Ihmiset elävät eri vaiheita elämässään. Kaikkien ystävä ei voi olla, mutta ystävät tekevät silti elämästä siedettävän. Iltalenkillä ollessani edessä käveli eläkeläislauma, joista yksi virkkoi kulkevansa myötätuuleen. Hyväntuulinen porukka oli löytänyt yhteistä tekemistä.

Illalla olin Tikkakosken lentokentällä vastassa uusia pakolaisperheitä. Jos joku on junttiintunut elämäänsä kannattaa tulla katsomaan sitä riemua, kun äiti kohtaa tyttärensä. Muutenkin meininki on jokseenkin elävämpää meihin jäyhiin pohjalaisiin verrattuna. Lentokenttä on muutenkin miellyttävä paikka. Aina sieltä lähdetään jonnekin tai saavutaan jostakin, usein hiukan kauempaa.

Päivän hölkkäilyt olivat aamulla 9km+3x100m ja illalla hätäinen tv-reipas/kova. Aikaa treeniin ei ollut kuin vajaa tunti ennen työkeikkaa. Lähdin heti kotiovelta kiihdyttämään neljän minuutin vauhtiiin. Tuntuma oli ihan kohtalainen, mutta ei nyt niin lennokasta kuin olisin toivonut. Hengitys teki reippaalla osuudella töitä ehkä liikaakin ja vauhti ei varmaan päätä huimannut. Ehkä jaloissa tuntui eiliset sataset, mutta silti ei hengitys saisi olla näin vaivalloista. Rautaa olen syönyt jo jonkin verran ja toivon St.Moritzin leirin tuovan asiaan helpotusta. Ainakin ennen on.