lauantai 30. elokuuta 2008

Kotiutuminen Holiday Inniin tapahtui eilen hyvin. Saavuin tänne lounaalle ja klo 14 oli Suomen joukkueen yhteinen palaveri. Siinä käsiteltiin viralliset asiat ja esiteltiin urheilijat. Kävin kevyella 40min verryttelylenkillä viiden maissa, aamulenkki jäi suosiolla väliin. Lenkin jälkeen menimme Mikaelin kanssa syömään ennen stadionille menoa. Keli oli kohtalaisen viileä, mutta tunnelma stadikalla lämmin. Hienoa oli kannustaa suomalaisten suorituksia. Tilanne miesten puolella tähän päivään tullessa on tasainen ja naiset taitavat olla hiukan häviöllä. Mitään ei kuitenkaan olla vielä menetetty ja Suomi taistelee toisen päivän joukkueenjohtajien OP Karjalaisen ja Kirsi Ahosen johdolla. Kunniakierrokselle lähdetään oli suoritus minkälainen tahansa. Yleisö on tullut katsomaan ja kannustamaan kotiväkeä.

Tänään nukuimme kämppis Obedin kanssa niin pitkään kuin pystyimme. Aamupalaverikin unohtui välistä, kun menimme aamupalalle klo 10. Verryttelyt olisi tarkoitus suorittaa ennen lounasta, koska kisa on illalla vasta seiskan jälkeen. Sitä ennen on vain kärvistelyä ja odottelua...

torstai 28. elokuuta 2008

Tänään oli pitkä matkustuspäivä. Aamulla lähdin liikkeelle seitsemän junalla moritsista zurichiin, mistä lento lähti klo 13. Suomessa olin viiden maissa ja veljeni asunnolla tuntia myöhemmin. Lounas jäi tällä kertaa väliin, sillä blue1 kokeilee uutta palvelukonseptia ja tarjoaa ainoastaan maksullista purtavaa. Onneksi olin saanut eväspaketin mukaan nuorisohostellista, jota sitten mutustelin koneessa. Perillä Tapanilassa lähdin lenkille kiertämään Malmin lentokenttää. Odotin juoksun olevan yhtä lentoa, mutta se oli kaikkea muuta. Hengitys ei tuntunut sen kevyemmältä eikä polvikaan oikein noussut. Lenkkivauhti 4.30 ja syke 140 hujakoilla. Saldona tukkoista juoksua tunnin verran ja epätoivoisia rullauksua alamäkeen 6x100m. Ei hyvältä näytä ei. Armonaika alkaa käydä vähiin ja huomisen keventelyn pitäisi jo tuottaa tulosta. Tiedossa pari verryttelylenkkiä ja toivottavasti sauna iltasella. Se on ennenkin rentouttanut tukkoista miestä. Muuten lauantain kohokohtaan mennään niillä eväillä mitä on. Kirvestä ei silti kannata vielä kaivoon heittää, sillä ennenkin on juostu hyviä kisoja, vaikka edeltävät päivät ovat olleet tukkoisia. Tällä kertaa vain jumi on pari kertaa pahempi. Huono uutinen lisäksi on että tilastojen mukaan suomipojuille pitäisi tulla pataan 3-0 kympillä.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Huomenna on edessä matkustupäivä. Herätys on aikainen ja matkaa taivallettavana ennen kuin saavun Helsinki-Vantaan kentälle. Kevyt palauttelu tekeekin tässä vaiheessa ihan hyvää. Jalat ovat edelleen aika tukkoisen oloiset keventelystä ja hieronnasta huolimatta. Onneksi h-hetkeen on aikaa vielä kolme päivää.

Tänään siis oli kevyt päivä. Aamulla höntsyilin puoli tuntia ja rullailin 4x100m, päivällä lähdin käymään 3km korkeudessa hissillä luonnollisesti. Maisemat olivat huikeat ja elämys 34 euron arvoinen. En tiedä onko noin lyhyestä käynnistä mitään hyötyä veriarvoille ym., mutta turistimatkana ok. Iltapäivällä palasin kämpille huilimaan ja lukemaan kirjaa ”Urheilu johtamisen ooppera”. Kirja kertoo selkeästi Suomen korkean tason urheilupolitiikasta/ keskusjärjestöistä. Piiri siinä on varsin pieni ja kirja on hyvä teos asiasta kiinnostuneille. Ei sitä tiedä mistä tehtävästä itsensä tai juoksukaverinsa löytää muutaman vuoden kuluttua. Toivottavasti on sosiaalisista suhteista hyötyä siinä vaiheessa.

Iltalenkki oli 12km ja 4x100m rullausta nurmikolla sekä hiukan loikkaa ja polvennosto/ pakarajuoksua. Laskin viikkokilometrit eilen ja viime viikolla tuli 190km ja sitä edellisellä 170km. Viime viikolla oli käytännössä neljä kovaa harjoitusta, joten ei ihme jos ei kauhean herkkää vielä ole. Jos valinta olisi tullut aikaisemmin, olisin ehkä hiukan harjoitellut toisin… Kuvassa näkyy St.Motritzin urheilukenttä. Meillä on siinä yout hostelli 400metrin päässä vasemmalla. Eiköhän suomen nylkyt tule tänne reenaamaan ens keväänä?

tiistai 26. elokuuta 2008

Tämä päivä meni todella nopeasti. Aamupalan jälkeen kiiruhdin radalle treenaamaan. Toteutin suunnitteleman 5x600m 3min palautuksella. Ajatuksena oli juosta kisavauhtia, mutta vedot kulkivatkin hyvin. Ensimmäistä kertaa pariin viikkoon olin radalla ja tuntuma hiukan hukassa alussa. Vedot kulkivat 1.44, 1.42, 1.42, 1.40, ja 1.41. Tämän jälkeen hölkkäsin viisi minuuttia ja juoksin kaksi kolmisatasta niin että ensimmäisessä vedossa ekat 150m tiheämmällä frekulla ja jälkimmäinen 150m rennosti pidemmällä askeleella. Jälkimmäisessä aloitin pitkällä rennolla askeleella ja 150m kohdalla aloin tikkaamaan mitä jaloista irtosi. Ajat 47,2 ja 44,4. Erik toimi kellomiehenä ja valmentajana Anteron ollessa tällä kertaa Jyväskylässä. Päälle verryttelyä parisenkymmentä minuuttia nurtsilla. Sitten paluu kämpille tankkaamaan sekä hierojalle valmistautumaan. Hieroja runnoi lihaksia ihan kohtalaisesti ja käytti litrakaupalla hierontaöljyä, mutta hiukan jäi sellainen fiilis että paremminkin olisi voinut hieroa. Ehkä sitä on tottunut Jyväskylässä huippukäsittelyyn ja kaikki muu tuntuu sen jälkeen keskinkertaiselta. Toivotaan kuitenkin, että ukko palautuu lauantaihin mennessä täyteen iskuun.

Loppupäivästä ei sitten enää juoksulenkkiä ollutkaan. Huilin kämpillä ja lähdin käymään moritsin keskustassa printtaamassa lippuni. Samalla tuli hiukan harrastettua turismia ja shoppailuakin. Lähivuoret saattavat jäädä valloittamatta hissillä, mikäli Erik ei oikein innostu matkailusta. Voihan sitä hostellin kämpilläkin lueskella esitteitä, että tollainenkin nähtävyys on olemassa. Olin paikalla, mutta en käynyt missään. No ei vaan kyllä tässä on jo tullut paljon nähtyä tämän reissun aikana. Toivottavasti kuvan kantapäitä saisi jokunen naapurimaan edustaja katsella lauantaina.

maanantai 25. elokuuta 2008

Täytyy tässä vaiheessa sanoa että juoksen maaottelussa lauantaina 10 000m. Niin ne fiilikset ja ajatukset vaihtelevat. Tänään lähdin vaivalloisen aamulenkin jälkeen keskustan ruokakaupassa käymään, kun Tommi Ekblom soitti ja tarjosi osanottoa. Kauaa ei tarvinnut myöntävää vastausta kakistella ja vasta puhelun jälkeen aloin miettimään pikaisten lentojen ostoa, paluuta takaisin St.Moritziin jne. Majoitus kun paikallisessa youth hostellissa oli maksettu jo kolmelle viikolle. Eilen vielä tein pitkän lenkin sillä mielellä, että herkkyys kärsii mutta kärsiköön. Maratonille tässä ollaan tähtäämässä. 30km neljän minuutin vauhdilla ei ainakaan meikäläiselle ole mikään kevyt lenkki. Toivottavasti palaudun kauden tärkeimpään kisaan mennessä. Toisaalta on aivan sama mikä on aika, pääasia on että hurreille laitetaan kampoihin. Kuitenkin oma unelma puolen tunnin alituksesta elää vielä, ja mikä olisi sen hienompaa kuin alittaa se kotiyleisön edessä.

Tänään siis lähdin kevyelle 12km lenkille hyvillä mielin ja ajatuksena juosta kevyesti. Lenkin päätteeksi kävin radan nurmella vetäisemässä pari rullausta ja aloin jutella kenian pojalle. Mies osoittautui Moses Masaiksi, Pekingin 5000m neloseksi samalla ajalla Micah Kogon kanssa. Rennon oloinen kaveri ja mies ilmotti seuraavaksi juoksevansa Zurichissa vitosen perjantaina. Sain räppästyä miehestä myös kuvan, mutta Pamela Jelimosta 800m voittajasta en älynnyt. Luultavasti tapaan heitä vielä radalla iltaisin hengailemassa.

Huomiselle on suunniteltu tarkka ohjelma. Käynti radalla aamulla kymmenen aikaa piikkarivetoja tekemässä. Suunnitelmissa on kuusisatasia ja kolmesatasia oikean rytmin hakemiseksi. Kunnossa ei varmasti ole vikaa, mutta rennon vauhdin löytäminen voi olla hakusessa. Toisaalta kahden viikon tauko ratavedoista ei välttämättä ole katastrofaalista kymppiä ajatellen.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Vuoden 2008 askeesileiri jatkuu nyt St.Moritzissa, tuossa tarunhohtoisessa treenipaikassa. Moni on kuullut paikasta ja melkein yhtä moni maailman huippu on treenannut täällä. Tällä hetkellä tosin näyttäisi aika hiljaiselta, kun huiput ovat siellä Pekingissä. Eilen saavuimme siis tänne sellaisen kolmen tunnin automatkan jälkeen. Matkalla ei oikeastaan näkynyt muuta kuin vuoria ja laaksoja. St.Moritzia lähestyttäessä selkeä laaksonpohja oli havaittavissa. Sehän tässä paikassa onkin hyvää, että tasaista alustaa löytyy kymmeniä kilometrejä. Ei ehdi maratoonarikaan kyllästymään maastoihin. Korkeutta tosin on vain hiukan päälle 1600 metriä, mutta jos se riittää maailman huipuille, niin miksi ei riittäisi meille?

Eilen illlalla kävästiin lenkillä Erkin kanssa. Vauhti oli aika haipakkaa 4.10 vauhtia 16km. Päälle tein urheilukentällä 4x100m henkseleitä avojaloin nurmella. Paikalle oli tullut myös pari nandiheimon miestä nelisatasia vetelemään. Gasellin askelin painelivat menemään eikä askelkontakti näyttänyt kauaa tartanilla viipyvän sen verran oli lennokasta meno. Teki mieli mennä juttelemaan, mutta säästän sen toiseen kertaan.

Tänään lunastin lupaukseni ja heräsin klo 02.00 katsomaan miesten maratonia. 40 minuuttia oli juostu, kun televisiohuoneeseen kaivauduin. Juoksijoiden vauhti oli jo siinä vaiheessa hurjaa ja porukka oli hajonnut eri ryhmiin. Eritrean ja Etiopian pojat vetivät rinta rinnan yrittäen pudottaa Kenian poikia. Osittain onnistuivatkin, mutta se kostautui myös heille itselleen. Voittoon näytti kevyen tuntuisesti rullailevan Wanjiru huippuajajalla. Polvi nousi komeasti loppuun asti. Vanha kettu Gharip oli toinen ja kolmas oli vain 200metriä ennen maalia itsensä mitaleille tyrkännyt Etiopialainen, en muista nimeä. Mieleen jäi suurimman osaa kisaa johtaneen toisen etiopialaisen lasittunut katse tultuaan ohitetuksi aivan lopussa. Siinä vaiheessa taisi katketa henkinen ja fyysinen selkäranka, sillä eroa maalissa oli pronssiin 20 sekuntia. Raakaa on kilpa-urheilu. Toivottavasti mies saa edes vähän suolarahoja. Mitalia ei lohdutuspalkintona kuitenkaan jaeta. Ennen kisaa seurasin Ryan Hallia YouTubesta, joka juoksi ehkä hiukan vaisusti. Suomalaiset tulivat kohtuu hyvin, vaikka kymppi joukkoon olisi varmaan ollut mahkujakin.

Tänään sitten kaikessa maratonkiihkossa lähdettiin Erikin kanssa juoksemaan pitkää lenkkiä. Ennakolta olin kuullut että juostaisiin vähän nopeampaa, mutta en uskonut kolmen kympin lenkille kuluvan aikaa vain kaksi tuntia eli keskivauhti oli alle neljä min. Sykkeet olivat totta kai hiukan koholla, mutta päätin sinnitellä peesissä. Seuraavat päivät näyttävät oliko fiksua. Maaotteluvalinnat voi varmaan jo unohtaa. Hiukan myöhään näyttävät ne menevän. Voipi olla että suulliset lupaukset on jo toisille annettu viikkoja sitten. Virallista joukkuetta julkaistaessa urheilijat ovat jo voineet kaikessa rauhassa valmistautua viikkoja.

lauantai 23. elokuuta 2008

Tänään on tiedossa hieman vaihtelua. Päivän projektina on siirtyminen St.Moritziin noin 300km päähän Kuhtaista. Jossain vaiheessa on rajanylityskin. Erikin isä Uwe toimii chaföörinä. Mike jää Kuhtaihin vielä kolmeksi päivää ennen kuin juoksee torstaina ratakympin. Samana päivänä 13.9 kuin minä ja Erik oletettavasti juostaan saksanmestaruus maantiekymppi juoksee Mike Rotterdamissa puolikkaan. Itsekin olisin mielelläni puolikkaan pistellyt ennen Berliiniä, mutta pitänee tyytyä maantiekymppiin. Toivottavasti ruotsiottelu kymppi ei ole haudattu idea. Tilanne selvinnee parin päivän sisällä.

Eilinen illan treeni oli kiihtyvä 17km. 2.4km kierrokset olivat kiihtyviä ja viimeinen tuli niistä 8minuuttiin, mikä on noin 3.23 vauhtia. Aamulla olin jo juossu 15km. Tästä syystä tänään pidän kevyen päivän ja aamulenkkikin oli vain 5km. Perillä St.Moritzissa on tarkoitus tehdä kevyt lenkki ja huomenna hieman pidempi.

perjantai 22. elokuuta 2008


Laitoin kuvaksi tänään maanantaina tekemäni tonni treenin. Siinä näkee kivasti, kuinka korkeuseroa on jo sata metriä, kun laskeudutaan alas padolle. Alusta siellä on todella tasainen onneksi. Kun palaan Jyväskylään pitää mitata korkeusero keskusta ja kypärämäen välillä.
Tänään paikalle saapuo Erikin isä, joka vie meidät huomenna St.Moritziin. Matka kulkee siis jouhevasti henkilöauton kyydillä. Matkaa pitäisi olla n.300 kilometriä. Huomisesta alkaen siis blogini päivitys voi olla aika verkaista riippuen miten hyvin pääsen nettiin. Jotain tekemistä seuraaville viikoille pitää kuitenkin keksiä juoksun lisäksi ja voi olla hyvinkin että paljon tulee kirjoiteltua.
Tänään aamulla 15km ja jääkylpy päälle. Eilisistä vedoista jalat olivat hieman vielä tukossa ja ajattelin kokeilla kylmää palautuksena. Päivällä kävimme vetäsemässä pihvi salaatti aterian. Kallistahan se on, mutta kunnon lihaakin pitäisi saada puhumattakaan niistä salaattien vitamiineista. Ite olen tottunut saamaan ne multitabseista, mutta hyvä olisi syödä myös livenä.

Janne valmistautuu: "I morgon åker Janne Holmén, som nu är i Japan, till Peking och på fredag drar han upp tempot något. Som 1.000 meter plus tre gånger 300 meter. Övriga dagar fram till loppet är det ett eller två lätta pass om dagen som gäller. De senaste veckorna har han löpt cirka 120 kilometer per vecka.I fredags sprang Holmén 15 gånger 200 meter, i söndags blev det 10 kilometer med maratonfart och i måndags sprang han 20 kilometer. Dessutom började han denna vecka med att äta aningen färre kolhydrater och mer protein än vanligt. Från i dag och fram till lördag fyller han upp med kolhydrater inför loppet".

torstai 21. elokuuta 2008

Jos jotain kertomisen arvoista Kuhtaissa lenkkeilystä vielä haluaa kertoa ovat teiden ja polkujen varsilla tepastelevat Hevoset ja lehmät. Eilen aamulenkillä hevosia tuli vastaan koko tien leveydeltä ja olis siinä vähän jänäämistä jyräävätkö alle vai kuinka. Onneksi ovat aika säyseää lajia, eikä kunnon hevosenpotkua edes tullut. Ne (lehmät ja hevoset) käyskentelevät lähivuorilla päivät pitkät ruohoa syöden. Aika mielenkiintoinen elämäntehtävä niilläkin. Ei varmaan paljoa ressaa tepastella vuorten rinteitä ylös alas pitkin päivää ja illalla palata tallille huilimaan. Kerran kun käytiin hissillä 2300 metrissä niin johan sielä yksi hevoslauma vietti lounastaukoa. En tiedä mitä friisiläisiä vain minkärotuisia ovat, mutta työhevosilta näyttävät. Joskus aikanaan varmaan niille hevosvoimille on ollut käyttöäkin. Täytyy olla hapenottokin kunnossa, jos täällä ylhäällä elelevät. Mielenkiintoista oli silti huomata niiden aamulla ylämäkeen pyrkiessä hengittävän hieman kuuluvammin. Kevyesti pillastuneena muutama spurttaili menemään meitä juoksijoita töllistellen. Mukavia juoksukokemuksia siis Kuhtaista. Ei niin mukavia sen sijaan ovat sinne tänne sijoitellut liukumiinat. Varsin tuoreina ne ovat kunnon ansoja mitä pitää varoa. Alemmalla padolla paikallinen maajussi oli tänään leikannut ruohoa pikajuoksijoille tarkoitetulta 500m pururadalta. Rata oli aidattu ja lehmät eivät päässeet nauttimaan tuoreesta heinästä. Herrasmiehenä maajussi heitteli ruohoa sitten aidan toiselle puolelle ja lehmät laumana kirmasivat syömään herkkuheinää. Mielenkiintoisen havainnon tein kun yksi lehmä väkisten halusi maistella puuaidan välistä toisella puolella olevaa ruohoa, vaikka sillä olisi ollut aivan vieressä tuoretta tavaraa. Miten se sanonta olikaan: ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Kuulemma saksan kielessäkin esiintyy kyseinen sanonta. Että tälläistä tarinaa iltasatuna.
Alkaa jo leiri jollain tasolla painaa. Aamulla herääminen ei ole enää yhtä helppoa kuin alussa ja päivälläkin ramasee aika lailla. Aamulenkkinä tulikin juostua 16km joten se ehkä selittää päiväkoomaa. Keli oli tänään jälleen todella komea ja aurinko möllötti täysillä koko päivän. Kävimme Miken kanssa päiväsumpilla ja kakulla, jonka jälkeen kävin pienellä kävelyllä lähinyppylällä. Maisemat oli kyllä niin komeat, että sanoin ei voi kuvata. Se täytyy kokea. Siinä vähän aikaa fiilisteltyäni palasin asunnolle möllöttämään. 400m juoksijat olivat ehtineet sillä aikaa jo maaliin ja Warriner jäänyt hopealle. Se urheilun draamasta. Omassa ohjelmassa oli tänään Usain Bolttimainen 3x10x100m hölkkä/2min palautuksella. Melkoista ravia siis mentiin kun se oli vielä tarkoitus juosta loivaan alamäkeen. Eivät tahtoneet silti kintut aina seurata päätä. Nylkky mikä nylkky, mutta varmasti tekee hyvää tulevia vuosia varten :) Pojat tyytyivät kestokoneina juoksemaan 15km reipasta samalla tutulla padon lenkillä. Ite vedin reteesti lasit naamalla ja aina poikien tullessa kierrokselta vedin heidän edellään näytösluonteisen satasen vedon. Pääsis tätä kuntoa vielä näyttämään ratakympillä tänä kesänä. Suunnitelmat on siis auki. Meidän kämppä on kuvassa toinen vasemmalta.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Aamulla alkanut sumu ei hälventynyt koko päivänä. Hyvä että näki lähitalot vuorista puhumattakaan. Iltalenkille lähtiessä motivaatio ei siis ollut huipussaan. Ajattelin alkumatkasta että katsotaan mennäänkö koko lenkki mitään puhumatta. Avasihan se Erikin sanallisen arkkunsa jossain 40min kohdalla. Vauhti alkoi siinä vaiheessa kiihtyä kivasti 4.20 vauhdista lähemmäs neljää. Sykkeet olivat silti 145 nurkilla ja olo kuin supermiehellä. Toiseksi viimeisellä kierroksella vauhti oli n.3.55 eikä tuntunut missään. Viimeiselle kierrokselle päätimme hieman himmata. Olo oli hyvä ja päätin tehdä vauhtileikittelyä kuten oli alunperin ohjelmassakin. Teräviä spurtteja ja odottelua että kaverit saavat kiinni. Tein niitä ehkä kymmenkunta. Juoksua yhteensä 16km. Takaisin kämpille 2km ylämäkeen ja itävaltalainen sauna päälle. Lämpö täysille eli 70 asteeseen ja kroppaa palauttelemaan.

Mahtavaa näytti oleva jälleen Boltilla meno tänään kakkosella. Muistan vielä elävästä Michael Johnssonin "naintiin töötituu, ai miin anbiliivible" kommentit Atlantan olympialaisissa. Nyt sekin on historiaa. Johnssonia tentattiin kovasti saksan urheilukanavan haastattelusta dopingin käytöstä. Perinteisesti haastattelija kysyi saksaksi ja Michael vastasi englanniksi. Käännös tuli korvanapin kautta. Mies ihmetteli hieman miten aina saksassa hän joutuu piinapenkkiin mutta piti samalla doping keskustelua tärkeänä.

Mogulin blogin kautta löytyi mielenkiintoinen Liu Xiangin testamentti maailmalle. Koville se joskus ottaa. Lisäksi vielä miehen virallinen nettisivu.

Tänään tullee katsottua aika paljon YouTubesta juoksuaiheisia videoita. Kuulin Erikiltä, että St.morizissa ei ehkä ole nettiä aina käytössö kuten täällä Kuhtaissa missä on wlan. Aloitin maratoonari Ryan Hallista, kunnon hengen miehestä. Tässä videossa on tyhjentävä selitys korkeanpaikan harjoittelusta ala Josh Cox. Hall on mukana World Visionissa kummiurheilijana ja on ollut korkean paikan harjoitteluprojektissa. Videoita löytyy vaikka kuinka paljon, mutta tuossa muutama mielenkiintoinen. Ja silti vielä piipahdus Keniaan, erittäin laadukas juoksudokumentti Keniasta. Huippu musavideo lienee Bekelestä tehty biisi :)

Tänään aamulla juoksin 13km +2x100m. Keli oli eilisen auringonpaisteen ja auringonottokelin jälkeen vaihtunut sumuiseksi ja viileäksi. Onneksi tuli vedettyä eilen kova harjoitus hyvissä olosuhteissa. Reeni oli sen verran kova, että jätin iltareenin väliin ja vielä tänäänkin se hieman tuntui painavan. Illalla kevyttä juoksua. Komeaa talvikeliä jenkeissä.

tiistai 19. elokuuta 2008

Meikä on kunnossa, mitä sitä suotta nöyristelemäänkään. Sen todisti tämän päiväinen treenikin. Ohjelmassa oli 10x1000m aamukymmeneltä 100m alempana padolla. Matka oli mitattu moneen kertaan gepsillä ja podilla ja mitta oli 1km tai 1km ja 10m. Kauheesti ei aamulla huvittanut ja västyttikin, mutta taas tuli puristettua hyvin. Itse asiassa reeni oli Miken valmentajan suunnittelema, mutta ajattelin sen sopivan minullekin. Itellä olis ollut 4x2000m ja olisin tehnyt sen mielelläni radalla Insbruckissa, mutta sinne lähtijöitä ei löytynyt enkä viitsinyt lähteä ite sompailemaan.

Reeni oli siis kymmenen kertaa tonni kahden minuutun hissuttelu palautuksella. Verryttelyä alle 4km ja 3x100m avaria. Maraton tossut jalkaan ja baanalle. Eka tonni 3.07 seuraavat 3.12, 3.11, 3.08, 3.12, 3.05, 3.17, 3.05, 3.14 ja 3.00. Kyllähän 1900m korkeutta tuntui jossain ja välillä jopa tossua painoi, mutta kohtuu rennosti pystyi painelemaan. Lopussa piti välillä mummoja väistellä ja siitä pari hitaampaa tonnia. Viimeisen rutistin kohtalaisesti ja se tulikin parhaiten. Sen jälkeen piti vähän jo nojailla jalkoihin, mutta sellaista pahaa oloa ei tullut, mikä usein korkealla tulee kun vetää itsensä oikein sinkilöille. Hyvä treeni siis ja mieli on hyvä. Kämpille päästyäni otin 10 minuutin jääkylvyn kylpyammeessa Kuhtain kylmässä kraanavedessä.

Erik on pistänyt pystyyn asiallisen juoksu aiheisen tietotoimiston. Käykää tsekkaamassa!

Tuomo Lehtinen kirjoittaa erittäin asiallisesti blogiaan. Tutustuin paremmin mieheen hänen viimeiseksi jääneellä treenikaudella E-Afrikassa. Oma treenaaminen näytti silloin lasten leikiltä Tohon reeneihin verrattuna. Kuuluu sarjaan Holmen ja Erojärvi. Asennekin oli kunnossa ja se näkyy nyt hyvin laadituissa blogiteksteissä.

maanantai 18. elokuuta 2008

Eilinen pitkälenkki taisi suorituksena olla kohtalaisen kova, vaikka koko loppupäivän otin kevyesti ja herkkukahveillakin tuli käytyä niin uni tuli hyvissä ajoin puoli kymmenen. Tällä leirillä on muutenkin ollut rytminä nukahtaa kymmeneltä ja olla aamulenkillä kello kahdeksan. Aamun lenkki 12km juostiin onneksi kevyttä vauhtia. Lounasta teki sen verran kovasti mieli, että menimme Miken kanssa tappomässyt syömään. Tilasin pihvejä ranskalaisilla ja naama oli kivassa virneessä. Näköalat olivat jälleen mitä parhaimmat. Kelit ovat muutenkin nyt kohdillaan ja aurinko oikein häikäisee. Illalla olisi tarkoitus juosta reilu tunti. Olympialaisia on tullut seurattua normaaliin tahtiin ja Berliinin maratonin liputkin on nyt sitten hommattu. Tilanne siis etenee ja toivottavasti pääsen ostamaan vielä lippuja Helsinkiin maaotteluviikonlopulle. Valinnat selvinnevät Pekingin miesten maratonin jälkeen maanantaina. Lippujen hinnat on silloin jo tietysti pilvissä. Mitäs maailmalla on tapahtunut? Musharraf eroaa ja Venäjää vetäytyy. 3000m esteet olivat mielenkiinoista seurattavaa ja Keskisalollakin olisi juoksussa ollut varmasti sanottavansa. Ehkä ensi kerralla. Ens vuonna on MM-kisat Saksassa ja sitten EM-kisat Espanjassa. Sinne vois pyrkiä maratonille. Viimeksi Göteborgiin pääsi 2.21 ajalla kaksi juoksijaa.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Työpäivä oli ohi tänään puoleen päivään mennessä. Tuolloin oli 25km lenkki juostuna ja loppupäivä aikaa relata. Se kuluikin kivasti urheilua seuratessa ja käsipyykkiä pestäessä. Mielenkiintoista oli jälleen seurata miesten kymppiä ja sitä ketkä tuleva Bekelen jälkeen maaliin. Yllättäen suurimman huomion veikin vanha herra Gebreselassie viidennellä sijallaan. Aika 27.06 ja ei näytä ikä paljoa painavan.

25km juostuna merenpinnan tasolla ei ole erikoinen suoritus. 2km korkeudella juostuna mäkisessä maastossa se on jo jonkinmoinen. Lähdimme aamulla kello kymmenen laaksoon juoksemaan mikä tietää aluksi alamäkeä ja sitten ylämäkeä takaisin Kuhtaihin palatessa. Siinä vaiheessa oli tunti juostuna. Sitten lähdimme toiseen suuntaa, missä sijaitsee pato tasaisine 2,4km lenkkineen. Kiersin sen 4 kertaa ja palasin kämpille väsyneenä mutta tyytyväisenä. Keskisyke 143, keskivauhti 5min ja ascent-nousua/laskua 435m. Padolla keskivauhti oli 4.30 ja ylämäissä 6min. Aikaa lenkkiin meni 2.06. Iltapäiväkahveilla palkitsin itseni kunnon kakkupalalla.

lauantai 16. elokuuta 2008

Illalla tuli taas treenattua sellaista pikkunättiä. Aamulla kun olin juossut tunnin eli 12km niin illemmalla en enää kilsoja kerännyt. Sää oli muuttunut aamun vesisateesta kauniin aurinkoiseksi. Niinpä lähdinkin liikkeelle teepaidassa, jonka totesin riittävän nippanappa jos juoksen reippaasti. 2km alas padolle, yksi 2,4km kierros 4.20 vauhtia Miken kanssa, jonka jälkeen aloin kiihdytellä. Ekat kaksi kierrosta kulkivat yllättävän rennosti hyvää 3.30 vauhtia. Viimeisen kiihdytin niin että vauhti oli ehkä siinä 3.20. Alussa vähän päälle ja lopussa 3.10. Parasta asiassa oli että syke nousi korkeimmillaan 173:een eli siihen anakynnykselle. Vielä kun otetaan huomioon että treeni on tehty kahdessa tonnissa niin ei voi sanoa muuta kuin nylkky on kunnossa. Pojat vetivät huomattavasti enemmän kilsoja, mutta meikä onkin tälläinen maileri. Ei reeni nyt niin kova ollut, mutta eilen oli kuitenkin ohjelmassa 10x400m. Hassua riippuu hiukan missä porukassa pyöriin niin välillä on nylkky ja välillä maileri... No tuli illalla kilsoja kuitenkin 13.

Usain Bolt veti muuten aika reteesti satasen Olympia finaalin. Ei kaveri kyllä paljoa jännännyt. Miehen reisiä kun katsoo niin luulis kestomatkankin liikahtavan. Satku oli kyllä ylivoimaa. Meikäläisen askeesileiri jatkuu vielä. Eka viikko on mennyt tod. hyvin ja toivotaan samaa jatkoa. Hieronta olis jossain vaiheessa hyvä ottaa. Ylämäkijuoksu kun vähän tuntuu kintereissä.
Kohtalaisen rankkaa puuhaa tää reenaaminenkin. Eilen naisten 10000 metrin innoittamina lähdimme tekemään omaa treeniä. Yllättäen juuri silloin alkoi sadella vettä ja lämpöäkin oli vain +6 astetta. Ohjelmassa oli 3km verryttelyä+ 2x100m+ 10x400m n.70 sekuntiin 2min palautuksella. Padon luona on tasainen pätkä, mutta jouduimme Miken kanssa vetämään hieman mutu tuntumalla 400m. Vettä siis sateli ja olo oli kuin uitetulla koiralla. Mielenkiintoista juoksussa oli että ensimmäinen sata metriä meni todella helposti, mutta loppumatkasta alkoi aina kyllä tuntua keuhkoissa. Treeni antoi kuitenkin hyvät stimmungin jaloille ja ylläpitää kykyä juosta kovempiakin vauhteja. Täällä kun ylämäissä juostessa vauhti saattaa olla 6min/km.

Ilta hurahti perinteisesti olympiatuloksia selatessa. Uusiä löytöjä oli Evilän, Tapio Rautavaaran ja ennenkaikkea Pekingin nettisivut. Niiden sisältö ei ainakaan heti lopu kesken. Mielenkiintoinen löytö oli vapaaehtoiset kohta. Mieleen tuli oma attaseana toimiminen Helsingin MM-kisoissa.

Tänään aamulla juoksin tunnissa 12km ja illalla vedän ehkä reippaampaa. Itävallan säätä voi tsekata linkistä. Eilisen aikana sateli lunta lähivuorelle. Nyt keli onneksi kirkastuu, mutta aamulenkki piti tehdä vielä vesisateessa. Käykää klikkailemassa mulle rahaa google mainosta napsauttamalla :)

perjantai 15. elokuuta 2008

Askeettiseen arkeen toi eilinen ruuanhaku uusiä virikkeitä. Laskeuduimme bussilla 2000 metristä 800m korkeuteen 18km matkalla. Tie oli siis varsin jyrkkä ja täytyi vain luottaa bussikuskin ajotaitoihin ja toimiviin jarruihin. Takaisin tullessa ruokakassit vaelsivat omia reittejään pitkin bussin lattiaa vähän niinkuin Erik päivittäisillä vaelluksillaan. Haastetta matkaan toi vielä asvaltointityö kapealla serpentiinitiellä.

Kutz nimiseen kylään kuitenkin selvisimme ja palkitsin itseni quatro stagioni pitsalla. Liha onkin ollut aika lailla kortilla viime aikoina. Kaupasta mukaan tarttui kaikkea tarpeellista ja vähän herkkujakin. Niillä pitäisi viikon verran pärjätä.

Illalla juoksin 16km ja tänään aamulla kympin. Tarkoitus oli juosta 10x400 tänään aamulla, mutta sadepäivä siirsi sen illaksi. Kulku tuolloin luultavasti on kiitettävä, kun motivaatiota on haettu naisten 10000m juoksusta ja kovasta loppukierroksesta. Kuka voittaa ja mennäänkö alle 56sek vika kiekka?

torstai 14. elokuuta 2008

Etelä-Afrikan kävijöille mielenkiintoinen juttu. Miten käy vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen. Fifalla kuulemma on jo back-up suunnitelma. Vieläkö suomalaiset menevät Dullstroomiin OP:n treenileirille ensi vuonna vai nouseeko Kenia ykkösvaihtoehdoksi loistavine treeniolosuhteineen?

Eilinen illan treeni sujui jälleen moitteettomasti. Verryttelimme padolle 2km, joka on alamäkeä. Aloimme kiertää 2,4km lenkkiä noin 4.30 vauhdilla ja syke oli siinä 140. Kolmannella kierroksella nostin vauntia 3.50:een ja syke oli siinä 150-155. Seuraava kierros samaa vauhtia ja viimeinen 160 sykkeellä 3.40 noin suunnilleen. Verryttelyä 2km ylämäkeen takaisin kämpille ja 2x100m. Aikaa kului 1.05 ja kilsoja tuli 16km. Treeni oli jo toinen reipas tällä viikolla ja huomenna olis 10x400m Miken kanssa 69 sekuntiin. Ajatuksena oli mennä Insbruckiin alemmas, mutta pojat haluavat pysyä kahdessa tonnissa.

Tänään aamulla 9km 50minuutissa. Alkupuolikas oli käytännössä alamäkeen ja laskua 200m. Nousuvaiheessa tarkkailin että syke ei nouse yli 150. Ei ollut kovin helppoa ja vauhti oli siinä 6.30/km. Erik veti 68min ja Mike 20km. Joko meikäläinen on laiska tai sitten treenaan järkevästi!? Varaa kiristää ruuvia kuitenkin vielä on. Polar rs800 mittarin Optimizer ohjelma kertoi aamulla että olen palautunut. Sängyssä loikoillessa syke oli alle 50 ja ylös noustua kävi 90:ssä mistä laski nopeasti 75:een.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Elämä Kuhtaissa etenee omaan verkkaiseen tahtiin. Aamulla oli yllätys ulos katsottaessa: paksu sumuverho peitti kylän ja lähivuoret. Otin aamulenkille lähtiessä hiukan enemmän vaatetta ja hyvin tarkeni. Lähdimme Miken kanssa juoksemaan Insbruckin suuntaa. Parin kilometrin päästä poikkesimme hiekkatielle joka jatkoi nousuaan. Päällä käännös ja takaisin. Lenkin mitta tunti ja kilsoja 11, keskivauhti 5.30. Polarin running index näytti jo 69 ja korkeuseroa lenkin aikana 325m. Askeleen pituus 110cm. Kaloreita kului 762. Ylämäissä syke nousi yli 150:n ja alamäissä 130 alle. Siis melkoista sykevaihtelua, mutta se oli ennakoitavissakin. Päälle 2x100m. Illalla reipasta juoksua.

Ruokatilanne Kuhtaissa mietityttää aina. Reeni puree ja syödäkin pitäisi. Tänään lounaalle hain kaupasta pari pitkää nakkia hintaan 1,90, joista toisen söin pastan ja leivän kanssa. Illallinen kruunataan toisella nakilla! Teimme eilen ruokatilauksen: leipää, voita ja maitoa edulliseen hintaan leipomosta ja aamulenkille lähtiessä ruuat olivat ilmestyneet ovemme eteen. Huomenna tarkoitus on mennä oikein ruokakauppaan bussilla.

Aamupäivällä tein Swahilin käännöksiä ja katselin netistä olympialaisia kunnes uni vei voiton. iltapäivällä kavimme Miken kanssa kaffeella omenapiiraalla hienossa alppityylisessä ruokapaikassa. Ei Esson kahvilat aivan yhtä hienoja ole, mutta melkein :) Kuhtai linkistä löytyy lisää tsekattavaa. Webbikamera kuva on sama mitä näkyy meidän ikkunasta. Kuva otetaan näköjään vartin yli ehkä 2 tunnin välein. Pitää yrittää päästä seuraavaan kuvaan. Ja löytyihän niitä panoraamakuviakin. Meidän kämppä sujuvasti saksan kielellä. 3 kaveria maksaa vuorokaudesta 66e. Majoitus on varmaan edullisimmasta päästä täällä.

tiistai 12. elokuuta 2008

Leirien hyvä tai huono puoli on se, että aikaa on ja paljon. Pari lenkkiä päivässä ei koko päivää vie ja luppoaikaa on. Ensimmäisen parin viikon pelastus tulee olemaan Erikin saksalainen kaveri Mike (2.23 ja 1.07). Srilankalainen isä ja saksalainen äiti kaverilla on ja mies tekee tohtorintyötä Firenzessä. Fiksu kuin mikäkin ja hyvää juttuseuraa, Erik kun keskittyy olennaiseen. Asia oli kyllä tiedossa mutta aina vähä yllättää. Mies tekee treenien välissä vaelluksia vuorille, niinpä mekin Miken kanssa lähdimme retkelle. 11 eurolla pääsee hissillä ylös 2400 metriin ja takas. Päältä löytyi hutti eli kaffeepaikka, missä vedin nakit leivällä. Siitä laskeuduimme 20min suurelle padolle ja matkan varrella riitti huikeita näköaloja. Sanotaanko että TODELLA upeita maisemia. Vuorien ihailemiseen ei kyllä vielä ole tylsistynyt.

Iltapäivällä saavuimme takaisin perusleiriin eli Kuhtaihin hiukan väsyneena, mutta kokemusta rikkaampana. Välipalaa ja lepoa ennen illan lenkkiä. Vedin 14km ja 4x100m. Lenkkivauhti oli jo kohtalaista 4.30 eikä sykkeetkään nousseet. Polarin mittarin mukaan kadenssi oli 83 eli montako kierrosta pyöräytän jalkoja minuutissa lenkkivauhdissa. Pitänee seurata asiaa kovemmissakin vauhdeissa.

Yksi mielenkiintoinen havainto on ollut lähikauppa. Ostin tänään tonnikalapurkin 2.70, mysliä 1.90, vihreitä purkkiherneitä 1.90 ja keksipaketin 2.90. Hintaa tuli vähän alle kympin. Tyyristä puuhaa sanoisi saksalainen. Onneksi kämpille voi tilata leipää kohtuu hintaan ja torstaina menemme Insbruckiin ruokaostoksille. Tämä kaveri hakee silloin kunnon herkkuja!
Elämä Kuhtaissa alkaa jo olla perussettiä. Kelit on ollut mukavan aurinkoiset ja lämpöä sen verran että sortseissa tarkenee. Lähikukkuloihin olemme tutustuneet kävelylenkeillä ja upeisiin maisemiin ei kerta kaikkiaan kyllästy. Talvella paikka näyttää varmaan aivan erilaiselta ja suksia on rivissä talojen seinillä. Osa hotelleista ja ravintoloista on nyt kiinni, mikä tekee kylästä hiljaisen. Kuulemma vain 12 ihmistä asuu vakituisesti Kuhtaissa. Paikan korkeus on 2020 ja lähivuorten 2600-2800. Niihin pääsee hissillä tai kävellen. Näin kesäaikaan vain yksi hissi taitaa olla toiminnassa ja meno-paluu maksaa 11e.

Tasaisin lenkkipaikka on 2,4km kierros padolla ja siinä vedin eilen kolme kierrosta kiihtyvää. Syke 150->170. Polar ei jostain syystä ottanyt väliaikoja, mutta keskivauhdiksi sain 3.30. Jalat toimivat erinomaisesti ja hengitys teki kohtalaisesti töitä. Kaikin puolin hyvä harjoitus. Pikku hiljaa lisään vauhteja ja kierroksia. Aiottu 4x2km jäi tekemättä, kun Insbruckiin lähtijöitä ei löytynyt. Siellä 600m korkeudessa yliopiston lähellä pitäisi olla urheilukenttä.

Tänään on perus lenkkipäivä 8+ 12-15. Huvittavaa on että 40minuutissa ei täällä ehdi juosta kahdeksaa kilsaa. Sen verran mäet hidastavat vauhtia eikä alamäkeen kannata tykittää ylirytmiä. Meidän majapaikan edessä on tasainen asvalttipätkä ja siinä on hyvä vedellä loppusatasia ja hakea rentoutta. Periaatteessa siinä voi vetää 200-400m vetojakin.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Arvelinkin että eilisen blogini teksti alkaa ottaa jotain pattiin, niinpä päätin ottaa sen pois. Ehkä liian kärkästä tekstiä tai palautteena kateelisten jorinaa. Hyvä että keskustelua syntyy. Näyttää kuitenkin siltä, että jokaisella on omat suosikkinsa. Sanottakoon vielä että olen yhteispelin kannalla juoksuasioissa!

Kuhtai on tänään näyttänyt parhaat puolensa. Pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko on sunnuntai päivän kunniaksi tuonut kesällä hiljaiseen kylään rutkasti turisteja. Päivän juttu oli Insbruk-Kuhtai etappipyöräily, jossa matkaa on vain 35km mutta nousua yli 1400m. Itse kilpailukin taisi alkaa 20km kohdalta ja voittajalla meni aikaa yhteiskaikaa 1.33. Pyöräilijät taisivat päästä raastamaan oikein kunnolla. Maalialue oli aivan majapaikan vieressä ja seurasimme tapahtumaa Miken, saksalaisen juoksijan kanssa. Erik oli lähtenyt vaeltelemaan lähimaastoon ja saapui kämpille iltapäivällä. Kävimme Miken kanssa pienellä Kuehtain tutustumislenkillä ja sai kyllä huomata kuinka syke nousee ylämäissä herkästi. Aamulla olin juossut jo 8km. Suurin osa Kuehtain hotelleista on kesällä kiinni ja voin vain kuvitella millaista hässäkkää talvella kylässä on.

Tästä pääsee hissillä 200m korkeammalla sijaitsevalle padolle, jossa voisi käydä tsekkaamassa maastoja. Muuten Kuehtai on mäkistä ja vajaan kilsan päässä oleva toinen pato tarjoaa 2km tasiaista reittiä. Lisäksi padon viereen on leppälastuista tehty 400m hölkkärata. En tiedä ketä varten se on tehty, mutta kyllä siinäkin voi nylkätä. Kovempivauhtiset siis teen padolla ja Insbruckissa, minne on puolen tunnin matka ajattelin vetää piikkarivedot. Kyllä tässä aikaa on ja pari viikkoa kuluu toivottavasti ihan kivasti.

lauantai 9. elokuuta 2008

Paljon on taas ehtinyt muutamassa päivässä tapahtua. Eilen tosiaan paineltiin Erikin kanssa Pirkkalan kentälle. Sen verran oli sateinen päivä ja olympialaisten avajaisetkin tulivat telkkarista, että en perjantain toista lenkkiä ehtinyt tehdä. Toisaalta aamulla oli hieronta ja tukkoiset koivet eivät olisi niin hyvin palautunut Inkiläisen käsittelystä. Kaveri osaa hommansa. Kuulemma syksyllä räjähtää pankki Nykin maratonilla...

Illalla siis Frankfurtiin, missä yö lentokenttähotellissa. Kello oli jo melkein puolen yön ja seuraavan kerran lenkkareita ulkoilutettiin aamulla 6.30. Se tapahtui vanhan sotilaslentokentän maastossa vanhoja kasarmirakennuksia kierrellen. On siellä joskus ollut aikamoiset setit naton sotilaita. Mietittiin Erikin kanssa että ostais yhden parakin ja toisi sinne kenialaisia juoksijoita, jotka singahtelisivat juoksemaan hyvien yhteyksien lentokentältä ympäri Eurooppaa rahaa tienaamaan. Manageri tietysti ottaisi oman siivunsa. Toteuttamisen arvoinen idea? Toinen parempi bisnesidea olisi perustaa konditoria-kakkuputiikki Jyväskylän yliopistonkadulle ja myydä paakkelseja edulliseen opiskelijahintaan. Niitä pizzerioita kun on jo vähän joka nurkassa. Vai kuka väittää, että herkulliset saherkakut ym kuivakakut eivät maistuisi? Voisivat käydä lounaastakin jos tarpeeksi ison palan maistaisi. Viime talvena e-Afrikassa ite tempasin palan porkkanakakkua ja nälkä lähti sillä ja reenit kulki hyvin.

Kuvassa mättämäni sushi annos. Ihan hyvää ja varsinkin terveellistä juoksijalle. Toinen vaihtoehto oli mäkkärin käkkärit. Jyväskylässä oli vähän aikaa Japanilainen ravintola, mutta lopetti toimintansa ilmeisesti kannattamattomuuden vuoksi.

perjantai 8. elokuuta 2008

Viime viikko oli luvatunlainen speedwork viikko. Heti maanantaina tuli rempastua reippaasti radalla ja tiistaina yritin epätoivoisesti palautua keskiviikon kasia varten. Kisassa oli mukana 48 sekuntiin 400m ja sata meetriä aikaan 10.92 pinkaissut junnu Petteri Monni. Aika ihailtavaa rohkeutta lähteä kasia juoksemaan. Hänen oli tarkoitus rullailla eka kierros 58-59. Ekat 200m oli 29, mutta 400m kohdalla kello näytti jotain 61. Rempasin siinä vaiheessa itseni kärkeen ja 600m oli 1.31. Turha tavoitella kahden minuutin alitusta ja rullailin maaliin. Perässä tulivat Petteri ja Kalle. Petteri palkittiin hyvästä juoksusta reilulla laattaamisella. Toivottavasti miehellä riittää kanttia juosta sen jälkeen kasia toistekin.

Eiliseen tonnivitoseen oli peli suunniteltu melko tarkkaan. Keskiviikkona 2.07 juossut valmennuspäällikkö Leskinen lupasi vetää ainakin 700m. Eka kierros oli reipas 61 ja 700metrin kohdalla menin kärkeen. Kasin väliaika 2.05 ja ajattelin ensimmäisen neljän minuutin koittavan kohdallani. Kuolemankierros ja kädet alkoivat pikku hiljaa puutua. Takasuoralla rytminvaihdoksen tehneet Juha ja Olli menivät ohi ja välimatkaa alkoi kertyä maalia lähestyttäessä. Maalissa sitä oli nöyryyttävät 4 sekuntia. Mies vain hyytyi ilmeisesti tällä kertaa. Juoksu kyllä tuntui pm-kisojen ajan todella hyvältä ja teki ehkä vain hyvää nylkyn vähän reippailla ennen määrä osoita. Edessä on nimittäin ankaraa hakkausta Itävallan Kuhtaissa seuraavat kaksi viikkoa. Jos käynti on onnistunut se otetaan ohjelmaan toistekin. Edessä on toivottava maajoukkueedustus kuun lopussa ja sen jälkeen rankomista kolmisen viikkoa suomalaisille tutussa st.moritzissa, mikä huipentuu Saksanmestaruus maantie kymppiin. Kaiken onnistuessa siis luvassa on pahaa jälkeä Berliinin maralla syyskuun lopussa. Epäonnistuessaankin luvassa on huikea lomamatka näköaloineen. Takala kuittaa Pendolinosta Jyväskylä-Tampere väliltä... On tästä mokkulasta jotain iloa kuitenkin :)

maanantai 4. elokuuta 2008

Eilen oli ihan kiva nylkkyjen päivä. Sunnuntai päivä vierähti Jaakon luona läksiäisiä vietetellen. Päivän pitkä lenkki oli jo tehtynä ja loppupäivä aktiivista laiskottelua. Jaakko olikin laittanut sellaiset tappomässyt, että ei illalla olisi enää lenkille jaksanutkaan lähteä. Saunomaan Lehtisaareen silti porukalla jaksoimme vielä lähteä ja tulihan sitä viilenevässä järvivedessäkin pulahdettua. Soutumatka saareen oli melko koomista vastatuuleen täydellä soutuveneellä. Ei tainnut poikien hartiapankissa olla tarpeeksi jytyä vai oliko se se voimakas sivutuuli Terho?

Illalla tuli vielä lähetys Lappeenrannasta, mitä piti jäädä vielä Jaakolle seuraamaan. Yllättäen ei miesten kolmea tonnia näytetty. B-erän tonnivitonenkin olisi ollyt hienoa nähtävää ja vienyt lähetyksestä aikaa vain alle neljä minuuttia... Hyvä silti että junnut kehittyy! Siitä vain siirto pidemmille matkoille parin vuoden sisällä niin pääsette arvokisoihinkin!

Lauantaina siis kehittelin 7km reippaan ja tukkoista oli lähinnä hengitys. Eilinen 1.40 meni ihan kivasti, mutta jaloissa alkoi painaa aika aikaisin. Sauna ja uinti teki hyvää, niin että tänään kiskastiin yksi nelonen 57,5 ja päälle 3x200 alle 28 sekunnin. Yllättävän verkkaista eli siis vauhdikasta menoa mulle. Huomenna verryttelyä ja torstaina kauheella jännäämisellä kasi alle kahden minuutin Henrin peesissä. Torstaina vielä jos rahkeissa on varaa tonnivitonen alle neljän. Siinä olisikin mun ratakausi lukuunottamatta melko varmaa maaotteluedustusta Helsingin stadikalla! Ketäköhän muita valitaan mun lisäksi?