sunnuntai 13. joulukuuta 2009

EM-maastot urheilukanava klo 15.05

Kohta seurataan juoksijakavereiden edesottamuksia Dublinin EM-maastoissa. Tiedossa on kovaakin kovempi taistelu. Miesten kärjen osalta kiinnostuksen vie Ukrainen Sergey Lebid. Viekö hän jo vaikka kuinka monennen kultamitalin. Miten raastaa Ruotsin Mustafa Muhammed. Entä kuinka hyvin tällä kertaa Sergeylle pistää kampoihin keveäaskelinen Mo Farrah. Mielenkiintoinen nimi on myös Espanjan Getsebeth tai Italian bekele Lalli. Keskiporukan vaiheilla taistelevat Suomen Räsänen, Boström, Puttonen ja Harjamäki. Toivon kaikille ns. hyvää päivää ja että pojat saavat ulosmitattua jokaisen voimanrippeen kehostaan. Ruotsilla ei näyttänyt muita juoksijoita Mussen lisäksi olevan. Sen sijaan Tanskalta on isompi kööri ja Norjalta estemies, keksinsyöjä, Björnar.

Oma olo on helpottunut jollain tavalla. Viikon piina ja arpominen on vihdoin ohi ja sain lääkäriltäkin selvyyden vaivoihin. Poskiontelotulehdus sieltä loppujen lopuksi löytyi perinteisen kausi influenssan "sinuitis maxillaris acuta" lisäksi. Kävin reteesti Helsingin Forumin Mehiläisellä näyttämässä itseäni lääkäri Bernt Lindströmillä. Asiallinen, heikosti suomea puhuva vanha herra tutki ja tutki. Sain myös liitolle toimitettaksi todistuksen niin saavat vakuutuksesta takaisin meikäläisen lennot. Nyt edessä on henkinen ylimenokausi ja nousujohteisen harjoittelun aloittaminen kohti kevättä.

Oheinen kuva näyttää, mistä päin maapalloa mun sivuilla on käyty. Jos joku sattumoisin tallentaa maastot, niin voisitko lähettää mulle?
SEITSEMÄN URHEILIJAA OSALLISTUU MAASTOJUOKSUN EM-KILPAILUIHIN
13.12.2009 klo 10:33
Suomen Urheiluliitto on valinnut seitsemän urheilijan joukkueen edustamaan Suomea maastojuoksun Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään 13.12. Irlannin pääkaupungissa Dublinissa.
DUBLIN (IRL) 13.12.2009 XVI Maastojuoksun EM-kilpailut

Suomen maajoukkue:
Miehet, 9,228 km:
Mårten Boström Sjundeå IF, EM-27 2008, PM-13 2003 ja 2009, SM-2 2007, SM-3 2005.
Joonas Harjamäki Seinäjoen Urheilijat, SM-5 2009.
Juha Puttonen Jyväskylän Kenttäurheilijat, EM-49 2007, PM-5 2008, PM-9 2006, PM10-2007, PM-16 2009, SM-7 2009.
Matti Räsänen Joensuun Kataja PM-6 2009, SM-1 2009.
Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat, PM-15 2008, PM-18 2009, SM-4 2008.
M22, 7,249 km:
Tuomas Jokinen Turun Weikot, PM-15 2009, M22SM-1 2008 ja 2009.
N22, 4,270 km:
Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden, N22SM-1 2009.
Johto:
Joukkueenjohtaja: Tommy Ekblom, 0400 - 772625.
Valmentaja: Guy Storbacka.
Lihashuoltaja: Tapio Viinanen

Lähde: http://www.sul.fi/

4 kommenttia:

  1. Hyvällä lääkärillä olet käynyt. Nyt vaan lepoa. Paranemista!

    a

    VastaaPoista
  2. Hienosti meni maastot Sandralta ja kohtuullisesti Matilta.

    Hieno tuo yläpalkin uusi kuva. Mitstä se on oikein otettu?

    T. S

    VastaaPoista
  3. Joo mielestäni ihan ok suoritus kaikilta. Kuva on otettu mun kämpiltä tonne Harjun suuntaan. Kuvatkoon kuva uutta nousua ja valoa kaudelle 2010.

    VastaaPoista
  4. Heti tuon viestin kirjottamisen jälkeen hokasin, että tietty kuva on Jyväskylästä ja joko Harjulta tai Laajavuoresta.

    T. S

    VastaaPoista