lenkkiraportti

Usein blogissani kirjoittelen fiiliksistäni juoksu-urheilun parissa. Seuraavassa raportti pitkästä lenkistä (2h):

Nukun hiukan liian pitkään. Kello on jo yli kymmenen ja edessä siintää perinteinen sunnuntailenkki. Suussa maistuu eilisiltainen käynti Parkanon grillillä. Makkaraperunat ja lihapiirakka maistuivat niin hyviltä kuin vain kuvailla saattaa. Harvoin syötynä nousevat legendaariset muistot mieleen nakkikioskeista ja grilleistä, noista ainoista ja oikeista pikaruokapaikoista.

Syön aamupuuroni ja heräilen puoli tuntia ennen lenkille lähtöä. Ulkona satelee. Kiskon lenkkeilykamat päälle ja huikkaan isälleni parituntisen treenin odottavan suorittajaansa. Yleensä saan lenkeille juttukaverin, mutta tänään taivallan yksikseni. Hiukanhan se vaatii motivaatiota lähteä ulkoilemaan.

Nappaan kellon päälle ja tapailen juoksuaskeleita. Eka kilometri hidas 5.05, mutta huomaan juoksurytmini paranevan. Käännyn suomalaiselle maalaismaisemareitille. Alla hiekkatie ja ilma raikkaan viileä. Puolisen tuntia juostuani alkaa grillilkeikka muistutella mahassa. Katselen koivikkoa siinä toivossa, että löydän muutaman koivunlehden vessapaperin korvikkeeksi. Lenkki jatkuu ja mietin jo mitenköhän jaksan juosta kaksi tuntia.

Ohitan seurakunnan leirikeskuksen sekä Sillanpään maatilamatkailun tilan. Isäntä on kävelylenkillä vaimonsa kanssa ja morjestavat iloisesti. Matka jatkuu ja tunti alkaa täyttyä. Vastaan tulee jänis/rusakko vielä talviasussa. Huomattuaan minut se kääntyy takaisin ja pinkoo vähintään alle neljän vauhtia. Kääntöpaikka ja vessatauko. Alan olla jo voiton puolella. Ajatukset harhailevat asiasta toiseen, mutta pysyvät urheilun parissa. Mietin, kuinka kevyesti sama lenkki samalla reitillä on kulkenut parhaimmillaan. Suunnilleen samaan kohtaan olen aiemminkin tunnissa ehtinyt. Kunnon täytyy olla siis kohtalainen. Mietin lähestyviä SM-maastoja ja niitä viimeisiä tuskaisia kilometrejä. Keskeytä en vaikka miten pahalta tuntuu.

Kotitalo häämättää ja vedän muutaman spurtin. Ei mihinkään, mutta samapa tuo. Kipeytynyt jalkaholvin jänne kesti tämänkin lenkin eikä selässä ollut pahemmin tuntemuksia. Eläkkeelle kai sietäisin, mutta ei aivan vielä. Edessä on kesä ja aina yhtä jännittävät ratakilpailut. Paluumatka meni pari minuuttia nopeammin. Suihkuun ja syömään.