Sambian mestari

Tänään illalla kämpillä meinasin olla käynnistämättä tietokoneen. Se ei kuitenkaan sovi, sillä silloinhan olisi blogi jäänyt päivittämättä. Toistaiseksi olen joka päivä jotain naputellut eetteriin. Toimii myös jonkinlaisena nettipäiväkirjana tai sitähän se on. Katsotaan onko mitään enää tallessa kymmenen vuoden päästä. Paperi versio saattaisi ollakin. Pitäisköhän silloin julkaista omaelämäkerta :) Juoksemaan tulen todennäköisesti silloinkin, mutta voi olla että elämässä on silloin jo jotain muutakin. Ei sen puoleen että nyt olisi tylsää ja sen vuoksi juoksisin. Teen sitä siitä yksinkertaisesta syystä että se on mukavaa ja kilpailullinen haaste kiinnostaa minua, joka 17-vuotiaana kävin ensimmäisellä lenkillä ja joka ei tulosurheilusta saati kestävyysjuoksusta tiennyt sitä ennen tiennyt yhtään mitään. Palasin vuonna 1995 Suomeen Afrikasta asuttuani siellä kahdeksan vuotta. Pelasin silloin aktiivisesti tennistä ja olin siinä mielestäni kohtuu hyvä. Koskaan en kilpaillut siinä, mutta luulen että geenit sopiva paremmin nykyiseen lajiini. Valmentajana minulla oli Tansaniassa Sambian mestari, mistä myös se lempinimi. Treenit olivat silloin kovia ja viivajuoksua tehtiin massakentällä 40 asteen helteessä jalat hapoilla. Nautin kovista reeneistä, mutta nuorimmat tytöt se sai itkemään. Raadollista. Rankin harjoitus oli takaviivalta juoksu verkolle mistä mailakosketuksen jälkeen peruutus taakse ja verkkolyönti yläkautta. Kengät sutivat massakentällä ja jalat olivat hapoilla, silloin löysin masokismin siemenen kasvavan ysiluokkalaisen sielussa. Suomeen ja Parkanoon palattuani lähin tennishalli oli talvisaikaan naapurikaupungissa ja tuntivuokra 110 markkaa. Ei kestänyt harrastus siinä vaiheessa kun sm-tason kaverini pyysi Parkanon Urheilijoiden järjestämiin pururatajuoksuihin. Jännitti niin älyttömästi että ei ole ennen eikä jälkeen niin jännittänyt. Raasto ja tunne oli kuvottava, mutta samalla nautittava. Pärjäsin heti kohtuullisesti ja aloin tekemään ensimmäisiä kolmen kilsan lenkkejä, siis kolme kertaa pururadan ympäri. Syksyllä siis aloitin lenkkeilemään ja seuraavana kesänä elämäni ensimmäisissä ratakisoissa juoksin vitosen aikaan 17.32 ja seuraavana päivänä tonnivitosen 4.32. Kaveri lupasi kahvit jos olis menny alle kolmenkymmenen. Kasi taisi mennä heti 2.10 aikaan kauheella tekniikalla, mutta raastoa löytyi. Sillä juoksun tiellä ollaan edelleen. Keväällä olin ollut elämäni ensimmäisissä sm-kisoissa Keuruulla. Mike Kosgei oli saapunut pelastamaan silloin Suomen kestävyysjuoksun. Lähdin täysillä kisaan ja olin sijalla 75 ja toiseksi viimeinen. Parkanon pojat ottivat M17 sarjassa joukkue pronssia ja pettyneitähän he olivat. Pojista vain Risto juoksee edelleen.