maanantai 25. helmikuuta 2013

juoksijapoika se juoksee


Kerran viikossa blgogin päivitys näyttäisi vaikoituvan normaaliksi tahdiksi. Useammin kyllä pitäisi, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Netissä ei tule iltaisin istuskeltua niin paljoa kuin aiemmin ja ihan hyvä niin. 

Kulunut viikko oli harjoituksellisesti jo ihan kohtalainen. Maanantaina SM-hallien jälkeen iskettiin Jaakon kanssa kaksitonnisia Hippoksen ovaalissa. Selkä oli pikkasen jumissa eikä juoksu tuntunut kovin herkältä. Hyvin kuitenkin puskimme viisi kertaa paritonniset ja siihen vielä päälle 10x80m kuten ennen vetojakin. Käväsin puntilla tekemässä selkiä ja vatsoja sekä taiteilimme aidoilla. Jaakko keksi hyviä juttuja kuinka saada polte kunnolla tuntumaan pakaroissa. Ennen reeniä ohjelmassa oli vielä Juuson lämmittelevät liikkeet. Verkat oli 4+3km. 

Tiistaina ulkoilin 21km+3x100m aamupäivästä ja nautin sen tuomasta tunteesta. Juoksu kulki kivasti ja päivällä lounastimme juoksuporukalla thailaisessa. Illalla kirjaston sulkeutuessa kävin vielä Jounin kanssa vesijuoksemassa 30min ja uimassa 15min päälle. Tunne oli todella hyvä ja raukea saunan lauteilla. 

Keskiviikkona olikin sitten pikkasen löysempi päivä. Aamusta ulkoilin 10km+3x100m, mutta en ehtinyt iltalenkille kun yliopistolla meni viiteen ja Tommin hieronta oli kuudelta. Torstaina sitten juoksu kulkikin ja vielä kun Tommi laittoi selkään kinesioteippaukset niin avot. Aamulla juoksin normi 9km+3x100m ja illalla 4km+5x8min 3.25 vauhdilla kirmailimme Jaakon kanssa Kihun matolla. Palautus oli 1min hölkkää. Syke ei noussut 165 korkeammalle eli ei siis anakynnyksen tuntumaan edes. Verkat oli 4+3km ja olotila jälleen varsin mainio hölkötellessäni kämpille. 

Perjantaina innostuin juoksemaan tunnin (12km+3x100m) törmättyäni Tommiin ja Jaakkoon aamulenkilä. Illalla ei edelleenkään säästelty, kun sain Luostarisen mukaan pyörällään kun juoksin lenkkiäni. Se venyi 18km mittaiseksi ja naama oli varsin muikeana päivän saldosta. Juoksu kulki älyttömän hyvän tuntuisesti, en tiedä mistä johtuen. Ehkä siitä kun vahemmat olivat tulleet tekemään vessaremonttia mun kämpille. 

Lauantaina sen jälkeen kun olimme asioineet Biltemassa ja K-Raudassa suihkun väliseinää ym hommaamassa pääsin lenkille. Tarkoitus oli juosta 25km reipasta, mutta tyydyin 21 kilometriin. Yritin pitää reipasta vauhtia, mutta 4.16 oli keskivauhti ja ehkä lumella lipsuttelu vaikutti asiaan. Illalla en yrittänyt enää toiselle lenkille vaan säästin paukkuja sunnuntaille. Silloin jouduin baanalle yksin, kun ketään ei ilmoittautunut lenkille. Hölkkäilin 24km kevyttä ihan ok kululla. 

Tänään maanantaina aamusta oli 9km+3x100m ja illasta hyvä reipas. Se oli mitaltaan16km pitkä kun kiersin tutun Jyväsjärven ympäri. Jalassa oli Icebugit, jotka puri aika hyvin liukkaaseen lumeen. Syke pyöri siinä 150-55 paikkeilla ja vauhti 3.40-50 hujakoilla. Olin varsin tyytyväinen päivän suoritukseen vielä kun joka km juostu 10sek spurtti irtosi mainiosti ja juoksu toimi teknisesti muutenkin hyvin.

Alla hahmotelmaa viime aikojen ulkoiluista:
 

Pe 21km+3x100m, illalla 40min vesijuoksua+15min uintia
La aamu 10km+3x100m, päivä töissä SM-halleissa
Su puolipitkä lenkki 21km+3x100m, päivällä SM-halleissa töissä
Ma aamu 9km+3x100m, ilta 4km+10x80m+5x2km/1min pal+5x80m+3km
Ti  21km aamulenkki+3x100m, illalla 30min vesijuoksua+15min uintia
Ke10km+3x100m, hieronta
To 4km 12km, illalla 4km vr+ 5x8min matolla 3.25/1min pal syke 160-65+3km vr
Pe  Aamu 12km+3x100m, ilta18km+3x100m Joonaksen kanssa
La  21km puolireipasta (4.10/km)+3x100m, lenkkari lipsui
Su  Pitkälenkki 24km +3x100m, pikkasen lipsui ja penikka kpeytyi
Ma aamu 9km+3x100m, ilta 16km reipasta, niin että joka km 10sek kovaa +3x100m

maanantai 18. helmikuuta 2013

SM-halliviikonloppu


Aikuisten Suomenmestaruusväännöt hallista vuoden 2013 osalta on käyty. Kisanäyttämönä tänä vuonna toimi Jyväskylän Hipposhalli, missä tunnelma lauantain ja sunnuntain aikana oli lämmin. Lehterit olivat täynnä, kuulutus asiantuntevaa ja urheilijatkin tekivät loistotuloksia. Kallistetut kaarteet osoittautuivat varsin nopeiksi ainakin pikajuoksuissa. Mölinöitä aiheutti ainoastaan lähtölaitteet, mutta se ei ollut kisajärjestäjistä kiinni.

Meitsi puuhasteli ratavalvojan roolissa ja vähän valokuvaustakin harrastin. Pikkasen ristipuristuksessa jouduimme olemaan, kun periaatteessa radalle ei saanut mennä verryttelemään mutta samaan aikaan todettiin että jos ketään ei häiritse niin siitä vaan. Virallinen verryttelyalue oli lyhyt ehkä 50m pitkä eikä se ainakaan kestävyysjuoksijoille riitä mihinkään. Onneksi ulkona ei ollut paljoa pakkasta ja alakerrasta löytyi tekonurmikenttä verkkaa varten.

Jos multa kysyy niin kisojen päälähdöt olivat miesten 1500 ja 3000 metriä. Jälkimmäinen käytiin eilen ja pikkasen olisi tehnyt mieli olla mukana. Kisa oli ennakkoarvailuitteni vastaisesti nopea. Pm- halleissa tuntumaa rataan ottanut Martti Siikaluoma taisi pistellä ekan tonnin 2.45-7 tuntumaan. Letka venyi hetkessä pitkäksi, mutta ei katkennut. Junnut Kalle Keskipoikela ja Oskari Pennanen iskivät etuhampaat Martin kisapaitaan kiinni ja roikkuivat miehekkäästi. Tulevat mitalistit seurailivat perältä ja nousivat kärkeen kun oli sen aika. Mauno yritti omaa ratkaisua kolmisen kierrosta ennen maalia, mutta herkät maileripojat tykittivät lopun todella vauhdikkaasti ja korjasivat potin. Vika kierros taisi tulla 28 (kaksi edellistä 32 ja 31) sekunttiin ja loistokunnossa oleva Ilari Piipponen juoksi helpohkon näköiseen voittoon. Hieno kilpailu kuitenkin ja mielestäni kuningasmatkojen voittajia olisi aivan hyvin voinut haastatella televisioon!

Omat ulkoilut viikonlopun osalta perjantai hyvä pitkis ja illalla vielä uimahallille 30min vesijuoksemaan+15min (400m) uintia. Lauantaina ainoastaan kevyt aamulenkki (9km+3x100m) ja eilen alkuillasta 21km+3x100m. Hippoksella tuli seisoskeltua sen verran, että alaselkä meni jumeksiin. Pitänee alkuviikosta tehdä jumppaa ja kuulostella kroppaa. Jalka kuitenkin kestää juoksua ja siitä hyvä mieli.

Onnittelut vielä kaikille Hippoksella juosseille ja menestyville matkasta ja etenemistyylistä riippumatta!

Tulokset
 

perjantai 15. helmikuuta 2013

i am back


Parempi laittaa päivitystä ennen kuin joku keksii väittää, että Takala on löytänyt naisen ja sen vuoksi blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Lauantaina oli kevyempi päivä kun juoksin 20min aamulla ja kevyen kasin illalla. Maaseudulla oli sen verran pikkutiet jäässä, että juokseminen ei oikein ollut paras tapa edetä. Siksi päätinkin hiihtää sunnuntaina pidemmän lenkin juoksun sijaan. Hiihtoa tulikin yhteensä vajaat parisen tuntia Pappilankankaan maastoissa. Kilsoja ei kertynyt niinkään paljoa, mutta ihan hyvän reenin sain kuitenkin aikaiseksi.

Maanantaina oli sitten kone virtaa täynnä ja iskeydyin matolle juoksemaan parin tonnin vetoja. Aamulla olin ulkoillut 9km+3x100m ja hallille verkkasin 4km. Ohjelmassa oli 5x2km 3.26 ja 3.20 minuutin hölkkäpalautuksella niin että kaksi ensimmäistä edellistä ja kolme viimeistä kyseisillä vauhdeilla. Kroppa oli pikkasen väsynyt ja alaselkä vähän jumissa. Siksi jätin kuudennen vedon juoksematta, enkä kiristänyt vauhteja tuosta. Syke pyöri 160 hujakoilla eli anakynnyksen alarajoilla.

Tiistaina oli palauttelupäivä ja aamusta pidempi 21km+3x100m. Kahdelta oli käynti kiropraktikolla, joka naksautteli nilkkaa ja suositteli loppupäiväksi huilia. Ohjelmassa oli muutenkin hieronta ja iltalenkin väliin jättäminen sopi mainiosti ohjelmaan.

Keskiviikkona jälleen aamulenkille (9km+3x100m) hyvin nukutun yön jälkeen ja illasta lyhyempi reipas melkoisessa lumipöperössä (1km+10km 4min vauhtia+3x100m). Torstaina jälleen aamu-ulkoilut 10km+3x100m ja kevyttä aamujumppaa kämpillä. Pyörittelin selkärankaa auki ja hyvin tuntui jumppa menevän perille. Olen myös koittanut tehdä Juuson antamia kuntoliikkeitä, missä on tavoitteena löytää jälleen ne syvät vatsalihakset ja eriyttää keskivartalon käyttöä.

Eilen sitten iskettiin jälleen Hippoksella vetoja kuukauden tauon jälkeen. Ohjelmassa oli heti miehekäs 20x200m/200m hölkkäpalautuksella aikoihin 33-32s. Avareinakin oli 10x80m, mutta kiirus oli sen verran, että Juuson kikkailut jäi tekemättä. Ajatuksena on ollut tehdä niitä ja herätellä kroppaa ennen vetosarjoja. Tavoitteena on saada pakarat aktiiviseksi ennen kovia vauhteja niin pysyy vammatkin loitolla.

Vedot kulki työläästi mutta mies jaksoi hyvin. Noilla vauhdeilla ei ole tullut liikuttua pitkään aikaan eikä olisi ollut mitään asiaa muutenkaan sunnuntain kolmoselle. Meitsi olisi jäänyt vikan tonnin aikana kuin nalli kalliolle ja kiusallista olisi ollut kisan jälkeen selitellä miksi en kestänyt kärjen vauhdissa. Kaksisatasten jälkeen tein vain 3x80m loppuvetoja ja käväsin salilla selkiä ja vatsoja tekemässä. Hölkkäsin pikkasen avojaloin kiropraktikon ohjeita noudattaen ja jännäsin mikä on tuntuma kantapäässä reenin jälkeen. Loppuverkka oli 3km ja olotila aivan mahtava kämpillä. Kovista reeneistä saa hyvä olon ei siitä mihinkään pääse. Kantapää ei kuitenkaan kipeytynyt ollenkaan ja tänään iskin aamusta 21km+3x100m hyvällä kululla. I am back.

perjantai 8. helmikuuta 2013

reenit jatkuu


Torstaina kävin sitten näyttämässä jalkaani urheilulääkärille. Tavoitteena oli kävellä pois kortisonia jalassa, mutta kohtalo puuttui peliin. Lääkäri arvioi nilkan olevan lukossa ja ohjasi kiropraktikolle. Hän sattui olemaan paikalla ja suostui ottamaan minut heti vastaan. Nilkka oli kyllä lukossa ja kaipasi mobilisointia. Arvailujen varaan jää, meneekö se uudelleen samaan jumitilaan vai toimiiko normaali jousto vielä ensi viikollakin. Tiistaina olisi uusi aika ja mikäli tilanne on aika lailla sama otan sen piikin.

Ennen eilistä lääkärillä käyntiä olin juossut 1.10 (14km+3x100m). Juoksin JKU kamat päällä, kun mua piti kuvata seuran filmimateriaalia varten. Ei kuvattu, kun kuvaajan piti olla luennolla. Lääkärikäynnin jälkeen otin yhteyttä Jaakkoon, joka ilmoitti juoksevansa matolla neljältä. Ohjelmassa olisi 4x10min/1min hölkkäpalautuksella aikoihin 3.36-3.26 sykkeillä 150-165. Juoksin Hippokselle 4km ja iskeydyin Suomen suurimmalle juoksumatolle Jaakon seuraksi. Juoksu tuntui hyvältä ja nilkka jousti kuten pitääkin. Ilmeisesti jotain siellä tapahtui, mutta tulehdusta se ei ole vielä poistanyt. Verryttely 3km ei myöskään lisännyt tuntemuksia jalassa ja illalla jatkoin nilkan pyörittelyä ja mobilisointia.

Tänään ulkoilin aamusta ihan reilusti nimittäin 17km+3x100m. Juoksin hetken aikaa Jaakon ja Tommin kanssa. Jalat tuntuivat ihan hyviltä ja mies ei ollut pahemmin väsynyt. Illalle oli suunniteltu Juuson lihastasapainokartoituksen demo-osio. Se onnistuikin, vaikka Hippoksella oli vanhojen tanssit. Pääsimme Kihun tiloihin tekemään juttuja, minkä pitäisi auttaa nylkkyä reeneissä. Teimme hyviä juttuja, mistä myöhemmin lisää. Alle juoksin 30min ja päälle 20min (7+4). Paluumatkalla kiersin Tourulan kesportin kautta, mistä hain uudet Adidaksen Boston kolmoset ja Supernova Glide vitoset. Rahaa paloi jälleen, mutta kenkistä ei tässä vaiheessa kannata enää tinkiä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Eteenpäin sanoi mummo lumessa


Kyllä tekevällä hommia riittää vaikka en täysillä juoksuun pystykään panostamaan. Varasin huomiseksi ajan urheilulääkärille ja tavoitteena on kävellä vastaanotolta pois kortisoni pistos vamma-alueella. Se tietää taas muutaman päivän lepoa että lääke vaikuttaa kunnolla, mutta luulen kestäväni. Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Kevättä kohti tässä ollaan menossa ja se on positiivista.

Tänään istuin melkein kolme tuntia taloyhtiön hallituksen kokouksena varajäsenenä tosin. Käsiteltävänä oli monta ihan mielenkiintoistakin asiaa. Se täytyy todetan, että kyllä hommia on aika paljon yhdessä kerrostalossakin! Isännöitsijä joutuu varmaan kuuntelemaan monenlaista inisijää, mutta meidän taloyhtiössä on mielestäni hyvä henki. Ehkä siksi mukaan asukastoimintaan lähdinkin. Lähinnä uteliaisuudesta, mutta myös oppimisen kannalta. Kokouspalkkiotakin saan mahdollisesti nostaa loppuvuodesta.

Treenien puolelta eilen juoksin aamulenkin 8km+3x100m ja illalla hiihtelin Joonaksen kanssa tunnin verran Halssilan maastoissa. Pito oli suksissa suorastaan loistava ja nautin lykkimisestä. Tänään oli ohjelmassa suunnilleen samanlainen, mutta Laajavuoressa ja aamulenkki oli 9km+3x100m. Yritin tehdä myös pikkasen liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Ajatuksena oli jopa juosta reipasta tänään illalla, mutta muutin sen hiihdoksi. Jotenkin jatkuva kutina kantapäässä ei aina innosta kovaan reenaamiseen.

Reissusta paluun jälkeen kämpillä odotti radiologin lausunto magneettikuvasta. Sen verran ymmärsin kun kaveri konsultoi Facebookissa, että nilkkanivelessä on lievä turvotus ja pitkäaikaisen ärsytyksen/tulehduksen aiheuttamia löydöksiä nilkassa on. Kortisoni siihen voi auttaa jos se sattuu osumaan oikeaan kohtaan. Muuten olen ajatellut syödä nyt Ibumaxia ja sivellä voltaren voidetta nilkkaan. Pikkasen kyllä ärsyttää koko tilanne ja vammoja näyttää kasaantuvan. Eka syksyllä oli ongelmia takareiden kireyden kanssa. Kävin pilateksessa jne ja nyt tuli kantapääjuttuja. Voi olla että nilkan liikkuvuutta olisi aiemmin pitänyt parantaa, vähentää hallijuoksua ja niin edelleen. Vammat kuitenkin tuevat kun ovat tullakseen. Lenkkareista en yleensä ole tinkinyt, enkä usko että Fuerteventuran leiri olisi paikkoja jotenkin enemmän rikkonut. Tuuri on vain ollut huonoa ja miehen kroppa aika juostu. Periksi ei silti anneta, täältä tullaan vielä!
 

tiistai 5. helmikuuta 2013


Espanjan reissu alkaa olla taputeltu. Kirjoitan tätä lentokoneessa välillä Pariisi-Helsinki. Päivä alkoi kello 7 herätyksellä ja kevyellä tunnin juoksulenkillä. Kävimme tutustumassa yliopiston kampukseen sekä muutamaan keskusta nähtävyyteen. Tuli siis harrastettua juoksuturismiakin, mikä ei ole yhtään pöllömpää tekemistä. Pikaisen suihkun aamupalan jälkeen yhteiskuljetus vei lentokentälle.

Edessä oli pitkä lentomatka, mikä päättyy koneen laskeutuessa Seutulan kentälle kello 23.00. Odottelemme Henrin tuloa vielä hetkisen ennen automatkaa Jyväskylään. Se tulee olemaan todella tuskainen ja hereillä pysyminen vaatii varsinkin kuskilta kovia ponnisteluja. Onneksi tiistai aamulle ei ole opiskeluja eikä tulkkauksia vaan palautuminen voi lähteä saman tien käyntiin. Ajatuksena on ollut jalkaa kuulostellen aloittaa normaali juoksuharjoittelu. Katsotaan mitä tuleva viikko pitää sisällään.

Matka Castilloon on ollut yhtä hieno kuin aina ennenkin. Urheilullinen anti oli varsin tyydyttävä ja ennakko asetelmat huomioden pärjäsimme hyvin. Kisareissu lämpimään tekee aina hyvää ja tiivistää yhteishenkeä. Pitkällä matkalla tulee keskusteltua joukkuekavereiden kanssa paljon ja sitä spekulointiakin tulee harrastettua. Aina ei jutut käsittele pelkästään urheilua, mutta kylläkin elämää mihin liittyy kiinteästi juoksu. Vanhemmat konkarit miettivät elämänkulkua ja sitä miten sitä on tullut elettuä. Mielenkiintoista on ollut tutustua seurakaveri Janin ajatuksiin ja meillä on koko porukalla ollut hyvät keskustelut. Urheilu on elämänmittainen kertomus ja hyvä on jos siitä selviää niin että voi olla tyytyväinen tekemiseensä. Meitsi ainakin on ja viime vuosien teemana on ollut ilo ja sen saaminen urheilusta. 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

JKU Euroopan 14 paras yleisurheiluseura!

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden miesjoukkue sijoittui Espnjan Castillossa juostussa seurajoukkueiden maastomestaruuskisoissa sijalle 14. Paikka kisoihin varmisti edellisvuoden SM-maastoissa miesten 12km matkalla saavutettu joukkuekulta. 

Vuodesta 1967 juostu tapahtuma, muutamaa välivuotta lukuunottamatta, oli nyt järjestyksessään viidennet kymmenennet. Voittajaksi miesten kilpailussa juoksi hallitseva maastojuoksun Euroopan mestari Andrea Lalli. Juostava matka oli 10km 

Joukkueessa juoksivat Henri Manninen (37), Jani Lakanen (47), Miika Takala (68) sekä Jaakko Nieminen (81). Etelän leiriltä kotiutunut Henri juoksi vakuuttavasti Vuokatin suunnistuksen MM-maastoja tavoitteena pitävän Janin tavoin. Flunssasta toipuva Miika ja takareisileikkauksesta toipuva Jaakko olivat tyytyväisiä myös juoksuihinsa.

Janin päivitys kisoista







lauantai 2. helmikuuta 2013

Castillon, Spain

Eilinen pitkä matkustuspäivä on takana. Olin aamulla kello seitsemän junassa, jonka oli määrä viedä hyvissä ajoin Tikkurilaan. Pendolino oli kuitenkin vaihtunut perinteiseen pikajunaan ja olin myöhässä 40min aikataulusta. Ehdin kuitenkin lentokentälle ajoissa, missä tapasin Jani Lakasen. Jaakko tuli pari tuntia myöhäisemmällä lennolla ja Henri suoraan Portugalin leiriltä. Kööri oli kuitenkin koossa myöhään illlalla.

Lento Pariisin kautta tapahtui kohtuu kivuttomasti ja selviydyin nälän tunteesta syömällä Hesassa patongin ja Charles de Gaullen kentällä toisen mokoman. Koneessa tarjottiin aina jotain pientä, mutta aikahan siinä tulee aina pitkäksi. Olin myös vahingossa laitanut Ipadin menemään ruumaan uuden Juoksija-lehden kanssa. Välin Pariisi-Valencia istuin kuitenkin Janin vieressä ja meillä oli hyvät jutut. Kyselin kokeneemmalta konkarilta vinkkiä yhteen sun toiseen asiaan. Molemmat on aika lailla samoja ikiä ja yhdistävä tekijä on se, että urheilu on vaan niin kivaa että sitä ei malta lopettaa. :)

Valenciasta oli vielä tunnin bussimatka Castillaan, mutta perillä odotti melkein uusi hotelli Luz. Taso on juuri meille sopiva ja uuden karhea hotelli vastasi vaativaa makua. Wlan löytyi ja aamupalakin oli suorastaan loistava. Tuoremehua sai tehtua suoraan appelsiineista ja niin edelleen. Kävimme aamuverkalla (30min) läheisessä puistossa ja testasin uusia Adidaksen Feathereita. Jalka tuntuu olevan sinänsä kunnossa, mutta siitä kutinasta en vieläkään ole päässyt eroon. Seurataan tilannetta ja annetaan jalalle nyt kuitenkin rasitusta lupa kun kerta on annettu. Jyväskylässä odottaa lääkärinlausunto kirjallisena kun pääsen kämpille. Luulen, että siinä on maininta "osteopatiaa ei näy, nilkka näyttää olevan juoksukunnossa ja kestää kovaa reeniä"

Tänään ohjelmassa on rötväystä, käynti tutustumassa reittiin sekä pienimuotoista turismia keskustaan tutustumisen muodossa. Valokuvausta aion jatkaa ja katsotaan josko saisi jonkun videonpätkänkin tehtyä. Kuvia voi muuten kattella tuolta instagramin puolelta tai facebookista.