torstai 28. kesäkuuta 2012

Helsinki ja hyvä reeni


Helsingissä tuli käytyä eikä reissu ollut turha. Ainut miinuspuoli pitkässä päivässä oli pikkasen juminen alaselkä ja lepopäivä. Meitsi kun ei ole tottunut nollapäiviä viettämään. Ei sen puoleen, varsinkin näin kesällä ja kilpailukaudella huilipäivä voi tehdä hyvääkin.

Tiistai-illalla alkoi lähetykset EM-kisoista. Oli spekulointia ja kisojen avajaista. Ohjelma tuli telkkarista sen verran myöhään, että aikaisesta nukkumaanmenosta ei tullut mitään ja kello 05.00 heräilin pikkasen väsyneenä. Fillaroin Hippokselle, missä jo muut odottelivat bussissa. Menomatkalla yritin jatkaa torkahtelua, mutta eihän se istuma-asennossa onnistu. Stadionin lähestyessä alkoivat fiilikset nousta. On se varsin komea pytinki ja pitkä vielä komeampi historia. Kisojen ensimmäisenä päivänä yleisöä alkoi kertyä paikalle hiljalleen enemmän ja enemmän. JKU:n urheilijat onnistuivat tasollaan ihan kohtalaisesti, mutta toki sitä olisi voinut venyä pikkasen enemmänkin. Toivotaan, että mahdollisimman moni on mukana kuvioissa vielä monta vuotta niin saavat näyttää kyntensä jatkossakin.


Stadionin katsomossa riitti tunnelmaa hyvällä porukalla koko pitkäksi päiväksi. Välillä kävimme lounastamassa ja pikkasen jaloittelemassa ennen iltasessiota. Sokerina pohjana koko illalle oli mielestäni miesten 5000m. Mo juoksi odotetusti mestaruuteen, mutta myös Saksan poika vetäisi hyvin. Vesisadettakin riitti perisuomalaiseen tapaan jossain vaiheessa päivää, mutta se ei menoa hidastanut. Illalla tai oikeastaan yöllä Jyväskylään palasi bussillinen tyytyväisiä penkkiurheilijoita.

Tänään aamusta hölkkäsin 9km+3x100m ja iltareenin juoksimme radalla. Harjulla oli JJK:n peli, Palokassa myös potkupalloilijoiden matsi ja onneksi Vaajakoskella oli tilaa. Verkka oli 4km ja avarit 5x100m. Tämän jälkeen aloimme Jaakon kanssa työntämään ratakierroksia. Meininkinä oli siis 15x400m 200m hölkkäpalautuksella. Kyseessä on ihan miesmäinen harjoitus, mutta onneksi kroppa toimi hyvin ja vauhti tuntui helpolta. Ajat pyörivät 69-68 paikkeilla ekat kymmenen. Väliin mahtui jokunen 67, mutta lopussa hurjasteltiin 66 ja 65 aikoja. Viimeistä edellinen oli 63 ja vika 60 tasan, mikä on hyvää vauhtia meikäläiselle. Tuntui, että happoja alkoi kertyä vasta viimeisessä vedossa ja enemmänkin rajoittava tekijä oli meitsin perusnopeus. Niin tai näin hyvä reeni kuitenkin ja ensi viikolla taidan uskaltautua vitosen viivalle. Vaihtoehtoina on Ruotsi tai Oulu. Molemmat reissut maksavat jonkin verran, mutta uhrauksia on tehtävä. Niin joo ja tänään tein asuntokaupat.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

EM-kisat


Huomenna isketään aivan pelipaikalle eli Helsingin EM-kisoihin. JKU tekee kisojen avajaispäivälle bussimatkan ja tulilla onkin neljä seuran omaa urheilijaa. Päivä alkaa Sami Itanin kymppiottelulla jatkuen Osku Torron korkeuden karsintaan, Petteri Monnin 400m aitojen alkuerään ja Hanna-Maria Latvalan 100m alkueriin. Toivotaan että kaikille heistä paistaa aurinko eli että juoksu kulkisi, pomppu pelittäisi ja limppu lentäisi. Sokerina pohjalla on iltakisoissa Keskisalon 3000m esteiden alkuerät ja 5000m finaali, missä nähdään varmasti vauhdin kirrausta loppumatkasta. Nähtäväksi jää mennäänkö viimeinen kierros 55 sekunttiin vai vielä kovempaa. Mielenkiintoista on, että 800m erikoismiehetkään eivät juuri sen kovempaa kirikierrosta tyrkkää.

Bussi Helsinkiin lähtee siis Hipppokselta 5.30 aamusta ja edessä taitaa olla lepopäivä juoksujen osalta. Otan silti lenkkarit varalta mukaan jos sitä vaikka sitten kuitenkin.

Päivän reeninä oli ainoastaan yksi palauttava 20km lenkki aamupäivästä. Juoksu kulki hyvin ja nautin urheilun tuomasta hyvästä olosta. Ennen illan hierontaa en tehnyt edes kevyttä verryttelyä vaan fiilistelin Taipaleen Timon taitavassa hieronnassa.

Eilen maanantaina iskettiin Jaakon kanssa tonnilla viisi kappaletta 3min palautuksella. Vauhdit ei kauheen kovia ollut, mutta ihan jees kuitenkin. Vauhdit taisivat olla 3.00, 2.58, 2,56, 2.52 ja 2.45. Päälle tyrkkäsimme vielä 3x200m 30 sekunnin tuntumaan ja sokerina pohjalle vielä 3x80m niin kovaa kuin pääsi. Lisäksi vielä 10x6 aitakävelyä +2x10 syväkyykkyhyppyä +selkiä/vatsoja ja verryttelyjuoksua aina jossain välissä. Iltareenin kilometrit olivat yhteensä 17km.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Lannevesi ja Suomen juhannus

Kuva: Arto Hyytiäinen
                                                        
Juhannukset on vietetty ja Savulenkit kierretynä. Täytyy sanoa, että hyvä juhannus oli vaikka se juhannusneidon bongaaminen siirtyi jälleen ensi vuodelle. Asiassahan ei sinänsä mitään uutta ole, joten tulkoon hyvä mun luokse. Olen enemmän niitä pitkän tähtäimen kavereita kuin tykillä sinne tänne roiskivia.

Perjantain otettiin miehestä mittaa Lannevedellä hyvällä menestyksellä. Lähdin hyvään vauhdinpitoon heti lähtölaukauksesta ja sain hallita kisaa koko matkan. Jaakko kävi kerran rinnalla, mutta muuten sain valita vapaasti ajolinjat. Kiimasen savulenkin reitti ei ole mikään maailman tasaisin, mutta perinteitä tuolla 30:ttä kertaa järjestetyllä tapahtumalla on. Lähtö tapahtuu vanhan vesimyllyn vierestä ja tunnelma on mitä mainoin. Tänä vuonna tuli uusi osallistujaennätys päälle 1100 osallistujaa. Keli puolilta päivin oli hiuka jopa viileähkö, mutta se ei juoksua haitannut.

Maali sijaitseen noin puolentoista kilometrin alamäen jälkeen ja loppuun saa siis aika kivan vauhdin aikaiseksi. Itellä pyöri mielessä lähinnä 31minuutin alittaminen ja kelloa vilkuilinkin vähän väliä. Yritin järkeillä, ehdinkö vaiko enkö ehdi. Ehdin kuitenkin ja kellot pysähtyivät aikaan 30.54. Pääsin tuolla ajalla kaikkien aikojen top kutoseen

Jouni Rinne 30.05 -96
Arto Hyytiäinen 30.38 -96
Esko Niittymäki 30.43 -95
Jussi Utriainen 30.44 -03
Jaakko Kero 30.48 -03
Francis Kirwa 30.56 -05
Simo Wannas 30.59 -05
Marko Partanen 31.03 -02
Juuso Rainio  31.08 -99
Jorma Sippola 31.11 -85


Palkintojen jaon jälkeen menimme Jaakon mummolaan lounaalle ja saunomaan. Fiilikset olivat hyvät. Illaksi menimme Jaakon kanssa vielä Keuruulle Juhannuskonferenssiin perinteitä noudattaen. Lauantaina juoksimme pitkän lenkin, joka tällä kertaa olikin pitkä eli 28km. Nyt on sopiva parin viikon harjoitusjakso menossa ennen tärkeitä pm-viestejä harjulla. Huomenna isketään tonneja luultavasti koleassa ja sateisessa säässä. Tänään palauttelin numeroin 9km+3x100m aamulla ja illalla 15km+6x100m Jaakkon kanssa pienessä vesisateessa ja +10 asteen lämmössä.

Kuvia Lannevedeltä ja Lannevedeltä
Juttu Hevoskuurissa 

lauantai 23. kesäkuuta 2012

http://stepi.kuvat.fi/kuvat/XXX+Kiimasen+Savulenkki+22.6.2012/Savulenkki/_DS35201.jpg/_img1440.jpg http://stepi.kuvat.fi/kuvat/XXX+Kiimasen+Savulenkki+22.6.2012/Savulenkki/_DS35012.jpg/_img1440.jpg

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannus 2012


Keskikesän juhannus tekee tuloaan. Odotukset sitä kohtaan ovat joka vuosi aina jonkin asteiset. Sateenkaaren päästä pitäisi löytyä se aarrearkku. Ehkä on parempi olla ottamatta turhia paineita mistään ja antaa vain asioiden tapahtua. Meitsi ainakin nauttii elämästä sen minkä pystyn. Eilinen Jyväskylä Games Harjulla oli ainakin niin hieno tapahtuma, että sasse. Paikalla oli paljon tuttuja, juoksu kulki ja stimmunki oli hyvä. Toivottavasti saan nauttia vielä vuosikymmeniä juoksun tuomasta hyvästä olosta.

Viime päivinä eivät työt ole miestä liikaa rasittaneet. Tulkkaustuntien määrä laskee aina kesällä ja silloin on hyvää aikaa nautiskella kesästä. Tekemistä riittää kuitenkin, sillä kandin työ on aina mielessä kun vain on hetki vapaa-aikaa. Olen saanut haastattelut lähes tehtyä, mutta sitä tutkimusongelmaa on vielä syytä terävöittää.

Maanantaina tein valmistavan harjoituksen kisoja silmällä pitäen. Mun piti seiskalta olla jo tulkkaamassa, joten aamulenkki jäi tekemättä. Verkat 4km Harjulle+3x100m avarit ja sitten lähdettiin iskemään 200m vetoja. Vedin ne melko reippaasti, alusta alkaen 30sek pintaan. Palautus oli lyhyt 200m eli noin 1,5min. Ite kellotin 29 alkuisia aika monta, mutta happoa ei liika kertynyt kinttuihin. Verkkasin kilsan verran ja tein 10x6 aitakävelyitä, 2x10 syväkyykkyhyppyjä, 2x1min päkiähyppyhä +4km verkkaa ja selkiä/vatsoja+2km lisäverkkaa kämpille. Olotila illalla oli taas aivan älyttömän mahtava, että ei meinannut pystyä keskittymään mihinkään.

Tiistaina verkkailin aamusta 9km+2x100m ja illasta 10km+6x100m ammattikorkeakoulun takana sijaitsevalla hyvällä hiekkapätkällä. Eilen keskiviikkona olin koko päivän maahanmuuttajien leirillä, missä pelailin pikkasen polttopalloa ym ulkopelejä. Aamulenkki jäi väliin ja jalat tuntuivat hyviltä.

Kuten mainitsin Harjulla oli hyvä meininki päällä kun saavuin kisapaikalle pari tuntia ennen starttia. Hain numerolapun ja menin jututtamaan poikia pukukoppiin. Hiukan ennen starttia Osku hyppäsi 228 ja nostatti tunnelmaa meille sopivasti. Takasuoralla tuuli kuitenkin aika voimakkaasti ja hidasti pikkasen vauhteja. En osannut juosta kovin hyvin porukassa vaan jäin ekan kierroksen aikana sen hännille. Nousin sieltä pikku hiljaa ja 300m ennen maalia olin Pennasen peesissä. Ajattelin tempasta miehestä oli, mutta en onnistunut. Maalissa mies oli edellä puoli sekunttia ja ite olin saman verran edellä seuraavaa. Voitto kotikentällä jäi siis ottamatta, mutta oma aika 4.02.83 tyydytti kohtalaisesti. Takareidet ja pakarat oli aivan hapoilla kisan jälkeen, mikä kertoo että oikeilla lihaksilla tuli työstettyä. Valmentaja ja Jaakko kehui juoksutyyliä ihan hyväksi ja siltä se tuntuikin. Ens kerralla parempaa ja SM-viesteissä tavoitteena on välivuoden jälkeen taas JKU:n köörillä saalistaa mitali.

Huomenna on yksi Juhannuksen kohokohdista eli Kiimasen savulenkki Lannevedellä. Tapahtuma kerää vuosi toisensa jälkeen vanhalle vesimyllylle 500 juoksijaa ja tunnelma tapahtumassa on mainio.

Ohjelma
  • 10.00 Ilmoittautuminen alkaa (lapset maalialueella, patikka peltoparkin kulmassa, kilpasarjat ja norttisarja myllyn alin kerros)
  • 11.00 Lasten juoksut, Tähtitaivas-orkesteri soittaa
  • 11.45 Juhannusrauhattomuusjulistus
  • 11.50 Kiimasen Hölkkähumppa: Tahtitaivas ja yleisö
  • 12.00 Savulenkin lähtö, komisario Pertti Koivunen
  • 12.10 Tahtitaivas soittaa
  • 13.00 Jose Manuel Epsanjasta
  • n.13.20 Palkintojen jako
Osallistua voit juosten, hölkäten, sauvakävellen, kävellen, kontaten, rattaissa istuen tai ystäviä tavaten ja kulttuuria ja juttuja kuunnellen! - ei jäykkää ennakkoilmoittautumista, päätöksen osallistumisesta voit tehdä H-hetkenä... ja jäykkää tässä tapahtumassa ei ole kun korkeintaan palkintona matkaan lähtevä rautakanki!


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pihtipudas


Kesällä ei kannata jäädä tuleen makaamaan eli surkuttelemaan omaa kovaa kohtaloa. Elämä on elettävä täysillä ja otettava vastaan koko sen tarjoama laaja skaala. Suurin osa tuosta taipaleesta on tasaisen tappavaa ilman suuria tunteen purkauksia, mutta hyviäkin hetkiä siihen sisältyy. Vielä kun on asenne kohdallaan elämästä voi saada jopa siedettävää. Suosittelen perehtymistä asenteeseen.

Eilisen kisan jälkeen kroppa kävi kierroksilla vielä nukkumaan mennessä eikä uni tahtonut tulla silmään. Kroppa puski lämpöä ja nukkumatti taisi pitää vapaapäivää. Onneksi netistä näki Jukolan viestiä livenä ja hetken aikaa sitä seurailinkin. Huikeita elämyksiä tapahtuma tarjosikin varsinkin siinä vaiheessa kun suunnistaja tulee metsästä vaihtoon tuhansien ihmisten pariin. Voin vain arvella, minkälaisia kiksejä suunnistaja tapahtumasta saa. Mä olen saanut niitä ihan kiitettävästi urheilun kautta ja kaikki mitä tästä eteenpäin saan on vain plussaa.

Sunnuntain pitkän lenkin (23km) juoksin Ville Rokalan kanssa. Juoksu oli kevyttä 5min vauhtista silmällä pitäen se että juoksen 1500m keskiviikkona Harjulla. Kilometrien taittuessa ja maiseman vaihtuessa mieleen tuli Pihtiputaan keihäskarnevaalit ja sinne paikan päälle meneminen. Tiedossa kun oli kova kisa ja hyvä tunnelma EM-näyttöjen antaessa puhtia heittäjille. Taaskaan ei tyhjin käsin kotiin palattu, sillä moni suoriutui hyvin ja yleisö eli kivasti mukana. Mihinkään rokkikonsertin tasoiseen äänentoistoon ei missään vaiheessa ylletty. Yleisökin oli suurimman osan ajasta vaiti, mutta viidennellä kierroksella ilmassa oli jopa kannustusta.

Lomamatka Pihtiputaalle oli siis varsin onnistunut ja takaisin tullessa piti vielä piipahtaa keihäsmuseollakin. Vaikka en kepin heittämisestä paljoakaan tiedä, niin on se urheilua sekin joskin samanlainen hiki ei siinä tule kuten kestolajeissa. Alustavat EM-valinnatkin tehtiin tänään ja huomenna selviää ketkä kolme keihäsmiestä viidestä alustavasti valitusta oikeasti pääsee Stadikalle tyrkkäämään.

Tulokset Miehet
M Keihäs

  1. Tero Pitkämäki                          1982 SeinäjSU            83,87
          76,01  76,23  80,59  79,84  83,87  79,13
  2. Ari Mannio                              1987 LehtimJy            83,63
          81,27      X      X      X  83,63      X
  3. Lassi Etelätalo                         1988 JoensKa             82,98
          72,31  75,98  80,66  76,40  79,77  82,98
  4. Teemu Wirkkala                          1984 ToholU              81,88
          81,31  81,88      X  80,28      X  81,27
  5. Antti Ruuskanen                              PielavSa            81,72
          81,72      X      X      X  80,23      X
  6. Harri Haatainen                              LapVi               78,09
          74,91      X  76,71      X      X  78,09
  7. Sampo Lehtola                                LapinlVe            77,41
          72,62  74,75  73,11  77,41      X  74,17
  8. Mika Aalto                              1982 RuovRy              74,99
          70,65  74,99  71,01      X  69,80      -
  9. Jarkko Koski-Vähälä                     1978 YlivKu              71,09
              X  70,27  71,09
 10. Joonas Verronen                         1990 HimU                70,72
          70,72  69,79      X
 11. Sami Peltomäki                          1991 AlajA               69,89
          69,89  69,31  69,17
 12. Mikko Kankaanpää                             LapVi               69,74
          69,74      X      X  
    







Kisaturistit? Hanna-Maari Latvala & Minna Laukka Pikajuoksijattaret


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Jämsä syteen tai saveen


Jämsässä on jälleen käyty perinteiset kestävyysjuoksukarnevaalit. Samassa yhteydessä olivat myös pituus ja kolmiloikka sellaiset. Miesten pituudessa hyppääjät intoutuivat nylkkyjuoksijoiden saartamana varsin huikeisiin suorituksiin. Näköjään kestohenkinen ilmapiiri siivittää myös teholajien edustajia. Ite olen ainakin sitä mieltä, että pukukopissa nylkyillä on aina paras meininki päällä ja juttua riittää.

Meitsi valmistautui viidelle tonnille varsin huolellisesti eilen. Saunoin, söin rutkasti sekä huilin. En rasittanut itseäni liikaa käännöksillä enkä kandin työllä. Siivoamistakin pyrin välttelemään parhaani mukaan. Elämän perusjuttuja kuten on kuitenkin pakko harrastaa aina ja nehän tuovat vain mielekkyyttä tekemiseen. Anteron auto joka tapauksessa poimi mut kyytiin puolilta päivin. Aamulla herättelin itseäni 4km kevyellä hölkällä. Stimmunki tuntui varsin hyvältä, joskin jotain latteutta oli ilmassa.

Perillä Jämsän urheilukentän pukukopissa alkoi spekulaation tulevan aikuissarjalaisen, Jussi-Pekan kanssa; nylkkyjä ei näkynyt kuin kolme kappaletta vaikka heitä oli kyllä huomattavasti enemmän ilmoittautunut vitoselle. Verryttelyssä 4km heitä ei edelleenkään näkynyt ja aloin jo aavistella pahaa. Pennanen ja Tuokko jättivät tulematta viivalle ja juuri heidän arvioin etukäteen olevan mun tasoisia juoksijoita. Kauhee ajatustyö käyntiin ja mietin siirtymistä tonnivitoselle, jolloin pitäisi maksaa jälki-ilmoittautuneen maksu 20e. Päätimme kuitenkin Anteron kanssa että starttaan kisaan meni syteen tai saveen. Yritin tsempata henkisesti itseäni ajatuksella, että Sandra Eriksonkin pystyy tyrkkäämään kolmosen esteet kovaa yksin omalla vedolla juosten. Puhumattakaan Jonas Rinteestä, joka Harjulla juoksi kasin omalla vedolla aikaan 1.54. Meitsi on kuitenkin meitsi ja tunnen itseni melko hyvin.

Urheilu on fyysisen puolen lisäksi myös henkistä. Tämä nähtiin tämän päivän päälähdössä eli miesten 10000 metrillä. Ilta kahdeksalta juostussa kisassa keli ei ollut vielä täysin optimi vaan takasuoralla tuuli voimakkasti vastaisesti. Kisaan kovin tavoittein lähteneet Henri ja Tuomas joutuivat molemmat pahemman kerran pettymään suorituksiinsa (keskeytys ja puolen tunnin päällitys). Iso päämäärä (29min ja EM-kisat) siinsi poikien mielessä, mutta taitaa valitettavasti jäädä väliin. Hyvin molemmat on silti juossu ennätyksensä tällä kaudella ja siihen voi olla tyytyväinen. Tuomas on ollut edelliset 1,5v telakalla eli siihen nähden pieneen tyytyväisyyteen voi olla aihetta.

Meitsi starttasi kisaan siis lähinnä reenimielessä. Juoksin sen mikä tuntui rennolta ja tällä kertaa se oli 3min vauhtia. Pojat uskaltautuivat hienosti peesiin mukaan ja sain siitä itsekin virtaa. Kolmosen väliaika taisi olla 9.06 kun päätin lähteä kiristämään vauhtia. Selostus toimi todella ammattimaisesti Jämsän kisoissa ja pystyin kisan aikana tekemään jopa jotain älyllistä pohdintaa. Laskeskelin takana tulevien poikien juoksevan reiluja omia ennätyksiä ja se toi itsellekin hyvää mieltä. Suomessa nimittäin tarvitaan niitä pitkän matkan menijöitä, jotka uskaltavat juosta vitosta ja kymppiä. Kisan jälkeen olikin hyvät keskustelut loppuverryttelyn aikana ja kovasti tsemppasin Mikkoa ja Markusta (minuutin ja toisella 10sek enkkaparannus).

Vitosen vikan tonnin vetäsin 2.50 tuntumaan eli melko lailla täysiä siis ja pystyin kuin pystyinkin alittamaan sen maagisen 15 minuuttia. Kyseessä on A-luokan tulos, jolla pääsee Kalevan kisoihin myös ensi vuonna. Tänä vuonna näyttäisi siltä, että heinäkuulla on tosi vähän hyviä kisoja ja se taitaa mennä reenailuksi. Hyvä olisi ollut saada muutamat hyvät kisat tähän kesäkuulle, mutta Köpiksen kymppi kyllä hyvittä koko kesän. Taivoitteena on edelleen silti 4min alitus tonnivitosella ja katsotaan juoksenko sitä keskiviikkona Jyväskylä Gameseissa.

Loppuverryttelyt olivat tänään 4km avojaloin nurmikolla+2km lisälenkkiä Jämsäjoen rantaa. Shellillä kävin syömässä lounaspöydästä ja nautiskelin loppupäivän katsellen muiden edesottamuksia. Juttua ja tuloksia Hevoskuurissa.

M 5000 m: 1) Miika Takala JyväskKU 14.57,47, 2) Mikko Syren LappUM 15.20,13, 3) Markus Hämäläinen HamPo 15.28,50, 4) Jussi-Pekka Lemettinen JyväskKU 16.24,49, 5) Konsta Vilkman PadasjY 16.25,13, Oskari Pennanen JuuanJä DNS, Henri Vanha OulNMKY DNS, Rami Tuokko TuUL DNS, Kalle Keskipoikela LapLu DNS.



Kisaturistit? Osku Torro Korkeushyppääjä

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kesä 2012


Lähipäivinä saa Suomen kansa jälleen nauttia auringon lämmittävistä säteistä. Kesä on siis vihdoin saapunut tänne jääkarhujen maahan. Esimakua lämmöstä ja valoisista öistä on saanut nauttia jo muutaman päivän ajan. Nukkumista on helpottanut ohuempi peitto sekä silmälaput silmillä. Asuntoni verhot kun ovat ohkasta laatua ja valkoiset väriltään.

Maanantain ei niin hyvän päivän jälkeen tyrkkäsin tiistaina ihan hyvän treenin. Aamu-ulkoilut oli normi 9km+3x100m ja Harjulle verryttelin 4km sekä availin konetta 4x100m. Ohjelmassa oli vain 4x800m, mutta ihan vauhdikkaasti 2.17,16,15 ja 13. Päälle tein saman neljä toistoa, mutta 200m siirtymällä kaikki alle 30 sekunttiin. Etusuoralla oli kiva myötäinen, mutta juoksu tuntui silti kulkevan ihan kivasti. Hölkkäsin kilsan nurmella avojaloin, tein 6x aitakävelyä ja hölkkäsin 3km kämpille. Hieronta oli Timon taitavassa käsittelyssä kuudelta ja melkoisella kiiruulla menin palautumaan.

Keskiviikkona skippasin aamulenkin ihan suosiolla ja annoin hieronnan vaikuttaa kroppaan. Illalla juoksinkin omatoimisesti hiukan pidemmän kuin laki sallii ja yhteensä sain 21km raavittua kasaan. Hölkkäilin Jounin kanssa Laajavuoren maastoissa ja nautin täysillä luonnosta ja helppouden tunteesta. Osa lenkistä tuli juostu ilman paitaa, sen verran lämpööstä kun oli.

Torstaina 9km+3x100m aamulla ja illalla 6km verkkaa (innostuin säätämään konetta ja kolme kilsaa 3.40-3.25 tuntumaan kiihtyen). Päädyin Harjulle missä juokin 2x10x100m. Pidin palautuksen melko lyhyenä niin että mies edes pikkaisen hengästyisi. Saa nähdä ovatko jalat huomenna palautuneen oloiset, vai tuliko liikaa kirrailtua vauhteja.

Tänään sitten työt alkoivat vasta kymmenen jälkeen ja innostuin juoksemaan tunnin aamulla. Keli oli mainio ja nautiskelin koko rahan edestä. Sain jonkin verran tienattua eläkettä, mutta pääsääntöisesti päivä meni löysäilyksi. Kai sitä joskus voi vähän rennomminkin ottaa, mutta kouluhommienkin on edettävä. Huomenna on Jämsässä kestävyyskarnevaalien toinen kilpailupäivä ja mulla ohjelmassa 5000m. Aivan hirveitä täpinöitä en ole saanut päälle, mutta toivotaan kuitenkin että vanha kaupparatsu innostuisi huomisessa helteessä. Illalla ulkoilin vielä 7km+3x100m kun en keksinyt parempaakaan tekemistä. Illalla oli perjantaisauna.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

liikuntasossuksi?


Fiilikset heittelevät jälleen laidasta laitaan kuten teinillä. Eilen ei ollut hyvä päivä juosta Tampereella. Tuloksena eliittikisoista oli säälittävä 8.41 aika, mikä jäi kauas asetetusta tavoitteesta. Tuntemukset kropassa ennen kisaa olivat sen suuntaiset, että uskallan lähteä Henrin peesiin ja juosta reippaasti alle 8.30. Lauantain iltalenkillä tuntui kuinka jalat olivat levänneen oloiset ja energiaa riitti. Hyvillä mielin menin nukkumaan ja paukutin menemään kymmenen tunnin yöunet. Kisapäivänä olin niin touhua täynnä, että virtaa ennen Tampereelle lähtöä riitti jääkaapinkin sulattamiseen ja siivoamiseen.

Autokyydissä riitti tasoa, sillä JKU:n Petteri Monni oli samassa veneessä. Hienosti mies juoksikin (51.48) ja toivottavasti hänet nähdään EM-kisoissa Helsingissä.

Ratinan stadionille saapuminen ja pukukoppiin meno toi mieleen vuoden 2008 Kalevan kisat ja hopea kympin juoksuni. Alkuverkka oli 4km+1xmin reipas avaava sekä radalla rentoja rullauksia. Kroppa tuntui olevan hyvin hereillä eikä sitä tarvinnut liikaa rääkätä ihteään. Startti tapahtui ja eka kierros hidas 69sek. Seuraavaan kovaan 64sek kierrokseen kaatuikin sitten meikäläisen juoksu. Vedin itseni kirjamellisesti hapoille ja tehtäväksi jäi vain juosta maaliin. Oskari Pennasen (8.35) peesiin yritin vielä iskeä siinä onnistumatta. Mies aikoo josta vitosen Jämsässä ja päätin myös itsekin vaihtaa kympiltä sille. Jänis (Lewis) on pyydetty vetämään 29min vauhtia, mikä tietäisi 14.30 vitosta, mihin mulla ei ole mitään mahdollisuutta. Vaihtoehtoina olisi ollut joko kova aloitus ja hyytyminen tai yksin omalla vedolla kohtalainen juoksu. Ehkä on sittenkin parempi tavoitella 14.40 aikaa vitosella ja olla siihen tyytyväinen. Heinäkuulla vois sitten tavoitella enkkaa joko Sollentunassa tai Oulussa 5.7.

Päivän hyvä uutinen oli ison kirjekuoren saapuminen postiluukusta. Sisältö paljasti, että meitsi on hyväksytty yliopistoon sosiaalityön ja kansalaisyhteiskunnan maisteriohjelmiin. Vai että oikein valinnanvaraa!? Hetkessä kääntyi huono onni hyväksi ja pitkä sinnittely palkittiin jälleen. Syksyllä siis jatkan sosiaalityön opintoja kaikessa rauhassa ja pohdin minkälaisiin työtehtäviin sopisin omalla persoonallani. Ainakaan se ei ole lastensuojelua, mutta ehkä aikuissosiaalityötä tai maahanmuuttajatyötä. Mieluiten tekisin liikuntasossun töitä jos saisin valita. Katsotaan nyt kuitenkin minne tuuli kuljettaa jatkossa ja ainakin on tekemistä tiedossa seuraavaksi pariksi vuodeksi.

Osallistu kyselyyn yrityksen sosiaalisesta yhteiskuntavastuusta: https://docs.google.com/a/aspectus.fi/spreadsheet/viewform?formkey=dGJVUXFOeExXelVWR3h1VTlqT2lqeEE6MQ#gid=0

Valokuvan otti Jaakko Piesanen.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Tekevälle riittää tekemistä, onneksi. Meitsin päiväohjelma on ollut täytetty sopivasti eikä yksinäisen mielessä ole liikaa ehtinyt alkaa kummittelemaan. Kesä on muutenkin mukavaa aikaa ja ajatukset ovat urheilussa. Helteitä ei ole vielä tullut, mutta se ei ole menoa haitannut. Päinvastoin, kunto on ollut parempi kuin vuosiin.

Torstaina oli varsin miehekäs treeni 20x200m/ 200m rivakalla hölkkäpalautuksella. Kenttämestarit olivat pystyttäneet teltan etusuoralle ja koko radan kiertäminen ei onnistunut kuin nurmikon kautta kiertäen. Se ei meitä haitannu, mutta Hena joutui ajaa Palokkaan reenaamaan. Vauhdit reenissä oli aluksi 35-34s luokkaan. Sitten 33 luokkaa ja lopuksi 31/30/28.6. Jalat olivat vähä pihalla, mutta jaksoivat kyllä. Tänä keväänä kesto on ollut hyvää luokkaa, mutta vauhtia saa vielä hakea. Eipä se haittaa. Kilsoja illan reenissä tuli yhteensä 17km ja aamusta 9km+3x100m.



Perjantaina eli eilen aamusta juoksin tunnin eli 13km+3x100m. Illan sain pidettyä lepona vaikka mieli teki lenkille. Lenkin sijaan menin pitsalle Jounin kanssa ja sieltä Antin luoksi, missä JKU:n porukalla katsoimme kolme laadukasta dokumenttia seuran parhaista urheilijoista. Tavara tulee ulos telkkarista joskus. Täytyy sanoa, että pojat olivat tehneet laadukasta työtä ja satoja tunteja on uhrattu yleisurheilun hyväksi. JKU:ssa on kyllä aika kovia urheilijoita tällä hetkellä ja moni nähdään EM-kisoissakin parin viikon päästä!

Tänään lauantaina olin sitten tikkana yhdeksältä yliopistolla kandin seminaarin kokoontumisessa. Päivä meni yllättävän mukavasti ja sain arvokasta palautetta sekä neuvoja kuinka homma jatkuu. Kolmelta kirmasin Harjulle Teemua jeesaamaan tulospalvelusssa. Parisataa 17-19-vuotiasta nuorta kilpaili siellä Nuorten eliittikisojen merkeissä. Meitsiä kiinnosti eniten kestomatkat ja hyvin Joonas Rinne juoksikin 800m soolona aikaan 1.54. Aikaisemmin viikolla oli 200m sujahtanut alle 24 sekunnin. Päivän reenit olivat 9km+3x100m aamusta ja illalla 7km+6x100m hyvällä kululla.




keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

kultaa tuli

Meitsi on tänä kesänä jo voittanut kultaa. Päätin asiasta tänään lenkillä. Päätavoite eli puolen tunnin alitus on tehty ja kaikki mitä sen päälle tulee on vain plussaa. Näin pystyn nauttimaan edessä olevasta kesästä ottamatta turhia paineita. Näistä jälkimmäinen ei taida onnistua, sillä meitsi tarvii suoriutuakseni parhaalla mahdollisella tavalla pientä henkistä piinaa ja hampaiden kiristystä. Usein on niin, että jos ennen kisaa on liian hyvä fiilis tuloksena saattaa olla keskinkertainen suoriutuminen. Niin sanotulla vakavalla kilpaurheilulla ja kilpakuntoilulla on ero juuri siinä, että jälkimmäisessä jamppa saattaa olla tyytyväinen aina suoritukseensa. Olemme puineet oheista dilemmaa Jounin kanssa lenkillä useasti.

Eilen palauttelin aamusta tunnin (13km+3x100m) juosten ja illasta ennen hierontaa väsyneen kympin+3x100m ja 5xpenkillenousuja. Tänään tein 9km+3x100m aamusta ja illasta 15km puolireipasta 150 sykkeellä 4min vauhtia niin että joka kilometri oli 10sek spurtti. Lenkki kulki osittain asvaltilla ja heti huomasi kuinka kova asvalttipinta oikeasti on. Ei nyt yhdestä lenkistä mene tukkoon, mutta kesällä asvalttia tulee välttää.

Vanha kamu Erik Hass on yläkuvassa. Piti kaivella vanhoja arkistoja ja etsiä jotain positivisia fiiliksiä tuova kuva. Kuvan kisa oli 2007 muistaakseni ja Saksan puolimaraton mestaruuskisat. Juoksin silloin 67 alkuisen ajan ja olin tyytyväinen.


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kevättä ilmassa

Kesä tekee tuloaan omalla painolla. Viime viikonloppu oli kylmä ja sateinen. Tänään maanantaina aurinko suostui jälleen ilmestymään. Kelit ovat mainiot juoksemiselle, jos vain tuulta ei olisi niin paljoa. Urheilukentällä vetoja juostessa vastatuuleen puskeminen on aika raskasta puuhaa ja pistää miehen puhaltamaan. Tämän päivän vedoissa 3x1500m oli tekemistä ihan kiitettävästi. Olotila työpäivän jälkeen ei ollut mikään superfreesi vaikka jalat tuntuivatkin hyviltä. Ekat kaksi vetoa juoksin 4.30 pintaan eli 3.00 minuutin vauhdilla. Palautus oli ruhtinaallinen kahdeksan minuuttia ja siinä ajassa kerkesin urheilukentän kiertää pariin kertaan. Radalla oli urheilukoululaisia pilvin pimein omia reenejä tekemässä. Melko hyvin ykkösrata pysyi kuitenkin auki ja sain juosta rauhassa. Ehkä silti kovia reenejä tekisi mieluummin hiljaisella kentällä niin pysyisi keskittyminen sadassa prosentissa. Viimeinen veto oli tarkoitus juosta 4.15 pintaan eli 2.50 vauhdilla, mutta pystyin juoksemaan 4.20 eli 2.55 pintaan. Töitä sai tehdä siihenkin ja ihan hyvä veto kuitenkin oli. Silti jäi pikkasen kaivelemaan kun en pystynyt valmentajan asettamaan tavoitteeseen. Hölkkäilin loppuverkkaa 1km ja päälle nurmikolla 10x100m niin että osassa vedoissa terävä 20-30m rytminvaihdos. Tarkoitus oli hakea hiukan uutta ärsykettä jalkoihin. Päivän reenit oli yhteensä 17km mittaiset, kun välillä kävin selkiä/vatsoja pumppaamassa, jatkoin verryttelyä poikien kanssa, tein 2x6 syväkyykkyhypyt ja verkkasin kämpille. Urheilukentällä oli tänään harvinaisen paljon vanhoja nylkkyjä ja oli oikein ilo silmälle nähdä vanhoja kilpakumppaneita. Jos siis ei reeni mennyt aivan putkeen niin, muuten oli ihan hauskaa. 

Viereinen kuva on otettu Kallen Karvian mökiltä vuodelta 2009. Kuvasta välittyy aito kevään odottava ilmapiiri ja myönteinen elämänasenne. Uusia koettelemuksia kohti siis!
 

 

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Parkano



Välillä on hyvä palautella ja latailla akkuja. Kympin kisa Tanskassa oli parisen viikkoa sitten ja nyt voisi jo uutta kisaa juosta. Päätin kuitenkin olla juoksematta Espoossa, vaikka sielläkin olisi ollut tarjolla kisa. Sen sijaan starttaan Tampereella ensi sunnuntaina ja katsotaan millaisen juoksun saan aikaiseksi. Puheissa on ollut myös juosta Jämsän kestävyyskarnevaaleilla kuningasmatka ratakymppi, mutta katsotaan tuleeko äijiä viivalle. Jos tulee hurjia, niin meitsi joutuu jojottamaan kovassa alkuvauhdissa ja toivoa että kestäisin katkeamatta maaliin. Hyvin onnistuessaan pystyisin vielä alentamaan edellistä alitusjuoksua muutamilla sekunneilla ja näin siis olisin "nopeampi" kuin valmentaja Antero. Saas nähdä kuitenkin miten käy. Juhannuksena olisi sitten kolmonen ja pikkasen Kuopiossa Alpo Nyröselle lupailin juosta Saarijärvellä lauantaina. Katsotaan nyt kuitenkin miten äijiä tulee viivalle ja teen päätöksen sen mukaan.

Tulin tänne Parkanoon nukkumaan ja reenailemaan. Keli on ollut kolea ja sateinen, mutta se ei menoa ole haitannut. Nukuin viime yönä 11 tuntia aamulenkille lähdin kymmenen maissa. Innostuin juoksemaan lauantaiseen tapaan kevyttä reipasta ja 10km aamulenkki sujahti arviolta 3.50-4.00 min vauhdilla. Tämän jälkeen värkkäsin kandin työtä, joka siis käsittelee maahanmuuttajien kotoutumista liikunnan avulla. Mielenkiintoinen aihe, mutta "tutkimustyö" etenee verkkaisesti. Seuraava askel olisi haastatella kuutta Jyväskyläläistä urheiluseuraa sen tiimoilta, onko heillä maahanmuuttajia seuran toiminnassa ja olisiko heillä kiinnostusta aiheeseen.

Päivällä tuli pyörittyä kaupoilla ja kävin mm. vanhassa kesätyöpaikassani sekatavaraliike EuroHamsterissa. Ostin karkkia ja suklaata, sillä menossahan on se kevyt jakso! :) Iltapäivästä piti ottaa vielä päiväunet ja lueskella Dean Karnesin Ultramaratoonari kirjaa. En ylipitkistä matkoista kovinkaan perusta, mutta kirja on hyvä ja mukaansa tempaava. Kuudeksi hölkkäilin 7km vanhalle tutulle Pahkalanniemen urheilukentälle. Meitsin juoksu-ura käynnistyi sitä kiertävällä 1km mittaisella pururadalla, missä juoksin elämäni ensimmäiset urheilukisat. Vuosi oli 1995 ja olin lukion ekalla. Samaan aikaan aloitin lenkillä käynnin ja ekojen lenkkien pituus taisi olla 3km Viinikan pururadalla ennen illan urheiluruutua.

Pahkalanniemen pururata valmistui 1983 ja suuruuden aikaansa se eli kymmenen vuotta myöhemmin. Matti Ahosen johdolla pojat pärjäsivät maastossa, viesteissä ja radalla. Ite en vielä joukkueisiin mahtunut, enkä tainnut omistaa seuran virallista kisapaitaa missään vaiheessa. Verkkapuku sen sijaan löytyy kaapista ja on sitä vanhaa mallia.

Niin reeni oli 10x100m rentoja rullauksia nurmella sekä 6x80 terävästi kiihdyttäen radalla myötätuuleen kävelypalautuksella, minkä aikana muutamia kuopaisujuoksuja. Kuvasin reenin jälkeen videonpätkän ja se löytyy tuosta ylhäältä.

Viikon reenejä: Torstaina aamulla 9km+3x100m ja illalla 4km+5x100m+15x400m/200m hölkkäpalautuksella aikoihin 69sek ja vika 65sek+3x80m terävästi+3km v. Treeni oli varsin mainio ja hyvä kestoreeni. Ilta vierähti JKU:n kevätkauden avajaisissa Könkkölässä.

Perjantaina vain 9km+3x100m aamulla ja illalla Parkanossa 10km+2x100m