maanantai 28. joulukuuta 2009

Addis Abeba ja Bole airport

Pitkä ja rasittava matkustus on suoritettu. Sunnuntai aamuna kahdeksan jälkeen lähdin Parkanosta liikkelle kun isäni vei minut Tampereen rautatieasemalle. Kaffittelun jälkeen hyppäsin pendolinoon ja saavuin lentokentälle puolen päivän maissa. Jari Lahti saapui sinne myös pian ja tsekkasimme itsemme sisään. Päätin toteuttaa haaveeni uuden kameran ostamisesta ja Leica d-lux 4 vaihtoi omistajaa.

Lennolla Istambuliin viereen sattui istumaan Antti Siltala, mies joka pelaa ammatikseen lentopalloa Ankarassa. Siinä oli kovan luokan kaveri ja lentomatka meni mukavasti urheilusta puhuttaessa. Nopean paniikkivaihdon jälkeen olimme Addikseen suuntaavan koneen penkeillä istumassa ja lento lähti lähes tunnin myöhässä. Tämä tiesi sitä, että olimme Addiksessa puoli kolmen aikaan yöllä. Henok oli onneksi vastassa kavereineen ja saavuimme Embilta Hotellille tuntia myöhemmin. Menimme heti nukkumaan ja tarkoitus oli nukkua mahdollisimman pitkään. Matkan rasituksista johtuen heräsimme 8 aikaan. Ennen aamupalalle menoa piti tietenkin testailla uusia kameroita, sillä Jarikin oli hommannut pokkarin Canon xc200 powershot.

Aamulenkki jäi suosiolla väliin ja kävimme pienellä kävelylenkillä aamupalan jälkeen. Keli Addiksessa on pilvinen ja varsin kylmä. Ehkä jotain 15-16 astetta.

4 kommenttia:

  1. Nyt vaan sitten Leican värikkäitä kuvia näytille blogiin! Kokeile myös ottaa mustavalkoisia kuvia.

    VastaaPoista
  2. Vai pääsit Sillin viereen. :)
    Antti on ihan tosi mahtava tyyppi!

    Oikein onnistunutta reissua!

    VastaaPoista
  3. Kuvia en valitettavasti saa laitettua hitaan nettiyhteyden vuoksi. Hyviä kuvia olen kuitenkin saanut!

    VastaaPoista