torstai 27. toukokuuta 2010

pihalla?

Meikäläinen ei voi olla ihan rapakunnossa. Sen todisti tämänpäiväinenkin ratatreeni. Aamulla poikkeuksellisesti kello 6.30 hölkkäilin 9km+2x100m. Tänään nimittäin piti olla eilen tulleiden pakolaisten luona kotikäynnillä. Ensimmäinen yö Suomessa oli heillä mennyt hyvin, mitä nyt ehkä nukkuminen oli vaikeaa valoisuuden vuoksi.

Töitä riitti aika tiiviisti iltapäivään asti, jolloin tulin kämpille ja otin ne päikkärit. Sen jälkeen aloin valmistelemaan edessä olevaa matkaa varten. Valmistin tulkkauspalkkiolomakkeet, jotka pitää toimittaa työnantajalle kuun lopussa. Maksoin pari laskua sekä kattelin junlippuja välille Zurich-St.Moritz.

Päivän ratatreeni siirrettiin Hipposhallille kylmien kelien vuoksi. Tämä olikin hyvä peliliike. Jaakkoa odotellessani rullasin 11x100m piikkareilla maltillisilla vauhdeilla. Sitten lähdettiin juoksemaan 6x400m/200m hölkkäpalautuksella. Jaakko veti ekan 65, mä seuraavan 66, Jaakko seuraavan 64 ja mä 64. Seuraava meni jo Jaakolta 63 ja mä vikan 62. Siis varsin hyvää vauhtia maratoonarilta. Parasta koko touhussa oli, että vaikka töitä sai tehdä juoksu kulki. Treeni ei nyt ehkä ole optimi sunnuntain vitosta varten, mutta tälläisiä reenejä mun täytyy nyt tehdä. Vauhtikestävyyden tekeminen on toinen juttu ja onneksi kesä on vasta aluillaan. Loppuverkkana oli 5x200m 32 sekuntiin/200m hölkällä.

Huomenna starttaa kisamatka näihin kisoihin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ihmiset elävät eri vaiheita elämässään. Kaikkien ystävä ei voi olla, mutta ystävät tekevät silti elämästä siedettävän. Iltalenkillä ollessani edessä käveli eläkeläislauma, joista yksi virkkoi kulkevansa myötätuuleen. Hyväntuulinen porukka oli löytänyt yhteistä tekemistä.

Illalla olin Tikkakosken lentokentällä vastassa uusia pakolaisperheitä. Jos joku on junttiintunut elämäänsä kannattaa tulla katsomaan sitä riemua, kun äiti kohtaa tyttärensä. Muutenkin meininki on jokseenkin elävämpää meihin jäyhiin pohjalaisiin verrattuna. Lentokenttä on muutenkin miellyttävä paikka. Aina sieltä lähdetään jonnekin tai saavutaan jostakin, usein hiukan kauempaa.

Päivän hölkkäilyt olivat aamulla 9km+3x100m ja illalla hätäinen tv-reipas/kova. Aikaa treeniin ei ollut kuin vajaa tunti ennen työkeikkaa. Lähdin heti kotiovelta kiihdyttämään neljän minuutin vauhtiiin. Tuntuma oli ihan kohtalainen, mutta ei nyt niin lennokasta kuin olisin toivonut. Hengitys teki reippaalla osuudella töitä ehkä liikaakin ja vauhti ei varmaan päätä huimannut. Ehkä jaloissa tuntui eiliset sataset, mutta silti ei hengitys saisi olla näin vaivalloista. Rautaa olen syönyt jo jonkin verran ja toivon St.Moritzin leirin tuovan asiaan helpotusta. Ainakin ennen on.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Eilen tuli jo jokseenkin avauduttua eli eiköhän se siitä. Kuivilla vesillä ollaa jälleen. Sen verran eilen hermostutti, että piti käydä vielä ysiltä kaupassa. Palautin vanhat tölkit ja pullot sekä ostin niillä rahoilla ison säkin karkkia.

Tänään sitten juoksin köykäisen tunnin aamulenkin. Kulku oli ihan kohtalainen. Päivällä pyörähdin JKU:n toimistolla ja nyt olen virallisesti Finlandia Marathonin puhemies. Kyseessähän on mainio syksyinen tapahtuma. Reittikin on koeajettu ja siinä pystyy tekemään hyviä aikojakin! Järjestelyt pelaavat hyvin ja reitin varrella riittää kannustusta. Jos mielessä ei ole juosta ulkomailla syksyllä maratonia, niin tuossa varteenotettava kisa Suomesta.

Omat treenit iltapäivän osalta olivat varsin mielenkiintoisia. Puhetta on ollut juoksun kimmottomuudesta maratonin jälkeen. Nyt asialle kannattaa tehdä jotain. Valmentaja soitti ja antoi boonuksena mulle tehtävän juosta kolme kertaa harjun puuportaat ennen varsinaista 3x10x100m settiä. Verryttelin 5km ja pinkaisin rappuset. Mukavasti alkoi reisissä hapottamaan, mutta ei liikaa. Ameriikan Jaakko ja Tommi odottelivat satasen viivalla ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen lähdimme Jaakon kanssa tekemään savottaa. Juoksu kulki ihan kiitettävästi ja sain Jaakolta kehujakin- aijettä kun tuntui hyvältä. Kahden setin jälkeen Jaakko lähti kotiin ja tein viimeisen yhtä hyvillä mielin kuin aikaisemmat vedot.

Hiukan ennen viimeisiä vetoja Oksasen Mika hölkötteli paikalle. Tein hänen kanssaan loppuverkan ja juttua riitti. Päivän sosiaalinen kiintiö tuli reenin lomassa kivasti täyteen ja illalla kämpillä kaveriksi riitti pyykinpesu, ruokailu ja netti. Tossa mainio Jeni Vartiaisen biisi.

HARJOITUSOHJELMA AJALLE 24.05-27.06.2010 MIIKA

VKO 21
MA
Tv-helppo 10 km
TI
Aamulla
Tv-kevyt 10 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-helppo 2 km +3x10x100 m loivaan alamäkeen16 s pal 100 m/5 min verr + Tv-helppo 2 km
KE
Aamulla
Tv-kevyt 10 km
Illalla
Tv-reipas 15 km s 165 + hypyt ylös 2x5
TO
Aamulla
Tv-kevyt 10 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-helppo 2 km +5x100 m aukaisu + 5x400 m 66-65 pal 200 m hölkkää/5 min + 2x200 m 30-29 pal 200 m + Tv-helppo 2 km
PE
Aamulla
Tv-helppo 6 km
Illalla
Tv-helppo 5 km + Tv-reipas 6-8 km s 160 + viimeinen 500 m kovaa + 5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
LA
30 min verr.
SU
JKU-BERN 3000/5000 m

110 km

VKO 22
MA
Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti
TI
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-helppo 2 km +3x10x100 m 16 s loivaan alamäkeen pal 100 m/5 min verr + Tv-helppo 2 km
KE
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-kevyt 3 km s 125 +Tv-reipas 12 km s 150 +3x100 m kovaa
TO
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti
Illalla
20 min verr.+ 5x100 m aukaisu + 3x1000 m 3.05-3.00-2.55 min/km pal 2 min +2x600 m 1.45 pal 2 min +2x300 m 47 s pal 1-2 min +1x1000 m 2.50 pal 2 min +1x600 m 1.40 pal 2 min +2x300 m 44 pal 3 min +5x30 m pakara/polvennosto +20 min verr.
PE
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-kvyt 10 km s 125-130
LA
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-helppo 2 km+ Tv-kova 10 km s 170-175
SU
Tv-helppo 15 km s 125 + 2x100 m kovaa

120 km

VKO 23
MA
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-kevyt 3 km + 3x10x100 m vauhdikkaasti loivaan alamäkeen pal 100 m/5 min +Tv-kevyt 3 km
TI
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Nousevalla vauhdilla 20 km
KE
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
20 min verr.+ 5x100 m aukaisu +16x400 m 70-69 kahdeksan ekaa pal 100 m hölkkää +loput kahdeksan 68-66 pal 200 m hölkkää+20 min verr.
TO
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-helppo 12 km s 135
PE
Aamulla
Tv-helppo 6 km +5x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
Illalla
Tv-helppo 2 km +2x10x100 m loivaan alamäkeen 16 s pal 100 m/5 min verr + Tv-helppo 2 km
LA
Aamulla
Lepo
Illalla
Kevyt vauhtileikittely 30 min
SU
Äänekoski 1500 m

112 km

VKO 24
MA
Aamulla
Tv-helppo 6 km
Illalla
Tv-helppo 2 km +5x100 m aukaisu + 6x800 m 40 s-30 s 40 s-30 s 2.20 pal 2-3 min + Tv-helppo 2 km
TI
Aamulla
Tv-helppo 6 km
Illalla
Nousevalla vauhdilla 20 km
KE
Aamulla
Tv-6 km verrytellen
Illalla
Tv-helppo 5 km s 135 +Tv-reipas 10 km s 165
TO
Aamulla
Lepo
Illalla
20 min verr.+ 5x100 m aukaisu + 3x1000 m 3.05-3.00-2.55 min/km pal 2 min +2x600 m 1.45 pal 2 min +2x300 m 47 s pal 1-2 min +1x1000 m 2.50 pal 2 min +1x600 m 1.40 pal 2 min +2x300 m 44 pal 3 min +5x30 m pakara/polvennosto +20 min verr.
PE
Aamulla
Tv-helppo 6 km
Illalla
Tv-helppo 10 km +5x100 m vauhdikkaasti
LA
Tv-helppo 20 km + joka kilometrillä 10 s kovaa
SU
Tv-helppo 5 km s 135 +Tv-reipas 15 km s 155

132 km

VKO 25
MA
Aamulla
Tv-kevyt 6 km
Illalla
20 min verr.+ 5x100 m aukaisu +16x400 m 70-69 kahdeksan ekaa pal 100 m hölkkää +loput kahdeksan 68-66 pal 200 m hölkkää+20 min verr.
TI
Aamulla
Tv-helppo 10 km
Illalla
Tv-helppo 12 km s125-130 +6x100 m vauhdikkaasti + hypyt ylös 2x5
KE
Aamulla
Tv-helppo 6 km
Illalla
Tv-helppo 2 km +3x10x100 m 16 s loivaan alamäkeen pal 100 m/5 min verr + Tv-helppo 2 km
TO
Aamulla
Tv-helppo 6 km
Illalla
Tv-kevyt 5 km s 125 +6x100 m vauhdikkaasti
PE
Aamulla
Lepo
Illalla
Keuruu 3000 m
LA
Aamulla
Tv-kevyt 6 km
Illalla
Tv-helppo 10 km tai Kuortane 3000 m
SU
Tv-helppo 2 km +3x10x100 m 16 s pal 100 m/5 min verr + Tv-helppo 2 km

102 km

Loikkia, vatsa ja selkäliikkeitä pidettävä kokoajan ohjelmassa
Päkiähyppyjä 100-300 hyppyä välillä pieni tauko 4-5 kertaa viikossa.

AL

maanantai 24. toukokuuta 2010

Hajottavaa tämä kun hajottaa. Pitäisi reenata enemmän ja kovempaa niin ei jaksaisi illalla tehdä muuta kuin elpyä. Tänään kun oli hieronta ja kevyt kympin lenkki ehtii ajatus harhailemaan vaikka minne. On kesä ja pitäisi olla ohjelmaa paljon joka päivälle. Kun tulen töistä kotiin otan päikkärit. Sitten lähden reenaamaan ja lenkiltä palattuani, jos olen oikeen väsynyt, en jaksa kuin pitsan laittaa mikroon ja löhötä sohvalla. Korkeintaan blogin jaksan päivittää ja facebookissa surffata. Kevyinä päivinä kuten tänään on aivan liian paljon aikaa ajatella elämäänsä. Tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Melko hajottavaa.

Kesäkuu ei ole vielä edes alkanut kun mies jo miettii kesän saldoa. Kaverit ovat olleet kovassa iskussa jo alkukaudesta ja meikäläinen on juossut harjoitusvauhdilla kisansa. Maratonista on vasta se neljä viikkoa, mutta kovempaa tekisi mieli juosta. Maltti on usein valttia, mutta joskus maltti on kaukana. Sitä miettii olisiko kevään maraton sittenkin pitänyt jättää juoksematta. Mitä tapahtui maaliskuulla kun kuntoni katosi jonnekin? Miksi kisat eivät kulje, vaikka tonnin vetojen reenit menevät jo kohtalaisesti? Pitäisikö lepoa olla enemmän ohjelmassa vai pitäisikö vain luottaa siihen että kroppa tulee hyvään iskuun ajan kanssa? Paniikkinappulaa ei kuitenkaan ole syytä painaa vaan luotan kuntoni kehittyvän pitkin kesää.

Pahinta tietysti on sinkkupaskan roolin jatkuminen. Mittariin tulee ikää 32-vuotta heinäkuussa. Väkistenkin tulee peiliin katsottua. Ainut omaa itsesääliä vähentävä tekijä on kolleegoiden vastaava tilanne. Elämä vain ei ole reilua ja tietyt tosiasiat kuten aikaansaamattomuus täytyy vain hyväksyä. Jarin ajatuksin mikä ei tapa vain vahvistaa.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kerava 10000m PM

Telkkarissa käydään jääkiekkopeliä. Dramaattinen ensimmäinen erä on pelattu ja samoihin aikoihin meikäläinen istuskeli bussissa matkalla Jyväskylään. Lahden kohdilla kävin syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja katsastin Lahden keskustaa. Hieman sitä aiemmin olin päivällä kiertänyt Keravalla urheilukenttää ja sitä ennemmin majoittunut hotelli Gustavelundissa Tuusulassa. Aika mielenkiintoinen pytinki keskellä ei mitään ja sen rakensi aikanaan maalaisliitto!

Eilen matkustin Keravalle ja aamulla juoksin vain kevyen 6km lenkin. Hotellille päästyäni oli illallista tarjolla ja jätin iltalenkin suosiolla väliin. Jalat olivatkin herkän tuntuiset aamuverryttelyssä (4km). Itse kisa lähti käyntiin ehkä hiukan liian kovaa kuntoon nähden, koska 2km kului aikaan 6 minuuttia. Siinä vaiheessa meikäläinen alkoi jo tasaisesti tippua kyydistä ja käytännössä koko kisan raastoin yksin.

Fiilikset itse kisassa olivat kohtalaiset, sainhan raastaa mielimatkaani. Kilometrivauhdit vakiintuivat 3.10 paikkeille ja vikan kilsan tuuppasin 3.04. Mistään ennätyskokeesta ei siis missään vaiheessa ollut kysymys. Kroppa vieroksuu vielä kovia vauhteja, mutta uskon olevani oikealla tiellä. Kevyt määrävoittoinen harjoittelu jatkuu sopivasti kovia harjoitteita tehden. Kevyitä päiviä pitää olla sopivasti ennen kisoja, mutta varsinaiset kisat nostavat kuntoni parhaaseen terään. Uskon, että jo loppukesästä olen vahvassa vedossa. Ei sitä tiedä vaikka jo juhannuksena kulkisi.

Kisoista on kirjoittanyt myös Happo, Moguli ja Juha Väätäinen.

perjantai 21. toukokuuta 2010

liekeissä

Kehittyminen on positiivinen asia. Sen hidastuessa tai junnatessa paikallaan alkaa motivaatio olla koetuksella. Moni nuori lopettaa urheilun siinä vaiheessa kun ennätykset eivät enää parane. Joku saattaa tehdä paluun hieman vanhemmalla iällä kilpakentille. Tarinoita on monia, pääasia että saa hyviä fiiliksiä urheilusta.

Tänään ilouutinen oli seurakaveri Kalle Ruoholan ennätysparannus tonnivitosella. Uusi ennätys parani viisi sekuntia ja nyt rikkoontui se maaginen neljän minuutin aika. Uusi aika 3.58,25 ilahduttaa varmasti Kallea, jonka mielessä lopettaminenkin on ollut mielessä. Syksyllä tuli parin kuukauden juoksutauko akilleksen vuoksi ja motivaatio oli koetuksella. Monen monta kertaa olemme Kallen Seat Toledolla matkustaneet kisoihin vaihtelevin fiiliksin.

Ilouutinen oli myös seurakaveri Jaakko Niemisen tulo Suomeen kesäksi Jenkeistä. Myös Jaakko on parannellut tonnivitosen ennätystään aikaan 3.56.01 ja vitonenkin on kulkenut 14.49. Hienoa että kaverit kehittyvät ja samalla toivon saavani heiltä uusia vinkkejä sekä sitä tulta mitä kilpaurheilu vaatii. "IM ON FIRE" voisi olla tulevan kesän teema. Periksi ei siis anneta, vaan uutta matoa ollaan aktiivisesti laittamassa koukkuun tässä kukkamekkojen suvi-Suomessa.

torstai 20. toukokuuta 2010

kesä

Kesä on mukava juttu. Siitä pitää nauttia. Lämpöset kelit jatkuvat vielä jokusen päivän, mutta sunnuntaiksi on onneksi luvattu viilenevää. Silloin nimittäin kisaillaan Keravalla PM-kympillä, mihin olen menossa juoksemaan. Kilpailun ulkopuolella tosin, mutta hyvä kisa silti tulossa. Samalla näkee paria ruotsalaista, norjalaista ja tanskalaista tuttua. Tästä lystistä kannattaa jo maksaakin. Laskeskelin että sellaiset 150euroa ainakin menee sunnuntaipäivään. Junaliput 2x40, hotelli 50, ruokailut jne syövät budjettia. Aikanaan olen valinnan tehnyt urheilun hyväksi ja siitä pitää joskus myös maksaa. Ei riitä että reenikaudella maksaa leireilystä vaan palkanmaksuaikaan eli kesällä maksetaan myös kisailusta.

Tänään piti käydä radalla vetämässä valmistava treeni. Toivoa täynnä suuntasin alkuillasta Hipposhallille (Harju on remontissa) todetakseni sen olevan kiinni. Onneksi Hippoksen alueella pesäpallostadionin vieressä on lampi jota kiertää hiekkatie. Siinä iskin yhden tonnin aikaan 2.55 ja kolmen minuutin palauttelun jälkeen kaksitonnia aikaan 6.00. Vedot juoksin piikkareilla ja ihan hyvin ne kulkivat. Ennen ja jälkeen reenin rullailin 3x100m,

Eilen siis olin vesijuoksemassa ja saunomassa. Ajattelin että juoksu ei kulje mihinkään tänään, mutta hyvin tuntui liikkuvan. Sunnuntain kisaa ajatellen olen päättänyt lähteä kohtuu riskillä liikkeelle siihen Hambergin ja Pirkolan vauhtiin. Jossain vaiheessa matkaa sitä yleensä huomaa mikä on päivän kulku. En ole pettynyt vaikka menee reilusti yli 31min.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

NORDIC 10 000m CHALLENGE 2010

Men
Official runners
Jesper Faurschou DEN
Ulrik Heltmann Jensen DEN
Jeppe Farsøht DEN
Michael Nielsen DEN
Sondre Nordstad Moen NOR PB 29.17.99 (09)
Sindre Buraas NOR PB 14.03.81 (09 -5000 m)
Asbjørn Ellefsen Persen NOR PB 14.31.24 (08)
Simo Wannas FIN PB 29.04.64 (2006)
Joseph Tanui FIN PB 29.38.09 (2006)
Juho Pirkola FIN PB 30.06.03 (2003)
Fredrik Uhrbom SWE
Peter Gross SWE

Extra runners
Jarkko Hamberg FIN PB 30.21.51 (2009)
Miika Takala FIN PB 30.11.83 (2008)
Oskari Pennanen FIN PB 14.56.32 (5000 m)
Andreas Rehnborg Hässelby SWE
Henry Gross SWE

Women:
Aisha Rafique DEN
Sine Gasbjerg DEN
Christina Bus Holth NOR 34.38.11 (09)
Hanna Jantunen FIN PB 36.11.59 (2006)
Janica Mäkelä FIN PB 36.26.52 (2009)
Mira Tuominen FIN
Malin Liljestedt SWE
Susanne Grimfors SWE
Karin Sennvall SWE
Extra runners
Tove Berg Spårvägen SWE
Tämä päivä antoi elämään jälleen ajattelemisen aihetta. Ihan positiivisessa mielessä meinaan. Päivä oli muutenkin touhun täyteinen, mistä pidän. Tälläisellä kuumalla kelillä ei muutenkaan ole järkeä kyhnöttää kämpillä.

Päivä alkoi puolipitkällä 20km lenkillä. Vaihtoehtona olisi ollut juosta kaksi lyhyempää lenkkiä, mutta koska mulla oli koko aamupäivä aikaa ennen ensimmäistä työkeikkaa päätin juosta enemmän. Jalkaan iskin uudet lenkkarit ja suuntasin baanalle. Eilisen matelulenkin jälkeen kulku ei yllättäen ollut kaikista paras. Oliki syy kuumassa säässä vai missä, kunto on kuitenkin hyvä.

Jussi pyysi vesijuoksemaan illaksi ja päätin lähteä. Parempihan se on jutskata treenin merkeissä kuin istua kaljalla. Poljin vettä 40 minuuttia ja kävin kylmävesialtaassa. Uima-hallilla näin myös vanhaa tuttua pikkulapsi sylissä. Niin se vain on, että elämä menee eteenpäin eri tahtia ihmisillä.

Aurinko paisteli illemmalla vielä niin lämpimästi, että piti lähteä uimarannalla käymään. Pari nylkkyä eli Jone ja Mika lähtivät messiin ja mikäs siinä oli biitsillä istuskellessa.

tiistai 18. toukokuuta 2010

heleppoa

Suomen virallinen juoksukoulu on Jyväskylän osalta käyty. Tänään oli viimeinen eli neljäs kokoontuminen ja ohjelmassa oli kevyt lenkki. Juoksin porukan nopeimpien kanssa 50min kevyttä Harjun maastossa. Sain siitä iltalenkkini kun aamulla olin rullaillut melkoisen annoksen satasia. Ohjelmassa nimittäin oli 3x10x100m sellaisen nopean juoksemisen hankkimiseksi. En nyt puhuisi nopeustreenistä vaan nopeaan juoksuun sopeuttavasta treenistä. Niitä olen ennenkin tehnyt ja jossain vaiheessa kautta on ennätyskin tullut.

Eilinen vesijuoksu ja kylmäaltaalla käynti palautti jalkoja todella hyvin. Harmi vaan kun uimahalli menee kesäksi kiinni. Pitänee käydä siis järvessä lenkkien päätteeksi. Olishan tuossa Tourujokikin aivan mun kämpän vieressä, mutta paremmin siellä viihtyvät sorsat. Aikanaan paperitehdas laski sinne jätteensä. Nyt on koko tehdas suljettu.

Helteet näyttävät jatkuvan. Tänään tuli puoliltapäivin melkoinen sadekuuro, joka puhdisti ilmaa sopivasti. Olin sateen aikoihin Kesportista ja ostin perus tuulitakin, tällä kertaa vihreän sellaisen. Ala-Korvelta sain viime viikolla kaksi paria lenkkareita. Adidaksen Bostonit ja Adistarit. Mainiot kengät molemmat.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Kurko - Imagine (Finnish Version)

Isoäidin pullapitko maistuu hyvältä maidon kanssa. En muista koska viimeksi olisin pullaa ostanut kaupasta. Nyt kuitenkin ostin kun muistelin kuinka ennen vanhaan kahvi ja pulla kuuluivat erottamattomasti yhteen. Noin yleisesti ottaen luulen pullan mössättämisen vähentyneen. Tilalle on ehkä tullut pitsat ja kebabit.

Tänään aamupäivällä juoksin 20km kevyttä ja illalla kävin vesijuoksemassa puoli tuntia. Päälle saunottelin kunnolla ja kävin kylmäaltaalla. Setin jälkeen olo oli mainio, enkä ihmettele niitä jotka saunoo viitenä päivänä viikossa.

Kesä tekee kovasti tuloaan. Lämpöä on piisannut kohta viikon verran eikä kylmyyttä ole tiedossa. Olen koittanut nautiskella helteistä. Päivän lenkin juoksin hiekkapoluilla järvien läheisyydessä. Eihän siinä hirveesti kerkee fiilistelemään kun lenkkiään jyrää, mutta kuitenkin saa olla luonnossa. Juoksija todella näkee ja kokee kaikki neljä vuodenaikaa!

Eilen innostuin pohtimaan syvällisiä ja tein seuraavat päätökset. Juoksu jatkuu niin kauan kuin jatkuu. Työnpuolesta teen valinnat urheilun hyväksi niin pitkään kunnes se joku parempi tekeminen tulee eteen. Pääasia että elämä on jollain tasolla mielekästä. Huonomminkin voisi varmaan aikansa kuluttaa. Urheileminen on valinta ja se vaatii myös jonkin verran uhrauksia. Kun katselee ns. normaaleja oman ikäisiä ihmisiä, alkaa kavereilla olla reppua siis mahaa jo aika paljon. He vaikuttavat myös jossain määrin tylsistyneiltä ja kaiken nähneiltä. Tätä passivoitumista on kaikella voimin vastustettava ja elettävä elämää, koska urheilu on elämän parasta aikaa!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

SM-maastot 2010 Kalle Ruohola raastaa nelosta

Lahti 2

SM-maastot 2010

Raastot on Lahdessa raastettu. Jokainen pisteli varmasti menemään sen minkä kintuistaan irti sai. Miehille matkavalintoja oli peräti kaksi eli 4km ja 12km. Valitsin näistä jälkimmäisen. Joskus vuonna x olen nelostakin juossut ja pidän sitä myös mainiona kuntokokeena.

Miesten 12km starttasi mielestäni aika vauhdikkaasti liikkeelle. Alussa ei kyttäilty ja jouduin jo 1km paikkeilla toteamaan kärjen vauhdin itselleni liian kovaksi. Näin Mårtenin ja Pirkolan jäävän myös hiukan tuosta porukasta ja ajattelin pysyä peesissä. En pysynyt siinäkään vaan tasaisesti jäin. Takaa minua otti kiinni Mika Luoto, joka saikin mut kiinni kaksi kierrosta ennen maalia. Tässä vaiheessa kiristin vauhtia ja jostain löytyi voimia vikaan kierrokseen. Se tulikin ihan vauhdikkaasti ja päättelin voimia jääneen varastoon. Maaliviivan ylittäminen on aina yhtä hieno juttu. Varsinkin kun takana oli 12km maastojuoksua helteessä.

Omaa juoksuani analysoituani totesin parin juoksuvaihteen vielä puuttuvan. Se kyllä löytyy kesän mittaan jos vain jalat pysyvät kunnossa. Maratonista on kuitenkin aikaa vasta kolme viikkoa. Ensi sunnuntaina lähden ratakympille Keravalle hakemaan 31min alitusta. En tiedä onko liian kova tavoite, mutta katsotaan. Päivän positiivisin asia oli ehkä Juho Pirkolan juoksu-uran jatkuminen. Luulin jo miehen lopettaneen, mutta hyvin tuntui hänellä Lahdessa kulkevan. Meillä on ollut viime vuosina monta hyvää keskinäistä kisaa ja vuorovedoin olemme pystyneet tekemään hyviä juoksuja. Mies tosin juoksee määrällisesti nykyään vähän, mutta kestävyyttä ja vauhtia tuntuu vielä löytyvän- joskus on siis pohjat luotu.

Lahden kisat sinänsä olivat ihan mallikkaat: juoksureitti kulki metsikössä kovapohjaisella alustalla. Yleisöä tuntui kerääntyvän miesten 4km kisan lähestyessä ja lopussa tunnelma oli varsin hyvä. Lounaaksi kisaravintola tarjosi makaronilaatikkoa, mutta kahvi loppui kesken kioskista. Valmentaja joutui odottelemaan puolisen tuntia uutta termaria, mikä oli hänen mielestään liikaa!

Kisassa nähtiin muutama helteen aiheuttama koomailu ja lämpötila varmaan yllätti monet. Itellä oli rennot fiilikset, koska laji oli ensimmäisenä ja jäi koko loppupäivä aikaa seurailla toisten juoksuja. Valokuvia sain otettua kiitettävästi ja ne tulee nettiin kohta. Vaikka oma kisa ei priimaluokkaa ollutkaan jäi viikonlopusta kokonaisuutena hyvät fiilikset. Kiitos kaikille keitä morjestelin!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Lahti

Kotoutuminen Lahteen on suoritettu, numerolaput haettu ja kisaverryttely suoritettu. Hyvältä näytti reitti. Kovapintaista alustaa ja melko tasaista. Alussa on loivaa nousua ja lopussa loivaa alamäkeä. Ainut rytmin rikkoja on uudelle kierrokselle lähtö neulansilmä käännöksessä. Siinä ei kannata tuuppia tai pyrkiä sisäkurviin. Pääasia että vauhti säilyy eikä tarvi heti kiihdyttää uudelle kierrokselle lähdettäessä. Uusi kierros kun alkaa loivaan mäkeen.

Oma kisani on huomenna klo 11.30 ja Yle televisioi lähetyksen 14.20 teevee kakkosella. Onhan tää hienoa, että Suomessa jokin juoksutapahtuma saa näinkin paljon huomiota. Toisaalta yleinen juoksubuumi on nousussa niin miksi tv ei sitten näyttäisi maastojuoksua. Kyseessä on jonkinasteinen kuningas laji maratonin ja ratajuoksun ohella. Niin ja onhan vielä maantiejuoksuakin, eli kaikki kyllä käy :)

Tänään aikaisin nukkumaan ja huomenna virkeänä ylös. Kova helle on hotellihuoneesta tehnyt todella kuuman, mikä kyllä hiukan häiritsee. Toisaalta virkistäviä sadekuuroja on pitkin päivää tullut sopivasti eli ei kannata valittaa. JKU:n nuoret aloittivat jo menestyksellä junnumaastoista ja saldona oli monien hyvien sijoitusten lisäksi yksi hopea ja kaksi pronssia.

perjantai 14. toukokuuta 2010

kyllä tarkenee

Aamu 9km+2x100m ja illan 8km+5x100m olivat tämän päivän treenit. Siis niin kevyttä, että lepopäivältä tuntuu. Lämpömittari tosin oli harvinaisen korkealla koko päivän ja se vei mehuja miehestä jonkin verran. Jopa sen verran, että päiväuniakaan en voinut jättää väliin :)

Komiaa silti, kun näkee kuinka luonto herää talviunilta. Linnut sirkuttavat, vihreää väriä pukkaa esille joka puolella. Puiden lehdetkin tunkevat esille sellaista tahtia, että edes mun juoksukunto ei parana samaa tahtia. Kerrostaloni seitsemännen kerroksen ikkunasta on normaalisti esteetön näkymä Jyväskylän kaupunkiin, mutta nyt koivut jonkin verran estävät tätä näkymää.

Ei auta valittaa ei. Tätä on odotettu ja vaikka itse olenkin etelässä leireillyt talven ja kevään mittaan on se hienoa kun kotinurkilla vihertää ja tarkenee.

torstai 13. toukokuuta 2010

Autokaupoilla ja lenkkiä


Aamupäivällä ehdin lisätä Picasaan pari valokuvaa viime viikonlopulta. Kävimme veljeni ja isäni kanssa Seinäjoella autokaupoilla sekä äitiä tapaamassa. Tein myös sen tv-treenin minkä jälkeen veli otti muutamia juoksukuvia. Taustalla perisuomalainen maisema eli pelto.

Tänään eli helatorstaina ei ole juurikaan velvollisuuksia. Silti laiskotteluun ei ollut yhtään varaa, sillä ohjelmassa oli kova rataharjoitus Palokan kentällä. "Meidän" Harjun kenttä kun on suljettu nurmikonvaihdon vuoksi. Myös palloilijat kutsuvat Harjun stadionia omakseen, mutta yleisurheilijoidenhan se on..

Valmentaja Antero haki autollaan hiukan ennen yhtä ja sain kuulla, että Puttosen serkukset tekevät treeninsä Laukaan suunnalla. No mikäs siinä sain edelleen harjoitella omalla vedolla juoksua ja hyvinhän se onnistui. Ohjelmassa oli aika jännä setti niin että vuorotellen juostiin aina 200m ja 1000m veto. Tämä toistettiin kolme kertaa. Kaksisataset oli 30 sekunttiin ja tonnit kulki aikoihin 2.54,3, 2.53,4 ja vika 2.47,2.

Treenistä sen verran, että en uskonut itsekään että pystyisin noin hyviin vauhteihin ulkona. Tuultakin oli jonkin verran takasuoralla, mutta lämpöä oli kivasti +20. Ehkä meikä ei olekaan niin huonossa kunnossa kuin ajattelen. Kestävyyttä nyt varmaan löytyy kohtalaisesti, mutta vauhtejakin tarvitaan kilpajuoksussa. Katsotaan mihin kunto riittää viikonlopun SM-maastoissa Lahdessa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Tulihan se helle sieltä. Aamulla jo osasin varautua kevyempään lenkkivarustukseen ennen ulkoilua. Juoksin tunnin köykästä ja tein 3x100m. Päivällä kävin palauttavassa hieronnassa ja eilisestä jumpasta tuntuivat pohkeet olleen aika lailla jumissa.

Iltalenkin olisin voinut jättää suosiolla väliin, mutta tein kevyen 55min lenkin kun en parempaakaan tekemistä keksinyt. Nyt sain juosta ensimmäisen lenkkini Suomessa sortseissa. Koitin nautiskella juoksusta kauniilla Tuomiojärven hiekkabaanalla. Huomenna käväistään radalla pinkaisemassa jo puolen päivän aikaan. Haastetta huomiselle antaa myös ruuan kokkaaminen. Mitkään ns. kansanruokalat kun eivät ole helatorstaina auki ja meikäläinen joutuu vääntämään safkat. Luultavasti se on sitä perinteistä riisiä ja kanaa.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Kesä tulee!

Päivä oli melkolailla työntäyteinen. Hiukan vielä painoi eilinen kova treeni. Aamulla hölkkäsin ysin ja illalla keventelin hiukkasen. Ohjelmassa nimittäin oli juoksukoulun vetäminen Antin ollessa sairaana. Juoksin töiden jälkeen kympin verran ja tein 4x100m. Mies oli aika väsynyt ja join kokista tsempatakseni illan settiä varten.

Juoksukoulussa ohjelmassa oli lihaskunto ja venyttely. Sain kunnialla vedettyä luento-osuuden läpi ja sen jälkeen oli käytännön vuoro. Verryttelimme Keuruun mailin verran ja siirryimme Hippokselle kuntopiiriä tekemään. Tein setin, kymmenen liikettä, muiden mukana. Illan jälkeen olotila oli mahtava kun pyöräilin kämpille. Keli oli muuttunut kauniin aurinkoiseksi ja lämpötila noussut aamun lukemista. Vielä päivällä oli viisi astetta lämmintä ja illalla kahdeksan aikaan jo viisitoista- kesä tekee tuloaan!

Telkkarista Akuutti ohjelmaa katsoessani tuli dokumenttia lääkäri Sakari Oravasta. Hänellä potilaana oli kukas muukaan kuin Konstantin Kutilainen! Kutilta leikattiin hamstring-syndrooma eli mieheltä on odotettavissa vahva paluu.

maanantai 10. toukokuuta 2010

työtä työtä

Uunissa valmistuu pellillinen ranskalaisia ja kalapuikkoja. Se on merkki työpäivän päättymisestä ja palautumisen käynnistymisestä. Jokaisesta päivästä tulisi olla kiitollinen, jotta elämä pysyisi mielekkäänä. Näin kesän kynnyksellä vain on helpompaa olla positiivisin mielin.

Kilpajuoksija odottaa tulevaa ratakautta kuin lapsi tikkariaan. Kauan sitä on kinuttu ja kun hetki on sopiva lapsi pääsee karkkikauppaan valitsemaan haluamansa tikkunekun. Näin se on hiukan juoksupuolellakin. Joudut valitsemaan päämatkasi ja -tavoitteesi. Kaikkea ei voi kerralla saada. Vaaditaan malttia ja paniikkiin ei ole aihetta, vaikka ensimmäisissä ratatreeneissä ei hirmuaikoja vielä tule.

Olin asettanut maanantain treenille jo tavoitteita. Tarkoitus oli päästä kaikki vedot alle kolmen minuutin ja loppuvetojen ajat pitivät olla lähempänä 2.50. Harmikseni jouduin taas yksin juoksemaan, mutta onneksi väliaikapalvelu oli parasta mahdollista. Eka tonni 2.59, toka 3.01, kolmas 2.57 ja neljäs 2.55. Jalat toimivat ihan kivasti, mutta hengitys teki norsun lailla töitä. Tuntui kuin olisi ollut vuoristossa treenaamassa. Ilmeisesti elimistö maratonin jälkeen hyljeksii vauhteja jonkin aikaa.

Vikaan vetoon lähdin hiukan terävämmin ja jostain tuntui voimia löytyvän. Sykkeet naputtivat korkeita lukemia kuten muissakin vedoissa. Vikat 200m hiukan kiristin ja sain lohduttavan ajan 2.49. Päälle tein 3x200m 30-31 paikkeille.

Analyysinä voisi todeta, että viikonloppuna mies tekee kuolemaa 12km kisassa jo noin puolen välin paikkeilla. Luotan silti kestävyyteeni ja siihen että jaksan maaliin. Haluan juosta kunniakkaan kisan ja kaatua saappaat jalassa maaliviivan ylitettyäni. Silloin juoksija on hetken aikaa omassa taivaassaan. Ulkopuolisen sitä on vaikea käsittää, se täytyy kokea.

Kuvassa meikäläisen kesän 1997 savotta. Olin töissä Martti Nurmen sahalla jonkin aikaa. Työ oli raskasta ja pakkotahtista. Voit vain kuvitella liukuhihnalta tulevan sahatavaraa jatkuvalla syötöllä ja tippuvan alalaidan höyläpenkille. Siitä otettiin kahden kaverin voimin sahatavarasta kiinni ja muodostettiin lautakasa niin että välipuu tuli jokaisen lautakerroksen jälkeen. Lisäksi vielä niin, että pidemmät puut olivat keskellä ja lyhemmät laidoilla. Koneet pysäytettiin ainoastaan kahvi ja lounastauoilla. Kakkosnelonen painoin luonnollisesti enemmän kuin kevyt sahatavara..

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

lenkkiraportti

Usein blogissani kirjoittelen fiiliksistäni juoksu-urheilun parissa. Seuraavassa raportti pitkästä lenkistä (2h):

Nukun hiukan liian pitkään. Kello on jo yli kymmenen ja edessä siintää perinteinen sunnuntailenkki. Suussa maistuu eilisiltainen käynti Parkanon grillillä. Makkaraperunat ja lihapiirakka maistuivat niin hyviltä kuin vain kuvailla saattaa. Harvoin syötynä nousevat legendaariset muistot mieleen nakkikioskeista ja grilleistä, noista ainoista ja oikeista pikaruokapaikoista.

Syön aamupuuroni ja heräilen puoli tuntia ennen lenkille lähtöä. Ulkona satelee. Kiskon lenkkeilykamat päälle ja huikkaan isälleni parituntisen treenin odottavan suorittajaansa. Yleensä saan lenkeille juttukaverin, mutta tänään taivallan yksikseni. Hiukanhan se vaatii motivaatiota lähteä ulkoilemaan.

Nappaan kellon päälle ja tapailen juoksuaskeleita. Eka kilometri hidas 5.05, mutta huomaan juoksurytmini paranevan. Käännyn suomalaiselle maalaismaisemareitille. Alla hiekkatie ja ilma raikkaan viileä. Puolisen tuntia juostuani alkaa grillilkeikka muistutella mahassa. Katselen koivikkoa siinä toivossa, että löydän muutaman koivunlehden vessapaperin korvikkeeksi. Lenkki jatkuu ja mietin jo mitenköhän jaksan juosta kaksi tuntia.

Ohitan seurakunnan leirikeskuksen sekä Sillanpään maatilamatkailun tilan. Isäntä on kävelylenkillä vaimonsa kanssa ja morjestavat iloisesti. Matka jatkuu ja tunti alkaa täyttyä. Vastaan tulee jänis/rusakko vielä talviasussa. Huomattuaan minut se kääntyy takaisin ja pinkoo vähintään alle neljän vauhtia. Kääntöpaikka ja vessatauko. Alan olla jo voiton puolella. Ajatukset harhailevat asiasta toiseen, mutta pysyvät urheilun parissa. Mietin, kuinka kevyesti sama lenkki samalla reitillä on kulkenut parhaimmillaan. Suunnilleen samaan kohtaan olen aiemminkin tunnissa ehtinyt. Kunnon täytyy olla siis kohtalainen. Mietin lähestyviä SM-maastoja ja niitä viimeisiä tuskaisia kilometrejä. Keskeytä en vaikka miten pahalta tuntuu.

Kotitalo häämättää ja vedän muutaman spurtin. Ei mihinkään, mutta samapa tuo. Kipeytynyt jalkaholvin jänne kesti tämänkin lenkin eikä selässä ollut pahemmin tuntemuksia. Eläkkeelle kai sietäisin, mutta ei aivan vielä. Edessä on kesä ja aina yhtä jännittävät ratakilpailut. Paluumatka meni pari minuuttia nopeammin. Suihkuun ja syömään.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Äitienpäiväviikonloppu

Eilen huristelin bussilla Parkanoon. Jo matkan varrella nautiskelin maalaismaisemasta. Keväinen Suomi on mielestäni oikein kaunis. Luonto herää pikkuhiljaa eloon ja taivas on monesti valokuvauksellisen sininen. Aamuisilla juoksulenkeilläkin saa kuunnella lintujen laulua.

Parkanossa kaikki oli niinkuin ennenkin. Ennen saunaa kävin heittämässä tuttuakin tutumman kympin lenkin. Jalkaholvin jänteen kinnaus vei hiukan juoksunautintoa, mutta muuten fiilistelin menemään kevyesti kiihdytellen. Aamulla on Jyväskylässä juossut 20km

Lauantaipäivän ohjelmassa oli autokauppojen kiertelyä. Veli aikoo ostaa auton ja ostopäätöstähän ei voi tehdä ennen kuin on nähnyt materiaalin. Vaikka en mitään automiehiä ole, oli kuitenkin virkistävää vaihtelua kierrellä kaupoissa. Otin myös tukun hyviä autovalokuvia.

Äitin luona Vimpelissä tein tv-reippaan 10km. Hengitys teki kyllä älyttömästi töitä ja pelkästään sen perusteella saattaisi luulla meikäläisen olevan rapakunnossa. Ehkä alla painoivat äitienpäiväkakku ja kahvi. Kuitenkin niiden ikävien tasavauhtisten reippaiden ja kovien teko on olennainen osa kestävyysharjoittalua. Mielelläni tekisin vain kevyttä ja pitkää tai sitten vetoharjoittelua.

torstai 6. toukokuuta 2010

kesä 2010

Meikäläisen tulevan suven kilpailukalenteri alkaa hahmottua. Laittelen tähän hahmotelman, mitä voi käydä kommentoimassa. Tärkeäähän on että suunnilleen saman tasoiset jampat kilpailevat samoissa kisoissa niin saadaan hyviä keskinäisiä otatuksia ja toivottavasti omia ennätyksiä. Itellä alkaa jännäys nykyään olla siinä, pystynkö samoihin aikoihin kuin ennen tai pystynkö vielä parantelemaan niitä enkkoja. Kympillä on edelleen se puoli tuntia alittamatta ja tonnivitosella neljä minuuttia. Nyt jos koska on aika tarttua härkää sarvista.

16.5 SM-maastot Lahti (12km)
23.5 PM-kymppi (lähden jos palaudun maastoista)
30.6 Bern Sveitsi (JKU:n kanssa seuracupissa)
-> Oleilua St.Moritzissa ja juhannukseksi takaisin
25.6 Keuruu/Kuortane/Saarijärvi juhannuskisat (3000m-5000m)
4.7 Jämsä (eka vitonen?)
11.7 SM-viestit Pedersöre (4x1500m jos mahdun joukkueeseen)
18.7 Lapinlahti (5000m tosissaan jo väännetään)

Sitten tuleekin taukoa, kun Barcelonassa ei tarvi juosta. Aika vekkulia olisi etsiä joku hyvä kisa ulkomailtakin! Ratakauden päätavoite kuitenkin on:
5-8.8 Kalevan kisat Kajaani (5000m ja 10 000m)

Koska ratakymppi on yksi tavoitteeni tässä Suomenmaan ratakympit ensi kesänä:
23.5 Kerava
29.5 Keuruu
7.7 Saarijärvi
15.7 Forssa

Miettinyt olen, josko lähtisi Suvi-iltaan kymppiä ravaamaan. Reitti kun on nyt virallisesti mitattu. Josko sinne saisi muitakin kestokoneita lähtemään?

ruokaa

Sinkku ja köyhä herkuttelee ajoittain pikaruualla. Jokin aika sitten herkuttelin hernekeitolla. Tämä ennen toista maailmansotaa keksitty pikaruoka toimii aina yhtä varmasti ja mikä pääasia se taltuttaa nälän.

Tänään asioin Lidlissä. Mukaan tarttui maissilastuja ja guacamolea. Kuten arvata saattoi pikkasen kipristeli mahassa päivän vetotreenissä niitä syötyäni . Setti oli tämän hetken kunnolle ihan tiukka 2x5x 400m 200m hölkkäpalautuksella. Vetojen ajoissa (68 sek) ei ollut paljoakaan kehumista, mutta tästä on niin sanotusti hyvä jatkaa. Pääasia, että missään ei kolota pahemmin ja juoksu ei ole väkinäistä. Maanantaina pitäisi iskeä jo kovempia tonneja SM-maastoihin valmistavana.

Tällä hetkellä en ole perinteisiä reippaita tai kovia lenkkejä tehnyt ollenkaan. Luotan siihen, että pari viikkoa sitten tekemäni 42km tv-kovaa oli kova ja että pohjat kestävät. Nyt pitää päästä ensin vedoissa alle 3min kilometrivauhdin ja sen jälkeen myös kisoissa.

Treenin jälkeen laitoin mikroon herkullisen curry kana valmissetin. Olet varmaan nähnyt Amerikkalaisissa elokuvissa niitä pahvirasioita, jotka lämmitetään vain mikrossa ja ruoka on valmis. Heti treenin jälkeen olin kaivanut kaapista tehosekoittiminen ja tehnyt pirtelöä palautumisjuomasta, maidosta, banaanista ja mandarinista. Herkullista oli ja mies naatiskeli. Spotifyssä soi Jenni Vartiainen.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vain voittajat muistetaan

Postiluukusta tupsahti eilen urheilulehti nimeltään Vaihtopenkki. Tämä sanomalehtimuotoinen lehti numero kaksi tarjosi ihan mielenkiintoista luettavaa. Harvemmin on tullut luettua jääkiekkoilijoista, jalkapalloilijoista tai pesäpalloilijoista. Nyt kuitenkin tein poikkeuksen ja yllätykseksi lehteen mukaan oli päässyt yksi yleisurheilijankin haastattelu. Korkeushyppääjä Osku Torron haastattelu oli ihan mielenkiintoinen ja parhaiten mieleen jäi lausahdus nylkyistä häiritsemässä hyppyä. No eiköhän me kaikki kentälle sovita jatkossakin. Juostaan vaikka niin kun joskus on ehdotettu eli naisten ja miesten kymppi juoksutettaisiin Kalevalaisissa samaan aikaan. Eri radoilla toki, mutta samaan suuntaan kuitenkin!

Suomalainen urheiluyleisö on perinteisesti arvostanut kovia taisteluita urheilukentällä. Vaihtopenkki muisteli jääkiekkoilijan sankaritekoa huolimatta siitä, että oli saanut luistimesta huuleensa. JYP ei päässyt fiinaalipeleihin, mikä oli vähän niin kuin Juha Miedon täpärä tappio hiihdossa. Iso mies itki kovaa kohtaloaan ja sai varmasti suomalaisen yleisön sympatiat osakseen. Mieleeni tuli maratoonari Janne Holmenin eläimellisen kovat treenit sekä Euroopan mestaruus. Sen lisäksi hän vielä juoksi Suomen ennätyksenkin, mutta ei koskaan pärjännyt kansainvälisillä kaupunkimaratooneilla. Meidän nylkkyjen keskuudessa Janne oli sankari, kova raastaja, mutta suuren yleisön tietoisuuteen hän ei ehkä koskaan päässyt kuten Jukka Keskisalo.

Oma treeni tänään oli köykäistä. Aamulla väsytti eilinen heiluminen sen verran raakasti, että aamulenkki jäi väliin. Päivällä kävin palauttavassa hieronnassa ja illasta kävin Jounin kanssa maastolenkillä. Juoksin parikymppiä sekä tein reilusti kevyitä rullauksia (10x100m). Juoksu tuntui ihan hyvältä.

Silmä kovana yritin illalla etsiä tuloksia viime viikonlopun Etiopian mestaruuskisoista. Paikallisen SUL:n sivuilta ei mitään löytynyt ja IAAF:n sivuilla vain kolmen parhaan tulokset. Itseä olisi lähinnä kiinnostanut Henokin, Assegedin, Aptamun, Frehotin ym. tapaamieni juoksijoiden tulokset. Tilanne jäänee odottamaan Henokin itse kertomaksi tämän kuun lopulla.

Kesä lähestyy, on aika sitoa piikkarinnauhoja!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyar vieraili tänään Jyväskylässä. Olin tulkkaamassa kahdessa tilaisuudessa. Ensin työkkärissä ja sitten kirjastolla. Nasimalla oli paljon kerrottavaa naisten asemasta ja antoivat miettimisen aihetta. Herkempi pohtisi asioita viikon.

Ilta meni juoksukoulun parissa. Tänään oli toinen tapaaminen ja kävimme läpi juoksutekniikkaan liittyviä asioita. Innokkaita tuntuivat koululaiset olevan eikä oma pieni treeniväsymys tuntunut missään. Olin aamulla juossut tunnin (12km) ja illalla puolitoista (20km). Tunnin päästä iltalenkistä olin Hippoksella.

Illalla seurasin telkkarista mielenkiintoista leffaa Irakin sodasta ruumisarkusta palaavasta sotilaasta ja hänen saattajastaan.

maanantai 3. toukokuuta 2010

5x1000m

Tänään iskettiin ensimmäistä kertaa tonneja sitten maratonin. Otin normaalit päiväunet ennen treeniä ja radalla juoksi herkillä jaloilla kirmaava nylkky. Sykkeet olivat kuitenkin hiukan normaalia korkeammalla ja päätin passata viiden vedon jälkeen. Ajallisesti ne kulkivat alle ja päälle kolmen minuutin kahden minuutin palautuksella. Ei siis mitään superkovaa, mutta sekin vauhti tuntui ihan kohtalaiselta. Loppu herkisteltiin 5x200 metrin vedoilla.

Tykkään kyllä vetoharjoittelusta ja niissä tunnen tekeväni sitä mitä parhaiten osaan. Ehkä askeleeni sopii paremmin radalle tai jotain, mutta sellainen tietty helppouden/rentouden tunne iskeytyy tajuntaan vaikka sykkeet napsuttavat 175 lukemissa. Tänään jos Puttonen olisi ollut mukana, olisi reenistä varmaan tullut parempivauhtinen. Sellaisen aika on ensi maanantaina.

Sähköpostiini tuli jo jokin aika sitten Finlandia Marathonin viesti. Mielenkiintoista luettavaa siellä oli mm. 100x1000 metrin viestijuoksun ME vuodelta 1984. Jyväskylän yliopiston kampuksen 300 metrin radalla kirmaili silloin kovia entisiä huippuja, valmentajia ja vaikuttajia. Kannattaa lukea!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

10 000m

Ratakymppi on meikäläisen suosikkimatka. Siinä on sitä jotain ja paljon. Juoksija saa "nautiskella" radan kiertämisestä 25 kierroksen ajan siis koko osallistumismaksunsa verran. Työ kisaa varten tehdään urheilukentän ulkopuolella ja juoksija vain näyttäytyy esiintyvän artistin lailla juostessaan radalla.

Päivän raastaja oli Matti Räsänen, joka pisteli 28.32 Payton Jordan Invitationals kisoissa jenkeissä. Kyseessä oli sen verran hurjaa kyytiä, että vitosen väliaika oli alle 14.20 ja viimeinen kierroskin tultiin minuutin pintaan. Juoksulla Matti tavoitteli jopa voittoa. Irvistys naamalla oli sitä tuttua meininkiä, mutta jalat veivät eteenpäin. Tervemenoa Barceloonaan kymppiä juoksemaan ja toivottavasti pistät kampoihin koville kavereille!

Jenkeissä juoksivat myös Joonas Harjamäki (ennätys 3000m esteissä 8.39,22 mikä jää vain reilu sekunnin EM-rajasta) Hieno juoksu silti Joonas! Kolmas suomalaisraastaja oli Tuomas Jokinen, joka oli ennen kisoja kärsinyt vatsataudista. Aika kympillä 30.09 ei varmasti tyydyttänyt, kun mies jo viime vuonna pisteli jenkeissä ajan 29.11. Tsemppiä kuitenkin tuleviin kisoihin!

Mulla vuorossa oli tänään yhden lenkin päivä. Juoksimme Matin, Jaakon ja Jarin (pyörällä) parikymppiä. Loppuvaiheesta alkoi satamaan oikein kunnolla ja päätin olla pidentämättä lenkkiä. Ehkä se on tässä vaiheessa järkevääkin.

lauantai 1. toukokuuta 2010

zuidplein 11-04-2010

Rotterdamin maratonilla tuli keskeytettyä. Viidentoista kilometrin paikkailla nappasin vielä juomapullon ja pistin kävelyksi. Mietin hetken mitä tehdä seuraavaksi. Näin Anssi Raittilan juoksevan ohi, mutta en viitsiny huutaa -Hyvä Suomi! Vieressä seisovat katsoja kehottivat ottamaan raitiovaunun takaisin keskustaan. Sellainen lähtisi läheltä keskeytyspaikkaa. Asematunnelin kohdalla seisoskeli pari valokuvaajaa taustakankaan kanssa. He pyysivät minua valokuvaan enkä kehdannut kieltäytyäkään. Valokuvien oton jälkeen pummasin heiltä kyytirahaa. Sitä ei olisi tarvittu, sillä maratonpäivänä matkustus oli ilmaista. Istahdin ratikkaan kisakamoissa ja palelin. Keskustan asemalta hölkkäilin lähtöpaikalle, mistä sain enemmän vaatetta päälle. Mielenkiintoin kokemus sekin keskeyttää maraton.

Vapun reenit

Aika yllättäen, vaikka maratonista on kulunut vasta viikko, juoksu kulkee. Askeleessa on sitä pitkään hukassa ollutta helppoutta ja keveyttä. Tuntuu kuin pienemmällä työmäärällä etenisin kovempaa. Samalla tavalla viime vuonna Finlandia maratonin jälkeen juoksu oli herkän tuntuista.

Vappupäivää olen viettänyt kahden treenin merkeissä valvomisesta huolimatta. Aamulla (puoleltapäivin) juoksin kasin ja nyt illalla tein tunnin vauhtileikittelyn. Juoksu oli todella vaivattoman tuntuista ja spurtit lähtivät herkästi. Sen huomaa siitäkin, että kun veto on ohi juoksu ei kanttaa ja hyydy täysin vaan liike jatkuu eteenpäin. Vedot oliva pituudeltaan kohtuu lyhyitä ja vältin kovaa hengästymistä. Siis tein maratoonarin nopeusharjoituksen!

Nyt ei auta kuin toivoa, että kroppa toimii yhtä hyvin vielä pitkään ja vältän harjoittelun karikot. Jalkapohjassa on jänne hiukan kipeä maratonin jäljiltä ja tarkkailen sen kuntoa. Viime kesänä vaivanneessa kantapäässäkin on välillä tuntemuksia, mutta toivottavasti ei sen kummempaa. Parasta kuitenkin on, että selässä ei tunnu kinnausta eikä se naksu jatkuvasti. Ehkä nikamat on nyt rauhoittunut. Kiva tietysti olisi ollut jos stimmunki olisi ollut näin hyvä ennen Rotterdamia tai Hampuria. Ehkä maaliskuulla tuli tehtyä joitain virheitä, mutta nyt katse suunnataan kohti ratajuoksua.
Vielä varmuuden vuoksi Hampurin maratonin tulokset:
1 Kigen, Wilfred (KEN) Team Asics 02:09:22
2 Buta, Urige Arado (NOR) 02:09:27
3 Beraki, Beyene Zerea (ERI) 02:10:06
4 Kiprono, Justus Kipchirchir (KEN) 02:10:16
5 Kibowen, Kosgei Matthew (KEN) 02:10:57
6 Caceres, Ignacio (ESP) 02:12:49
7 Bordier, Regis (FRA) 02:22:31
8 Jimenez, Alvaro (ESP) 02:23:48
9 Takala, Miika (FIN) 02:24:22
10 Nothum, Vincent (LUX) 02:27:35
11 Kreth, Magnus (GER) ASV Duisburg 02:28:27
12 Hendriksen, Jon-Paul (NZL) TH Eilbeck 02:30:30
13 Bekakcha, Mourad (ALG) Hamburger SV 02:30:43
14 Hämmerling, Jan Oliver (GER) TSG Bergedorf 02:31:44
15 Detlefsen, Torben (GER) Borener SV 02:31:48
16 Friari, Lauri (FIN) Finland 02:32:18
17 Boucif, Mohamed (FRA) 02:32:41
18 Reissinger, Kai (GER) M.O.N. 02:32:44
19 Vulla, Elari (EST) 02:32:54
20 Poulsen, Claus (DEN) Aarhus 1900 02:32:54