Huomisen matkan valmistelu alkoi tänään, kun ryhdyin selvittämään matkaa Parkanosta Helsinkiin. Yllätyksekseni sunnuntaiaamuna ei kertakaikkiaan ole kyytiä (juna/bussi). Siksipä isäni joutuu heittämään minut huomenna 80km päähän Tampereelle, mistä kyllä lähtee juna. Toinen vaihtoehto olisi ollut tänään matkustaa Jyväskylään, mistä ottaa aamubussi Jartsan kanssa. Turhaa matkustelua siinä olisi ollut ja päivällä pestyt pyykitkään eivät olisi ehtineet kuivua..

Aamulla nukuin pommiin, kun yön aikana oli kännykän akku tyhjentynyt eikä herätys siitä syystä toiminut. Onneksi ei ollut sen tärkeämpää menoa kuin aamulenkki Parkanolaisen ex-leipurin ja aktiivisen Perussumalaisen Reijo Ojennuksen kanssa. Ehdin juosta 12km kevyessä myrskyssä ennen Reijon astumista kehiin. Hänen kanssaan juoksimme kevyen kympin jutellen päivän polttavista asioista. Lenkin jälkeen hän poikkesi katsastamaan veljeni ja minun tekemiä kirjoja. Saattaa olla Reijollakin kirjabisness mielessä..

Leirimotivaatiota hain surffaamalla netissä iltapäivällä: “What I’ve seen with other athletes compared to those in Ethiopia or Kenya is that they can’t accept only running in their life. They must do other things, and this makes them tired,” he says. “Athletics comes number one for African athletes; there is nothing else. They train very hard and sleep the rest of the day to recover. There is no second job or social time. They are very disciplined and work very hard, because they realize this is what it takes to be the best in the world, and this is what their rivals are doing.” :Tareg Jamal. Suomessa tälläinen teksti tulkittaisiin Maaninkavaaralaisuudeksi!

Uusi työväline? Etiopian yleisurheiluliitto.