reeni perille

Tyydytystä juoksussa tuo sekin, kun tietää reenin menevän perille ja kunnon kehittyvän. Sitähän kilpaurheilu pohjimmiltaan on; sellaisten treenien tekemistä mikä johtaa tahdottuun päämäärään. Suurin osahan juoksusta on sitä lenkkeilyä, jonka välitöntä hyötyä on vaikea nähdä. Se on betonpohjan luomista.

Tänään sain tehtyä kuin reeniohjelmaan oli merkitty. Aamun kevyen kympin lenkin ja hotellilla makoilun jälkeen lähdimme etsimään urheilukenttää. Google mapsin mukaan kenttiä on paljon tässä lähellä, mutta suurin osa on koulujen omia mihin ei tahdo päästä reenaamaan. Tänään noin tunnin verran etsiskelimme sopivaa kenttää ja päädyimmme lopulta hiekkaradalle paikallisella koululla. Portinvartija päästi meidät ystävällisesti sisälle ja reeni saattoi alkaa.

Fiilikset eivät iltapäiväreenien tapaan olleet kovin kummoisat. Tuntuu, että aamulla stimmunki on hyvä ja iltapäivällä väsynyt. Vireystaso nousee taas iltaa kohti, mutta meidän on täytynyt lähteä kahden aikaan reenaamaan koska reenipainan löytyminen on aina vienyt aikaa.

Ohjelmassa oli 12x400m 200m/2min hölkkäpalautuksella 70 sekuntiin. Rata oli siis hiekkaa ja etusuoralle oli ajettu uutta soraa lisää mikä hiukan hidasti menoa. Kolmen kilsan verkan jälkeen aloimme hissuttelun. Pojat malttoivat juosta ekat aiotulla vauhdilla, mutta sitten vauhti kiihtyi. Meikäläisen diisselin joutui tyytymään 70-72 sekunnin kierroksiin. Tuntui, että jaloissa ei ollut puhtia kovempaan menoon. Lähdin aina poikien peesiin, mutta parin sadan metrin jälkeen alkoi kaulaa syntymään. Vasta kahteen viimeiseen sain hiukan lisää rytmiä ja tuntui että juoksu alkoi kulkemaan. Ajat olivat 69 ja 65. Sykkeet eivät edelleenkään nousseet pilvin vaan pysyivät 170 tuntumassa. Meikä on siis aika hyvässä peruskunnossa ja mistään irtiotosta ei voi puhua. Toisaalta on turvallista reenailla maltilla korkealla oltaessa, eikä sortua ylilyönteihin.

Reenin jälkeen pääsimme fanikuvaankin.