tiistai 11. joulukuuta 2007

Tänään tuntui taas olevan perussetti päivä eli kohtuu kiireistä aamusta asti. Jossain vaiheessa ehdittiin kuitenkin pitämään maratonkoulu paleveria. Nimekäs maratoonari Erojärvi suostui lähtemään mukaan kun kiireiltään ehtii. Tarkoitus on siis ens vuonna urheiluseuran kanssa polkaista käyntiin SUL:n pilottimaratonkoulu projekti. Haastetta riittää siinäkin. Onneksi on taitava valmennuspäällikkö apuna. Meikä säätää siinä omaa juttua ja toivottavasti saadaan vedettyä se kunnialla läpi. Tuntuu olevan aika suosittua tollaisten maratonkoulujen järjestäminen. Aikuiset kyselevät myös aikuisten urheilukoulujen perään. Sitä terveysliikuntaa siis. Ei aina vain junnuilla ja kilpailu-urheilijoille. Ja JKU vastaa kuin kaiku kysyntään!

Aamut punttireeni jäi siis väliin. Ajattelin tänään lenkin päälle käydä vähän heilumassa niin pysyy ryhti kasassa. Pimeää on ulkona kuin mikäkin ja tekee hyvää käydä välillä sisätiloissakin ja bongailla kavereita. Perussasia eli nylkkääminen pitää olla kuitenkin mielessä tässä vaiheessa kautta. Eikä liian kovilla vauhdeilla vielä.

Tulipahan siellä painonnostosalilla riehuttua. Lyhyttä ja terävää niinhän se oli. Päälle kolmen kilon kuntopalloa ja 5¤100. Huomenna heti aamusta hieronta.

2 kommenttia: