keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vain voittajat muistetaan

Postiluukusta tupsahti eilen urheilulehti nimeltään Vaihtopenkki. Tämä sanomalehtimuotoinen lehti numero kaksi tarjosi ihan mielenkiintoista luettavaa. Harvemmin on tullut luettua jääkiekkoilijoista, jalkapalloilijoista tai pesäpalloilijoista. Nyt kuitenkin tein poikkeuksen ja yllätykseksi lehteen mukaan oli päässyt yksi yleisurheilijankin haastattelu. Korkeushyppääjä Osku Torron haastattelu oli ihan mielenkiintoinen ja parhaiten mieleen jäi lausahdus nylkyistä häiritsemässä hyppyä. No eiköhän me kaikki kentälle sovita jatkossakin. Juostaan vaikka niin kun joskus on ehdotettu eli naisten ja miesten kymppi juoksutettaisiin Kalevalaisissa samaan aikaan. Eri radoilla toki, mutta samaan suuntaan kuitenkin!

Suomalainen urheiluyleisö on perinteisesti arvostanut kovia taisteluita urheilukentällä. Vaihtopenkki muisteli jääkiekkoilijan sankaritekoa huolimatta siitä, että oli saanut luistimesta huuleensa. JYP ei päässyt fiinaalipeleihin, mikä oli vähän niin kuin Juha Miedon täpärä tappio hiihdossa. Iso mies itki kovaa kohtaloaan ja sai varmasti suomalaisen yleisön sympatiat osakseen. Mieleeni tuli maratoonari Janne Holmenin eläimellisen kovat treenit sekä Euroopan mestaruus. Sen lisäksi hän vielä juoksi Suomen ennätyksenkin, mutta ei koskaan pärjännyt kansainvälisillä kaupunkimaratooneilla. Meidän nylkkyjen keskuudessa Janne oli sankari, kova raastaja, mutta suuren yleisön tietoisuuteen hän ei ehkä koskaan päässyt kuten Jukka Keskisalo.

Oma treeni tänään oli köykäistä. Aamulla väsytti eilinen heiluminen sen verran raakasti, että aamulenkki jäi väliin. Päivällä kävin palauttavassa hieronnassa ja illasta kävin Jounin kanssa maastolenkillä. Juoksin parikymppiä sekä tein reilusti kevyitä rullauksia (10x100m). Juoksu tuntui ihan hyvältä.

Silmä kovana yritin illalla etsiä tuloksia viime viikonlopun Etiopian mestaruuskisoista. Paikallisen SUL:n sivuilta ei mitään löytynyt ja IAAF:n sivuilla vain kolmen parhaan tulokset. Itseä olisi lähinnä kiinnostanut Henokin, Assegedin, Aptamun, Frehotin ym. tapaamieni juoksijoiden tulokset. Tilanne jäänee odottamaan Henokin itse kertomaksi tämän kuun lopulla.

Kesä lähestyy, on aika sitoa piikkarinnauhoja!

3 kommenttia:

  1. Jos kymppi ei mahdu kalevalasiin, niin sitten voisi järjestää SM-kympin erikseen. Esimerkiksi pari viikkoa ennen sm-maratonia. Toki voisi toivoa että mahtuu edelleen... Mutta mielummin näin kuin jotenkin sirkuskisana naiset ja miehet eri suuntiin ja tunnelin kautta jne jne... Yhtä aikaa...

    Kymppi on parasta!

    VastaaPoista
  2. Mt. SAC Relaysien yhteydessä juostu Puma Mile (voittajalle ammattilaissopimus) toteutettiin siten, että naiset lähtivät noin 30s ennen miehiä matkaan, ja siten voittajan ohella sai jännatä myös sitä kummat ovat ennemmin maalissa. Oli todella mielenkiintoista seurattavaa (Flotrack:sta), mutta molempien lähtöjen pitää olla silloin yhtä tasokkaat...

    VastaaPoista
  3. Myös muurahaisten pesänrakennusta on jännä seurata, mutta ei se kyllä kestävyysjuoksua ole. Samaa voi sanoa miehet vastaan naiset tasoituskisoista... Erikoisnumerona varmaan menee, mutta ei taida toimia suomessa jossa on pulaa normaalikilpailuistakin.,,

    Muurahaistutkija 1500m / 4.30?!

    VastaaPoista