torstai 20. toukokuuta 2010

kesä

Kesä on mukava juttu. Siitä pitää nauttia. Lämpöset kelit jatkuvat vielä jokusen päivän, mutta sunnuntaiksi on onneksi luvattu viilenevää. Silloin nimittäin kisaillaan Keravalla PM-kympillä, mihin olen menossa juoksemaan. Kilpailun ulkopuolella tosin, mutta hyvä kisa silti tulossa. Samalla näkee paria ruotsalaista, norjalaista ja tanskalaista tuttua. Tästä lystistä kannattaa jo maksaakin. Laskeskelin että sellaiset 150euroa ainakin menee sunnuntaipäivään. Junaliput 2x40, hotelli 50, ruokailut jne syövät budjettia. Aikanaan olen valinnan tehnyt urheilun hyväksi ja siitä pitää joskus myös maksaa. Ei riitä että reenikaudella maksaa leireilystä vaan palkanmaksuaikaan eli kesällä maksetaan myös kisailusta.

Tänään piti käydä radalla vetämässä valmistava treeni. Toivoa täynnä suuntasin alkuillasta Hipposhallille (Harju on remontissa) todetakseni sen olevan kiinni. Onneksi Hippoksen alueella pesäpallostadionin vieressä on lampi jota kiertää hiekkatie. Siinä iskin yhden tonnin aikaan 2.55 ja kolmen minuutin palauttelun jälkeen kaksitonnia aikaan 6.00. Vedot juoksin piikkareilla ja ihan hyvin ne kulkivat. Ennen ja jälkeen reenin rullailin 3x100m,

Eilen siis olin vesijuoksemassa ja saunomassa. Ajattelin että juoksu ei kulje mihinkään tänään, mutta hyvin tuntui liikkuvan. Sunnuntain kisaa ajatellen olen päättänyt lähteä kohtuu riskillä liikkeelle siihen Hambergin ja Pirkolan vauhtiin. Jossain vaiheessa matkaa sitä yleensä huomaa mikä on päivän kulku. En ole pettynyt vaikka menee reilusti yli 31min.

2 kommenttia:

  1. Ja sitten ensi viikon lauantaina Martin kympille hakemaan rahaa tulevia kisoja varten;)
    Vauhtia on todennäköisesti luvassa jopa 28min vauhtiin asti.......

    VastaaPoista
  2. Toivottavsti Sunnuntaille sattuu nappi päivä ja tulos on sen mukainen. Tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista