keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Hyvin näyttää Parkanon leiri sujuneen. Lepoa ja syöpöttelyä on ollut ohjelmassa riittävästi ja pukki toi partakoneenkin. Jatkossa lasse partaa on silti havaittavissa varsinkin arvokilpailuiden aikaan. Siitä saa sen ylimääräisen onnenpotkun kuten Wilson sanoisi. Aamusta on edelleen yhtä pimeää kuin viimeksi ja ennen kymmentä ei valoa juuri näy. Olenkin tehnyt niin että syön aamupalan muiden kanssa ja tunnin päästä siitä lähden tekemään päivän pääharjoituksen. Silloin saa juosta edes pienessä valossa. Ilta reenejä eli siis aamulenkkejä ei ole ollut juuri ohjelmassa ja aikaa levolle on ollut riittävästi. Laskeskelin että su, ma ja ti kilsoja tuli 75 vaikka vain kerran päivässä reenasin. Määrä on siis päällä ja onneksi kelit ovat olleet ihan juostavat.

Tänään verryttelin seiskan ja aloin kiihdyttelemään sen jälkeen niin että syke näytti siinä 155-160. Vauhti oli ehkä alle neljää ja viimeinen tonni jälleen kirraamalla 3.23 kovaan vastatuuleen, mutta tosaalta loivaan alamäkeen. Maksimi syke oli 178 ja siinä oli jo pientä raasto henkeä havaittavissa. Hengitän raskaasti olen siis olemassa sanoisi filosofi Kant. Päälle vielä 3¤1oo ja vähän kikkailu loikkia. Lihaksisto on nyt hyvässä vireessä ja pieni kikkailu palauttaa mukavasti jalkoja. On se aivan eri asia juosta pitävällä alustalla kuin liukkaalla. Metsätiellä tänään oli paikoin liukasta ja vaikka kuinka ojanreunaa paineli, niin silti suti välillä tyhjää. Nivusethan siinä vain kipeytyvät- kunto tuskin nousee.

1 kommentti:

  1. Filosofista saivartelua. Ensinnäkin se oli Rene Descartes (1596-1650), joka sanoi "Ajattelen, siis olen". Immanuel Kant (1724-1804) tunnetaan pikemminkin kategorisesta imperatiivistaan "toimi sellaisen periaatteen mukaan, jonka toivoisit tulevan yleiseksi laiksi kaikkina aikoina". Toiseksi on ilahduttavaa havaita, että blogisi otsikkosi perusteella olet eräänlainen elämänfilosofi. Antiikin hellenistisen (330 - 30 eKr.) ajan suuret filosofiset koulukunnat - epikurolaiset, stoalaiset, skeptikot ja kyynikot - pohtivat ja tavoittelivat mielekästä elämää eri tavoin. Epikurolaiset kannattivat hedonismia ja emmekö me kestävyysjuoksijatkin ole samoilla linjoilla. Raaston kautta mahdollisimman hyvään oloon.

    VastaaPoista