perjantai 27. helmikuuta 2009

Eldogrillissä alkaa pikku hiljaa juoksijan arki rullata. Lämpöä on piisannut ja päiväsaikaan pysyttelee mielellään sisätiloissa ja pelailee pleikkaa tai biljardia. Säipän kämpillä pyörähti tänään Fransis, vakivieras Paul ja eilen Obed. Kimmoa näimme aamulenkillä, kun hänen valmennettava Eliud lähti tekemään jotain kovempaa treeniä. Maailmanmestareita ja olympiavoittajia ei toistaiseksi ole havaittu, mutta eiköhän nekin täälläpäin lenkillä käy.

Hyvin nukutun yön jälkeen juoksimme 10km. Kummasti kyllä väsytti sekin ja päivällä piti ottaa päikkärit. Iltapäivällä ohjelmassa oli 7km+4x100m nurmella+lihaskuntoa+1km. Eilinen kiinalainen ruoka ja hot pan beef kyllä palautti todella hyvin. Tänään kuuluisan Eldogrillin herkkuja olisi tarjolla. Päiväruuan kokkasi apulainen: riisiä, perunaa ja lihaa.

torstai 26. helmikuuta 2009

Perilla ollaan! Talla hetkella Eldoretin nettikahvilassa epatoivoisesti yritan tarkistaa s-posteja. Yhteydet ei ole mitaan maailman nopeampia, mutta paaasia etta pelittaa.

Matkat meni siis hyvin ja istumista oli vaikka muille jakaa. Tanaan aamulla samoin kuin eilen klo 6 tein aamulenkit, tanaan ehti viela illalla 37min juosta benkun ja miron kanssa.

Kenia nayttaisi olevan sama mesta kun pari vuotta sitten. Tuntuu, etta siita jatkaisi mihin viimeksi jain. Kunto on luultavasti hieman parempi ja tarkoitus on hilata se uusiin ennatyslukemiin. Malttia ja reenia se ennenkaikkea vaatii, mutta olosouhteet pitaisi olla kunnossa. Palaillaan nettipaivityksen merkeissa.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Aamulla oli herätys miellyttävästi 3.30. Lähtö kentälle oli 4.00. Melko varhain sai siis kammeta itsensä ylös. Euroopan länsilaidalta oli pitkä matka Tampereelle ja Jyväskylässä olimme puoli neljä iltapäivällä. Illalla ehdin vielä hiihtämään tuoreen ennätysmiehen, Kallen kanssa. Puolitoista tuntia keveetä teki hyvää kropalle. Vahvisti samalla selkää ja vatsoja, jotka ovat koetuksella seuraavien päivien aikana. Voisi sanoa, että kolme päivää matkanteko tulee kestämään. Huomenna hesaan ja lontooseen. Ke Nairobiin ja to Eldoretiin koko päivän autolla. Säippä on hoitanut kaiken eli silloin kaikki todella pelittää.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Päivän raastot on käyty. Hallit Suomessa ja maastot Irlannissa. Jussi parhaana suomalaisena kuudes, Juha jotain 15, Tyntsä jotain 21, Mä 25, Helsten pari pykälää heikompana ja sitten Joonas. Tässä kaikki lyhykäisyydessään. Kisa käytiin Boylen taistelukentällä eli siinä mielessä oli historiaa monellakin tavalla. Lisäksi maastokisa käytiin nyt 40 kerran eli pitkä on sekin lista. Mikrofonin ääressä olleiden äänestä saattoi päätellä, että vanhoja herroja ovat järjestäjät täälläkin. Kisat toimivat joka tapauksessa mallikkaasti. Oma juoksu oli jälleen tukkoista vikalle kiekalle asti, jolloin sain Joonaksen ja Helstenin kiinni. Tyntsä jäi kuittaamatta tällä kertaa ja Suomen joukkue oli nyt sijalla kolme. Kisan voitti Puolan kaveri ja jenkki oli toinen. Huomenna on lento 7.20, mikä tietää aikaista heräämistä.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Moguli näyttää löytäneen parhaat uutiset Armaghin kisasta. Itse en ole netissä paljoa pyörinyt, kun hotellin netti on melko kallis. Nytkin istun Juhan kanssa kaupungin puistonpenkillä ja lainaan naapuriasunnon wlania hetkisen. Tarkoituksena oli seurata maastojuoksua telkkarista, mutta lahikuppila ei suostunut vaihtamaan eurosportille. Samaan aikaan oli nimittäin menossa Chelsean peli ja se on tärkeä peli se. Tulokset kuitenkin selviää jossain vaiheessa, mutta olisi ollut kiva elää mitalitaistelun hetket livenä. Äsken selvisi myös SM-hallien tonnivitonen. Vähänlaisesti oli porukkaa viivalla, mutta sitäkin kovempaa juostiin. Taitaa mustasaaren 400m rata olla melkoisen nopea. Vesi kielellä odotellaan huomisen kolmosta ja sitä miten Kalle iskee. Maanantain valmistava meni ainakin molemmilla hyvin ja mies on saanut pari päivää enemmän palautteluakin kun minä. Ehkä omassa kisassa tuntui vielä kovat tonnit. Hyvä kisa kuitenkin ja kunto on vahvassa nousussa.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Armaghin kisat on kayty ja mielestani varsin hyvalla menestyksella. Jussi oli takuuvarma, mutta Puttonen yllatti. Miehen Tsekin leireily tuotti varsin hyvaa tulosta. Oma juoksu oli ihan ok tai oikeastaan positiivinen yllatys. Eka kilsa oli 2.52 ja seuraavat n.3min vauhtia. 4km kohta oli n. 12.58 ja laskeskelin, etta alle 15min menee jos oikein rutistaa. Toinen oli kaikista vaikein, kun kadet alkoi olla jaassa. Hartiat onneksi pysyivat rentoina ja vika tonni tuli hyvin. Ohitin 400m ennen maalia Tyntsan, joka oli karussa jonkin verran. Kokonaisuudessaan kisa meni hyvin muidenkin osalta, paitsi Hellin joka joutui keskeyttamaan. Mies tuli pelipaikalle kisapaivana ja jarjestajat olivat vaarassa paikassa eli Dublinin kentalla kun mies tuli Belfastin kentalle.

Tanaan on sitten valipaiva ja aamusta juoksin 20km. Loppupaiva on lepoa ja palautumista edisti porealtaassa kaynti ja sauna. Huomenna kevytta ja sunnuntaina 5km maastoskaba.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Aamu 10km+2x100m
Ip junalla Jyväskylään
Ilta 4km+3x100m+4x1000m/2pal 2.58, 2.54, 2.49, 2.46+3x200m+salia+3km vr.

Tämä maanantaipäivä oli vaihtelevan erilainen. Aamulla heräsin Parkanossa omasta sängystä hyvin palautuneena. Puolen päivän jälkeen olin jo Jyväskylässä maahanmuuttajapalveluiden swahilin päivystyksessä. Sieltä selvittyäni menin kämpille torkkumaan ja valmistautumaan illan treeniin. Kova se olikin, sillä noin kovia vauhteja en ole pitänyt sitten elokuun kun maaottelukympille valmistauduin. Silloinkin taisin juosta kuussatasia. Hiukan kyllä treeni jänskätti, mutta yllättävän hyvin kone lähti käyntiin. Hartiat pysyivät rentoina ja jalat tikkasivat. Vuorovedoin Kallen kanssa juoksimma ja viimeisen vedin ja hävisin loppukirin. Oli muuten myös ratavedoissa piikkarit ekaa kertaa sitten maaottelukympin myös. Huomenna saattaa pohkeita kivistää.

Joka tapauksessa huomenna 7.30 hieronta. Keskiviikkona Irlantiin Dubliniin ja torstai-iltana kansainvälinen maantievitonen. Kylmää kyytiä tiedossa, mutta tässä on mulle sopiva nopeusjakso ennen Elgonviewiin siirtymistä. Tähtäimessä SM-maantiet Pyhäselällä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

aamu: 20km
ip: Parkanoon täpötäydessä junassa.

Hiihtolomat ovat näköjään alkaneet. Välille Tampere-Parkano en saanut edes paikkalippua ja ravintolavaunussa kahvia lipittäen tarkkailin erilaisia käsilaukkumalleja. Silmänlumeeksi lyhyellä matkalla selailin Once a Runner-kirjaa. 70-luvulla kirjoitettu ja nyt uusintapainoksena ilmestynyt romaani on kovasti saanut kehuja. Itse ainakin olen monta ahaa-elämystä kokenut sitä lukiessani. Juoksijan ajatusmaailma on melkolailla kaikilla samanlainen. Ennätykset ja lenkit ovat tärkeitä juttuja.

Tulin siis Parkanossa pyörähtämään porukoita morjestamaan. Viimeksi näimme jouluna ja seuraava tapaaminen olisi venähtänyt huhtikuulle. Hyvä oli tässä vaiheessa päivittää kuulumisia ja selailla kevään kalenteria.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Aamu 9.30: 2km vr+12km tv-kova syke 165-170+2km vr+2x100m (kulku hyvä)
Ilta 9km kevyttä+2x100m

Aamun setti oli varsin laadukas. Ajattelin, mitenköhän sitä jaksaa naama aamurähmässä pistellä urku auki. Tuntuma oli kuitenkin varsin hyvä eilisen hiihdon jäljiltä ja juoksurytmi kohdallaan. Jalat tikkasivat kiitettävän rennosti ja hengitys teki töitä. Jyväsjärven kiertoon meni aikaa 47.38. TV-kovan pituus piti olla 12km.

Päivä meni muuten Hipposhallilla toimitsijatehtävissä. Tällä kertaa ei tulospalvelussa tarvinnut yksin raataa vaan sain tehdä juoksupojan hommiakin. Lisäksi ainoastaan luin tuloksia Ollille, joka naputteli tulokset. Illalla vielä juoksin kevyen lenkin, vaikka sitä ei oltu edes merkitty ohjelmaan. Sen verran hyvä on kunto :) Veljen ottamia kuva.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Aamu 55min+2x100m
Ilta 1.20 hiihtoa
On tää hiihto vaan hieno laji! Hyvä keksintö, mutta ei aivan meikäläistä varten suunniteltu. Naruista tahtoo loppua puhti kuntoa aikaisemmin. Laajavuoren maastot eivät ole kaikista helpoimmasta päästä, mutta kaatumatta selvitin ne tällä kertaa. Sparraajana toimi Selim, joka malttoi hiihtää tarpeeksi kevyttä vauhtia. Eniten tykkään vuorohiihdosta. Siinä saa vuoroin potkia hiihtimillä ja vuoroin käyttää käsiä. Tasatyönnössä tahtoo vauhti hiipua, jos on vähääkään ylämaata. Hieno laji silti se hiihto. Kohta saakin silmä tarkkana seurata suomalaisten edesottamuksia MM-kisoissa. Eilen tulikin jo mitali alamäkihiihdosta. Kova laji sekin.

torstai 12. helmikuuta 2009

ap 55min+2x100m
ilta 6km+10x100m mäkijuoksua Kuokkalan väestönsuojassa/ hölkkä pal+3km vr.
Tänään nöyryytettiin vaihteeksi Kallea :) Hyviä kuvia kesän maaottelusta löytyy tuolta.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Nyt ottaa pattiin. Polarin USB-tikku nimittäin hajosi ja ostin kaupasta uuden kovaan 40e hintaan. Iskin sen koneeseen kiinni, eikä se tietenkään toiminut. Asensin ohjelman, asensin sen pois ja asensin uudelleen. Mikään ei auttanut. Sykemittarin muisti on täynnä kahden viikon ajalta treenejä, jotka huutavat pääsyä analysoitavaksi. Deletoin jo sunnuntain pitkänlenkin, jotta sain maanantain vedot tallennettua mittariin. Tämän päivän reipasta treeniä en voinut enää tallentaa. Tunteella lähdin aamulla jyräämään. 2km verryttelyn jälkeen reippailin 11km 4-3.50 vauhdin tuntumalla 155-165 sykkeellä. Juoksu tuntui kulkevan hyvin, eikä pyörähdellyt nilkkakaan vaivannut. Päälle 1km vr+2x100m. Illalla lenkkeilin tunnin. Jostain syystä nilkka tahtoo päivän mittaan hiukan turvota ja se rauhoituu Voltarenilla. Vielä pitäisi saada toi usbi toimimaan. Meikäläisestä on raastossa juttu mun USA:n keikalta. Jaakon nettisivuilta voi lukea käynnistä Cokiksen ja CNN " tehtaalla".

tiistai 10. helmikuuta 2009

Aamulenkki 4km+4km. Kilometrien välissä tunnin tulkkauskeikka. Illalla 1.30 hiihtoa eli n.17km Sippuranniemessä. Viimeksi samaiseen lenkkiin kului 5min enemmän. Kunto on siis hiihdossakin nousussa tai tekniikka alkaa löytyä.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Hyvin nukutun yön jälkeen juoksijan kroppa oli jälleen valmis vastaanottamaan kuritusta. Maanantai aamu aloitettiin kevyellä tunnin reippailulla hengityksen avaamiseksi. Keli oli lähellä nollaa ja nilkka muljahti pari kertaa jäätiköllä. Illan vetotreeni oli kuitenkin se minkä takia juoksija elää ja hengittää: saadakseen rankaista kroppaansa siihen pisteeseen, että siitä ei ole enää mitään ulosotettavissa. Ja vielä senkin jälkeen kun tuntuu että mä en jaksa lähdetään vielä kymmeneen uuteen vetoon. Niin yllättävältä kuin tämä saattaakaan kuulosta, ihmisen kehossa on yllättävän paljon voimavaroja. Millä ihminen nousee Mount Everestin huipulle? -Tahdonvoimalla. Millä juoksija juoksee kestomatkat kasista maratoniin? -Tahdonvoimalla.

Alkuverryttelyn ja avausvetojen jälkeen minä, Kalle ja Erik olimme valmiit vastaanottamaan päivän läksytyksen. Kiistaa oli pitkin päivää, kumpi on kovempi treeni; juosta 3x3km vai 10x1km. Kalle oli ensimmäisen kannalla, mutta valmentaja ei antanut periksi. Hän vakuutteli, että minuutin palautuksella vedettynä kyseessä on kestoharjoitus. Ja Kalle sai mitä haki- raastaa jalat rakoille. Lyhykäisyydessään tonnit olivat 3.12, 3.12, 3.10, 3.09, 3.10, 3.09, 3.05, 3.05, 3.00 ja 2.57. Tästä kun oli toivuttu lähdettin iskemään 10x200m 32-31 sekuntiin 200m hölkkäpalautuksella. Ne menivätkin jo mukavasti ja mahassa painanut ruisleipäkin alkoi sulaa.

Huomioita reenistä: Näköjään kestoa alkaa miehestä löytyä, vaikka alun 3.10 vauhteihin sai jo kiskoa. En tosin ollut juossut tätä vauhtia sitten syksyn. Toinen positiivinen asia oli että juoksu pysyi kasassa ja että Erik ei vikassa vedossa enää hiihtänyt kantapäillä :) Muuten mies varmaan jyräisi 3.15 vauhtia vaikka tunnin. Päivän palautuksena Johny English telkkarista.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Sunnuntaina(kaan) ei juoksija voi olla olematta juoksija. Arjen rutiinit on hoidettava kunnialla ja sen jälkeen voi huilailla. Niinpä oli tänään puoleen päivään mennessä juostu 2h 26min Tynin ja Lahden Jarin kanssa. Juoksualustana oli pöperöinen lumi, mikä ei tehnyt juoksusta sen nautittavampaa. Juostava oli silti, vaikka mielessä kävi jo hiihtokin. Ensin ajattelin juoksevani vähemmän ja käydä iltapäivällä ladulla, mutta lenkki kulkikin oikein mallikkaasti ja maileja kertyi trippimittariin. Kaikki juostut kilometrithän ovat sitä betonipohjaa ja kun se on tarpeeksi vahva mikään ei ole esteenä koville vauheille ja menestymiselle. Vai miten se nyt olikaan.

Lenkkiä sulattelimme iltapäivästä Keljon ABC:llä Jonen, Kallen ja Tyntsän kanssa. Siinä kerrattiin viikonlopun tapahtumat ja vedettiin suuntaviivat seuraavan viikon suunnitelmille. Iltapäivästä palauttelin Hancock-elokuvalla. Good job -kehumislause jäi parhaiten mieleeni elokuvasta samoin kuin eilisestä Kummelisketsistä "siisti Sivic". Jatketaan harjoittelua.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Vaajakosken testijuoksussa koettiin varsinaista vauhdinhurmaa. Miehet eivät olleet pysyä ajoradoilla, kun kisan keskivauhti nousi huimiin lukemiin. Starttipistoolin pamahdettua Takala lähti ajoon tarkoituksenaan pudottaa Hass jo alkumatkasta. Siinä hän onnistikin, mutta noin 500metrin juoksun jälkeen Hass oli kuronut välimatkan kiinni ja jo rinnanmitan edellä. Raastaja Takalan kone kieltäytyi täysin yhteistyöstä tällä kertaa ja rengasvalintakin taisi olla väärä. Kunnossa ei tietenkään mitään vikaa ollut. Edellisen viikon flunssailut näkyivä nyt siinä, että syke hädin tuskin nousi lukemaan 170, kun se Istanbulin raikkaassa ilmastossa oli huidellut yli 180. Palautuminen oli siis mitä selvimmin kesken. Voittaja Hassin aika tällä tarkalla 10km matkalla oli 35.03 ja Takalan 37.22. Vielä joulukuun testissä oli pistelty alle puolen tunnin aikoja, mutta tuolloin juostu matka oli lähempänä kahdeksaa kilometriä. Kisajäjestäjä Pena kaipaa huhtikuun varsinaiseen nimikkokisaan kärkitason menijöitä, sillä Takalan reittiennätyksen alittamisesta on tiedossa riihikuivaa. Ennätys tällä hetkellä on 31.45 ja nousua reitin varrella on 70m eli siis kovakuntoiselle ns. helppo nakki.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Kauas on pitkä matka. Tälläisen käsityksen saattaa saada Juoksija-lehden jutusta, joka käsittelee meikäläistä. Vihdoin ja viimein se sitten tupsahti postiluukusta, vaikka itse juttu tehtiin jo syys-lokakuulla. Samaa voisi sanoa mun lehteen pääsemisestä, että kauan kestää. No pääasia että mies saa julkisuutta ja sponsorit kilvan tulevat tarjoamaan mitä rahakkaampia sopimuksia naisista puhumattakaan :)

Perjantaipäivän reeninä oli aamutuimaan klo 7 kiskaistu 1.10 lenkki. Iltapäivällä ei enää ehdi jyräämään ja hyvä niinkin niin kroppa saa lepoa. Ja huomenna isketään kisaa. Illan kisan tuloksia pitäisi ilmestyä kisojen valmistumisen jälkeen nettiin. Saattaa kestää jonkin aikaa, kun meikäläinen vastaa tuloksista..

torstai 5. helmikuuta 2009

Tänään ollaan jo melkein terveiden kirjoissa. Aamulla juoksin nihkeällä kululla 9km, eikä enempää tehnyt mieli juosta. Illan kaksisataset kulkivat kohtalaisesti kun ei tarvinnut täysiä kiskoa. Sykkeet nousivat silti yli 170. Kaveriksi treeniin lähti Erik, joka oli alle jyrännyt 15km. Lauantaina Vaajakosken testikympillä saan miehestä tiukan vastuksen ja turpiin saattaa tulla. Toisaalta olen vasta kerran miehelle hävinnyt ja se oli Berliinin maralla. Hyvä testikisa kuitenkin tulossa.

Huominen päivä on melkol ailla kiireinen ja ehdin juosta vain kevyen lenkin. Iltapäivästä alkaen olen Hipposhallilla hommissa tulospalvelussa. Ohjelmassa on Keski-Suomen avoimet hallikisat. Huomionarvoisia urheilijoita miesten kolmosella lienee Tuukan lisäksi Jone, joka kokeilee kuntoaan hiukan normaalia pitemmällä matkalla.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Tästä päivästä tuli lepopäivä. Yöllä tuntui että olisi ollut hiukan lämpöä ja päätin skipata aamulenkin. Päivän työrutiinit sain kuitenkin kunnialla hoidettua ja kämpille päästyäni alkuillasta otin päiväunet. Tarkoitus oli lähteä lenkille, mutta kroppa huusi lepoa. Lepoa kroppa saikin, jotta huomenna pääsisi rankomaan 10x200m vetoja hallille.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Palauttelu viikonlopun kisoista jatkuu. Eilen ehdin juosta tunnin lenkin illalla Jyväskylässä. Tänään aamulla juoksin tunnin ja illalla 7km+kevyt sali+3km vr. Olo on ollut vähä flunssainen ja täytyy vain toivoa että tauti ei iske päälle. Matkustelu kun altistaa kaikennäköisille pöpöille.

Perjantaina olisi hallikisoja tarjolla. Päätin kuitenkin, että jätän ne väliin. Sen sijaan toimin tulospalevelussa ja mua voi syyttää, jos jokin mättää tuloksissa. Katselin, että triatlonisti Tuukka Miettinen on ilmoittautunut miesten kolmoselle. Mielenkiinnolla seuraan hänen otatustaan. Kolmonen kun on lähinnä sprinttimatka 8 tunnin täyspitkään triatloniin verrattuna. Ylläolevasta kuvasta näkyy hiukan viikonlopun maastojen luonne.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Turkin maastokisa on käyty. Istanbulin keikka oli kaikin puolin onnistunut ja urheilullinen menestys oli varsin kohtalaista. Kunnioitettava joukkuesijoitus takasi sen, että JKU:n raastajat saattoivat olla ylpeitä juostessaan sini-punaraidallisessa kisa-asussa. Taas tehtiin Jyväskylää tunnetuksi maailmalla ja kilpailun todellinen arvo ymmärrettäneen vasta vuosien kuluttua kotimaassa.

Kilpailun maasto oli niin raskas kuin vain saattaa odottaa. Ajoittain nilkkoja myöten juostussa mutakisassa JKU:n kokeneet juoksijakarpaasit syöksyivat ennakkoluulottomasti nöyryyttämään vastustajiaan. Kalle iski kärjen tuntumaan kuin maileri ja Jonne pisteli vauhilla alkumatkasta Jounin tyytyessä kiihtyvävauhtiseen kisaan. Oma kilpailu lähti lähti liikkeelle varsin yskähdellen kierrosaikojen ollessa 6.52, 7.10, 7.18, 7.20, 7.03. Vasta viimeisellä kierroksella sain koneen käyntiin ja urhoollisesti ohitin seurakaverini Kallen ja Jonnen. Huonoin ruotsalainen jäi silti sijan verran edelle :( Kisa oli mulla ensimmäinen kovempi muutamaan viikkoon ja siittä pieni vaisuus. Voittaja Espanjan Gethsebe oli EM-maastoissa neljäs ja kisan toinen Musse hopealla. Raaston kolmas Lalli voitti 22-vuotiaiden sarjan EM-maastot komealla bekelemäisella askeleellaan. Joukossa oli toki muitakin nimekkäitä menijöitä. Kisan tulokset.