keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Calixtlahuaca


Paljon ehtii yhden päivän aikana tapahtua. Tänään oli niin sanottu kevyt päivä ja aikaa oli turismillekin. Aamulenkillä hiukan painoi eiliset tonnit, mutta tukevan aamupalan jälkeen oli taas energiaa. Lenkki oli mitaltaan 11km ja juoksimme eiliseen tapaan futiskentällä osan lenkistä. Päälle rullailin 5x100m sekä tein hiukan selkiä/vatsoja/kylkiä.

Päivän turismin kohde oli Calixtlahuacan "pyramidit". Rakennelmat ovat Quetzacoalt ja Tlaloc-heimojen rakentamia 3000 vuotta sitten. Joka tapauksessa nähtävyys sijaitsi 11km päästä Tolucasta pohjoiseen ja löysimme paikalle melko helposti. Kolme eri temppeliä/hautaa kiertäessä aikaa kului ihan kivasti. Palasimme hotellille hakemaan juoksukamoja ja lähdimme tekemään päivän toista reeniä. Suuntana oli El Ocotal niminen metsikkö puolisen tuntia Mexico cityn suuntaan autolla. Paikka on suosittu paikallisten juoksijoiden reenipaikka. Korkeutta oli huimat 2900 metriä ja kyllä siinä hengitys teki töitä noin 5min vauhdeissa. Juoksimme 16km ja aikaa kului 1.23. Päälle teimme hyviä rullauksia 5x100m loivaan alamäkeen.

Meikäläistä väsytti päivällä aika lailla ja nukuin matkalla El Ocotaliin. En siis nähnyt mitä tietä ajelimme, mutta paluumatkalla seurasin tarkemmin. Josko sitä vaikka joku toinen vuosi eksyisi tänne reenaamaan. Sen helpottamiseksi ajattelin koota pientä listaa paikan reenimahdollisuuksista. Oma auto täällä on kyllä välttämätön ja ensi viikolla kun pojat palaavat koulun penkille joudun tyytymään asvalttiin ja taksikyytiin. Noita nimiä kun iskee Google mapsiin niin voi katsella miltä näyttää. Google maps on tämän reissun aikana ollut kovassa käytössä. Sen avulla on reenipaikat löytyny hyvin.

Jaakko löysi hyvän nettisivun Tolucasta ja sen nähtävyyksistä.
INAH on jokin museosäätiö.

1. Parque Alameda 2000 (Tolucan länsipuolella, eilen vedettiin tonneja sielä)
2. Parque National Sierra Morelos (Alamedan lähellä, mennän sinne huomenna)
3. La Marquesa (Sunnuntain pitkän lenkin paikka, korkeus 3000m alkaen)
4. El Ocotal (Tämänpäiväinen lenkki, hyvää metsikköä, 5km kierros)
5. Bosque de Aragon, Mexico Cityn puisto (Lentokentän vieressä)

2 kommenttia:

  1. Tsemiä Miika ja Jaakko sinne treeneihin. Kotosuomessa on tiet tällä hetkellä kohtuu liukkaita, koska lumi sulaa päivällä ja yö jäädyttää tien pintoja.Sait näemmä hyvät kehut jenkkilästä ihan kuin Halonen täällä Bideniltä!ek

    VastaaPoista
  2. Joo, eipä täällä ainakaan liukasta ole. Ens viikon väännän lenkkini yksin, mutta eiköhän se luonnistu. Korkealla kannattaa kuitenkin olla vähän pidempään.

    VastaaPoista