Torstai oli jälleen toivoa täynnä, kun heräsin palauttavien 12 tunnin yöunien jälkeen tähän maailmaan. Ensimmäinen tehtävä oli se perinteinen oman kropan kuulostelu. Mihinkään ei sattunut, mutta aamulenkille lähtijäksi ei miehestä vielä ollut. Sen sijaan valmistin kunnon neljän viljan puurot mikrossa ja lusikoin sen naamaan hyvillä mielin. Päätin, että jos en voi reenata, niin ainakin keskityn tankkauspuoleen. Ehkä se myös hiukan nopeuttaisi toipumista.

Päivän pilatessessiossa kehitettiin syvien vatsalihasten toimintaa, liikkuvuutta sekä kehon hallintaa. Hiki ei tullut missään vaiheessa, mutta töitä sai tehdä vartalon pitämiseksi kasassa. Useinhan, jos joku lihas on heikko ihminen alkaa vaistomaisesti käyttämään jotain toista lihasta. Kun puhutaan keskivartalon hallinnasta se on kylkien lihakset jotka toimivat kun pitäisi jännittää niitä kuuluisia syviä vatsalihaksia.

Pyörähdin myös JKU:n toimistolla valmennuspäällikköä morjestamassa, joka oli yhtä kannustava kuin aina ennenkin. Porkkanana ensi vuodelle hän esitteli seurajoukkueiden eurooppacupia Bilbaossa helmikuun alkupuolella. Ja niin vain kävi, että ostimme lennot neljälle ja porukka täydentyy vielä mahdollisesti kahdella jantterilla. Asiasta lisää lähemmin.

Se kauan odotettu ja pelätty iltalenkki saapui vääjäämättä. Sitä ennen ehdin kuitenkin kyselemään kahden sentin piikkarinpiikkejä turhaan kolmesta eri urheiluliikkeestä. Ei oota myytiin tällä kertaa, mutta en usko sen sunnuntain kisaa ratkaisevan. Juoksemaan siis lähdin viiden nurkilla uusilla mustanginmustilla Pegasuksilla, joiden käyttöönottoa olin pantannut tätä viikkoa varten. Odotetusti juoksu oli herkkää ja kone lähti käyntiin ihan kivasti. Sellaiset tunnustelevat 8km ehdin juoksemaan ennen kotinurkille kurvaamista. Pari terävää vetoa ja hyvillä mielin hissillä seiskakerrokseen. Huomenna aamulla mahdollisesti jo aamulenkki sekä siirtyminen Helsinkiin veljen luo. Toipuminen siis jatkuu ja toivottavasti ns. viidennellä hetkellä kroppa on valmis kilpailun tuomaan haasteeseen.