torstai 14. tammikuuta 2010

palautuspäivä

Joskus on hyvä palautella. Eilisen melko vauhdikkaan tai ainakin kovasti hengitykseen ottaneen lenkin jälkeen tänään juostiin vain kevyttä. Aamulenkki oli 9km sekä iltalenkki 20km kevyttä. Koko päivä meni muutenkin hotellilla huiliessa pientä visiittiä kiinalaiseen ravintolaan lukuun ottamatta. Tänään ei siis harrastettu turismia ollenkaan tai edes pyörähdetty keskustassa. Halpaahan tuo paikallisten pikkubussien käyttö on, kun vajaalla eurolla huristelet keskustaan. Ongelmaksi saattaa ainakin aluksi muodostua se mitä sanoa kuskille. Keskustalla on oma nimensä samoin kuin eri kaupunginosilla. Muutamat tärkeimmät paikat opittuaan homman pitäisi luistaa.

 

Päivänkuluksi tein yhden käännöstekstin Hailesta, nukuin kunnon päikkärit ja lorvin hotellin aulassa. Jotenkin nopeasti taas meni yksi päivä mikä on tietysti hyvä asia. Jari kämppiksenä on mainiota seuraa, eikä vielä ole tarvinnut matsia ottaa. Maastossa juostessa Jarppa juoksee kuin hirvi tai gaselli, siis varsin liukkaasti. Mulla on vaikeuksia pysytellä miehen perässä varsinkin alamäissä, mutta toistaiseksi olemme kaikki lenkit tehneet samaan aikaan, samaan suuntaan ja samanmittaisina :). Jarin valmentaja eli Jari itse tekee myös samansuuntaisia harjoitusohjelmia kuin omani ovat.

 

Tänään lähimetsikössä juostessamme tuli paikallisia juoksijoita vastaan moneen otteeseen. Täytyy sanoa ihaillen, kuinka komea askel heillä on ja ilmeettömästi pistelevät menemään sellaista neljän minuutin vauhtia samaan aikaan kun me juoksemme 5 min vauhtia 150 sykkeillä. Ainakaan mailerit eivät täällä juokse yli 50min lenkkejä, mutta sitäkin vauhdikkaammin. Jossain kohtaa metsikköä joku juoksuporukka oli päättelemässä treeniä ja hyppynarullakin oli käyttöä. Lisäksi näytti, että juoksijat todella viihtyivät porukassa mukavia jutellen. Etiopialaisten komean askeleen salaisuus ja menestys noin muutenkin on siis selvitetty!

1 kommentti:

  1. Kämppis tekisi hyvää ruokaakin, mutta te näytätte rahamiehinä syövän ravintoloissa päivittäin..

    AS

    VastaaPoista