perjantai 8. tammikuuta 2010

Tänään Jari kuvasi tämän reissun komeimman auringonnousun. Tapahtuma aika ja paikka oli seitsemän jälkeinen Addis Abeban golfkentän nurmikko + se aurinko. Olotila ottaen huomioon kellonaika oli varsin hyvä. Juoksin 12km ja hölkkäilin päälle 2x100m. Sen jälkeen perussettiä eli suihku, aamupala ja rötväys. Sain luettua Miika Nousiaisen Maaninkavaara-kirjan ja voin suositella sitä urheilumaailmasta kiinnostuneille. Luulen että kirjassa piilee totuuden siemen siitä, että jotkut elävät vielä kultaisella 70-luvulla tieten tahtoen.

 

Päivä oli siis pyhitetty treenaamiselle ja lepäämiselle. Emme käyneet Jarin kanssa muuta kuin kiinalaisessa syömässä, muuten aika meni aktiivisen palautumisen merkeissä. Illalle olin suunnitellut kaksitonnisien juoksua ja se treeni kannattaa tehdä huilanneena.

 

Taksikuskimme Getnetin Toyota starttasi hotellimme edestä 16.00 suuntana Sululta 2750m korkeudessa. Poimimme matkalta Henokin ja kiipeäminen autolla alkoi. Itse asiassa halpa hotelli löytyisi 2700m korkeudesta matkalla Sulultaan, mutta laatu on mitä on ja tiedossa juoksulenkeille olisi vain ylä- tai alamäkeä. Sululta kuitenkin on lähes tasaista tasankoa nurmipeitteellä. Hakekaa vaikka Googlella Sululta, niin luulen paljon materiaalia löytyvän.

 

Hetken mielijohteesta päätin tehdä treenini asvaltilla, nurmikko kun kuitenkin on hiukan epätasaista koville vauhdeille. Junnasin menemään 3.30 vauhtia loivaan alamäkeen ja 3.40-50 loivaan ylämäkeen viisi kertaa. Olotila ei ollut kaikista lennokkain, mutta kyllä tuohonkin sai töitä tehdä. Sykkeet pysyivät hyvin alle 170 eli sen anakynnyksen.

 

Getnetin käynnistellessä jo taksia ohi juoksi Meseret Defar hovijäniksensä kanssa. Siinä tämän leirin kovakalibeerisin juoksija toistaiseksi.

1 kommentti:

  1. Tarvitsin eilen kyytiä lentokentältä yliopistolle niin pääsin itsekin kokemaan etiopialaista matatukulttuuria. Lisämausteena jäätiköllä olevat tiet!
    Kerroin kuskille sun olevan parasta aikaa Addis Abebassa. Sanoi itse olevansa ihan maan pohjoisosasta; en muista paikan nimeä.

    VastaaPoista