perjantai 15. tammikuuta 2010

time trials

Perjantaipäivä on palauttelupäivä. Eilen illalla Henok soitteli yllätykseksi ja ilmoitti, että urheilukentällä on "time trialit" eli kisat. Ensimmäiset lajit alkoivat jo kahdeksan aikaan, mutta Jarin kanssa pääsimme paikalle yhdeksän jälkeen kun oma aamulenkki oli ensin hoidettu alta pois. Sellainen kevyt 12km golfkentällä se olikin ja kulki yllättävän hyvin aamulenkiksi.

 

Stadikalla kilpailtiin monissa eri lajeissa alkaen kuulantyönnöstä, kiekonheittoon, pituus sekä korkeyshypystä juoksumatkoihin. Oma mielenkiinto kiinnittyi lähinnä kestomatkoihin. Miesten tonnivitosella ekan erän voittoaika oli 3.45 ja toisen hiukan hitaampi. Esteissä viivyttiin hiukan alle 9minuutin, mutta nelosta miehet juoksivat 48 sekuntiin. Naisten tonnivitosen eka erä kulki aikaan 4.35 eli ei siis aivan hurjaa kyytiä. Naisten esteissä Henokin seura otti kaksoisvoiton, aika jäi ottamatta. Henok itse eikä Asseged juossut vaan he säästelivät paukkuja parin viikon päästä koittaviin seurojen keskinäisiin mestaruuskilpailuihin. Ovat ne Suomessakin varmaan joskus olleet kovanluokan kekkerit

 

Kisan jälkeen stadionia vastapäätä löytyi varsin kelvollinen pizzeria. Luulen, että Mussolinin muutaman vuoden kestänyt Etiopian valloitus juurrutti pizzeriat maahan. Varmaan maassa asuu heitä pieni vähemmistö samoin kuin kreikkalaisiakin. Meitä on Jarin kanssa usein huudeltu lenkkien aikana kiinalaisiksi, joten eiköhän heitäkin maassa asustele. Useimmiten meitä kyllä kutsutaan Bekeleksi, mikä kuulostaa aina yhtä hyvältä. Muutenkin kannustus vilkkailla teillä on vähintään samaa luokkaa kuin suomalaisella maratoneilla. Aina vain ei jaksa aivan jokaiseen huutoon reagoida, kun täytyy katsoa mihin jalkojansa asettelee. Hiekkatiet ovat paikoin aika muhkuraisia ja teräviä kiviä paljon. Kevyeen juoksuun se ei vaikuta, mutta tarkkaavaisuutta se vaatii. Afrikkalaiseen tapaan sosiaalinen elämä keskittyy teiden varsille ja sieltä löytyy kioskeja ja pikkubusseja vaikka muille jakaa.

 

Päivän kevyellä iltalenkillä tarkoitus oli löytää oikea tie pankkiautomaatille. Siinä onnistuimmekin ja taskut Birrejä pullottaen jatkoimme lenkkiä. Onneksi kukaan ei nähnyt paljonko nostimme rahaa ja olisi ollut aika veikeää juosta karkuun varasta joka olisi yrittänyt ryövätä meitä! Varsinaista hyötyliikuntaa siis oli 12km +2x100m iltalenkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti