sunnuntai 23. joulukuuta 2007

valkoinen joulu?

Tätä kirjoitettaessa Parkanossa lunta ripsii taivaalta. Ehdin palata lenkiltä ennen kuin lumisade alkoi. Juoksin 25km:n lenkin osan matkasta leipuri/ maratoonari Reijo Ojennuksen kanssa. Miehellä on ikää 60v. ja lonkkanivel jo kertaalleen vaihdettu. Aktiivi perussuomalaisten politiikassa ja eläkeläisjärjestössä. Oli myös osan aikaa Parkanon urheilijoiden yu-jaoston pj. Hommat kuulemma kasaantuivat hänelle liikaa ja ne jäivät. Huonolta näyttää tälläisen pikkukaupungin tilanne yu puolella. Vetäjiä pitäis löytyä, tuskin ne junnut minnekään häviää. Kouluikäisenä usein vielä harrastetaan, mutta yli 15v. ikäisiä on jo vähemmän. Koko Satakunnan tilanne on muutenkin heikko ja yu passien lukumäärä laskussa. Isoimmilla kaupungeilla kuten Jyväskylässä tilanne on hyvä, mutta mikä pelastaisi perinteiset Keski-Suomen mahtikaupungit Saarijärven, Keuruun ym? Mielestäni kunnan/valtion/ liiton tulisi palkata vetäjiä, jos vapaaehtoisina heitä ei enää eri tehtäviin löydy.

Lounaan jälkeen surffailin netissä tätä kirjoittaen ja lähdimme isäni kanssa käymään Hamsterissa, paikallisessa minimanissa. Olin kaupassa töissä muistaakseni kolme kesää ja hamsterin Kimmo sponssasikin minua hetken. Vaikeaa oli silti noin yleisesti ottaen saada tukea Parkanon yrittäjiltä. Jotkut lupailivat, mutta pidempiaikaisiksi tukijoiksi heistä ei ollut. Ehkä olisi pitänyt asua paikkakunnalla tai saada niitä sm-mitaleita jo paljon aiemmin. Joka tapauksessa Parkanon Urheilijat oli kasvattiseurani ja välit heihin ovat edelleen kunnossa. 30 vuotta seuran toimintaa vetänyt Matti Ahonen siirtyi vetovastuusta sivuun viime vuonna ja seuran toiminta on sen jälkeen hiljentynyt. Seura eli suuruuden aikaa 1995, jolloin aloin lenkkeillä. Pojat 17-sarjalaiset pärjäsivät viesteissä ja maastoissa porukalla Mika Tapio, Janne Tiirikainen, Olli-Pekka Penttilä ja Risto Mäkinen. Kovia urheilijoita olivat myös Satu Järvenpää (kiekko), Mika Laiho (moukari), Joni Myllyntaus (110m aidat), Mika Kaunisto (pituus). Vanhassa tehdashallissa oli 60m juoksusuora ja tähtikisat juhannuksena olivat todella tasokkaat. Kerran kenian Paul Mwangi voitti 1500m aikaan 3.40.1, mutta vanavedessä moni suomalainen juoksi kovia aikoja. Lisäsin kuvan nyt jälkeenpäin. Siinä olen kauden päättäjäisissä ehkä 2005, katson Reijon kanssa jotain listaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti