tuhat rikki

Perustin blogini noin kolme viikkoa sitten. Olin miettinyt sitä jo pidenpään ja lueskellut kavereitteni blogeja. Niitä oli mukava lueskella, miksi siis ei perustaa omaa jos jotain sanottavaa tuntuu olevan. Alkusysäys oli turhautumiseni jalkavaivaan. Päätin levätä sen kuntoon ja pitää samalla pientä huilia. Näin jälkikäteen se teki vain hyvää, vaikka mara jäikin juoksematta. Olivat muuten pojat juosseet hyvin Milanossa. Sekin oli yksi vaihtoehdoistani. Mutta asiaan: Tarkoituksenani oli ainakin blogin alussa avautua siitä kuinka rastasta on olla juoksija ja olla juoksematta. Nyt arjen rullatessa ajatukset ovat hieman muuttuneet. Kirjoitan siitä mikä sillä hetkellä pyörii mielessä. Ja edelleen pysytään sporttiteemassa.
Aamun punttireeni sisälsi penkille nousua, kevennyshyppyä, takareisiä, kuntopallolla heittoa, bortsovia, kirppua ja vetoja. Iltapäivästä oli oikein raukea olo ja urheilun high-fiilis parhaimillaan. Mitään paikkaa ei kolottanut ja hommat tuntuivat luistavan siihen asti kunnes pyöräytin fillarin avainta hieman liikaa lukossa. Poikkihan se meni ja uusi avain piti hakea kotoa. Onneksi sain valmennuspäällikön autoa lainaan. Kämpille kuuden maissa ja lenkille Börjen kanssa. Päivä jälleen pulkassa. Joskus pitäis jaksaa vielä lukea tenttiinkin. Joulukuun neljäs päivä ja tuhannen kävijän määrä rikki blogissani. Kiitti! Valokuvassa taistelutannerta Kipchoge Keinon maatilalta.