tiistai 31. joulukuuta 2013

Jouluviikko ja matka Etiopiaan


Jouluviikolla juoksin ensin sunnuntaina lauantain pitkän 30km lenkin jälkeen Hannen kanssa kevyen 20km. Edellispäivän lipsuttelu ja kiihdyttely painoi pikkasen jaloissa. Päivä meni nopeasti kun kävimme hevosta ajamassa ja viemässä joululahjoja veljen perheelle. Illasta pakkailimme kamoja joulun viettoa varten. Maanantaina aamulla  hoidin yhden tulkkauskeikan, minkä jälkeen kipikipi suuntasin Hippokselle treenaamaan. Olo oli tukkoinen ja jopa flunssainen ja ennakkoon ajattelin juoksevani vain muutaman vedon. Olotila kuitenkin parani, eikä vetojen vauhdit olleet maksimissaan. Jaksoin juosta kahdeksan kappaletta, minkä jälkeen riitti. Päälle kuitenkin kirmasimme 2x200m 31-30 sen jälkeen kun viimeisen vedon vikat 200m oli hieman kiihdytelty. Vauhdit tonneissa eikat kaksi 3.20 sitten 3.15 ja vika 3min alle. Mies oli sen verran väsynyt, että en palautuksen aikana hölkännyt 200m vaan seisoskelin paikallaan. Treeneissä mukana oli Daniel ja Ross, jotka antoivat buustia treeniin.

Hallilta selvittyäni oli Hannekin jo päässyt töistä ja nopean tankkauksen jälkeen starttasimme auton kohti Teuvaa. Edessä oli pieni koukkaus Seinäjoen kautta, mistä Supertsportista hain uudet Sarvan Xerot nastakenkät. Odotettavissa oli liukkaita kelejä, mutta vesisade ja plussa kelit sulatti aika hyvin myös syrjäiset pikkutiet. Edessä oli siis musta joulu vesisateen kera. Se ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut, vaan saimme viettää mukavan joulun ensin Hannen vanhempien luona ja sen jälkeen mun vanhempien. Joululahjojakin tuli jaettua kahteen otteeseen ja joulupukki kävi muorinsa kanssa Hannen veljen lapsia ilahduttamassa.

Jouluaattona juoksin vain 15km kevyttä +4x100m tukkoisella kululla. Loppupäivä meni joulukaupalla käydessä, vieden kynttilöitä haudalle sekä joulun vietossa. Jouluruoka oli hyvää sitä oli paljon tarjolla ja seurakin mainiota. Testasin Sarvoja lyhyen pätkän pellon jäätiköllä juosten ja ihan hyvin tuntuivat toivan. Ice Bugeihin verrattyna tuntuma oli lenkkarimaisempi. Sarvat ovat kevyemmät, kiertolöysemmät ja kapeammat lestiltään. Tuntuma on napakka ja nastoitus yhtä hyvä kuin Icebugeissa. Myös iskunvaimennus tuntuu pikkasen paremmalta joskaan ei yhtä hyvä kuin suosimissani Niken Pegasuksissa tai Adidaksen Glideissa.

Ensimmäisenä joulupäivänä kiiruhdimme Alajärvelle vanhempiani ja siskoani tapaamaan. Nukuin jäälleen pitkään ja hämärää oli niin pitkään, että ei meinannut sängystä ylös päästä. Flunssainen ja tukkoinen olo jatkui ja juoksin vain kevyen kympin lenkin parilla rullauksella. Joulupuuron jälkeen ajelimme pari tuntia ja kävimme illalla porukalla kevyellä kävelylenkillä. Pimeää oli ja vettä sateli. Joulupöytä oli jälleen koreaksi katettu ja nautimme toistemme seurasta. Ennen lahjojen jakoa kävimme seurakunnassa kuuntelemassa kuoroa, missä isäni laulaa. Joululahjaksi saimme mm auton takakonttiin sopivan lumilapion. Ipadin Angry Birds osoittautui kiinnostavaksi peliksi.

Toinen joulupäivä oli yllättäen aurinkoinen kun kiersimme Alajärveä juosten. Välillä oikein häikäisi naamalle tuo outo valoilmiö. Juoksu kulki jo pikkasen paremmin ja kiihdyttelin (3.40) lenkin loppua kohti. Kilsoja 23km+3x100m kohtalaisella kululla. Lounaan jälkeen oli edessä taas pari tuntia autolla ajoa Jyväskylään. Hämärä jo ehti tulla ennen kuin edes pääsimme liikkeelle. Perille kuitenkin päästiin  ja edessä oli uudelleen pakkausta.

Lentopäivänä ulkoilin tunnin (12km+3x100m) verran aamusta ja jatkoin pakkausta. Kroppa oli väsynyt ja alaselässä tunsi että paljon on istuttu autossa. Kävin yliopistolla lounaalla ja 13.30 Jaakko tuli hakemaan kotiovelta autolla. Jari napattiin kyytiin Keltinmäestä ja matka jatkui Pirkkalan lentoasemalle. Markku tavattiin Tukholman lentokentältä, minne hän oli lentänyt Turusta. Vaihtoaika oli nelisen tuntia ja ehdime syödä kunnon buritot.  Valokuvaus ja videointi alkoi saman tien ja olen saanut jo yhden videokoosteen tehtyä. Sen nettiin saanti voi kestää hieman, mutta onnistuu viimeistään Suomessa.

Pitkä lento Addis Abebaan onnistui melko kivuttomasti. Olin lähtiessä laittanut pohkeisiin ZeroPoint tukisäärystimet, mitkä otin kesken lennon pois nilkat kun alkoivat turvota. Ehkä pitäisi olla paremmat tukisukat tai sitten ei käyttää mitään lennettäessä. Lentokoneen huonoilla penkeillä nukkuessa paikat tahtoivat puutua koko ajan eikä varmaankaan paria tuntia enempää tullut nukuttua. Addis Abeban lentokentällä meni vielä pari tuntia saapumisen jälkeen ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Taksi Yaya Villageen Resorttiin Sulultaan (neljä tähteä) vei puolisen tuntia. Kuskin lisäksi kyytiin tuli muuan mies maastopyörän kanssa, joka osoittautui Lontoon olympialaisten 7ksi ja 8ksi vitosella ja kympillä juosseen brittinaisjuoksijan siipaksi.

Yaya Village on Joseph Kiburin omistama (Haile osaomistaja) idyllinen hotelli 10km Addiksesta vuorien toisella puolella, missä on puhtaampaa ilmaa ja korkeutta 2750m. Alue on lähes asumatonta seutua ja tarjoa metsikköä ja nurmea juostavaksi kilometrikaupalla. Neljä vuotta sitten kun Jarin kanssa kävimme Sulultassa juoksemassa tutuksi tuli Sateliittiantennien ympäristö. Ajoimme sinne aina taksille keskustasta reenaamaan. Myös paikalliset huiput ja seurajuoksijat suosivat seutua. Tänään aamulla metsiköstä pujahti aina vähän väliä joku juoksija ja kerran Dibaban siskoksista joku miesjäniksen vetämänä. Aamulenkki oli 10km tunnissa+6x100m. Välillä tuli käveltyä kun katselin josko kioskista löytyisi banaania ostettavaksi.

Eilen aamupäivällä siis saavuimme perille. Pienen huilimisen jälkeen menimme lounaalle ja aika pian sen jälkeen puolentoista tunnin (9km) kävelylenkille. Selvitimme reitin laakson pohjalle, missä voi myös kirmailla. Lopussa juoksin muutaman kilometrin ja kävin myös Bekelen tartankentän tsekkaamassa. Bekele avasi elokuussa oman hotellin, joka ei ainakaan päälle päin vaikuttanut yhtä hienolta kun tämä. Nyt meidän pitää maksaa 10 dollaria, kerta mikäli haluamme radalle vetoja vetämään.  Ehkä muutaman kerran käymmekin, mutta nyt on korkeaan ilmaan totuttelujakso edessä. Alun löysäilyt kyllä jeesaavat leirin lopussa.

Eilisen ulkoilun jäkeen kävimme salilla jumppaamassa. Teimme penkille nousua, aitakävelyä sekä penkkiä. Myös selkiä/vatsoja/kylkiä oli ohjelmassa sekä saunomista. Harvian kiukaasta irtosi 60 asteen lämmöt, mikä oli ihan sopivasti. Etiopian pojat eivät uskaltautuneet löylyihin samaan aikaan. Salin puolelle alkoi valua juoksiporukkaa enemmänkin ja ilmeisesti Djiboutin juoksukone ja muitakin kovia tyrkki reenejään. Aika heppoisiltä näytti punttiharjoittelu parilla kaverilla. Viereisellä pöydällä naishieroja käsitteli juoksijoita ja Yaya Girls-järjestön tytöt opiskelivat hierojan taitoja. Kyseessä on järjestö, joka auttaa ja kouluttaa tyttöjä. Netistä ja facebookist löytyy sivut ja tietoa. 

Hyvää paikassa on siis puhdas ja ohut ilma sekä maaseutumainen ympäristö vieressä olevaan miljoonakaupunkiin verrattuna. Saimme 20% alennuksen 60 dollarin täyshoitohinnasta (3ruokaa päivässä). Huoneet ovat tosi siistejä ja ruokaa saa tilata kattavasta listasta. Netti ei toimi nyt huoneissa ja tietoa ei ole koska toimii. Kannattaa käydä ehkä keskustan nettikahvilassa. Vettä kannattaa juoda korkealla ja kolme litran pulloa saa jokaisen aterian yhteydessä. Alueelle on rakennettu 950m pitkä juoksupätkä ja 400m juoksurata lievästi loivaan rinteeseen. Keskellä on pari futiskenttää sekä lentopallokenttiä. Hevosia voi ratsastaa jos siltä tuntuu, mutta punttisali on myös ehkä olennaisempi juttu. Vapaita painoja ja laitteita löytyy jonkin verran sekä aitoja. Pilatesrullaa, jumppapalloa ym on myös hankittu kivasti. Luulen että kyseessä on Hailen oman salin (keskustassa yhdessä business rakennuksen ja elokuvateatterin) lisäksi maan kattavimpia. Ei vedä vertoja Jyväskylän Hippokselle, mutta täällä juostaankin juoksulahjoilla ja voimaharjoittelua tarjoa luojan luoma luonto.

Kuvia ja päivityksiä myöhemmin lisää!



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!


Kulunut viikko sujui jo melko lailla normaalisti. Testijuoksun jälkeen jalka tuntui ihan hyvältä ja palauttelin juoksemalla 20km parilla rullauksella. Jalat tuntuivat palautuvan ja nilkkakin oli vähintään kohtalainen. Maanantaina oli kuitenkin jo kovempaa settiä Hipposhallissa. Aamu-ulkoilut olivat 9km+3x100m ja illalle ohjelmaan oli merkattu kaksitonnisia. Juoksin niitä viisi kappaletta kun tuntui tuo luku sopivalta. Vauhdit olivat ekassa kahdessa 3.25 luokkaa ja seuraavissa 3.20. Yhtään en kiihdytellyt vaan pyrin pitämään vauhdin tasaisena. Verkat 4+3km ja pyörähdys punttisalilla selkiä ja vatsoja tekemään. Aukivetoja oli sentään 5x100m, mutta loppukiihdytykset jätin väliin.

Tiistaina hölköttelin pikkasen kipeällä nilkalla puntille, missä perusvoimat ilman varmistelijaa. Sain tehtyä kuitenkin vähän raskaammillakin painoilla jotain. Verkat 3+3. Illalla olin uimahallilla vesijuoksemassa tunnin +20min uintia päälle. Tämän oli tarkoitus korvata 15km lenkki ja luultavasti se sen tekikin. Illan hieronta ainakin tuntui menevän mainiosti perille. Lihakset olivat kun valmiiksi rennot vedestä ja saunomisesta.

Keskiviikkona en jaksanut aamusta mennä pimeään juoksemaan vaan odotin sen verran, että valoa oli edes hieman. Hölkkäilin 20km niin, että puolireippan puolelle meni. Omalla kohdalla se tietää noin 4.20 vauhteja. Päivällä kävin näyttämässä nilkkaa kiropraktikolla, joka availi sitä hieman lisää ja antoi kuntoutusohjeita. Illalla vesijuoksin Hannen kanssa Vaajakosken uimahallilla 45minuuttia.

Torstaina jalat olivat jälleen freesin tuntuiset. Aamulla olin meneväni Pilatekseen, mutta joulukiireiden vuoksi tunnille ei olisi tullut muita ja siksi se peruuntui. Sain kuitenkin Piggin Samulilta ohjeitan nilkan jumpauttamiseen ja apua on siis monelta suunnalta tullut. Illalla juoksimme isolla porukalla 15x400m 73-67 200m hölkkäpalautuksella. Ainoastaan vika veto taisi olla alle 70 sekunnin, mutta pikkasen päällekin meneviin sai tehdä töitä. Hyvä treeni kuienkin ja kiitokset treenikavereille (Anssi, Ross, Daniel, Aapo, Markku). Verkat 4+3km, avarit 5x100 ja loppuvedot 10x100, väliin pakara+polvennostojuoksua ja aitakävelyä. Käväsin myös salilla selkiä ja vatsoja tekemässä.

Perjantaina palauttelin numeroin 9km+3x100m ja 11km+4x100m. Aamulenkin juoksin lenkkareilla ja illalla juuri ostetuilla Icebubeilla. Pakko oli ostaa uudet kun vanhat varastettiin varaston kanahäkistä. Mukaan kelpasi myös nastarenkaat. Kelihän on ollut aika heikko viime päivinä. Uutta lunta on sadellut ja kelit sopivasti mennyt plussan puolelle. Lauantain 30km pitkä oli todella vaikea. Onneksi mukana oli Ross, Daniel ja Aapo. Paikoitellen hiekkaa ei ollut pyörätiellä lainkaan ja 5km välein juostava 4min reipas oli vaikea toteuttaa. Silti treeni tuli vedettyä läpi ja siitä hyvä mieli. Sunnuntaina alusta oli jo paljon paremmassa kunnossa. Hanne tuli pyörällä mukana kun juoksin 21km kevyttä. Iltapäivä meni hevosta ajaessa ja laukkuja pakatessa. Aluksi edessä on joulun vietto ja sen jälkeen leirille lähtö.

Hyvät joulut lukijoille!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Hyvä viikko


Sunnuntaina ajelimme heti aamusta Parkanosta takaisin Jyväskylään. Virtain kohdalla pysähdyimme Kitusen kievariin kahville ja Lempäälän kisan tuntematon fani tuli juttusille. Hän kyseli mitä tekisin suomalaisen kestävyysjuoksun takaisin raiteilleen saamiseksi. Siinä kahvikupin äärellä asia ei ratkennut, mutta hyvin kyllä nytkähti liikkeelle.

Kävimme Hannen kanssa heppailemassa Leppälahdessa ja paluumatkalla pysähdyimme Vaajakoskelle vesijuoksemaan. Ei kuitenkaan ulkotiloissa vaan uimahallilla. Tunti kirmailua vedessä ja 20min henkiinjäämisuintia tekivät hyvää kropalle. Samalla nilkka sai lepoa juoksusta, mikä ei ollut hassumpi vaihtoehto.

Maanantaina iskettiin Hallilla samanlainen setti kuten edellisviikolla. Vauhdit olivat hivenen reippaammat, mutta setti sama 6x2000m. Aamulla normi 9km+3x100m ja verkat illalla 4+3. Jalat toimivat. Sykkeet tällä kertaa vedon lopussa 170 ja vauhti 3.20 luokkaa kaikissa. Yksin ei tarvinnut tälläkään kertaa juosta ja hyvä treeni kaikkinensa. Iltasella oli vielä käynti raveissa kun Heralda oli liekeissä. Tällä kertaa sijoitus oli neljäs, mutta aika oli hyvä.

Viikon toisena työpäivänä opiskelin ammattikorkeakoulun tiloissa koko päivän. Setti oli kyllä raskas, mutta kannatti toivottavasti. Aamulla 9km+3x100m ja illalla lumipöperössä vain 11km+4x100m. Kerrankin treeniohjelma sopi fiiliksiin ja illan vietin hyvässä hieronnassa palautellen. Seuraavana päivänä mies oli sen verran väsynyt, että tyydyin vain aamulenkkiin. Tunne oli kuin olisi flunssa tulossa. Saattaa olla, että aiemmin saamani rokotteet nostivat nyt vilunväristyksiä. Hommasta kuitenkin selvittiin ja seuraavana päivänä kulku oli jälleen mainio.

Torstaina oli jälleen hyvä setti Hallissa. Juoksimme porukalla 20x200m siihen 33 sekunnin tuntumaan. 200m hölkkäpalautus piti huolen siitä, että kone pysyi käynnissä ja maratoonari palautui. Vauhti tuntui aika rivakalta varsinkin kun edellisen kerran tein kaksisatasia viime kesänä. Anssi tuuppasi vikan vedon 25.2 mihin mulla ei aivan ollut asiaa. Kroppa toimi kuitenkin hyvin johtuen ehkä aamun pilateksesta. Juoksin sen jälkeen normiaamulenkin jalassa telaketjut, mitkä hommasin Partiopaikasta. Tuntuivat toimivan hyvin joskin kenkiin tuli pikkasen lisäpainoa.

Nilkkaa jomitti jälleen seuraavana päivänä pikkasen, vaikka normiaamu ulkoilut 9km+3x100m teinkin. Päivän yliopisto-opiskelun jälkeen menin kuitenkin uimahallille polskuttelemaan missä 1h vesijuoksua ja 20min uintia.

Viikon kohokohta kuitenkin oli Kuokkalan testijuoksu. Vielä aamulla ja juoksun aikana arvoin juoksisinki 10 vai 15km. Startin jälkeen Daniel ja Marko juoksivat rinnalla 3.20 kilsoja. Ajattelin, että en jaksa viittätoista, mutta ekan vitosen kierroksen (17.17) jälkeen Marko ja Daniel tippuivat. Toinen kierros tuli aika lailla samaa vauhtia (kymppi 34.41). Jyrki tuli aivan loppuun asti kannoilla ja paransi minuutilla kuukauden takaisesta juoksusa. Lähdin vielä yhdelle kierrokselle kohtuu hyvissä voimin, mutta vauhti tippui, enkä aivan yhtä kovaa edes yrittänyt. Hyvän treenin (15km 52.29) sain kuitenkin tehtyä ja on lähempänä maratontreeniä kuin kymppi. 

Kulunut viikko oli ihan onnistunut ja käynti Kuokkalassa varsin mukava. Paljon oli tuttuja naamoja ja palkinnoksi sain oikein hirvenlihasäilykettä.

Tulokset

M 10. km

1.  Miika Takala  JKU 34.41 (15 km 52.29)
2. Jyrki Ruohomäki  KeurKi 34.45
3. Marko Partanen  KeurKi 35.13
4. Daniel Alvarez  JKU 35.35
5. Konsta Vilkman  JKU 36.03
6. Jari Hakola  KyKy 36.49
7. Lauri Pohjola  S-JKL 37.01
8. Antti Hyttinen  Kuohu 37.03
9. Erkki Vettenniemi JKL 37.45
10.     Markku Savioja  Kuohu 38.49

lauantai 7. joulukuuta 2013

Vaihtelevaa kyytiä


Kulunut viikko meni aika vaihtelevasti. Lauantain pitkän lenkin jälkeen nilkkaa jomotti illalla. Kävelimme Paviljonkiin joulumessuja katsomaan. Ihan tavallista arkiliikuntaa siis. Sunnuntaina päätin tehdä peliliikkeen ja lähdin uimahallille kuntoilemaan. Setiksi suunnittelin tunnin vesijuoksua ja puolen tunnin uintia. Tämän myös toteutinkin ja koskaan aiemmin ei korvaava treeni ole sujunut yhtä vaivatta. Uima-hallin seinälle on nimittäin kiinnitetty jumboiso televisionäyttö ja sieltä näytettiin Rukan maailmancupin hiihtokisoja. Aina välillä piti pää kääntää pois näytöltä kun altaan mitta on 50metriä. Ongelma se ei kuitenkaan ollut, sillä voihan sitä vesijuoksua tehdä peruuttamallakin. Tunti polskimista tuli kuitenkin nopeasti mittariin ja siirryin toiselle radalla uimaan. Uinti tuntui sujuvan ja kroppa oli muutenkin vireessä.

Maanantaina kokeilin kepillä jäätä eli aamulenkkiä ja normi 9km+3x100m meni ihan kivasti. Illaksi verkkasin 3km hallille, missä juoksimme 6x2km/1,5min palautuksella. Jaakko oli harjoittelemassa maitohappomittarin käyttöä ja otti näytteet neljästä ekasta vedosta. Ihan hyvältä ne näyttivät, sillä lukemat olivat muistaakseni 1.9, 2.6, 2.7 ja 2.7. Syke noin 3.25 vauhdissa nousi vasta loppupuolella 160 tuntumaan, mikä oli hyvä asia se. Vielä parempi oli, että mattotestissä anaerobiseksi kynnykseksi mitattiin 3.20 vauhti, 170 syke ja 3.0 happolukema. Nyt mentiin sen alle ja tarkoitushan on treenaamalla saada tuota kynnystä nostettua ylemmäksi. Yhtään ei haittaisi jos se olisi 3.15 paikkeilla niin maratonilla olisi hiukan pelivaraa enemmän. Toivotaan, että talven treenit tekevät tehtävänsä.

Maitohappojen mittaaminen oli valmistelua Etiopian leiriä varten, missä myös mittailemme laktaatteja. Ajatuksena on treenata oikealla tehoalueella korkealla kun helposti vetää liian kovaa. Malttia vaan vauhteihin niin kyllä se kunto siellä kohoaa.

Tiistaina oli normaali 3km+maksimipuntti+3km. Rauta nousi hyvin, vaikka edellispäivänä oli ollut kova päivä. Jalat tuntui muutenkin hyviltä. Istuin kirjastolla neljään asti gradua kirjoittamassa, minkä jälkeen siirryin lyhyen matkan uimahallille. Siellä melkein sama kuin sunnuntaina. Ainut ero, että venytin vesijuoksua 10min pidempään ja uinti jäi 20 minuuttiin. Sen verran tehokas päivä oli, että illalla ehdimme vielä Hannen kanssa jouluostoksillekin.

Keskiviikko oli varsin mielenkiintoinen päivä. Aamulla normi 9km+3x100m ja päivällä hieronta Tommi Mäkisen ralliautotehtaalla Puuppolassa. Oli itse rallikuski käsiteltävänä mua ennen sanoi oikein käsipäivää. Hieroja käsitteli hyvin jalkapohjaa, joka tuntui olevan jumissa. Kireyttä oli myös peroneus jänteen seudulla sekä pikkasen pohkeessa. Jalkapöytä alkoi toimia heti paremmin käsittelyn jälkeen ja ongelman ydin alkoi selvitä. Jalkapöytä ja -nilkka on syksyn mittaan mennyt jumeksiin ja käsittely oli enemmän kuin suotavaa.

Keskiviikon iltatreeni oli 15km reipasta, joka kulki ihan kivasti 3.50 vauhdilla 150 sykkeellä. Askellus tuntui paljon paremmalta ja tasapainoisemmalta päivällisen käsittelyn jälkeen. Prosessi jatkui vielä seuraavana päivänä kun kävimme aamupilateksessa klo 8. Vasta sen jälkeen hölkkäilin aamulenkin. Päivällä kävin vielä kiropraktikolla, joka käsitteli nilkkaa helmikuussa kun siinä oli vaivaa. Ilmeisesti aiemmat pari murtumaa jalkapöydissä aiheuttaa pientä liikkumattomuutta ja saattaa aiheuttaa lukkotiloja. Nyt sitä kuitenkin availtiin hiukan ja ensi kerran tiedän mennä heti jos vastaavaa vaivaa ilmenee. Ei kannata odottaa että jumi ja nilkan jäykkyys aiheuttaa nilkkavaivaa.

Torstai illan treeni oli mäkijuoksua 6x2min/500m Kyllä terveysaseman takana. Mukana oli Daniel ja Ross tsemppaamassa veteraania. Tämän jälkeen teimme Hipposhallilla 6x30m pakara/polvennostojuoksua+ 5x10 loikkaa pehmeällä matolla ilman kenkiä sekä 10x100m rullauksia. Päivän kilometrimäärä 9+17.

Perjantaina aamulla juoksin yön aikana sataneessa lumessa 12km ja illalla Parkanossa 16km puolireipasta mutu tuntumalla. Juoksu nimittäin kulki sen verran hyvin, että annoin mennä. Vauhti arviolta 4.10-20, mutta saatan olla väärässäkin. Garmin ei ollut päällä toisin kuin seuraavan päivän pitkällä lenkillä. Lähdin rohkeasti 5cm lumeen juoksemaan Lapinnevan kautta. Kello hyytyi tunnin juoksun jälkeen, mutta mies vasta kahden tunnin. Kiihdyttelin vikat 5km niin että syke saattoi olla 150 luokkaa. Lunta oli tosiaan sadellut sen verran, että askel pyöri tossun alla. Toisaalta jaloissa oli hyvä ja vahva fiilis. Polvi nousi ja nilkat tekivät aktiivisesti töitä. Alaselkää ei alkanut jomottaa kuten yleensä liukkaalla juostessa, mikä on hyvä merkki sekin. Kotona tein heti 10 leukaa ja venyttelin.

Huomenna kisataan EM-maastoissa suomalaisittan pienellä porukalla. Toivotaan, että ensi helmikuun Armaghin 5km katukisaan lähtee miehiä. Ei muuta kuin järjestäjiin vain yhteyttä ottamaan ja tyrkylle!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuu


Tanskalainen kaveri Jeppe Farsoft lähetti Facebookin kautta oheisen kuvan. Kuva on otettu Berliinin maratonilta 2008. Olin tuolloin hyvässä kunnossa koko kesän ja lähdimme Kalevan kisojen jälkeen Erik Hassin kanssa korkealle treenaamaan. Vietimme viikon Kuhtaissa kahdessa tonnissa Itävallassa, minkä jälkeen siirryimme St.Moritziin pariksi viikkoa. Tuona aikana sain kutsun maaotteluun, minkä kävin juoksemassa ja palasin takaisin korkealle. Sen jälkeen ohjelmassa oli hyvä maantiekympi ennätysaikaan 30.09 ja paluu Suomeen. Odotukset kisan suhteen olivat korkealla ja majoituimme Berliinissä samaan hotelliin Hailen kanssa. Haile tykitti ME:n ja mä 2.23 ajan pikkasen hyytyvänä.

Kulunut viikko meni kahtiajakoisesti. Sunnuntaina ulkoilin 20km aurinkoisessa säässä lumisateen jälkeen Palokkajärven ympäri Villen, Antin ja Markun kanssa. Maanantaina aamu-ulkoilun (9km+3x100m) jälkeen reippailimme illalla ulkosalla Hipposhallia kiertäen. Sykkeet olivat alle 160 luokkaa ja kierrosvauhti hyvää 6.10 luokkaa. Pari vikaa kierrosta kymmenestä tykitin kovempaa ja hyvin tossu kulki lumen päällä. Sisällä hallissa vedimme 5x100m pakara ja polvennostojuoksujen jälkeen. Päälle vielä hypyt ja loppuverkka oli edessä. Päivälle kertyi reilu kolmekymppiä.

Tiistaina olimme Jaakon kanssa aamulla puntilla. Se kulki väsymyksestä huolimatta mallikkaasti ja verkat 3+3 kulki kivasti. Illalla ennen hierontaa ulkoilin 17km ja Timon hieronta teki hyvää. Keskviikko aamuna lenkki lyheni kilometriin kun nilkan seudulla tuntui kipua heti alkumatkasta. Varasin saman tien ajan kiropraktikolle, joka kyllä availi selkää ja niskaa hyvin muttei nilkkaa. Arvelin siellä olevan nilkkalukon tyyppistä vaivaa. Illalla graduseminaarin jälkeen juoksin reippaan 2+14km reipasta 3.50 vauhdilla 150 sykkeellä pikkasen sulalla alustalla. Keli ei ollut kuitenkaan pahimmasta päästä.

Torstai aamun pilates teki hyvää kropalle ja samoin lenkki 9km+3x100m sen päälle. Illaksi menin juoksemaan mäkivetoja. Vetoja oli ohjelmassa vain 6 kappaletta ja kunkin vedon pituus noin 500m mihin aikaa meni 2minuuttia. Juoksu tuntui hyvältä, mutta nilkassa tuntui pikkasen. Hallin puolella 2x10x100m meni ihan kivasti samoin kuin aitakävelytkin. Verryttelyissaä 5+3km ei tuntunut mitään. Kävin jopa salin puolella selkiä ja vatsojakin tekemässä.

Perjantai-aamun lenkki jäi jälleen lyhyeksi nilkkakivun vuoksi ja kävin vesijuoksemassa alkuillasta Jaakon kanssa joka painii penikkakivun kanssa. Setti oli 50min vesijuoksua +600m uintia. Hyvää teki kropalle ja myös päänupille. Lauantaina juoksin 33km Jyrkin kanssa lumessa, missä lenkkari pyöri pikkasen. Aina välillä jalkaan tuntui, mutta ei pahemmin. Iltapäivällä kävimme kävellen joulumarkkinoilla ja nilkkaa jomotti pikkasen. Jumpasin nilkaa tasapainolaudalla illalla ja venyttelin huolella. Silti en tänään viitsinyt rasittaa sitä enempää vaan vesijuoksin tunnin ja uin puolituntia. Samalla katselin uimahallin isolta skreeniltä hiihtoa. Illalla pidimme palaveria valmentaja Anteron luona. Päivän mittaan asuntokin sai uuden joulu-ilmeen ja joulukalenterista avattiin ensimmäinen luukku. Ai niin, Tommi laittoi akupunktiopiikkejä jalkaan perjantaina ja availi sitä pikkasen. Kaikkea siis kokeillaan kylmän ja tulehduskipulääkkeen lisäksi.