maanantai 21. joulukuuta 2009

Haile haile gebreselaassie

Tänään sain jälleen kokea sen, miltä tuntuu verrytellä treenin jälkeen kämpille melkein sipanneena. Syynä ei ollut pelkästään tehty kova treeni vaan se yleinen sairastelun aiheuttama väsymys. Tarkoituksena oli juosta tänään hallissa 4x3km 3.20 vauhdilla minuutin palautuksella. Jo ekassa vedossa huomasin sykkeen huitelevan reilusti yli 170:tä kun normaalisti se olisi noissa vauhdeissa 160-165. Vauhtihan on sitä mun maratonvauhtia ja sen ylläpitäminen pitäisi sujua tosta noin vaan. Osittain pakkasten aiheuttaman jumin ja sen, että en ehkä ollut palautunut eilisestä pitkästä lenkistä, teki reenistä työlään. Juoksin vain kolme vetoa ja nojailin polviin. Ei oo aina herkkua reenaaminen. Kunto ja olotila voi tästä enään vain kohentua.

Päivän sählinkeihin kuului työntekoa ja laukun pakkauksen aloittamista. Aina yhtä stressaavaa, kun lenkkareita pitäisi saada enemmän mahtumaan laukkuun kuin laki sallii. Henokilta jäi monta paria ja omiakin pitäisi saada sopimaan. Lisäksi vielä kilon Optifuel pönikkä sekä sortsit, aurinkorasvat ja sandaalit. Nyt moni alkaa jo varmaan funtsimaan minne se Takala tällä kertaa on menossa. No Hailea morjestamaan.

5 kommenttia:

  1. Milloin olet lähdössä Hailea moikkaamaan, siis joulun jälkeen vai?

    VastaaPoista
  2. Jos vaan ehdit heittää kenkiä minulle työpaikalle niin sovitan ne laukkuuni. Uskon että tilaa jää...

    VastaaPoista
  3. Kuinkas pitkään meinasit Etiopiassa reenailla ?

    VastaaPoista
  4. Muista, että Etiopian pääkaupunki on nimeltään Addis Ababa, ei Addis Abeba, kuten usein - tuntuu että lähes aina - virheellisesti mainitaan.

    VastaaPoista
  5. Jep joulun jälkeen. Hallikisoihin mennessä palaan. Täytyy tsekata miten siellä päin maailmaa urheillaan.

    VastaaPoista