sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

sunnuntai

Jes, vihdoinkin kelit viilenevät. Päivä pitkän lenkin jouduin kuitenkin juoksemaan helteessä. Lämmintä oli varmaan se +30 astetta ja hiki virtasi. Sain nukuttua hyvin eilisen kisan jälkeen ja olotila aamulla oli melko palautunt. En pitänyt mitään kiirettä sängystä nousemisen kanssa, mutta puoli yksitoista olin jo baanalla.

Tunnin juoksemisen jälkeen suuta alkoi kuivamaan. Pistäydyin golfkentän ravintolan vessassa juomassa raikasta kraanavettä ja juoksu jatkui. Kiersin sippuranniemen pururataa yhden kierroksen ja ja suosiolla kävelin parissa ylämäessä. Rasitus oli sen verran korkealla. Kämpillä olin 1.50 juostuani ja yritin tehdä pari kiihdytystä.

Lounaan jälkeen ja hiukan levättyäni lähdin Jaakolle kylään. Taivaalle oli kertynyt pilviä vettä alkoi satamaan. Keli oli vielä varsin lämmin, mutta putosi illan mittaan. Kävimme Jaakon kanssa Lehtisaaressa, missä saunoimme ja uimme. Sitä ennen oli kuitenkin messu ja se teki hyvää sielulle. Päälle oli tietenkin perinteiset kirkkokahvit. Paikalle ilmaantui myös Mauno Voutilainen joka on legenda hänkin.

Illalla tuli lähetys Tampereen eliittikisoista. Mukava oli seurata kisoja, mutta hauskempaa on olla itse viivalla. Jaakon kanssa suunnittelin itselleni heinäkuun kisakalenteria ja se alkaa olla nyt kuosissa. Tarkoitus olisi olla hyvässä kunnossa hiukan ennen Kalevan kisoja, jolloin on Joensuun ja Lapinlahden eliittikisat.

2 kommenttia:

  1. Mikä on sun uran päätavoite?

    VastaaPoista
  2. Jaa-a. Puolen tunnin alitus kympilä tai 2.20 alitus maratonilla. EM-maraton edustus oli yksi ja se meni jo. Kalevan kisa mitali, maaottelu- sekä EM-maastoedustus on jo plakkarissa eli kai tässä jostain voi olla jo tyytyväinen. Ennätykset eri matkoilla ovat sivun vasemmassa laidassa.

    VastaaPoista