lauantai 3. toukokuuta 2008

Tässä on muutama päivä vietetty hiljaiseloa blogin päivityksen puolella. Nyt jälleen on kuitenkin kerrottavaa juoksupuolella ja uuden päivityksen vuoro. Tänään nimittäin käytiin Keski-Suomen piirinmestaruusmaastojuoksut. Kilpailupaikkakuntana Viitasaari ja keli oli miellyttävän aurinkoinen. Viime vuonna tälläisiä parinkymmenen asteen helteitä koettiin jo Karhu-viestin aikaan. Sitten keli viilenekin ja tänä vuonna näyttää siltä että jo ensi maanantaina on jo viileämpää. Maastokisat olivat itselleni välitavoite kovan harjoittelun lomassa ja enkä aivan täpöjä kisaan panostanut. Vaativalle kahden kilometrin pururatataipaleelle kuitenkin ampaisimme Timo Solmulan ja Kalle Ruoholan kanssa rinta rinnan. Eroa alkoi muodostua vasta viimeisen kierroksen alettua allekirjoittaneen hyväksi. Tarkoitus oli irroittautua vasta viimeisen alamäen alkaessa, mutta se tapahtui hieman aikottua aikaisemmin. Kova maaston tappaja ja seurakaveri Juha Puttonen oli valitettavasti poissa, mikä helpotti työskentelyäni. Toivotaan että parin viikon päästä mies on jo täydessä iskukunnossa. Maalissa järjestys oli siis Takala, Solmula ja Ruohola. Terho Jussinoja keskeytti pistoksen vuoksi. Taisi JKU:lle tulla mitaleita monessa sarjassa, mutta tällä hetkellä en ole vielä selvillä montako. Kuvassa tyytyväinen valmentaja, väsynyt Kalle, pirteä Lari m19 sarjasta ja keskeyttänyt Terho. Tulokset Viitasaarelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti