rajoitinta vastaan.

Sanotaan, että omaa kroppaa kannattaa kunnnella. Sanotaan myös, että yksilölliset erot korostuvat korkealla treenatessa. Tänään mielestäni kävi näin. Tarkoituksena oli juosta 20km kiihtyvä vauhtinen lenkki. Teimme sen Parque National Sierra Morelos -puistossa.

Alkumatkasta kävimme katsomassa vuoren päältä miltä siellä näyttää. Polkuja kulki ristiin rastiin ja kevyt juoksentelu oli ihan mukavaa. En silti tahtonut pysyä poikien vauhdissa, sillä epätasaisessa maastossa juokseminen ei ole mun koivilla kovin helppo juttu.

Tulimme takaisin tasaiselle ja vauhti alkoi pikku hiljaa kiihtymään. Mulla 4.30 vauhti tuntui teetättävän töitä ja hengitys oli raskasta. Olimme 2780m korkeudessa eli tosi korkealla siis. Maasto oli melko tasaista ja hyvää hiekkatietä. Pojat menivät edellä ja sain vauhdin nousemaan jonkin verran. Mukana oli gps ja se näytti 4.21, 4.10, 4.32, 4.26, 4.28, 4.09, 4.13. Sykkeet ei ollu korkealla missään vaiheessa vaan siinä 155 paikkeilla. En päässyt kovempaa ja ilmeisesti rajoitin oli pahasti päällä. Juostuani 14km mies oli sen verran kuitti, että piti lopettaa reeni. Kaveri oli väsynyt ja sain hölkkäiltyä kevyesti vielä 3km.

Viime vuonna meni muistaakseni kolme viikkoa korkealla ennen kuin vauhdit alkoi parantumaan. Ei tässä sen puoleen paniikkia ole, mutta Jaakko pisteli reenin hyvää vauhtia ja lopussa reilusti alle neljää rennon oloisesti. Yksilöllistä kunnon lisäksi on siis näköjään myös korkealla juoksemisen kyky. Huomenna olisi tarjolla hyvä rataharjoitus ja toivon pystyväni juoksemaan edes kohtalaisia nelisatasia. Olotila muuten on hyvä ja palautunut. Unta ja ruokaa täällä saa tarpeeksi eli sen puoleen ei pitäisi olla paniikkia. Maltti on valttia.

Keskisuomalaisen urheilutoimittaja Ilkka Kulmalan ajatuksia hengittämisestä ja vihaamisesta.