tiistai 2. marraskuuta 2010

arki

Pitäis melkein päivittää blogia heti lenkin jälkeen. Silloin on yleensä fiilikset parhaimmillaan. Tänäänkin mielessä vilisi vaikka mitä positiivisia ajatuksia. Yksi niistä oli, kuinka hyvää syyslääkettä reenaaminen on mielelle.

Aamulla olin juossut 7km+2x100m ennen sairaalatulkkausta. Päivän mittaan pyöräilin aika paljon ja mikäs siinä, kun aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta. Pyrin ottamaan muutaman auringonsäteen talteen loppupäivää varten. Väsy siinä kuitenkin tuli ja kämpille päästyäni päätin melkein heti lähteä reenailemaan.

Reeni sisälsi 35minuuttia vauhtileikittelyä eli rennon reippaita spurtteja oman mielen mukaan. Vaikka jalat ja kroppa tuntuivat väsyneiltä kulki juoksu silti hyvin. Jalat toimivat ja hyvänlaisia kiihdytyksiä sain tehtyä vajaat kymmenen kappaletta ennen kuin olin Hipposhallin ovella. Jouni tuli sinne omasta suunnasta ja teimme hyvän kuntopiirin.

Se sisälsi askelkyykkyä, kaarijännitystä (selkäliike), punnerruksia, yhdenjalan kyykkyä, vatsoja ja dippejä. Tämä kolmeen kertaan ja toistoja 25 kappaletta. Bonuksena vinopenkkiä pelkällä tangolla tietenkin. Painavemmalla ei olisi jaksanutkaan.

Kämpille verryttelessäni (3km) juoksu tuntui hyvältä ja kämpille päästyäni laitoin heti tapani mukaan musiikin soimaan. Siitä sitten suihkuun ja iltapalaa tekemään sekä blogia päivittämään. Sellaista se arki on..

Ohessa raasto.comin virallinen maraton Z -sanakirja.

A

Maratonammattimaisuus = kisaviikon aikana tehtävät toimenpiteet, kuten tankkaus, matkustaminen kisapaikalle 2 vrk ennen kisaa, omien juomien käyttö ja pullojen merkkaus, geelien käyttö, kaikkien ylimääräisten liikkeiden välttäminen maratonin aattopäivänä. Tarkoittaa myös kisan aikana tehtyjä, maratonkokemukseen perustuvia ratkaisuja

Maratonantautuneisuus = taistelun lopettaminen maratonilla. Ei tarkoita välttämättä keskeytystä

B

C

D

E

Maratonenergiattomuus = energian loppuminen maratonilla. Oireina mm. yleinen heikotus, tärinä, korvien vinkuminen ja huimaus

Maratonennustavaisuus = maratontuloksen pohtiminen etukäteen

Maratonepätoivoisuus = kisan aikana tuleva tunne, että ei jaksa ja matkaa on paljon jäljellä

F

G

H

Maratonhaluttomuus = ei kiinnostusta juosta maratonia

Maratonhelpottuneisuus = tunne maratonin maalissa kun ei tarvitse enää juosta

Maratonhinkkaavaisuus / höylääväisyys = maratonien juokseminen jatkuvalla syötöllä

Maratonhipsu = kevyellä askeleella maratonia juokseva miespuolinen henkilö

Maratonhipsutar = kevyellä askeleella maratonia juokseva naispuolinen henkilö

Maratonhorkka = paleleminen maratonin maalissa

Maratonhuolimattomuus = vaseliinin unohtaminen ennen kisaa, juomapullon lipeäminen kädestä kesken kisan ennen juomista, geelin ruiskauttaminen rinnuksille suun sijaan jne.

Maratonhyeena = tuskaa halveksiva maratoonari
Maratonhyytyneisyys = vauhdin hidastuminen maratonin toisella puoliskolla

I

Maratoninnoitus = maratonidolin antama esimerkki

Maratoninnostuneisuus = innostuminen maratonista

Maratoniskutus = viimeisen 2 kk aikana ennen maratonia haettava ominaisuus, jolla lihaksisto kestää maratonhakkauksen

Maratonitkuisuus = maratontunteen valtaan joutumisesta seuraava reaktio

Maratonitsetuhoisuus = pieleen mennen maratonin jälkeen mieleen tuleva ajatus ranteiden auki vetämisestä tai junan alle hyppäämisestä tai molemmista

J

Maratonjännittyneisyys = ennen maratonkilpaa tuleva tunne. Välttämätön maratonin onnistumisen kannalta. Ei pidä sekoittaa maratonpelkääväisyyteen

Maratonjärkevyys = omaan kuntoon nähden realistisen taktiikan noudattaminen maratonilla

Maratonjärkyttyneisyys = sen huomaaminen, ettei maratonilla kulje

K

Maratonkannustavaisuus = muiden maratoonareiden kannustaminen

Maratonkanveesi = tie, joka vetää maratonin viimeisellä kympillä puoleensa kuin magneetti

Maratonkehittyneisyys = oman maratonennätyksen paraneminen

Maratonkeikari = juppimaisissa vaatteissa ennen ja jälkeen maratonia tepasteleva pukumies

Maratonkepoisuus = juoksu tuntuu kevyeltä maratonin aikana

Maratonkeskittyneisyys = vähintään puolen vuoden valmistutumisjakso ennen maratonia, jossa kaikki harjoitukset ja kilpailuohjelma rakennetaan pelkästään maratonia silmällä pitäen. Tähän kuuluu sekä fyysinen että henkinen maratonkeskittyneisyys

Maratonkeskittymättömyys = maratonkeskittyneisyyden vastakohta: lyhyt valmistautuminen, muut kisat tärkeämpiä kuin maraton, ajatukset koko ajan muualla kuin maratonissa.

Maratonkesto = ominaisuus, jonka ansiosta jaksaa juosta maratonin

Maratonkieltäytyneisyys = vetäytyminen maratonilta viime hetkellä ilman syytä

Maratonkissa = naispuolinen maratoonari

Maratonkolli = miespuolinen maratoonari

Maratonkone = maratoneja tasaisesti, yleensä ilman suuria romahduksia juokseva miespuolinen maratoonari

Maratonkonetar = maratoneja tasaisesti, yleensä ilman suuria romahduksia juokseva naispuolinen maratoonari

Maratonkulkemattomuus = huono kulku maratonin aikana

Maratonkulkevaisuus = hyvä kulku maratonin aikana

Maratonkuume = tunne, jossa ei malttaisi odottaa seuraavaa maratonia

Maratonkyllästyneisyys = maratonien juoksemisesta ei saa enää kiksejä

L

Maratonliikuttuneisuus = maratonin maalissa tuleva tunne, jossa silmässä on roska ja kurkussa kutiseva pala

Maratonlaatoittavaisuus = oksentaminen joko maratonin aikana tai maalissa

Maratonluotto = usko onnistumiseen maratonilla

Maratonluovuttavaisuus = vetäytyminen maratonilta vamman, sairauden tms. takia

M

Maratonmasentuneisuus = tunne, kun palkinto maratonia varten tehdystä työstä jää saamatta. Maratonpettyneisyyden jälkiseuraus

Maratonmitäänsanomattomuus = juostu maraton ei aiheuta positiivisia eikä negatiivisia tunteita

Maratonmotivaatiomattomuus = ei motivaatiota maratonille harjoittelemiseen

N

Maratonnelikenttä = teoreettinen malli, jossa pystyakselin muodostavat maratonluotto ja maratonpelkääväisyys ja vaaka-akselin maratonkeskittymättömyys ja maratonkeskittyneisyys. Tähän nelikenttään jokainen voi sijoittaa juoksemansa maratonit

Maratonnilkuttavaisuus = kesken maratonia tullut vamma jonka johdosta normaali juoksu on mahdotonta

Maratonnelistäväisyys = kovaa juokseminen maratonilla

O

Maratonolevinaanolevaisuus = omilla maratontuloksilla kerskaileminen isoon ääneen ihmisjoukossa, esim. lentokoneessa niin että kaikki varmasti kuulevat

Maratononnellisuus = kaikkien maratoonareiden tavoittelema tunne, joka aiheutuu uran tärkeimmän maratontavoitteen saavuttamisesta, täydellisesti onnistuneesta maratonista. Antaa ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan. Vain harvat maratoonarit pääsevät koskaan maratononnellisuuteen.

P

Maratonpelkääväisyys = suuri epävarmuus ennen maratonia omasta kunnosta, joka ilmenee paniikinomaisena epäonnistumisen pelkona

Maratonpilvilinna = haaveiluun, ei harjoituksista muodostuneeseen faktaan perustuva kuvitelma siitä, mihin pystyy edessä olevalla maratonilla

Maratonpetturimaisuus = on ensin maratonfani, mutta kääntyy myöhemmin pelien ja leikkien tai moottorin ulvonnan faniksi maratonin kustannuksella

Maratonpettyneisyys = keskeytyksestä tai täydellisestä romahtamisesta maratonilla seuraava tunne

Maratonpuistattavuus = kylmien väreiden kulkeminen selkäpiissä muisteltaessa maratonin tuskaa

Maratonpäämäärättömyys = maratonin lukkoon lyöminen viime hetkellä ennen kisaa

Maratonpäättäväisyys = maratonin aikana ratkaisujen tekeminen ilman epäröintiä

Q

R

Maratonraahautuneisuus = liian kovan alkuvauhdin takia maratonin toisen puoliskon raahautuminen puolikuolleena

Maratonraastavaisuus = raastaminen maratonilla

Maratonraikulimaisuus = riskillä vedettävä kova maratonin alkuvauhti

Maratonrallatus = rentoa, mutta kovavauhtista juoksua maratonilla

Maratonrentoutuneisuus = ei tunne paineita ennen maratonia

Maratonriippuvuus = pakottava tarve juosta maraton yhä uudelleen

Maratonrillutus = maratonin aikana tehtävät äkilliset vauhdin muutokset

Maratonryytyneisyys = pari tuntia maratonin jälkeen alkava pohjaton väsymys

S

Maratonselitteleväisyys = syiden keksiminen miksi maraton ei kulkenut

Maratonsitku = sisukas maratoonari

Maratonsitkuilevaisuus = maratonin juokseminen väkisin maaliin

Maratonsuru = maratonin jälkeisellä viikolla alkava tyhjyyden tunne, kun pitkä maratonprojekti on päättynyt

Maratonsuuttuneisuus = epäonnistuneista maratonjärjestelyistä johtuva tunne

T

Maratontavoittelevaisuus = jonkin ajan, ei pelkän läpijuoksun tavoitteleminen maratonilla

Maratontietämättömyys = sellaisten henkilöiden kommentointi maratonista, jotka eivät ole juosseet maratonia

Maratontakkiaukisuus = lähteminen maratonille ilman maratonin kunnioitusta

Maratontunteellisuus = maratonin ihmisessä herättämät liikuttuneet tunteet

Maratonturhautuneisuus = itsestä riippumattomat syyt (esim. sää) estävät kunnon maratontuloksen tekemisen

Maratontyytyväisyys = kohtalaisesti juostusta maratonista seuraava tunne, ei 100 % onnistuminen, mutta ei myöskään epäonnistuminen

Maratontähtääväisyys = maratonkeskittyneisyyden esiaste

Maratontäriseväisyys = energian loppumisesta seuraava fyysinen reaktio

U

Maratonunohtumattomuus = maratonien yksityiskohtien ja maratonaikojen muistaminen tarkkaan

Maratonunohtavaisuus = maratonien yksityiskohtien ja maratonaikojen unohtaminen

Maratonuskaltavaisuus = ennalta laaditun maratontaktiikan noudattamisen uskaltaminen riippumatta siitä, mitä muut kilpailijat tekevät

Maratonuskomattomuus = sellaisen suorituksen tekeminen maratonilla, mihin ei etukäteen uskonut

V

Maratonvaluvaisuus = maratonin alkupuoliskolla tavoiteltava tunne, jossa edetään suunniteltua vauhtia niin vähällä energiankäytöllä kuin mahdollista

Maratonvapautuneisuus = maratonpaineiden hellittäminen maratonin jälkeen

Maratonvauhtikesto = kyky juosta omaa maratonin kilpailuvauhtia mahdollisimman pitkään

Maratonvituuntuneisuus = tunne, mikä syntyy kun asiat eivät mene ennen kisaa tai kisan aikana suunnitellusti

W

Maratonwaterloo = pieleen mennyt maraton. Sukua maratonpettyneisyydelle

X

Y

Maratonyllättyneisyys = kilpakumppanin, jonka on jo luullut jäävän, heittämällä tekemä ohitus maratonilla

Maratonyksinäisyys = usein maratonille valmistauduttaessa harjoituksissa koettu tunne

Maratonylpeys = ylpeys omasta lajista

Z

Maratonzombius = maratonin jälkeisinä päivinä ilmenevä katseen lasittuneisuus ja keskittymiskyvyn puute

Å

Ä

Maratonäijämäisyys = joillekin maratonin jälkeen tuleva äijäuho

Ö

Maratonöverit = kesken maratonin tai maratonin jälkeen kanveesiin ja sairaalaan

2 kommenttia:

  1. 25 toistoa...myös yhden jalan kyykkyä ???

    "hämmästynyt"

    VastaaPoista
  2. Ja taas kirjoitusvirhe, niitä oli 15 ja otin tukea toisella kädellä..

    VastaaPoista