maanantai 18. tammikuuta 2010

Blogipäivitykseni alkavat laahata perässä. Eilen julkaisin lauantain tekstin ja tänään ajattelin naputella eilisen menoja. Aletaan siis raportoimaan:

 

Sunnuntain treeniohjelmassa oli 30km lenkki. Edellisen vetopäivän treeni meni oikein hyvin ja ajattelin 25km riittävän pitkäksi lenkiksi. Huhtikuun maratoniin kun on vielä aikaa. Jarin kanssa siis juoksimme lenkin ja omat sykkeet tuntuivat olevan kohdillaan. Keskisyke vain 141 ja keskivauhti 4.50. Hellettä loppulenkistä oli varmasti yli 25 astetta. Pienen huilimisen ja tankkaamisen jälkeen oli palauttava hieronta ja iltapäiväksi päätin tehdä jotain mieltä virkistävää.

 

Henok tuli hakemaan hotellilta ja hyppäsimme taksin kyytiin. Ensimmäinen matkakohde oli sheikki Al-Moudin rakentama Sheraton-hotelli. Enpä ollut vastaavassa komistuksessa aiemmin käynyt ja varsin mielenkiintoiset olivat fiilikset poistuttaessa viiden tähden hotellista. Aivan aidan takana oli tavallista asutusta, joita myös hökkeleiksi voisi kutsua. Hiukan hävetti astella taksiin ja pyytää kuskia viemään leffateatteriin.

 

Illan kohokohta oli Avatar elokuvan seuraaminen hieman erilaisen yleisön keskellä kuin Jyväskylän Finnkinossa. Kuva oli varsin hyvä ja saundit ehkä liiankin kovalla. Kovasti tuntui juoni uppoavan yleisöön. Hetken aikaa koin olevani Suomessa.

 

Maanantain ohjelmassa oli 12km+3x100m sekä illalla kevyttä mäkiharjoittelua. Lounaan söimme paikallisella urheiluopistolla, missä Henokn porukka käy nyt ainakin jonkin aikaa. He olivat pyytäneet pomolta parempaa raflaa kun mestaruuskisatkin lähestyvät. Lounaan jälkeen katsastimme paikallista kirkkoa, joka oli koristeltu komeaksi lähestyvän Timket juhlan vuoksi.

 

Timket-juhlaa vietetään Jeesuksen kasteella käymisen vuoksi ja täälläpäin juhla on jouluakin isompi. Tänään, kun menimme taksilla Sulultaan treenaamaan, oli tie ajoittain aivan tukossa ihmisistä ja juhlijoista. Paluumatka kesti vielä pitempään. Sulultaan saavuttuamme alkoi harmittavasti sataa vettä, mikä hiukan lyhensi treeniä. Vesisade oli ensimmäinen koko reissun aikana ja näytti kastelevan myös juhlayleisöä. Harmi kun ei tullut kameraa mukaan. Olisin saanut sen verran hienoja kuvia iltahämärästä ja ilmapalloista. Treeni piti sisällään 3km verryttelyn+ 6x50sekuntia loivaan mäkeen ryhdikkäästi+3x100m alamäkeen+ verkat. Treeni oli nopeasti ohi ja paluumatka kesti tosiaan sen yli tunnin. Kuski otti vielä ylimääräisiä ihmisiä kyytiin juhlan kunniaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti