeen kämpille melkein sipanneena. Syynä ei ollut pelkästään tehty kova treeni vaan se yleinen sairastelun aiheuttama väsymys. Tarkoituksena oli juosta tänään hallissa 4x3km 3.20 vauhdilla minuutin palautuksella. Jo ekassa vedossa huomasin sykkeen huitelevan reilusti yli 170:tä kun normaalisti se olisi noissa vauhdeissa 160-165. Vauhtihan on sitä mun maratonvauhtia ja sen ylläpitäminen pitäisi sujua tosta noin vaan. Osittain pakkasten aiheuttaman jumin ja sen, että en ehkä ollut palautunut eilisestä pitkästä lenkistä, teki reenistä työlään. Juoksin vain kolme vetoa ja nojailin polviin. Ei oo aina herkkua reenaaminen. Kunto ja olotila voi tästä enään vain kohentua.

Päivän sählinkeihin kuului työntekoa ja laukun pakkauksen aloittamista. Aina yhtä stressaavaa, kun lenkkareita pitäisi saada enemmän mahtumaan laukkuun kuin laki sallii. Henokilta jäi monta paria ja omiakin pitäisi saada sopimaan. Lisäksi vielä kilon Optifuel pönikkä sekä sortsit, aurinkorasvat ja sandaalit. Nyt moni alkaa jo varmaan funtsimaan minne se Takala tällä kertaa on menossa. No Hailea morjestamaan.

Uskon asia

Jokapäiväinen säheltäminen vie ihmisen elämästä suurimman osan ajasta. Usein tätä aikaa kutsutaan arjeksi. Synkinpään vuodenaikaan vietettävä joulu tuo ehkä jotain vaihtelua tähän perussettiin. Joulun lähestyessä asiaan kuuluu kierrellä kaupoissa joululahjoja katselemassa. Joku sisäsiisti tekee jopa joulusiivoukset ja koristelee kämppänsä jouluiseksi. Mun ei tarvitse mennä kuin valmiiksi katettuun pöytään, kun matkustan kotiin Parkanon joulunviettoon.

Sunnuntain pitkälenkki tuli suoritettua mainiossa seurassa tuulisessa pikku pakkasessa. Vauhti oli sopivan kevyttä näin huonokuntoiselle juoksijalle. Oli jälleen työvoitto kurvata kaksi tuntia juoksun aloittamisen jälkeen takaisin kotipihalle. Herkulliset jauheliharisotot ja hiihtokisat töllöstä kruunasivat palautumisen. Silti oli mies aikamoisessa koomassa. Itse aiheutettua oli jälleen fyysisen väsymyksen hankkiminen. Treenaamiseksikin sitä kutsutaan, mutta kun on joskus päättänyt ryhtyä juoksijaksi on siinä teemassa pysyttävä. Jossain määrin on koko juoksu-urheilu uskon asia. Se on päivittäistä treenaamista sillä ajatuksella, että lenkillä käynti nostaa kuntoa ja jokainen treeni on tärkeä. Kovan työn palkitsee sitten aikanaan kilpailussa tehdyt hyvät tulokset.

Päivän toinen sosiaalinen tilanne oli coffee housessa notkuminen Jounin kanssa. Illaksi innostuin vielä menemään Taulumäen kirkkoon iltamessuun. Suosittelen kaikille joskus pientä rauhoittumishetkeä virsien ja saarnan parissa.

Viikonloppu etenee omaa tahtiaan. Enimmäkseen on edelleen pimeää, mutta välillä se aurinkokin jo paistelee. Hyvin huomaa, kuinka ihmiset huomioivat eri tavalla vastaantulevia kun on valoisaa. Joku saattaa jopa ystävällisesti katsoa suoraan silmiin..

Perjantai meni töiden ja parin lenkin merkeissä. Aamulla hurjastelin 7km ja illalla tunnin. Tuntui sekin olevan paljon, sillä illalla olin ihan koomassa saunan jälkeen ja paukuttelin 11 tunnin yöunet. Osansa väsymykselle saattoi vaikuttaa pikkusiskon muutossa auttaminen sekä rasvanen pizza "miesten vegetariana". Oli siinä pizzan päällä monenmoista kasvista :)

Lauantaille olin jo kaavaillut Penan talvijuoksusarjan osakilpailua, mutta kyytiä Vaajakoskelle ei tarjoutunut. Juoksinkin Jounin ja muiden JKU:n junnujen kanssa reipasta kuuluisalla Keuruun maililla. Vauhti oli ihan kohtuullista 3.50 vauhtia ja kuusi kierrosta teki sen kympin verran. Mikä parasta juoksu kulki vaivattomasti ja reeni meni jutellessa. Päälle hallilla 3x100m ja kämpille tankkaamaan ja sprinttihiihtoa seuraamaan. Illalle suunnittelin palauttavaa lenkkiä, mutta mies on sen verran kuitti, että lienee viisainta jättää väliin. Antibioottikuuria on jäljellä vielä jokunen päivä, mutta korvissa soiminen jatkuu. Hyvähän se on että on konserttia omasta takaa, mutta kohta sais jo riittää. Huomenna on kuitenkin perinteinen pitkälenkki.

Ei mulla kiirus ole mihinkään..

Näihin koviin pakkasiin alkaa pikkuhiljaa tottua. Tänäänkin veivasin aamutuimaan pyörää parikymmentä minuuttia työn merkeissä, eikä yli 20 asteen pakkaset yhtään hidastanut menoa. Tai hidasti sen verran, että polkupyörän laakerit olivat aika kohmeessa ja tasaisellakin maalla joutui jalkavoimia käyttämään normaalia enemmän. No "ei tässä kiirus mihinkään ole, pitää vaan kiiruhtaa jotta kerkiää". Näin laulaa Rehupiikles pohjanmaalta.

Päivällä hain kolme kappaletta rokotteita käsivarteen: keltakuumetta, hepatiittia ja mencewaxia vastaan. Mikä toi mencevax on pääsi jo unohtumaan. Sen lisäksi ostin vielä kolerarokotteen ja aion illalla nautiskella sen suun kautta, tällä kertaa ei suonensisäisesti. Koko coctaili tulee maksamaan noin 120 euroa, mutta hyvinvoinnistahan kannattaa maksaa. Viikonloppuna maksoin lääkärillä käynnistä ja lääkkeistä 100 euroa sekä hiukan aikaisemmin fysioterapeutilla käynneistä vajaat pari sataa..

Heti piikitettävästä päästyäni lähdin reenamaan siinä toivossa, että kädet eivät ole vielä ehtineet kipeytyä. Tarkoitus ei ollut nostella puntteja vaan vedellä vetoja. Juoksin 8km alle ja hallilla rullailin 10x100m hölkkäpalautuksella. Kun kone oli alkanut lämmetä runttasin 2000m niin että 50m kovaa ja 50m palautellen. Tonnien väliajat oli siinä 3.45. Vasen pakara hiukan kinnasi maanantain kuntopiirin jäljiltä. Pitää vissiin jättää kaikki kyykyt ja penkillenousut ihan suosiolla pois ohjelmasta jatkossa. Palautuksena oli 3km hölkkää raikkaassa 24 asteen pakkasessa kämpille. Illalla ohjelmassa olisi vielä pyykkikoneen kantoa ja pikkusiskon muutossa avustamista.

Viime päivien treenit voisi kertoa lyhykäisyydessään:

la LEPO, su LEPO, ma 1km juosten kauppaan ostamaan Tolua+1km vr, ti 2km juosten hakemaan tuliaisia Henokille+2km vr, ke 5km+35min vesijuoksua+2km.

Tänään siis alkio kevyt harjoittelu. Kirmasin uimahallille Jounin kanssa vesijuoksua suorittamaan. Yllätykseksi reenin jälkeen tuli Utriainen vastaan, joka oli myös menossa vesijuoksemaan. Häneen ei nyt heti ensimmäisenä olisi odottanut törmäävänsä uima-hallilla. Niin kai se on, että juoksijat treffaafat Aalto Alvarissa.

Ainutkertaista

En voi olla kieltämättä, etteikö edelleen EM-maastojen väliin jääminen sapettaisi. Onnistuessaan matka jo sinänsä olisi ollut merkki jostain. Maaliinjuoksu olisi ollut vielä lisäplussaa. Kuitenkin kun asioita alkaa järkevästi miettimään ja järkeilemään voi syntyä uusia kysymyksiä. Pohjimmaisella niistä kysymys, onko urheilussa mitään järkeä? Hiukan kun avaa silmiään ja katselee ympärillään olevaa maailmaa huomaa sen pyörivän ilman urheiluakin.

Urheilla voi monista motiiveista. Mä olen jossain määrin ollut aina vastarannan kiiski, kun olen sanonut kilpaurheilun olevan sairasta puuhaa. Laittaa nyt ihmisiä paremmusjärjestykseen ja ensinnäkin kilpailuttaa heitä. Toisaalta, esim. lapsilla on luontainen liikunnallisuus verissä ja kilpailu nähdään vain lisämausteena urheilulle. Sitä ylimääräistä energiaa voi purkaa monella tapaa ja miksi ei vaikka juoksemalla. Joskus olen sanonut, että jokaisella pitäisi olla jonkinmoinen harrastus. On se sitten postimerkkien keräilyä tai lenkkeilyä niin pääasia, että vapaa-ajallaan tekee jotain mikä tuntuu mielekkäältä. Tämä länsimainen yhteiskunta mahdollistaa sen, että ei välttämättä tarvi koko päivää käyttää ruuan hankintaan ja työntekoon. Opiskeluunkin eli itsensä kehittämiseen on mahdollisuus ja urheilukin on sallittua.

Vahvasti työnteolle pohjautuva yhteiskunta antaa tietyn rytmin elämälle. Valmentajani jäi viime perjantaina eläkkeelle ja miettii uusia haasteita eläkepäivilleen. Antsa juoksi kultaisella 70-luvulla ja vielä veteraanisarjoissakin. Tuskin hän kokee jääneensä mistään paitsi vaikka lenkkeilikin. Päinvastoin, hän valitsi vielä juoksijoiden valmennuksen.

Kohta viikko levätty. Parinkymmenen asteen pakkaset tällä hetkellä eivät innosta lenkkeilyn aloitusta uudelleen. Vartotaan nyt vielä jokunen päivä. Sen verran piti tänään hillua, että kävin hallilla kuntopiiriä tekemässä.

Kohti uusia tavoitteita ja kautta 2010!

Kuluneen viikon aikana olen ehtinyt kelaamaan monenlaisia asioita. Päällimmäinen tunne tällä hetkellä on kevyt helpotus. Helpotus siitä, että kuukausia jatkuneelle henkiselle ja fyysiselle alavireelle löytyi selitys. Mieheltä nimittäin löytyi poskiontelotulehdus, mikä selittänee korvien soimisen ja kroonisen väsymyksen. Samalla selvisi sekin, miksi aamulenkeillä oli välillä koordinaatio heikko. Kiva tietysti olisi ollut todeta asia aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja ei loppusyksystä monella muullakaan ole liikaa virtaa pattereissa -kiitos suomalaisen auringonpaisteen tai pikemminkin sen puuttumattomuuden.

Viikko sitten maanantaina tein vauhdikkaimman 6xtonni harjoituksen pitkään aikaan. Se olikin sitten jo liikaa elimistölle, joka iski taudin päälle. Tietysti olisin voinut senkin reenin varmistella, mutta tauti tulee jos on tullakseen. Niin ironista kuin se onkin, niin kaikin keinoin pyrin tautia välttämään ja tietysti turhaan. Usein mulla iskee flunssa siinä loppuvaiheessa, kun kaikki muut ovat sen jo sairastaneet. No nyt on jokatapauksessa aikaa huilailla ja miettiä uusia kuvioita. Kerrankin olo alkaa olla palautuneen oloinen.

Eräitä havaintoja suomalaisessa (kestävyys)urheilumaailmassa: 1. Ollaan aidon kiinnostuneita, ketä kisajoukkueisiin valitaan. 2. Spekuloidaan sen jälkeen, ketä olisi pitänyt ottaa ja onko joukkue nyt se paras mahdollinen. 3. Kisan jälkeen todetaan, että olisihan tämä pitänyt arvata. Mitaleita ei tullut ja kyllä silloin joskus se ja se juoksi kovaa. Lisäksi oma kommettini urheilukanavan eiliselle selostukselle: Periaatteessa asia osattiin ihan hyvin. Urheiljoita ei vain tunnettu eikä mitään taustatietoja. Se osattiin selittää, mikä näkyi jo ruudussa. Hatunnostamisen arvoinen asia kuitenkin oli, että kisa yleensäkään näytettiin jollain suomalaisella kanavalla.

EM-maastot urheilukanava klo 15.05

Kohta seurataan juoksijakavereiden edesottamuksia Dublinin EM-maastoissa. Tiedossa on kovaakin kovempi taistelu. Miesten kärjen osalta kiinnostuksen vie Ukrainen Sergey Lebid. Viekö hän jo vaikka kuinka monennen kultamitalin. Miten raastaa Ruotsin Mustafa Muhammed. Entä kuinka hyvin tällä kertaa Sergeylle pistää kampoihin keveäaskelinen Mo Farrah. Mielenkiintoinen nimi on myös Espanjan Getsebeth tai Italian bekele Lalli. Keskiporukan vaiheilla taistelevat Suomen Räsänen, Boström, Puttonen ja Harjamäki. Toivon kaikille ns. hyvää päivää ja että pojat saavat ulosmitattua jokaisen voimanrippeen kehostaan. Ruotsilla ei näyttänyt muita juoksijoita Mussen lisäksi olevan. Sen sijaan Tanskalta on isompi kööri ja Norjalta estemies, keksinsyöjä, Björnar.

Oma olo on helpottunut jollain tavalla. Viikon piina ja arpominen on vihdoin ohi ja sain lääkäriltäkin selvyyden vaivoihin. Poskiontelotulehdus sieltä loppujen lopuksi löytyi perinteisen kausi influenssan "sinuitis maxillaris acuta" lisäksi. Kävin reteesti Helsingin Forumin Mehiläisellä näyttämässä itseäni lääkäri Bernt Lindströmillä. Asiallinen, heikosti suomea puhuva vanha herra tutki ja tutki. Sain myös liitolle toimitettaksi todistuksen niin saavat vakuutuksesta takaisin meikäläisen lennot. Nyt edessä on henkinen ylimenokausi ja nousujohteisen harjoittelun aloittaminen kohti kevättä.

Oheinen kuva näyttää, mistä päin maapalloa mun sivuilla on käyty. Jos joku sattumoisin tallentaa maastot, niin voisitko lähettää mulle?

SEITSEMÄN URHEILIJAA OSALLISTUU MAASTOJUOKSUN EM-KILPAILUIHIN
13.12.2009 klo 10:33
Suomen Urheiluliitto on valinnut seitsemän urheilijan joukkueen edustamaan Suomea maastojuoksun Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään 13.12. Irlannin pääkaupungissa Dublinissa.
DUBLIN (IRL) 13.12.2009 XVI Maastojuoksun EM-kilpailut

Suomen maajoukkue:
Miehet, 9,228 km:
Mårten Boström Sjundeå IF, EM-27 2008, PM-13 2003 ja 2009, SM-2 2007, SM-3 2005.
Joonas Harjamäki Seinäjoen Urheilijat, SM-5 2009.
Juha Puttonen Jyväskylän Kenttäurheilijat, EM-49 2007, PM-5 2008, PM-9 2006, PM10-2007, PM-16 2009, SM-7 2009.
Matti Räsänen Joensuun Kataja PM-6 2009, SM-1 2009.
Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat, PM-15 2008, PM-18 2009, SM-4 2008.
M22, 7,249 km:
Tuomas Jokinen Turun Weikot, PM-15 2009, M22SM-1 2008 ja 2009.
N22, 4,270 km:
Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden, N22SM-1 2009.
Johto:
Joukkueenjohtaja: Tommy Ekblom, 0400 - 772625.
Valmentaja: Guy Storbacka.
Lihashuoltaja: Tapio Viinanen
Lähde: http://www.sul.fi/

Niin se vain näyttäisi olevan, että silloin kun vaaditaan terveyttä eniten sitä annetaan kaikista vähiten. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun kisat jäävät väliin sairastumisen vuoksi. Viimeiseen asti tälläkin kertaa elättelin toiveita pikaisesta paranemisesta, mutta kun se virus on iskenyt ei sitä tosta noin vaan karkoiteta. Eilen perjantaina olin jo töissä normaalisti ja sain arkirutiinit hoidettua. Sen jälkeen istahdin junaan ja matkustin veljeni luokse Helsinkiin. Tarkoitus oli nukkua pitkät yöunet ja siirtyä lauantaina puolen päivän aikaan lentokentälle. Homma meni taas niin että minä suunnittelin ja joku toinen päätti. Yöllä en saanut nukuttua, kun päässä jyskytti ja korvat olivat edelleen lukossa. Aamulla oli äänikin lähes mennyt ja ilmoitin sekä Ekbomille, että valmentajalle reissun jäävän väliin. Sunnuntaina kun olisi pitänyt olla tositoimissa Dublinin nurmikentillä. Kyllähän noita kisoja tulee ja menee, mutta tuon kokoluokan kekkereihin ei valinta käy montaa kertaa uran aikana. Nyt valittiin, mutta mielelläni olisin vielä raastanut kisan läpi. Olisi ollut kiva katsella, mihin sitä pystyy kun itse on parhaassa vedossa. Kyyti olisi kieltämättä ollut melko viileää, mutta onnistuneen suorituksen jälkeen olisi voinut katsella tuloslistaa ja ajatella että meikä vitsi oli tuolla. SM-maastojen neljäs sija Vammalassa vajaa minuutti voittajasta olisi ollut vertailupohjana. Se jälkispekulaatiohan siinä on myös mielenkiintoista kun katselee toisten juoksijoiden henkilökohtaisia ennätyksiä ja sitä jos on onnistunut nujertamaan itseään kovemman.

Nyt kuitenkin edessä on taudin parantaminen. Sitten harjoitellaan kevyesti ja vietetään joulua. Sen jälkeen aletaan jälleen nousujohteisesti harjoittelemaan kohti kevättä. Toivotaan, että kevätflunssa tällä kertaa jättäisi miehen väliin ja suunniteltu puolimaraton sekä maraton toteutuvat.

Torstai oli jälleen toivoa täynnä, kun heräsin palauttavien 12 tunnin yöunien jälkeen tähän maailmaan. Ensimmäinen tehtävä oli se perinteinen oman kropan kuulostelu. Mihinkään ei sattunut, mutta aamulenkille lähtijäksi ei miehestä vielä ollut. Sen sijaan valmistin kunnon neljän viljan puurot mikrossa ja lusikoin sen naamaan hyvillä mielin. Päätin, että jos en voi reenata, niin ainakin keskityn tankkauspuoleen. Ehkä se myös hiukan nopeuttaisi toipumista.

Päivän pilatessessiossa kehitettiin syvien vatsalihasten toimintaa, liikkuvuutta sekä kehon hallintaa. Hiki ei tullut missään vaiheessa, mutta töitä sai tehdä vartalon pitämiseksi kasassa. Useinhan, jos joku lihas on heikko ihminen alkaa vaistomaisesti käyttämään jotain toista lihasta. Kun puhutaan keskivartalon hallinnasta se on kylkien lihakset jotka toimivat kun pitäisi jännittää niitä kuuluisia syviä vatsalihaksia.

Pyörähdin myös JKU:n toimistolla valmennuspäällikköä morjestamassa, joka oli yhtä kannustava kuin aina ennenkin. Porkkanana ensi vuodelle hän esitteli seurajoukkueiden eurooppacupia Bilbaossa helmikuun alkupuolella. Ja niin vain kävi, että ostimme lennot neljälle ja porukka täydentyy vielä mahdollisesti kahdella jantterilla. Asiasta lisää lähemmin.

Se kauan odotettu ja pelätty iltalenkki saapui vääjäämättä. Sitä ennen ehdin kuitenkin kyselemään kahden sentin piikkarinpiikkejä turhaan kolmesta eri urheiluliikkeestä. Ei oota myytiin tällä kertaa, mutta en usko sen sunnuntain kisaa ratkaisevan. Juoksemaan siis lähdin viiden nurkilla uusilla mustanginmustilla Pegasuksilla, joiden käyttöönottoa olin pantannut tätä viikkoa varten. Odotetusti juoksu oli herkkää ja kone lähti käyntiin ihan kivasti. Sellaiset tunnustelevat 8km ehdin juoksemaan ennen kotinurkille kurvaamista. Pari terävää vetoa ja hyvillä mielin hissillä seiskakerrokseen. Huomenna aamulla mahdollisesti jo aamulenkki sekä siirtyminen Helsinkiin veljen luo. Toipuminen siis jatkuu ja toivottavasti ns. viidennellä hetkellä kroppa on valmis kilpailun tuomaan haasteeseen.

Aina ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Maanantain onnistuneen vetoharjoituksen jälkeen juoksin tiistain 20km kevyen lenkin aamupäivällä. Juoksu kulki mallikkaasti ja vasta iltapäivällä aloin tuntea väsymysta. Olotila paheni iltaa kohden kun katselin Tulivaunut- urheiluelokuvaa. Peruspositiivisena menin nukkumaan siinä toivossa, että keskiviikkoaamu koittaisi suotuisasti. Yöllä kuitenkin jo jouduin mittaamaan kuumetta, mitä ei onneksi ollut. Olotila oli kaikinpuolin vaisu ja korvissa pitkään tuntunut paine kasvoi. Aamulle tiesin heti, että tämä päivä menee sängyllä maatessa ja peruutin päivän tulkkauskeikat sekä hieronnan. Ylös noustessa tuntui päänupissa huimaavan, eikä päivänaikana voinut mitään kovin tähdellistä tehdä. Soitin valmentajalleni ja kerroin tilanteesta. Ei ollut hän mielissään kuten en itsekään. Päätimme, että katsomme tilanteen etenemistä ja teemme sitten johtopäätökset. Huomenna pitäisi jo jonkunlainen lenkki saada tehtyä. Kuitenkin peruin myös huomiset työkeikat, mutta uskoisin pääseväni fysioterapeutilla käymään. Siellä olisi tarkoitus tehdä pilates-jumppaa ja sitäkin kautta valmistautua sunnuntain kisaan. Jotenkin vain tässä vaiheessa tulee väkisinkin mieleen jonkinasteinen turhautuneisuus. Ei tauti voinut tulla yhtä viikkoa aikaisemmin tai myöhemmin?

Matti Ahonen osa 1.

Jotkut lukijoista varmaan jo ihmettelevät kun Takala ei päivitä blogia. Perinteenähän on ollut, että yksi teksti ilmestyy joka päivä. Syitä tekooni on useita. Ensinnäkin se, että henkinen tukijani urheilu-urallani valmentajan lisäksi, maanviljelijä Matti Ahonen on poissa. Hänen poismenonsa tuli täytenä yllätyksenä ja asian käsittely tuntuu vievän jonkin aikaa. Yhtenä prosessoinnin keinona olen käyttänyt aloittamalla kokoamaan hänestä kertovaa kirjaa. Väitän, että Parkanon Urheilijoiden sielu teki jotain merkittävää elämänsä aikana ja että näitä vanhan ajan seurajohtajia ei enää ole montaa jäljellä. Toinen syy hiljaiseloon oli se että ei vaan huvittanut kirjoitella blogia. Tiivistettynä reenit voisi kuitenkin kertoa näin:

Pe: aamu 5+5 (päiväkodissa tulkkaamassa), ilta 17km niin että mäet reippaasti+sauna illalla

La: aamupäivä 10h tunnin yöunien jälkeen 20km kiihtyvä+5x100m

Su: 11 tunnin yöunien jälkeen 22km kevyttä Timo Taipaleen kanssa, illalla Täällä pohjan tähden alla- elokuva (3h)

Tänään aamulenkki väliin vaisun olon vuoksi. Iltapäivällä kävin näyttämässä korvia, kun arvelin korvatulehduksen vaivaavan. Viimeiset pari viikkoa korvat on ollu enemmän tai vähemmän lukossa. Sain lääkettä korvien välisen pururadan hoitoon. Illalla oli viikon jännäreeni. Hiukan jo etukäteen mietitytti mitä tästä taas tulee. Onneksi en kuitenkaan jäänyt kämpille makoilemaan. Verryttelyä 5km ja teräviä aukivetoja neljä kappaletta. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä. Tiedossa oli ruhtinaalliset kolmen minuutin palautukset. Usko omaan tekemiseen alkoi palautua reenin edetessä. Eka veto helposti 2.58, syke palautui 94ään. Toinen 2.59 ja syke palautui 94ään. Kolmas 2.53 syke palautui lukemaan 103. Neljäs omalla vedolla 2.49, alkoi jo olla hapoilla, syke laski lukuun 118. Viidenteen ja viimeisen lähdin luottavaisena Puttosen peesiin. Ekan kierroksen aikana piti kiertää junnuja suoralla neljännelle radalle ja tipuin peesistä. Sinnittelin menemään ja 2.46. Ei nyt mitään hurjaa, mutta tuntuu maratoonariltakin vielä jotenkin irtoavan. Tietää hyvää hallikolmosta ajatellen, eikä ole yhtään pahitteeksi Rotterdamiakaan ajatellen. Sitä ennen kuitenkin Dublinin mutakisa. Työ alkaa olla tehty ja kevyttä on tiedossa loppuviikko. Toivotaan että se pitkään päälle pyrkinyt tauti odottaa vielä viikon verran.

Oheihen muistokirjoitus julkaistiin Yläsatakunta-lehdessä toissapäivänä.

Urheilumies Matti Ahonen in memoriam

Marraskuun 12pv vietettiin hiljaisuudessa Parkanon Urheilijoita vuosikymmeniä luotsanneen Matti Ahosen hautajaisia. Uutinen hänen poismenostaan tuli monille täytenä yllätyksenä. Yleisurheiluihmiset, jotka ovat lajin parissa toimineet oppivat tuntemaan Matin toimijana, kun muita ei tahtonut löytyä. Yli kolmen vuosikymmenen ajan hän toimi seuran yleisurheilujaoston puheenjohtajana ja puuhahenkilönä. Matti oli aina paikalla kun seura järjesti kilpailuja Parkanossa. Itse asiassa hän oli se, joka kantoi asioista päävastuun ja soitteli vapaaehtoisia toimitsijoita kisoihin. Kilpailuiden järjestely oli työlästä hommaa kun piti ensin hakea kilpailuita, ottaa vastaan ilmoittautumiset ja sen jälkeen saada koko kilpailu läpiviedyksi. Matille oli kunnia-asia, että kilpailujärjestelyt toimivat mahdollisimman moitteettomasti.

Parkanon Urheilijoiden suuruusvuosina 90-luvun puolivälissä oli seuralla laajalti SM-mitalisteja useassa eri lajissa. Menestystä tuli myös kestävyysjuoksusta, josta tuli myös oma lajini saapuessani Tansaniasta Suomeen vuonna 1995. Seuran järjestämät syysmaastojuoksut olivat elämäni ensimmäiset kilpailut mihin osallistuin. Silloin ja sen jälkeenkin kierrettiin Parkanon Puntin kilometrin mittaista pururataa ja paikalla oli normaalisti Matti ottamassa ilmoittautumisia vastaan, hoitaen lähetykset ja tulokset. Useampaan kertaan Matti tuli tutuksi myös Yläsatakunta-lehden tiloissa, minne hän uskollisesti toimitti tuloksia oman seuran urheilijoiden edesottamuksista.

Omalle juoksijan uralleni Matti Ahosen merkitys on ollut suuri. Useampaankin kertaan tuli istuttua hänen Nissanin takapenkillä matkalla paikallisiin kilpailuihin. Joskus mentiin bussilla, kun liikkeelle oli saatu isompi porukka. Tutuksi tulivat matkat Kuortaneen maastofinaliin, piirinmestaruushalleihin-, maantie-, maasto- kuin ratakisoihin. Aina oli Matti oli mukana kannustamassa seuran omia urheiljoita. Hän auttoi minua koko urheilu-urani monella eri tavalla.

Käytyäni lukion Parkanossa muutin asumaan Jyväskylään. Jatkoin Parkanon Urheilijoiden edustamista, kunnes kolme vuotta sitten päätin vaihtaa Jyväskylän Kenttäurheilijoihin. Tämä vaihto oli kova paikka Matille, vaikka hän tiesikin sen olleen oikea ratkaisu urheilu-urani kannalta. Pian seuran vaihdon jälkeen saavutin ensimmäiset SM-mitalini 4x1500m viestiporukassa. Parkanosta ei tällaista viestiporukkaa olisi saatu kasattua. Pian seuravaihdokseni jälkeen Matti jättäytyi seuran puheenjohtajuudesta sivuun. Jatkuva huoli seuran tulevaisuudesta kuitenkin painoi hänen mieltään. Pienessä kaupungissa seuran pyörittäminen vaatii aktiivisia vapaaehtoisia ja niistä tuntui olevan aina pulaa. Nuorten usein varhainen urheilun lopettaminen tuntui pahalta ja urheiluseuran harrastajamäärä laski suuruudenvuosista. Uskoisin kuitenkin seuran uusien vetäjien toimivan taitavasti ja ymmärtävän lasten ja nuorten liikuttamisen tärkeyden. Kilpa-urheilu on vain yksi osa urheiluseuran työtä ja ne nuoret jotka haluavat kokeilla kykyjään pääsevät varmasti toteuttamaan itseään. Omalla kohdalla juoksu jatkuu yli kolmekymppisenä edelleen ja menestystä on tullut hieman vanhemmalla iällä. Matti oli se joka sai minut uskomaan kykyihini urheilijana.

Viimeisen puhelinkeskustelun kävin Matin kanssa syyskuun SM-maratonin jälkeen. Olin saavuttanut kisoissa hopeaa ja Matti tuntui olleen tyytyväinen suoritukseeni. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna hänen äänessään oli jotain, mikä ei ollut sitä perusmattia. Ehkä hän tiesi lopun lähenevän, mutta ei halunnut puhua asiasta. Matin poismeno tuli minulle täytenä yllätyksenä ja olisin toivonut, että olisin saanut keskustella hänen kanssaan vielä monta kertaa tärkeästä asiasta eli urheilusta.

Parkanon Urheilijoiden sielua kaivaten:

:Miika Takala

Olen kokoamassa Matin elämästä kirjaa viimeisenä hyvänä wanhanajan seuramiehenä. Voit lähettää Mattia koskevia muistoja urheilukentän laidalta tai kilpailuiden tiimellyksestä sähköpostiini miikatakala@hotmail.com. Erityisesti kaikki Mattia persoonana ja urheiluseuran vetäjänä koskevat kirjoitukset tervetulleita. Voit lähettää myös valokuvia, jotka palautan käytön jälkeen. Kirjoitathan ketä kuvissa esiintyy, minä vuonna ja kuka kuvan on ottanut. Pienimuotoisen kirjan tarkoituksena on kunnioittaa Matin yli kolmekymmentä vuotta kestänyttä tinkimätöntä seuratyötä Parkanon Urheilijoiden hyväksi sekä samalla tallentaa osa paikallishistoriaa.

Torstai näyttäisi olevan meikäläisen päivän. Viime torstain 10x400m kulkivat mallikkaasti ja tämän päivän reeni 10x200m niin että 50m kova ja 50m pal, siis varsinainen rynkytysreeni. Aikaa kahden kilometrin vetoon meni 7minuuttia ja palautukset oli tosi kevyitä. Silti lopussa alkoi olla puhti poissa ja kunnon piesty olotila. Kuitenkin paikat kestivät, mikä on pääasia. Toivon mukaan sikahidas maratoonarin keho sai uusia ärsykkeitä ja ehkä jopa herkistyisi tottelemaan kovempia vauhteja tulevaisuudessa. Päälle veryteltiin 1km ja iskettiin 6x200m 200m hölkkäpalautuksella aikoihin 31-29sek. Meno ei ollut herkkää, mutta jaksoi ja juoksu tuntui kohtalaisen rennolta. Ja edelleen missään paikassa ei kolottanut yhtään. Päälle taas 1km hölkkää ja pakara/polvennostojuoksua tekemään 4x40m. Itse asiassa olotila oli niin maratonmainen, että innostuin vielä loikkimaan 4x40m todella komealla loikalla keskittyen siihen jalan maahan läpsähtämiseen. Täysin kuoleentuva askelhan tuhlaa energiaa kaikkein vähiten..

Mulla alkaa pimeällä juoksemiseen tulla jo jonkinlainen fiksaatio. Hipposhallille verrytellessäni tuntui kun en olisi koskaan ennen juossut. Ei osannut arvioida lenkkivauhtia ja askel tuntui todella nihkeältä. Heti hallille parempaan valoon päästyäni olotila koheni, mitä nyt korvissa soi jumissa olevien niskojen vuoksi.

EM-maastojoukkue on nyt sitten virallisesti julkaistu. Mielestäni liitolta oli hyvä veto lähettää paikalle tällä kertaa äijäkööri. Nuoret olivat viime vuonna. Täytyy sanoa, että oma valinta ei ainakaan treenimotivaatiota laske yhtään. Päinvastoin sillä treeni on ollut kovempaa kuin aikaisempina vuosina ja uskoisin olevani ihan kohtalaisessa kunnossa. Eihän tässä ole uuteen maratoniin kuin nelisen kuukautta. Nopeasti se aika menee.

Viime viikonlopun Pajulahden kestävyysseminaarista on saatavilla luentomateriaalia ym. Tässä linkki.

Tänään sitten tuo elämän piristyttäjä päätti näyttäytyä. Heti kun lämpömittari meni miinukselle niin taivas kirkastui. Ehkä parempi kuitenkin näin päin, sillä mieluummin viisi tuntia aurinkoa kun ei aurinkoa viikkokausiin. Tai kyllä se aurinki siellä on, edessä vain on noin pari kilometriä paksu pilvivero. Toinen päivän piristäjä on meille suomalaisille tuttu kahvi. Jotkut juovat sitä litrakaupalla päivässä, mutta mä olen pärjännyt toistaiseksi päiväkaffeella. Se tasoittaa sopivasti lounaan jälkeistä ramaisevaa oloa eikä tee niin mieli päiväunille. Itseasiassa siihen ei nykyisin olisi edes mahdollisuutta.

Kofeiinia virtasi suonissani vielä kello kolmen aikaan, kun Sokoksen kautta kämpille suuntasin. Hain sokkarilta S-ryhmän joululahjan: paketillisen Pandan juhlapöydän konvehteja. Niitä ei auttanut kuitenkaan napostella ennen lenkkiä. Jalkaan kiskoin uudenkarheet Adidaksen kompressiohousut ja päälle normitrikoot. Ihme malliset kompressiot, kun munkin tikkujaloissa tuntuivat kiristävän. Ne jalassa sitten huolellisen tsemppaamisen jälkeen suunnistin hämärtyvään ulkoilmaan. Ohjelmassa oli parinkympin reipas ja mielessä painoi aamulla kipeytynyt jalkaholvin jänne. Päivällä olin jo napannut pari Voltarenia ja jännitin tuleeko juoksusta mitään; tuli onneksi eikä vaiva häirinnyt nylkkäämistä ollenkaan. Juoksu oli silti aikamoista taapertamista ja Polarin senhetkinen vauhti Ggps:n mukaan oli säälittävää 4.30-5min vauhtia. Tarkoitus oli juosta 150 sykkeellä ja siihenkin sai tehdä töitä. Askel ei ollut herkkää missään vaiheessa ja tuntui kuin takakontti olisi viistänyt maata. 1.20 juostuani olin jälleen kämpillä ja tsekkasin keskivauhteja. Yllätykseni juoksin 145 keskisykkeellä 4.00min keskivauhtia eli siis ihan kohtalaista reippailua. Noi väliajat tuntuvat vielä uskomattomammilta mutta kuitenkin:

Aika Kierrosaika Syke Max Keskiarvo Min Matka min/km
0:09:59,5 0:09:59,5 145 147 135 83 1,171 3:37
0:14:03,5 0:04:04,0 144 146 139 128 1,042 3:54
0:18:01,6 0:03:58,1 140 144 137 126 1,137 3:29
0:21:57,2 0:03:55,6 142 148 144 140 1,146 3:25
0:26:05,7 0:04:08,5 147 148 145 141 1,082 3:45
0:29:30,6 0:03:24,9 153 153 151 146 0,948 2:48
0:32:38,9 0:03:08,3 150 153 149 146 0,963 3:15
0:35:27,2 0:02:48,3 149 152 148 142 0,954 2:56
0:39:06,6 0:03:39,4 144 155 150 144 1,008 3:37
0:43:02,5 0:03:55,9 150 153 150 144 1,120 3:30
0:46:44,7 0:03:42,2 149 151 147 141 0,918 4:02
0:51:03,2 0:04:18,5 147 150 148 147 0,909 4:44
0:54:40,7 0:03:37,5 147 153 148 144 0,803 4:24
0:58:33,7 0:03:53,0 145 151 146 141 0,831 4:40
1:02:39,5 0:04:05,8 143 151 146 142 1,133 3:36
1:06:51,9 0:04:12,4 145 152 147 143 0,977 4:18
1:10:50,5 0:03:58,6 140 152 143 132 1,117 3:33
1:15:00,4 0:04:09,9 149 155 149 141 1,032 4:02
1:19:04,8 0:04:04,4 113 158 148 115 0,705 5:32

Harvinaisen raskasta puuhaa on ulkoilu tähän aikaan vuodesta. Millään ei jaksaisi raahautua ulkoilmaan sen jälkeen kun on töistä kämpille itsensä kammennut. Se kuuluisa sohvan vetovoima vaan on niin vahva. Heikko mieli antaa kropalleen hiukan armoa ja ajattelee, että lähden lenkille pienten päiväunien jälkeen. Voin sanoa, että olo ei ole yhtään sen virkeämpi puolen tunnin päikkäreiden jälkeen. Ulkonakin on pimeää kuin keskiyöllä. Ei ihme jos on kestävyysjuoksu nykyihmiselle niin vaikeaa. Monenlaista parempaakin tekemistä on tarjolla ja loppujen lopuksi miksi sitä pitäisi edes käydä lenkillä joka päivä?

Näitä maailmanlopun ajatuksia mielessäni kiersi kun sidoin lenkkarin nauhoja kiinni. Mieli oli kaikkea muuta kuin positiivinen tulevaa 20km taivallusta ajatellen. Nykyään ei edes Jyväskylästä tahdo löytyä lenkkiseuraa entiseen malliin. Tai ehkä löytyisi, mutta sekin edellyttäisi puhelinsoittoja sekä asioiden sopimista ja sekin söisi niitä vähäisiä jäljellä olevia energiavarastoja.. Alkulenkistä tulin jopa niin negatiivisen ajatuksen valtaan, että ajattelin tulevan kauden olevan viimeinen kun itseäni väsytän näin voimakkaasti syksyllä. Sitten mieleeni tuli ajatus aikaisemmilta vuosilta: kyllä sitä ennenkin väsytti syksyllä.

Havaintoja pimeäll juoksemisesta: Askel menee kyyryyn kun maastossa katsot mihin asettelet jalkojasi. Välillä tulee horjahdus eikä edes yhtään naurata. MP3 musiikki pauhaa korvissa, mutta edes Pandorran "Summer is crazy" ei yhtään virkistä. Polkaset vesilätäkköön ja toinen sukka on litimärkä loppulenkin. Lenkin päätteeksi kengännauhoja avatessasi selkänikamat naksuvat, kun jännitys selässä helpottaa. Ainut positiivinen asia pururadan pehmeimmissä kohdissa on ajatus, että Dublinissa juostaan mutaisella nurmiradalla. Joo ja huomenna on taas pakkasta, mitä tietää liukkautta ja maan jäätymistä. Toivottavasti porukka pysyy yhtä hyvin kasassa Dublinissa kuten kuvassa :)

Aina ei voi voittaa,

Ja joskus ei vaan kulje. Tänään oli varmaan vuoden huonoin ns. kova treeni. Sehän ottaa pannuun aika lailla, mutta tuleen en jää makaamaan eli juoksu-urheilu jatkuu. Treeniohjelmassa oli tälle päivälle merkattu kovia tonneja eli viikon kovin treeni. Päivällä olin Jounin kanssa herkutellut Thailaisessa ravintolassa ja illalla ikävästi vatsassa poltteli hyvinmaustettu ruoka. Se ei kuitenkaan reeniä pilannut, vaan ehkä kipeät etureidet. Juoksu oli aikamoista töpöttämista eikä vienyt eteenpäin ollenkaan. Ekat tonnit kulkivat 3.03 ja 3.06 vauhtia, mutta niihinkin piti jojottaa. Tämä on aina huono enne reenin alussa, mutta uskoin kropan alkavan vielä siitä tottelemaan käskyjä- ei alkanut. Seuraavat 3.02 ja 3.03 kun piti jo juosta 2.55 vauhtia. Seuraava 3.02 ja vika 2.53. Näissä palautus pidennettiin jo minuutista kolmeen minuuttiin, kun katastrofin ainekset näyttivät olevan ilmassa. Juha pisteli vedot tavoitevauhtia ja mä jojotin perässä. Jotenkin vain osasin ounastella tälläistä reeniä. Päälle juoksin 10x100m 100m hölkkäpalautuksella. Tuntui että ei olisi edes reeniä tehnyt. Ei tälläiset reenit muuten harmita, mutta kun pitäisi iskeä kovaa niin keskinkertaisuus ei tyydytä. EM-maastoissa on jumbosijat tarjolla tällä vauhdilla ja sehän tekisi hyvää jo ennestään vahvalle itsetunnolle. Ei sen puoleen, mä oon valmis ottamaan turpaan. Tähän ikään mennessä on kyllä oppinut menemään oman pään mukaan.

Tänään muutenkin tuli vahvasti lunta tupaa kun mulle selvisi EM-maratonvalinnat. Tilanne on se, että pitäisi löytyä kaksi alle 2.18 maratoonaria, jotta kolme hieman hitaampaa 2.20 maratoonaria voitaisiin lähettää baanalle. Tällä hetkellä vain Fransis Kirwa näyttäisi olevan tarpeeksi kova jätkä ellei nyt Måre, meikä, Anssi tai Hena pistele ensi keväänä alle 2.18. Muuten näyttäisi tämän vuoden maratontilasto kärjen osalta ihan kohtalaiselta noin nylkkynäkökulmasta:

1. Mårten Boström (2:19,12)
2. Anssi Raittila (2:19,16)
3. Henri Manninen (2:19,28)
4. Miika Takala (2:21,34)

Hyvä Hena, hyvä Sanna!

Kerrassaan mainio päivä! Seurakaveri Henri Manninen juoksi 2.19,28 ja Kenian treenikaveri Sanna Kullberg 2.48.13 tänään Firenzen maratonilla. Molempien ajat ovat komeita omia ennätyksiä. Henalla kyseessä vielä debyytti! Näköjään tähänkin aikaan vuodesta voi olla kovassa kunnossa. Laittakaa raporttia vaikka raastoon niin voidaan lukea kisan kulusta tarkemmin!

Oma lenkki kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia kulki Parkanon hiekkateitä. Sain juosta päivänvalossa ja keli oli plussan puolella. Tuntui kuin olisi ollut vasta syksy. Lenkin jälkeen herkullinen lounas ja päiväunet. Hiihdon puolella oli mielenkiintoiset kilpailut sekä miehissä että naisissa. Kyllä sellaisten kilpailuiden seuraaminen nostaa omaakin motivaatiota. Kyseessä kun on myös kestävyyslaji.

Juttu Japanin reissusta raasto.comissa. Mene nettisivuille ja klikkaa sieltä kohta kisaraportit.

Hiihto on ihan jees!

Hiihto on ihan seurattava laji. Totesin tämän katsellessani päivän maailmancupia Kuusamosta. Suomalaiset pärjäsivät ihan kohtalaisesti ja hiihtopuolella huippujen osalta näyttäisivät ns. pullat olevan hyvin uunissa. Hieman säpsähdin kun mietin, ovatko ne maailmanmestaruus- vai olympiakisat Vancouverissa tällä kertaa vuorossa? Niin tai näin penkkiurheiljalle on tiedossa jälleen mielenkiintoisia aikoja. Siinähän se talvi meneekin kivasti itse treenatessa ja katsellessa muiden kisaamista. Omalta kohdalta tammikuun osalta tulee katkos penkkiurheiluun, mutta jatkuu jälleen helmikuun alusta aina huhtikuun maratoniin asti. Tarkoitus on myös viime vuoden tapaan ulkoiluttaa kallista 150 euron hiihtopakettia kevyiden lenkkien osalta. Tuolloin Kalle Ruohola tarjosi juttuseuraa ja autokyytiä hiihtoladuille. Eräänkin kerran mies vielä jatkoi sivakointia, kun mun hartiapankista oli jo voimat huvenneet ja istuskelin autossa poppia kuuntelemassa. Suksien pohjissa oli pari vuotta vanhat pitoteipit..

Päivän reenien osalta iskettiin jo heti aamusta minuutin mäkiä viisi kertaa. Verryttelyä alle tuli 5+3. Kroppa totteli ihan mukavasti käskyjä ja sain juostua pidemmälle joka vedolla. Eilinen hieronta teki selkeästi hyvää vanhalle miehelle. Fysioterapeutilta saamiani tekniikkavinkkejä ja hengitysohjeita aion noudattaa jatkossa. Tällä hetkellä imitoin Matti Räsäsen juoksutekniikkaa. Illalla olisi ohjelmassa omituinen setti 3km+5km reipas+2x10x100m vuoroloikkaa+3km tv-kova+2x100m kovaa+hypyt ylös 3x5 hyppyä.

Illan treeni meni ihan mallikkaasti, joskin loikkimiset jätin kymmeneen. Keli oli mitä mainioin syyskeli mitä nyt pimeys hiukan terävöitti askelta kun säkkipimeässä yritti lopun kovaa juosta. Vikat 2km kulki 3.30 ja 3.05 (loiva alamäki). Illalla sauna ja kirkkokonsertti. Baldinin kuulumisia Rantakarin blogissa.

Perjantaiaamu valkeni normaalin myöhään. Kahdeksan aikaan lähdin lenkille ja ilokseni keli kirkastui loppulenkkiä kohti. Lenkin pituudeksi sain 1.20 ja tuntuma oli varsin erikoinen. Toisaalta juoksu oli herkkää eilisen halliharjoituksen jäljiltä ja toisaalta taas mies oli aika väsynyt. Päivällä tiedossa oli kunnon hieronta. Käsittely oli varsin perusteellinen ja tunne hieronnan jälkeen sellainen, että nyt meni perille. Illalla Parkanossa tein kympin verryttelyn ja juoksu kulki pienessä sateessa aika iloisesti.

Lenkin aikana ehdin pohdiskella yhtä ja toista, mutta päivän yllättävä uutinen oli Parkanon Urheilijoiden yleisurheilujaoston pitkäaikaisen puheenjohtajan Matti Ahosen poisnukkuminen. Hän teki vuosikymmenet tinkimätöntä seuratyötä ja oli pitkään yhtäkuin Parkanon Urheilijat. Seuran suuruuden vuosina 90-luvun puolivälissä seuralla oli SM-mitalisteja useassa eri lajissa. Muistan matkanneeni monta monituista matkaa Ahosen vanhalla Nissanilla kisoihin. Hän oli se, joka soitteli minulle usein ja kyseli kuulumisiani urheilurintamalta silloin kun olin jo muuttanut Jyväskylään asumaan. Viimeisimmän puhelinsoiton sain häneltä SM-maratonin jälkeen. Vielä kesällä olin käynyt Matin luona Lapinnevalla haastamassa kuulumisia. Lukuisten syysmaastojuoksujen, katujuoksujen ja sarjakisojen järjestäjä on poissa.

Äijäkööri EM-maastoihin!

Viikonlopusta jäi sellainen fiilinki päälle, että tänään piti reenissä kokeilla päivän kuntoa. Toinen syy innokkuudelle oli valinta Dublinin EM-maastoihin, jotka juostaan vain vajaan kolmen viikon päästä. Syksyn harjoittelu on ollut ehjää, joskin nyt syysmasennus on hiukan vienyt parasta terää. En ole oikeastaan koskaan ollut kovassa iskussa syksyllä, vaikka olen reenaillut ihan kunnolla. Ihmetellyt olenkin seurakaverin kunnon jyrkkää nousua syksyn ylimenokauden jälkeen. Itsellä se on ollut lähinnä sellaista kohtalaista tasoa, mutta se kisavireyden löytyminen on ollut nihkeää. Mukana olen ollut jo kolme kertaa Pohjoismaiden mestaruusmaastoissa ja aina on jäänyt sellainen tunne, että kovempaa olisin kyllä päässyt. Ehkä se vain on ollut niin, että toiset ovat kesän juoksijoita ja toiset sekä kesän että syksyn. Kaikesta huolimatta uskoisin, että syksyn kova harjoittelu ja kilpailu vain kehittävät pitkällä tähtäimellä ja pitävät treenien tason korkeammalla kuin jos olisi vain juossut kevyitä lenkkejä. Itse olen ehkä ollut sellainen joka paikan höylä, jota voisi syyttää keskittymisen puutteesta tietylle matkalle. Toisaalta taas jotkut ns. kovat juoksijat kyllä nykyään kilpailevat ympäri vuoden. He eivät lähde juoksemaan jokaista kisaa ennätys mielessä, vaan keskittyvät joihinkin tiettyihin skaboihin. Toivotaan, että ite löydän sen tarvittavan apinanraivon Dublinin nurmikentällä ja voin olla maalissa tyytyväinen suoritukseeni.

Päivän reenit: 1h=13km+2x100m aamusta, illalla 4km vr+5x100m+10x400m 68sek/200m hölkkä pal eli n.1.30+3x200m 30sek/200m pal+4x40m pakara/polvennostojuoksua+3km vr.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, jopa Chiba Ekiden. SUL:n nettisivuilta voi lukea maratonviestin lopputuloksen. Palautumisen uudesta aikaerosta aloitin istahtaessani Lahdessa bussiin. Kyydin sinne olin saanut Rami Virlanderilta, joka toimi joukkueen johtajana. 3,5 tunnin matkasta nukuin suurimman osan ja Jyväskylään saavuin kahdeksan maissa. Tyhjensin laukun, söin, katsoin puoli ysin uutiset ja menin nukkumaan. Seuraavan kerran olin hereillä puoli yksitoista. Sellaiset päälle 13 tunnin unet tuli siis katseltua ja paluu arkeen tapahtui yhtä verkkaisesti kuin oli alkanutkin. "Aamulenkki" tunti kymmenen ja puhelintulkkaus. Asioiden hoitamista ja toinen keikka. Kämpille imuroimaan ja toiselle lenkille (7km hippokselle, missä keskivartaloa+3km vr). Päivä meni enemmän tai vähemmän siis sumussa ja toivon vain, että mies palautuu seuraavan viikon aikana ja välttää edelleen sen sikaflunssan saamisen. Muuten tässä ei valittamista olisikaan huonon kunnon lisäksi.

Chiban viidennen osuuden kymmenen kilometriä oli varmaan urahi huonoin. Kauheella stimmungilla lähdin osuuttani juoksemaan kiinalaisen kaverin perään. Melko pian ohitseni juoksivat Puola ja Ruotsi. Varmaan minuutin kovempina kavereina kympillä mulla ei peeseihin ollut asiaa, mutta silto osuusaikani tuntuu surkealta. Osuuden loppuvaiheessa oli kolme terävää mäkeä ylittäen teitä ja rautateitä. Siksi muidenkaan ajat eivät kovin valtaisia olleet. Japanilaiset olivat todella kovassa lyönnissa ja heillä olikin Aasianmestaruus kilpailut hiljattain ja urheilijat olivat siis kunnossa. Omassa juoksussa oli pari ongelmakohtaa: hartiat jumitti matkan aikana (siis juoksin hartiat korvissa), maha oli sekaisin loppuvaiheessa kisaa ja juoksin Lunaracereilla. Kisatossuina Niken Katanat olisivat tällä kertaa saattanut olla paremmat. Sykkeet naputti ihan kisasykkeitä eli siinäkään ei ollut paljoa petrattavaa. Vitosen väliaika oli 15.30. Joo ja kyllä se kuuden tunnin aikaerokin saattoi vaikuttaa. Tässä siis kootut selitykset, mutta muuten kisasta:

Kannustus reitin varrella oli ajoittain korvia huumaavaa, kun katsojat huusivat "Tampere" tai jotain sinne päin. Välillä kuului oma nimikin ja luulen kovan raastoilmeeni saaneen sympatioita. Edessä iskuetäisyydellä juoksi Puolan Arthur, jonka tapasin helmikuussa Irlannin matkalla. Nyt tiedän oikeasti millaista on olla suurissa kisoissa ja miten valmistelut ym toimivat. Kaikki tehdään todella aikaisin alkuverryttelyjä ja suorituspaikalle tulemisia myöden. Urheilijat olivat tapahtumassa todella päätähtiä ja kaikki tehtiin heidän ehdoillaan mahdollisimman täydellisesti. Järjestelypuolella oli henkilöitä varmasti tuhansia ja reitin varrella varmaan se miljooja josta jo kirjoitinkin. Tulokset löytyvät täältä. Joo ja kisan päätähtäin eli ruotsalaisten nöyryyttäminen onnistui tällä kertaa pienen tuurin avustuksella. Mårtenin osuudella juossut hurri tuupertui ja keskeytti kun Måre juoksi rinnalle ja katsoi kilpakumppania tuimasti silmiin. Hyvä Måre!

Huomenna on siis kisapaiva. Yritin ladata jotain hyvaa kuvaa, mutta toi juoma-automaatin kuva tuli vahingossa. No antaa olla siina. Tama paiva meni ostoskeskusreissulla ja kaynnilla yhdessa temppelissa. Siina oli reissun kulttuuriannos ja taas aletaan valmistautumaan kisaan. Illalla palauteltiin kevyella tunnin lenkilla Martenin kanssa ja paalle kaynti japanilaisessa saunassa. Lampoa oli ehka 60 astetta ja lampimat vesialtaat olivat ehka paremmat. Huomenna siis skaba ja ma juoksen kympin osuuden numero viisi.

Toinen paiva Nihon Aerobics centressa on koittanut. Ruhtinaallisen kymmenen tunnin younien jalkeen lahdimme Martenin kanssa aamulenkille. Lenkki tapahtui kahdeksalta, eli silloin kun Suomessa oli klo 2 aamuyosta. Ei ihme jos valilla vasyttaa ja kroppa ei ole taysin palautunut yhdessa vuorokaudessa. Aamulenkin juoksimme makisella asvaltilla ja poikkesimme golfkentalle. Ehka reilun kilsan ehdimme juosta, kun mies tuli skootterilla takaa ja kohteliaasti ensi kysyi puhuimmeko japania. Sen jalkeen han sanoi juoksemisen olevan vaarallista golfkentalla ja sanoimme palaavamme samaa reittia takaisin. Han kuitenkin ajoi perassa varmistaen, etta todella poistumme paikalta. Yllatyksemme han alkoi juttelemaan ja kysyi olemmeko Suomesta. Ilmeisesti se ei tarpeeksi selkeasti selassa lukenut. Sen jalkeen han kertoi olleensa haamatkalla Helsingissa ja nahneensa revontulia. Tai ainakin han kaivoi kannykastaan sellaisen kuvan samaan aikaan kuin paristeli skootterilla. Hetken paasta vastaan tuli golfauto, jonka naiskuski kysyi tarvitsemmeko kyytia. Muuten kylla, mutta olimme lenkilla ja halusimme ulkoilla.. Jatkoimme lenkkeilya pienta tieta pitkin ja kohta olimme riisipellolla. Sellaisella kuin Chuck Norrisin leffoissa on. Sen takana oli NIC eli paikallinen urheiluopisto, mutta valissa oli pieni joki. Sen yli meni pieni metallisilta, mutta puskia oli pahasti kasvanut siihen eteen, etta homma meni raivaamiseksi. Pari piikka sain puskista, mutta kaarmeita ei onneksi silma havainnut. Paasimme aamupalalle ja lenkkiin oli aikaa kulunut 50minuuttia. Paivalla oli tarkoitus lahtea turismia harrastamaan, mutta koska pimea tulee jo kelleo viisi olisi aika jaanyt vahiin. Illalla pitaa viela kevyt reipaskin juosta.

Taalla paikalla on kovia nimia meidan lisaksi: Stefano Baldini, Graig Mottram, Catherine Ndereba, Berliinin MM maran voittaja Kirui seka muutama muu. Ruuan syominen on ehka mielenkiintoisinta ollut toistaiseksi. Kisaruokalassa saa kokkailla japanilaista ruokaa ja toistaiseksi maha on toiminut hyvin..

Terveisia Japanista. Lennot menivat hyvin ja illalla tulee varmaan uni hyvin valvomisen jalkeen. Illalla oli kevyt tunnin lenkki golfkentalla. Kisa on siis maanantaina.

H-hetki lähenee. On se kumma, että vaikka olen about miljoona kertaa lähtenyt ja pakannut laukkuni tulee mahanpohjaan se sama jännä tunne laukkua pakatessa. Käytännössä olen elänyt kahdeksan vuotta matkalaukusta, sillä Tansaniassa kävin koulua kolme viikkoa ja olin viikon lomalla kotona 260km päässä. Jo melkein valmiiksi pakattu laukku siis odotti sängyn alla reissuun lähtöä. Välillä pääsin kotiin huilimaan ja välillä pääsi kouluun kavereiden luo. Ainut pysyvä asia oli muutos.

Onneksi toi Finnairin lakko loppui ja pienen säätämisen jälkeen palasimme jälleen Finnairin lentoasiakkaiksi ja lyhensimme mennen tullen lennosta ajallisesti useita tunteja. Nyt sitten voisinkin tehdä töitä Jyväskylässä jo keskiviikkona kun hetkeä aikaisemmin olin ehtinyt ne keikat perua.

Illalla yritin varailla lentoja Etiopian keikkaakin varten, mutta kone ei suostunut tekemään kauppoja. Asia jäänee hoidettavaksi Jari Lahden hartioille. Hinnat kun alkavat nousta mitä myöhemmin lentoja ostaa. Nyt niitä saisi asevelihintaan 700e. Siinä iltasella alkoi väsyttämäänn siihen malliin, että päätin pitää ihan lepopäivän. Aamulla kello seitsemän olin juossut kasin ja käynyt hierojalla puolen päivän aikoihin. Illan koomailu enteili pientä väsymystä ja kokemuksesta olen huomannut, että kannattaa lähteä reissuun hiukan palautuneena muuten kymmenen tunnin istuminen voi tuntua aika raskaalta. Seuraavaa päivitystä saa varmaan odotella jonkin aikaa, mutta yritän päästä koneen ääreen Nipponista. Ainakin Helsingin MM

-kisojen aikaan Suomi-Japani rinnakkaiselo onnistui. Nyt on SUL:kin julkaissut virallisesti joukkueen ja starttilistat löytyvät tuolta.

Kananugetteja ja nuudeleita. Siinä sinkkumiehen palautusateria. Sen sijaan, että olisin truutannut joukkoon ketsuppia keksin tällä kertaa lisätä pähkinöitä, tuota mainiota proteiinin lähdettä. Juoksulenkki kulki sen verran tukkoisesti illalla, mistä voi päätellä pienoisen väsymyksen. Alkulenkistä juoksin maastossa. Ajattelin, että jos kerta pyörätiet ovat sulia eikä metsässä näytä juurikaan lunta olevan, ovat myös pururadat juostavassa kunnossa. Eivät olleet, sillä lumi oli siihen malliin tamppautunut, että rohkeimmat olivat kokeilleet hiihtoakin. Juoksu meni lipsutteluksi ja nivusissa hiukan kiristelin. Siirryin asvaltille ja askel tökki hieman alkumatkasta. Ei kulkenut juoksu oikeastaan missään vaiheessa ja tyydyin ajallisesti 1.20 mittaiseen lenkkiin. Aamulla olin juossut 9km.

Finnairin lakko taitaa päättyä kreivin aikaan sopivasti ennen torstaita. Nipponin valloitus saattaa sittenkin onnistua. Jos pääsen kympin juoksemaan pitää koittaa kepittää mahdollisimman hyvä aika. Japskit ovat kuulemma kovia Suomi faneja. En tiedä mikä meissä suomalaisissa on kiinnostavaa, mutta otetaan siitäkin selvää. Toi kuva on veteraanihalleista 2005. Kuten kuvasta näkyy huumori on pois ainakin lähtöviivalla, jos nyt noin muuten veteraanit osaavat suhtautua kilpaurheiluun sopivan rennosti.

On tää urheileminen ja varsinkin juokseminen sitten mukavaa puuhaa. Olen aina ollut samaa mieltä, tai lähes aina. Se itsensä voittamisen tunne on aina samanlainen ja treenin jälkeen on hyvä fiilis vaikka sitten pitäisi hiukan jääpussia käyttääkin. Tänään juoksin maineikkaassa Hipposhallissa pitkästä aikaa tonninvetoja ja hiukanhan ne ennakkoon jänskätti. Vielä kun piti yksin kiskoa menemään ja palautusaikaa vetojen välillekin annettiin vaivainen minuutti. Ajattelin, että eihän siinä kerkeä sitä kuuluisaa kissaakaan sanomaan kun pitää jo lähteä uuteen vetoon. Valmentaja oli kuitenkin miettinyt vauhdit mulle sopiviksi ja reeni tuli vietyä läpi. Eka veto oli 3.07, seuraava 3.03, sitä seuraava 3.02 ja sitä seuraava 2.59. Kun toiseksi viimeinen kulki aikaan 2.58 lähti viimeinen liikkeelle. Neljännessä funtsin jo hiukan kuinka tässä käy, kun tuo hengityskin tekee töitä ja vallan hiki tulee. Radalla ei tällä kertaa onneksi junnuja juoksennellut ristiin rastiin eikä väistöliikkeisiin tarvinnut tuhlata energiaa. Viimeisen vedon lähdin hiukan reippaammin liikkeelle 2.55 vauhtia ja suunnitellusti viimeisen kierroksen aikan vielä hiukan kirrasin vauhtia. Maalissa aika näytti 2.49 ja meikä oli tehnyt hallikauden 2009 ennätykseni. En nimittäin alkuvuodesta halleissa kilpaillut. Sen verran juoksun kulusta, että kunto näyttäisi olevan ihan kohtalainen ja vauhtejakin jossain määrin nyt löytyy. Ei musta ikinä maileria enää saa, mutta jos nyt kympin juoksijaa kuitenkin. Jos tässä vielä pysyy terveenä ja Nipponin maahankin päästään voi ensi viikon maanantain viestiosuus kulkea ihan kohtalaisesti. Tänään muuten valitaan Suomen edustajat EM-maastoihin, mielenkiinnolla odotan valintojen tuloksia.

Jouni "the" Haataisen kanssa loppuvetoja tehdessäni 3x100m (10m kiihdytys+20m rullaus+20m runttaus sekä 3x100m vain runtaten) mieleeni tuli ne hyvät ajat, jolloin Hipposhallissa reenaili nylkkyjä oikein urakalla. Oli Pulkkasta, Bärreä, Leskistä ja kauan aikaa sitten vielä Keuruun kovat kaveri JKU:n omien nylkkyjen lisäksi. Nykyään ei enää ole niin vilkasta ja junnutkaan eivät osaa pelätä juoksijoita radalla! Päivän kuva taitaa olla vuoden 2004 pm-halleista. Silloin voitin kisan kun vedin alusta loppuun. Tarkoitus on myös tulevana hallikautena kilpailla ja hakea vauhtia maratonia varten. Siis ainakin näin olen suunnitellut.

Päivän projektit suoritettu. Koko päivä niihin menikin. Ruhtinaallisten 11 tunnin yöunien jälkeen pitkällelenkille lähti kerrankin palautunut mies. Lenkkiseuraksi kelpuutin Antti Leskisen, Juha Puttosen ja Jouni Haataisen. Tarpeeksi tasokasta seuraa siis oli tarjolla vaikka lenkin puolessa välissä vitsimielessä totesinkin, mistä löytää tarpeeksi kovia juoksijoita suomenmaahan. Huipulle pyrkivän pitää näköjään olla tarpeeksi kovapäinen, lahjakas ja hiukan omaperäinenkin. Tasapaksut persoonallisuudet eivät kärkikahinoissa mellasta. Yksilölajien edustajissa heitä on, mutta on myös hyvin vaihteleva skaala persoonallisuuksia. Samaan sunnuntailenkkiin he suurine egoineen kuitenkin mahtuvat. Ei nyt vaan, leikkiä laskin :)

Sunnuntaipäivän tavoite oli suorittaa yksi henkilöhaastattelu Juoksija-lehteen. Sen verran voin paljastaa, että kyseessä oli harmonikkataitelija. Aineiston kerättyäni eli haastattelun suoritettuani kirjoitin kämpillä jutun kasaan ja olen varsin tyytyväinen haastatteluuni. Tapasin mielenkiintoisen persoonan ja huomasin jälleen kuinka erilaisia mutta samalla samanlaisia ihmisiä maapallolle sopii. Jokainen leipoo oman kakkunsa ja pääasia on, että pyrkii elämässään eteenpäin.

Seurakaveri Henri Manninen pisteli Hakunilassa kovan maantiekympin ajan: 30.14. Aika on kauden kotimainen kärkiaika Suomessa! Finnairin huomenna alkava lakko asettaa kysymysmerkkejä torstain Japanin lennolle. Tarkkana pitää olla muutenkin jos aikoo terveenä pysyä. Joo kohta pääsee taas hiihtämään. Pakko oli vielä laittaa toi Mannisen ja Hambergin vahva etunoja. Taitavat pojat olla lähdössä melkoiselle sprinttimatkalle kun noin on alhainen on lähtöasento!

Tylsällekin kaverille voi yhden päivän aikana sattua kaikenlaista, mistä hän voi kirjoittaa. Eri asia on jaksaako niitä kukaan lukea. Omalla kohdalla päivittäin käy kuitenkin 200 sitkeää lukijaa tsiigaamassa kuulumiseni. En tiedä johtuuko ne siitä, että olen SM-mitalisti vai siittä että tarpeeksi omaperäinen kaveri. Jatkakaa kuitenin samaan malliin ja muistakaan napsutella noita mainoksiakin!

Lauantaipäivä kului töiden merkeissä. Yhteensä sain kulutettua yhteen puhelintulkkaukseen lähes kuusi tuntia. Viranomainen oli alustavasti varannut vain kolme tuntia, mutta asiaa tuntui riittävän. Välissä ehdin onneksi pitämään lounastauon ja sen jälkeen tulkkaus soljui jälleen sujuvasti. Kirjoitin jatkuvasti muistiin avainsanoja ja ehdin muutaman uuden sanan tarkistamaan sanakirjastakin. Vaitiolovelvollinen ja puolueeton tulkki ei voi kertoa sen tarkemmin tilanteista tai asiakkaista, mutta voin sanoa vaihtelevuutta riittävän. Tossa mun työnantajan nettisivut. Palkoista sen verran, että tuon verran ei todellakaan jää käteen tulkatusta tunnista, mutta paremmin silti kuin kuin kaupan kassalla jos istuisin. Haaveena on joskus päästä takaisin Afrikkaan töihin tulkiksi tai joksikin muuksi.

Päivän löytö oli älytä lähteä treenaamaan Hipposhallille (käykää kattomassa halliennätykset) sen sijaan että olisin lipsutellut ulkona. Ohjelmassa oli hieman reippaampaa ja päätin juosta 5km 5.20 vauhdilla. Mopo alkoi heti keuliminaan hiukan liikaa ja vauhdiksi tasaantui 3.15 viimeisen tonnin kulkiessa 3.10. Syke oli hiukan anakynnyksen yläpuolella eli 170. Päälle rykäsin vielä viisi kaksisatasta samalla palautuksella aikoihin 32sek. Hallilla oli JKU:n muitakin urheilijoita ja kipeäksi eilen JKU:n gaalatilaisuudessa ilmoitettu Osku Torro ylitti 220 korkeudessa olleen riman ihan tosta vaan. JKU:n puheenjohtaja Antti Mero oli myös paikalla hölkyttelemässä ja kehui askeltani freesiksi. Muuten hallilla oli melko hiljaista ottaen huomioon, että oli lauantai-ilta.

JKU:n palkintogaala vuosimallia 2009 ja muuta jorinaa

Jälleen on yksi väsyttävä päivä takana. Iltapäivän viimeisellä keikalla meinasi mennä hermot. Tiedossa oli oletettu helppo keikka koululla, minne oli kutsuttu lapsen vanhempia ja opettajia. Sellainen perinteinen lasten riitojen selvittelyhän se oli. Maahanmuuttajataustaista kieltä puhumatonta lasta kiusataan, joka pamauttaa takaisin päin näköä puolustukseksi. Suomen mittapuun mukaan kyseessä on silloin vakava rike, kaikenlaista henkistä rassaustaa ei sen sijaan pahaksi luokitella. Tulkki siinä sitten yrittää pysyä kärryillä ja tulkata intensiivistä keskustelua. Asiat poukkoilevat asiasta toiseen, toinen puhuu päälle, äiti kääntää swahilin kielen tulkkaukseni vielä lapsen omalle heimokielelle. Varsinainen soppa on syntynyt. Aivot käyvät kuumana, mutta tulkki pysyy tyynen rauhallisena ja puolueettomana. Puoli viisi perjantaipäivänä olin aivan finito. Ehtiä piti vielä lenkille ennen kello kuuden JKU:n palkintogaalaa. Nylkkäsin kevyen seiskan, huuhtelin kainalot ja lähdin maistelemaan herkullista kakkua yliopistolle. Sali oli täynnä enimmäkseen junnuja ja heidän vanhempiaan. Omalle kohdalle lankesi kaksi esiintymistä yleisön edessä. Ne olivat SM-mitalisti ja sisupalkinnon pokkaaminen. Häveliäisyyssyistä kättely jätettiin tällä kertaa väliin ja tervehdykseksi tarjottiin kengän kärkien yhteen kopauttamista. Aika persoonallista, mutta aitoa ihmisten kohtaamista. Tunnelma oli hyvä ja lämmin. Pieneksi ongelmaksi muodostui kahden saamani ruusun kohtalo. Yleensä olen antanut kukkaset valmentaja Anterolle ja käskenyt hänen viedä ne Pirjo vaimolleen. Tällä kertaa ei Antsa ollut paikalla ja ruusut päätyivät kämpilleni. Levon aloitin perjantaisaunalla. Huomennakin olisi työpäivä, sillä edessä on kolmen tunnin puhelintulkkaussetti. Ihan mielekästä ja rahakasta puuhaahan se on. Parasta siinä on se että työnteko onnistuu omilla kämpillä. Haastavinta ehkä se, että kaikki viestintä ja havainnointi perustuu kuuloaistin perusteella. Välillä korva on lytyssä kun asiakas puhuu hiljaa, välillä voi vaikka kaivaa nenää viranomaisen sitä tietämättä...

Torstaipäivä meni kivasti työtä tehden. Se kai onkin elämän tarkoitus. Tehdä töitä sen verran, että pääsee reenaamaan. Joku toinen voisi olla eri mieltä. Aurinko kuitenkin näyttäytyi puolelta päivin ja virkisti hieman. Silti oli koko päivän nuutunut olo ja odotin vain kämpille pääsyä sekä päiväunia ennen iltareeniä. Jossain vaiheessa päätin, että nyt pitää keksiä jotain positiivista ajateltavaa ja aloin miettimään ensi viikon Japanin matkaa. Sitä aikani pohdittuani monta positiivista ajatusta nousikin mieleeni. Ensimmäinen on se, että pääsee jossain käymään ja toinen se että ehkä se aurinkokin näyttäytyy ja piristää osaltaan. Japanin Ekidenistä sen verran, että juostava matka on maraton ja joukkueessa juoksee kolme miestä ja kolme naista. Reitin varrella on arvoitu olevan lähes miljoona kannustajaa, mikä kuulostaa hurjalta luvulta. You tubesta löysin videoita aikaisemmista kisoista ja tuossa yksi mallikappale. Kuten kuvasta näkyy kannustusta on ja helikopterikin pörrää yläpuolella. Jos joku ei tiedä, niin Japanilaiset ovat maratonhullua kansaa ja arvostavat kestävyysjuoksua korkealle. Australian joukkueen aloitusosuuden (5km) juoksee tänä vuonna Greg Motram eli vauhtia on tiedossa. Tuosta kisasta kirjoitan vielä lisää myöhemmin, mutta tuolta vielä kuvia edellisiltä vuosilta.

Päivän harjoitus oli hallissa 12x200m/ 200m hölkkäpalautuksella 32-31 sekuntiin. Vedot kulkivat hyvin ja rennosti. Päälle vielä aitakävelyä, polvennosto ja pakarajuoksua niin olotila oli sama kuin silloin joskus ennenvanhaan. Ehkä pitäisi useamminkin treenata hallissa. Kuva: Juha Hellsten.

Miten kävisi, jos jokaisen lenkin suorittamiseen pitäisi hakea yhtä paljon inspiraatiota taitelijan tavoin kuten tänään? Luultavasti hölkkäharrastus jäisi siihen paikkaan. Ei nimittäin ole helppoa tehdä jotain asiaa kahta kertaa päivässä jos ei siitä jollakin tasolla pidä. Urheilu on välillä senlaista, että välillä treenaaminen huvittaa välillä ei. Hiukan kun järkeä käyttää ja katsoo ulos selviää pienimuotoinen alakulo. On pimeää, liukasta ja kylmää. Siinä kolme syytä liikaa olla treenaamatta.

Aamulenkki ja päivän työt vielä sujuvat kivasti, mutta kämpille päästyö tekisi mieli vain nukkua. Iltalenkille lähtö ei ole sen helpompaa pienten kauneusunien jälkeenkään. Tänään seurakaveri Puttonen toimi pelastuksena kun nöyrtyi kysymään meikäläistä lenkille. Oli kuulemma mp3:sen patterit loppu. Onhan siinäkin Puttosella suorittamista, kun ensin pitää juosta 22km lenkki ja päälle mennä vielä punttisalille hauiskääntöjä tekemään. Näistä jälkimmäinen suoritus ei lue harjoitusohjelmassa. Ite olen jo aikaa sitten luovuttanut puntilla käynnit vahvemmille kavereille ja sen kyllä näkee. Pitää sitten eläkepäivillä kohentaa tuota 45kilon penkkiennätystä. Taitaa muuten Teivo Cup jäädä juoksematta. Kelit kun ovat surkeat ja rahaa palaisi ainakin se 50 euroa testikisareissuun.

Näyttää se talvi nyt sitten tulleen. Päivän aikana sateli Jyväskylässä lunta siihen malliin, että iltalenkin sai tehdä kauniissa lumimaisemassa. Ilma oli sen verran lämmin, että lumi kai imeytyi hyvin maahan ja juostessa ei tossu lipsunut. Eri asia tietysti olisi ollut, jos olisi pitänyt jotain kovempaa juosta. Olen nyt pari päivää ottanut ihan lenkkeilyn kannalta ja yrittänyt vain palautua. Kilsoja tulee silti kohtalaisesti, mutta tehoja tulee vasta torstaina. Tämän päivän setti oli 12km+2x100m ja 17km köykästä+1x100m. Kerran tein välissä muutaman moniloikan. Aamupäivällä kävin morjestamassa fysioterapeuttia, joka antoi hyviä keskivartalon vahtistusohjeita. Samuli Pigg on toiminut Japanin hiihtomaajoukkueen fyssarina joskus ja hiihtänyt itsekin aktiivisesti. Hän osasi taitavasti kertoa, mikä kohta mun kropassa prakaa. Kehittymisen varaa vielä onneksi on silläkin osa-alueella. Seuraavalla kerralla katsotaan tuota hengityspuolta. Välillä tuntuu että hengitän liikaa pinnallisesti kisassa ja homma menee raastamiseksi aivan liian aikaisin. Tarkoitushan on puhaltaa happea voimakkaasti ulos ja vain hiukan kiskaista sisään. Kaikessa tässäkin on oma tarkka rytminsä. Asia on ollut tiedossa jo pitemmän aikaa ja välillä hengitys on pelittänytkin. Lauantain kisa homma meni naamavärkin vääntelyksi heti alkumetreiltä alkaen. Kuva Juha Holsten.

Elämänhalu alkaa pikkuhiljaa palata. Sain kaverilta kehoituksen teipata PM-maastojen tuloslista jääkaapin oveen. Näin ainakin perusasiat ja motivaatio pysyisivät korkealla. Pysyn edelleen kannassani siinä mielessä, että kunto on kohtuu hyvä, mutta valmistautuminen kisaan ei ollut paras mahdollinen. Silti voisin tiettyjen mittareiden valossa sanoa olevani jälleen paremmassa kunnossa kuin edellisvuonna. Harjoittelu on ollut hyvää ja korkealaatuista ottaen huomioon, että on vuoden synkin jakso jolloin harjoittelu on kaikkein vastenmielisintä. Tarkoitus ei ole höykyyttää kehoa uupumuksen partaalle, sillä kevääseen ja kesään on vielä aikaa. Uskoisin vain, että toisilla syysvire yksinkertaisesti on parempi kuin toisilla. Lisäksi täytyy myöntää se tosiseikka, että toiset ovat toisia parempia. Kilpaurheilu asettaa juoksijat paremmuusjärjestykseen. Silti se ei estä ettei saisi haaveilla voitoista tai että jonain päivänä vielä kulkee kovaa. Se ei pelaa joka pelkää. Valitettavan usein kotimaisissakin juoksijoissa on niitä, jotka parikymppisenä luulivat saavuttaneensa oman maksimusuoritustasonsa. Tai sitten niitä, jotka luottavat liikaa oletettuihin hyviin juoksijan geeneihinsä ja siitä syystä harjoittelevat liian vähän. Kotimaan kentillä sellaista yleistä kannustusta on vaikeaa saada, mutta kehottaisin silti juoksijoita katsomaan rajansa ja spekuloivansa vasta kun ura on ohi.

Eilen juoksin 2.05 Leskisen, Liikasen ja Haataisen kanssa. Juttu luisti ja aika kului nopeasti. Tänään tyydyin kahteen palauttavaan lenkkiin 12+10+keskivartalo jumppa+3km. Illalla motivaatiota hain You Tubeen laitettujen BBCn laadukkaiden Hailesta kertovien dokumenttien merkeissä. Tunnelmaa luo Shubertin sävellys. Niin ja päivän kohokohta oli ehkä elinkeino- ja kauppamininisteri Mauri Pekkarisen tulkkaaminen. Mauri oli tullut tutustumaan Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalveluihin ja halusi kysya muutaman kysymyksen parilta maahanmuuttajalta. Tein toimeksiannon ja Pekkarisen poistuttua oli itse kohokohta eli pullakahvit. Päivän kuva: Juha "Hell" Helsten.

Eilisen pettymyksen ruotiminen jatkuu vielä jonkin aikaa. Kirjoitin edellisen tekstin kännykälläni automatkalla Jyväskylään. Aika kätevästi sain sillä valokuvankin liitettyä tekstiä elävöittämään. Netti itseasiassa toimi aika hyvin liikkuvasta autosta. Vanha mokkula ei tahtonut oikein pelittää ollenkaan kun aikaisemmin junamatkalla olin yrittänyt käyttää läppäriä ja nettiä. Facebook ym. muun selailun lisäksi sain ladattua Nokian musiikkikaupasta Armin van Buuren biisejä. Ostaessani kännykän sain latauslipukkeen, jolla voin imuroida 25 biisiä ilmaiseksi. Kohta tuo etu on käytetty.

Niin, sitä eilistä kisaa voisi katsastella myös itselle edullisesta näkökulmasta, eli vertaamalla edellä juosseitten kotimaisten jyrien kympin tuloksia. Matti 28.52, Tuomas 29.11, Mårten 29.16, Juha 30.40, Miika 30.11. Kärkikolmikkoon olisi siltä pohjalta pitänyt muodostua minuutin välimatka. Nyt se oli Matti 1.14, Tuomas 44, Mårten 24 ja Juha 14. Luulen että ainoastaan Matti suoriutui tasonsa mukaisesti ja muita harmitti enemmän tai vähemmän oma suoritus. Syksyllä tietysti on hiukan vaikea olla huipputikissä, koska monien pitämästä ylimenokaudesta ei ole niin pitkää aikaa. Silti olisi ihan kiva tietää, mitä reenejä ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset tekivät valmistautuessaan kisoihin. Oliko se ihan peruslenkkeilyä vai kenties kovia reenejä? Ite on pääasiassa mennyt syksyn kiihtyvillä reippailla maastossa sekä muutamilla mäkivedoilla. Tehot ja vauhdit ei niissä kovin korkealle noussut mikä nyt sitten näkyi kisassa. 3.10 kilometrivauhdin juokseminen tuntui työläältä ja jo alkuvaiheissa putosin kärkiporukasta. Junnut hyppivät silmille alkukierroksilla, mutta onneksi lopussa kestävyys voitti :) Tilannetta ei enää helpota se, että ehkä ensi lauantaina juoksen Teivo Cupin 5km valmistautumisena Japanin keikkaa varten. PM-maastojen majoituksena toimi Leipyölin maatilamatkailu. Ihan siisti mesta.