keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Melkoinen suoritus meikäläiseltä olla töiden parissa aamu kahdeksalta. Luultavasti Hambergille se tietää suunnatonta tuskaa, mutta mies kyllä kestää. Taitaa vielä käydä aamulenkilläkin sitä ennen..

Ensimmäisen keikan jälkeen mulla olisi ollut aikaa käydä lenkillä, mutta pää oli sen verran tukkoinen ja täynnä räkää että päätin passata. Sen sijaan luin sosiaalityön tenttiin eli jotain hyödyllistä tein, ehkä hyödyllisempää..

Päivän mittaan kerkesin käymään korvalääkärillä tinnitystä valittamassa. Ohjeita sain paljon sekä duactia tukkoisuuteen. JKU:n toimistolla kävin neuvotteluissa ensi vuoden valmennustuista. "Valmentaja" isäni oli mukana sopimusneuvotteluissa. Iso mediauutinen siis onkin, että jatkan JKU:n riveissä tulevalla kaudella! Siellä hommat toimivat sen verran hyvin, että on urheilijan oman edun mukaista edustaa tuota kunniakasta Keski-Suomen mahtiseuraa. Tulevia ohjelmia ovat perjantainen toimitsijoiden palaveri, 26.11 gaalatilaisuus sekä helmikuun ekalla viikolla maastojuoksukisa Italiassa. Se tietää sitä, että mun pitää palata takaisin leiriltä siihen mennessä. Keväällä saattaa olla juoksukoulun vetämistä ja ei nyt vaan sitä seuraavana talvena pidettävät Veteraanien MM-hallit (sisältää mm maastojuoksun, keihäänheiton sekä puolimaratonin). Hommaa tulee riittämään myös urheilijatoimitsijoille.

4 kommenttia:

  1. Eikös Duact ole dobingia?

    VastaaPoista
  2. Eikös se poistunut listoilta? Jossain vaiheessa oli.

    VastaaPoista
  3. Olisiko kielletty vain kilpailujen aikana????

    VastaaPoista
  4. Oikeastaan se oli Aerinaze, mutta duact on tunnetumpi. Mä käytän lääkettä kun olen sairas. (piste)

    VastaaPoista