Niin se vain näyttäisi olevan, että silloin kun vaaditaan terveyttä eniten sitä annetaan kaikista vähiten. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun kisat jäävät väliin sairastumisen vuoksi. Viimeiseen asti tälläkin kertaa elättelin toiveita pikaisesta paranemisesta, mutta kun se virus on iskenyt ei sitä tosta noin vaan karkoiteta. Eilen perjantaina olin jo töissä normaalisti ja sain arkirutiinit hoidettua. Sen jälkeen istahdin junaan ja matkustin veljeni luokse Helsinkiin. Tarkoitus oli nukkua pitkät yöunet ja siirtyä lauantaina puolen päivän aikaan lentokentälle. Homma meni taas niin että minä suunnittelin ja joku toinen päätti. Yöllä en saanut nukuttua, kun päässä jyskytti ja korvat olivat edelleen lukossa. Aamulla oli äänikin lähes mennyt ja ilmoitin sekä Ekbomille, että valmentajalle reissun jäävän väliin. Sunnuntaina kun olisi pitänyt olla tositoimissa Dublinin nurmikentillä. Kyllähän noita kisoja tulee ja menee, mutta tuon kokoluokan kekkereihin ei valinta käy montaa kertaa uran aikana. Nyt valittiin, mutta mielelläni olisin vielä raastanut kisan läpi. Olisi ollut kiva katsella, mihin sitä pystyy kun itse on parhaassa vedossa. Kyyti olisi kieltämättä ollut melko viileää, mutta onnistuneen suorituksen jälkeen olisi voinut katsella tuloslistaa ja ajatella että meikä vitsi oli tuolla. SM-maastojen neljäs sija Vammalassa vajaa minuutti voittajasta olisi ollut vertailupohjana. Se jälkispekulaatiohan siinä on myös mielenkiintoista kun katselee toisten juoksijoiden henkilökohtaisia ennätyksiä ja sitä jos on onnistunut nujertamaan itseään kovemman.

Nyt kuitenkin edessä on taudin parantaminen. Sitten harjoitellaan kevyesti ja vietetään joulua. Sen jälkeen aletaan jälleen nousujohteisesti harjoittelemaan kohti kevättä. Toivotaan, että kevätflunssa tällä kertaa jättäisi miehen väliin ja suunniteltu puolimaraton sekä maraton toteutuvat.