lauantai 27. marraskuuta 2010

kesää pukkaa


Elämä on melko lailla vekkulia. Usein käy niin, että sinä suunnittelet ja joku toinen päättää. Hiukan kaukaa haettu tuo vertaus, mutta päivän Vaajakosken testijuoksussa päätin vakaasti olla eksymättä. Joku toinen eli oma pää päätti kääntyä risteystä liian aikaisin, mistä seurauksena oli noin neljän minuutin sakkokierros. Siihen asti kaikki oli mennyt niin mainiosti..

Eilen oli JKU:n kauden päätöstilaisuus ja se alkoi jo klo 17.15. Meikäläinen oli vielä kotikäynnilla hiukan yli neljään. Pääsin kämpille kohtuu aikoihin, mutta iltalenkille en saanut itseäni. Oli olevinaan tärkeämpää tekemistä kuten syömistä ja uuden Juoksija-lehden lukemista. Tankkausta jatkoin vielä täytekakulla Kuokkalan koululla järjestetyssä "gaalassa". Paikalla oli myös manageri Jukka Härkönen, joka puhui junnuille innostavasti. Huipulle ei ole oikotietä ja valintoja pitää tehdä oli message lykykäisyydessään. Iltaa jatkettiin vielä saunomalla urheiluporukalla. Mulla oli kuitenkin kiire nukkumaan, sillä olin päättänyt lähteä Vaajakoskelle.

Verryttely tuntui hyvältä ja itse kisassa jalat veivät hyvin eteenpäin. Mun piti ottaa työkaluiksi Niken Vomerot, mutta vahingossa otin Pegasukset. Molemmat pikimustat ja otin siis vahingossa väärän parin. Juoksin siis ehkä kilsan verran hukkaan ja keräilin hiukan itseäni u-käännöksen jälkeen. Saavutin viimeisillä kilometreillä Lingreniä ja peesissä roikkuvaa rohkeaa hölkkäriä joka ei suostunut vuorovetoon. Oma aika 39,27 kertoo maksimivauhtien löytymisestä :) Reitti kun on virallisesti mitattu tasan 10km.

Huomenna kuviot jatkuvat pitkällä lenkillä hyvässä seurassa ehkä hiukan liian viileässä kelissä. Tänään pakkasta oli kymmenkunta astetta ja huomiselle on luvattu viittätoista.

5 kommenttia:

  1. Ootko hankkinu talvi pegasukset?
    Tää voi alkaa kans lenkkiporukkaan liittymään, kun paranee flunssasta... eli joskus ensiviikolla vois olla eka lenkki... siis kevyttä.
    t:Mika

    VastaaPoista
  2. En ne on ihan perusmallit. Talviversiot on aina raskaat ja kolhot. Icebugeja tms nastakenkiä olen harkinnut viimeiset 6 vuotta..

    Lenkkiseuraa kyllä löytyy tarvittaessa!

    VastaaPoista
  3. Pegasus Gore-Texit ei oo raskaat, eikä kolhot! Ovat olleet paremmat mitä alkuun uskalsin edes kuvitella! Suosittelen käydä testaamassa intersportissa.
    t:Mika

    VastaaPoista
  4. Ice bugit hyviä pilkillä... juoksemiseen joku muu kenkä.

    Nimim. 42,5 myytävänä

    VastaaPoista
  5. Saattaa olla, että kengät on kehittyny aika paljon. Nyt mä juoksen Adidaksien Solutioneilla ja Ridella.

    VastaaPoista