lauantai 19. joulukuuta 2009

Viikonloppu etenee omaa tahtiaan. Enimmäkseen on edelleen pimeää, mutta välillä se aurinkokin jo paistelee. Hyvin huomaa, kuinka ihmiset huomioivat eri tavalla vastaantulevia kun on valoisaa. Joku saattaa jopa ystävällisesti katsoa suoraan silmiin..

Perjantai meni töiden ja parin lenkin merkeissä. Aamulla hurjastelin 7km ja illalla tunnin. Tuntui sekin olevan paljon, sillä illalla olin ihan koomassa saunan jälkeen ja paukuttelin 11 tunnin yöunet. Osansa väsymykselle saattoi vaikuttaa pikkusiskon muutossa auttaminen sekä rasvanen pizza "miesten vegetariana". Oli siinä pizzan päällä monenmoista kasvista :)

Lauantaille olin jo kaavaillut Penan talvijuoksusarjan osakilpailua, mutta kyytiä Vaajakoskelle ei tarjoutunut. Juoksinkin Jounin ja muiden JKU:n junnujen kanssa reipasta kuuluisalla Keuruun maililla. Vauhti oli ihan kohtuullista 3.50 vauhtia ja kuusi kierrosta teki sen kympin verran. Mikä parasta juoksu kulki vaivattomasti ja reeni meni jutellessa. Päälle hallilla 3x100m ja kämpille tankkaamaan ja sprinttihiihtoa seuraamaan. Illalle suunnittelin palauttavaa lenkkiä, mutta mies on sen verran kuitti, että lienee viisainta jättää väliin. Antibioottikuuria on jäljellä vielä jokunen päivä, mutta korvissa soiminen jatkuu. Hyvähän se on että on konserttia omasta takaa, mutta kohta sais jo riittää. Huomenna on kuitenkin perinteinen pitkälenkki.

9 kommenttia:

  1. Sulla siis soi korvissa eli on jonkinlaista tinnitusta? Lue vaikka tämä linkki eli http://www.kuulo.fi/html/tinnitus.html?utm_source=Google%20Haku&utm_medium=CPC&utm_campaign=Danalink%20Suomi&utm_content=Google%20Haku%20Tinnitus

    Eli ei muuta kuin hierontaan ja hammaslääkärille tai vaikka korvalekurille, jos epäilet sitä poskionteloa. Olisi tuon antbiootin pitänyt tuossa ajassa jo purra.

    Mulla on vaan lukkiintumista ja kipua korvassa, mutta mitään ei korvista, poskinotelosta tai kurkunpästä löytynyt. Eli on sitten purennassa vika. Onneksi on jo aika varattu tarkastukseen

    VastaaPoista
  2. Tuo suora linkitys ei näköjään onnistunut, mutta kun laittaa hakusanaksi googleen tuon, tarjoaa tuota kuulo.fi:n linkkiä.

    VastaaPoista
  3. Missä toi kuuluisa Keuruun maili on ?

    VastaaPoista
  4. Hieno kuva tuo juoksu-kuva ja ilmeen perusteella ei näytä miltään raasto-meinigiltä. Mistäs kaukaa tuo kuva on otettu?

    VastaaPoista
  5. Paljos heität huomenna pitkäs lenkkisi?

    VastaaPoista
  6. Keuruun maili on pyörätie, joka kiertää hipposhallia. Mitta on noin maili. Suunnittelen siihen joskus järjestettäväksi kansainvälistä maantiekymppiä Suomen parhaimmistoa ja kv. urheiljoita myöden. Katsotaan toteutuuko lähivuosina.

    Kuva on otettu Tirreniasta Italiasta 2006, kun olin toipumassa akillesleikkauksesta ja piti keksiä jotain positiivista kevääseen. Kuva on Monteneron mäkijuoksupaikasta, jossa sijaitsee myös luostari.

    VastaaPoista
  7. Juoksin tänään köykästä kaksi tuntia parhaassa mahdollisessa seurassa!

    VastaaPoista
  8. Hyvä ajatus juoksukisa siihen keskustan kupeeseen. Kannatetaan!!

    VastaaPoista
  9. Luin tuon jutun netissä. Mulla varmaan on vaan hartiat jumeksissa. Pitänee mennä hierojalle ja saunoa ahkerasti..

    VastaaPoista