maanantai 29. marraskuuta 2010

5x2000m


Juoksun ei tarvitse aina olla räkä poskessa reenaamista ilman huumoria. Itse asiassa reenit sujuvat silloin parhaiten kun ajatus on jossain muualla kuin siinä pahan olon sietämisessä. Tässä auttavat parhaiten reenikaverit. Sopivaa vauhtia kun pidetään voi jutella niitä näitä. Yleensä kun porukka hiljenee kertoo se huumorin loppumisesta tai vauhdin kiristymisestä.

Aamulla juoksin 20 asteen pakkasessa kevyen kympin. Juoksu kulki ja lumi oli nihkeää. Päässä ollut huppu suojasi kasvoja ja aurinko paisteli. Illalle oli tiedossa viikon pääreeni. Eilisen palautuspäivän jälkeen ohjelmassa oli 5x2000m minuutin palautuksella. Antero oli suunnitellut ne 3.30 vauhdilla juostaviksi, mutta kunto oli odotettua parempi. Sykkeet olivat siinä 160 hujakoilla kun tv-kovissa se on 170. Pikku hiljaa vauhteja kirrattiinkin ja sarja oli seuraava 7.00, 6.53, 6.47, 6.39, 6.20. Viimeistä vetoa lukuunottamatta kasin spesialisti Jone tuli mukana ekan tonnin ja kiristeli toisella pikkasen. Viimeisen lykin itse niin että tonnit olivat 3.15/3.05. Tässä vaiheessa 170 sykekin ylittyi. Se kertoo siitä, että 3.20 vauhti on ensi viikon rytmibarometri.

Näyttäisi siltä, että meikäläinen alkaa olla jo kohtalaisessa kunossa noiden sykkeitten pohjalta. Tammikuulle vois christchurcista katsella itselleni jonkun kisan. Puolimaraton olisikin tarjolla tammikuun 8 päivälle. Katsotaan jos vaikka sen kiskasisi.

2 kommenttia:

  1. Alkaa näyttää hyvältä! Varmaan vinha lähteä leirille Uuteen Seelantiin. Olehan tarkkana aikaeron ja kisailemisen kanssa - on joskus tullut opittua kantapään kautta...

    VastaaPoista
  2. Joo koomailu ei kuulu harjoitusohjelmaan. Varmaan eka viikko kandee ottaa rennosti ja kilpailla hölkkäkisassa aikaisintaan parin viikon päästä.

    VastaaPoista