torstai 30. kesäkuuta 2011

Jämsä

Tänään olisin voinut olla maailman onnellisin maileri. Tai no maileri ja maileri, mutta neljän minuutin alittaja tonnivitosella ainakin. Se on ollut tavoitteeni siitä lähtien kun aloin kilvoittelemaan. Alitus on vältellyt minua kuin kissa kuumaa puuroa. Niin myös tänään.

Jämsän kestävyyskarnevaalit ovat ollet minulle aina tärkeä tapahtuma. Ensinnäkin siksi, että kisat ovat lähellä Jyväskylää ja toiseksi siksi että paikalla on vain ja ainoastaan kestävyysintoilijoita. Pukukoppiin meno on aina yhtä säväyttävää. Nyt on taas käynnissä yksi sukupolven vaihdos ja meitä 70-lukulaisia ei tainnut olla pukkarissa kuin Kykyri, Syrjälä, Rotich ja minä. Kovasti yritin tsempata nuorempiani ja kehoitin isällisesti siirtymään rohkeasti vaan pidemmille matkoille kuten maratonille.

Eilisen keventelyn jälkeen kasin aamulenkki sujui ihan kivasti samoin kuin 4x100m kiiharit. Hartiat eivät olleet paremmassa tikissä hieronnan jälkeen. Antero käsittelikin niitä kisapaikalla ja luulen sen auttaneen. Jos ei fyysisesti niin ainakin henkisesti.

Etukäteen oli kova spekulointi lähestyvästä kisasta. Sain kuulla, että Kykyri vetää ekan kiekan 62 sekuntiin ja jatkaa päälle minkä jaksaa. Itse kisassa Pete oli liekeissä ja eka kiekka tuli 61 sekkaan. Meikä oli liekeissä myös seurasin Ollia ja tässä vaiheessa kisan voittaja Teppo oli munkin takana. Kasin väliaika oli siinä 2.05-06 ja totesin vauhdin aika kovaksi. Tonni tuli 2.39-40 mikä sekin on meikäläiselle kovaa kyytiä. Hallissa olen tonnin joskus juossut 2.36.

Etusuoralla kierrosta ennen maalia alkoi tapahtumaan. Edellinen kiekka oli kuulemma hidas 65 sekkaa kun Teppo lähti loppuvetoon. Uskoin neljän minuutin alitukseen ja tiesin tänään sen tapahtuvan. Takasuoralla alkoi jo hiukan painamaan ja porukkaa lappasi ohi. Viimeinen 200m tuli sen verran hitaasti että takkiin tuli lisää ajallisesti. Aikani 4.02.03 on neljä sadasosaa hitaampi kuin viime vuonna. Kisan voitti Teppo hyvällä ajalla 3.56.

1500m eriä jämsässä juostiin kuusi kappaletta! Pienen harmituksen jälkeen seurasin nopeinta starttia ja se oli hienoa seurattavaaa. Uljaita juoksijoita radalla. Fiilikset vaihtuivat pettymyksestä nautintoon siitä mitä todella haluana tehdä. Treenata, kilpailla ja tavata ystäviä. Päivän tulokset.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

vesijuoksuliitto


Helteet on ny täällä. Ensimmäinen yö tuli nukuttua vielä ihan kiitettävän hyvin. Katsotaan miten seuraava yö onnistuu lämpötilä kun on vain kohonnut. Tänään välttelin kämpillä oloa viimeiseen asti ja hengasin ulkona mahdollisimman pitkään. Päivän työkeikkojen jälkeen lähdin bussilla Vaajakoskelle niska ja hartiahierontaan, ne kun ovat olleet jumissa pari päivää. Työ oli ihan pätevää, mutta hartiat jäkittävät vieläkin. Katsotaan miten huominen kisa kulkee.

Hieronnan jälkeen jäin hengaamaan Vaajakoskelle. Kävelin Naissaareen ja kävin tsekkaamassa biitsin sekä sulun. En jäänyt paikalle kahvittelemaan vaan tulin seuraavalla bussilla Jyväskylään.

Illalla tuli hengattua rannalla Jonen kanssa. Yritin toistaa itselleni ajatusta siitä, että kesästä tulee nyt nauttia. Toivotaan että elämä säilyy mielekkäänä ja haaveet toteutuvat. Hyvä ajatus on se, että elä nauttimaasi elämää ja ihmiset tulevat lähellesi.

Päivän reenit olivat ohi jo aamupäivästä. Juoksin 10km ja rullasin 5x100m +päälle verryttelin 3km Harjun pururadalla. Iltalenkin jätin sovitusti väliin ja toivoaan että kulku on huomenna hyvä. Mitäpä sitä ei tekisi kisojen hyväksi kun lenkinkin osaa jo jättää väliin.

Päivällä tuli pyörähdettyä torilla, missä oli koju joka mainosti itseään vesijuoksuliitoksi. Nimi oli sen verran komea, että piti poseerata sen edessä. Pitäisiköhän seuraavaksi perustaa joku oma liitto?

tiistai 28. kesäkuuta 2011

kesä tuloo




Kesä tuloo toisen kerran! Lämmintä piisaa ja nahka kärventyy auringossa. Onhan se kiva, että tarkenee eikä tartte palella. Meikä ainakin aikoo olla ulkona mahdollisimman paljon. Ainut vaan on, että reenatakin pitäis ja tehdä tulosta kisoissa. Lyhkäsemmillä matkoilla lämmöstä ei ole paljon väliä, mutta pitemmillä matkoille se hidastaa menoa.

Edessä on mukava kisaputki kun torstaina on 1500m Jämsässä ja samassa paikassa lauantaina 3000m. Kalle pyysi vielä seuraavana keskiviikkona Virroille kolmosta juoksemaan, mutta valmentaja ei ainakaan vielä ole antanut lupaa. Hän sanoo, että helteet hidastavat palautumista ja kisaurakka on melkoinen. Vielä kun edessä on SM-viestit ja matkana 4x1500m. Ongelmana on ollut koota siihen iskukykyistä joukkuetta, mutta eiköhän me Tuusulaan lähdetä.

Meikäläisen päivä kului tänään maahanmuuttajien päiväleirillä. Iloista ja värikkää porukkaa ja sekä aikuiset että lapset nauttivat kesäpäivästä.

Päivän reenit olivat muotoa kevyt kasi aamulla+4x100m ja illalla samanlainen+3x100m. Kulku kello viisi oli aika tukkoinen. Johtuiko se eilisestä reenistä tai helteestä en osaa sanoa. Kroppaa palauteltiin kuitenkin illalla saunomalla ja uimalla Lehtisaaressa.

Suomalaisten kestojuoksijoiden pitää mennä Ruotsiin asti hyviä skaboja löytääkseen. Tässä Sollentunan tulokset.

maanantai 27. kesäkuuta 2011


Taas on yksi ratatreeni takaa. Tarkoituksena oli kisavauhtinen treeni torstain tonnivitosta varten. Harjun kentällä oli lasten urheilukoulu ja sen jälkeen pm-viestit, missä
pitkälle viestille ei ollut joukkuetta. Lähdimmekin Palokkaan reenaamaan. Sain veljen auton lainaan ja poimin Anteron sekä Jounin kyytiin. Meikäläinen oli auton ratissa mikä on harvinaista. Ehkä tästä syystä hartiat oli hiukan jumissa vedoissa. Aloittelija jännää auton ratissa hartioilla.

Aamun lenkki oli helppo 9km+4x100m. Tuntuma oli mainio ja olo palautunut. Sitä fiilistä pitää hakea enemmän kohta kun on jo heinäkuu.

Palokan kentällä oli junnujen futismatsi, mutta saime juosta vetoja eikä kukaan valittanut. Neljän kilsan verkan ja 5x100m avareiden jälkeen juoksin suunnitellut 6x300m/ 300m hölkkäpalautuksella. Ekat kolme vedin tossuilla seuraaat kolme piikareilla. Ajat olivat noin 46.5, 46.6, 45.9, 46.5, 45.4 ja 44.4. Meni siis pikkasen liian kovaa kun tavoite oli 48. Tämä olisi noin neljän minuutin tonnivitosen vauhtia eli tavoiteltua loppuaikaa.

Bonuksena tein pari 150m vetoa joista eka oli 21.5. Tarkoitus oli terävän kiihdytyksen jälkeen pitää vauhti rentona. Toisessa vedossa alkoi tuulemaan ja satamaan vettä. Tätä iloa riittikin jonkin aikaa ja meidän piti pitää sadetta jonkin aikaa. Vasta sen jälkeen oli loppuverryttelyn (3km) aika.

Kalle ja Virtain urheilijat järjestävä keskiviikkona 6.7 Tähtien kisat. Sinne on tulossa kolmoselle Viron poikia Lewis Korir sekä kasillekin pitäisi olla vauhtia tarjolla. Tervemenoa!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Jyväsjärven ympäri


Helppoa tämä juoksijan elämä, kun treenit on tehty puoleen päivään mennessä. Tänään paukutin unta puoli kymmeneen saakka ja arvelin juoksun olevan tukkoista päivän reippaalla lenkillä.

Parin kilsan hölkkäilyn jälkeen kevyesti kiilasin vauhtia ja seurasin sykkeitä. Sykemittari oli ekaa kertaa rinnan ympärillä piitkään aikaan. Sen uudelleen käyttöönottoa kannattaa kyllä harkita, jos meinaa pitää kevyet kevyinä.

Tuttu ja kaunis Jyväsjärven reitti oli tällä kertaa siis tapahtuman näyttämönä. Lenkkeilijöitä tuli vastaan ihan kiitettävästi, mikä kertoo reitin suosiosta. Asvaltti hiukan heikentää meikäläin innostusta juosta siellä. Aikanaan kun reittiä tehtiin olisi kannattanut varata puoli metriä asveltin reunaan tilaa juoksijoille. Nyt oja alkaa heti asvaltin reunasta muutamaa pätkää lukuunottamatta. Ei ole Jyväskylä liikuntakaupunki..

Gepsillä mitatut kilometrit siis: 3.49, 3.44, 3.38, 3.47, 3.43, 3.26, 3.42, 4.21, 3.56, 3.44, 3.39, 3.31. Keskisykkeet kilometreiltä: 150,153, 155, 155, 156, 157, 160, 161, 159, 160, 160, 162, 160. Sykkeet oli mulle melko alhaiset, kun anakynnys on siinä 170 luokissa. Helposti olisi pystynyt kiristämään ja runttaamaan, mutta se ei ollut reenin tarkoitus. Huomenna on ratatreeni ja nopeusvetoja eli kolmesatasia tiedossa. Tästä syystä taidan jättää iltalenkin juoksematta. Huomenna siis aamulenkille seuraavan kerran lenkkarit jalkaan.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

juhannus 2011



Keskiviikon pettymys on kuitattu. Se tapahtui välittömästi eikä harmitukselle jätetty sijaa. Torstaina hölkkäilin aamupäivästä 1h 10min ja rullailin 10x100m melko hyvällä tuntumalla. Loppupäivän otin rennosti ja kävin leffassakin. Muuta ei ollut tehtävissä nimittäin perjantaina oli uusi skaba. Tällä kertaa Keuruulla.

Herätys oli aamulla kello kahdeksan, vaikka pitempäänkin olisi voinut nukkua. Kisastartti oli kuitenkin kahden maissa ja kropan pitää olla hereillä lähtöviivalla. Kisavirettä hakien kävin hölkkäilemässä 4km ja rullasin 2x100m. Istuskelin kämpillä odotellen kellon kulumista. Yhdentoista maissa Jaakko tuli hakemaan autollaan ja lähdimme Keuruulle. Sopivaa jännitystä oli ilmassa ja sitä lisäsi toisten nylkkyjen tapaaminen pukukopissa. Ilmoittautuneita kolmoselle oli lähemmäs kolmekymmentä, mikä on iso luku se. Lähtöjä oli tästä syystä kaksi ja vanhoilla näytöillä pääsin nopeampaan erään.

Verryttely tapahtui pururadalla (5km) Kallen kanssa. Vanhat hyvät ajat tulivat mieleen, jolloin kiersimme Kallen Passatilla kisoja ympäri Suomea. Keli oli hyvä eli hiukan sateinen mutta viileä. Etusuoralla puhalteli tuuli ja porukka venyi letkaksi lähdön tapahduttua. Kärki meni menojaan ja itse hieman etsiskelin paikkaani. Etukäteen arvelin Arturo Barrioksen olevan vedossa. Toinen kilsa hiukan ehkä hiipui ja lähdin siinä vaiheessa vetämään tokaa/kolmatta porukkaa. Juoksu tuntui hyvältä ja ehkä liikaakin tuli innostuttua sillä kirikierrokselle lähdettäessä oli pilkkeet käytetty. Takasuoralla junnuja ohitteli porukalla ja vielä Kallekin takakaarteessa. Itellä iski hieman kipsi päälle ja hyydähdin. Hyvä juoksu kuitenkin ja aika 8.37 on parasta vuosikausiin.

Loppuverkka (5km) tapahtui uusien junnututtavuuksien kanssa, kunnes Lewis Korir tuli takaa ohi. Liimauduin kiinni ja jäin juttelemaan. Pyytelin anteeksi parin vuoden takaista seurasiirtohässäkkää eikä mies ollut milleensäkään. Sanoin ymmärtäväni ammatin harjoittamista, mutta en SM-kisaedustusta. Kovasti oli mies iloinen viime vuonna Keuruun kympiltä voittamastaan läppäristä ja ihmetteli itsekin miksei juossut siellä tänä vuonnakin. Oli kyseisen viikonlopun vain makoillut kämpillä. Joka tapauksessa olemme Lewisin kanssa väleissä olkoon manageri mitä mieltä hyvänsä.

Seuraavaa analyysiä tämän hetken kunnosta: se ei aivan katastrofaalinen ole. Pienellä keventelyllä juoksu siis kulki ihan hyvin ja kisan jälkeen oli hyvä fiilis. Tuntui että olisi voinut juosta vaikka toisen kisan. Siis joitain merkkejä ns. herkkyydestä. Toivotaan että kausi jatkuu nousujohteisena ja ns. kulku paranisi. Kolotukset siis pitäisi saada pidettyä poissa ja lepoa ja reeniä sopivassa suhteessa.

Kisan jälkeen menimme Juhannuskonferenssiin. Ilta kului siellä ihan mukavasti ja saunottuakin tuli. Järvessä käynti palautti kivasti jalkoja. Tänään sitten Jaakon ja Jounin kanssa jyräsin pitkän lenkin (2.10)+3x100m. Juoksentelimme Laajavuoren maastoissa. Oma juoksu tuntui hyvältä ja siltä miltä pitääkin. Ensi viikolla olisi kaksi kisaa (1500m+3000m) Jämsässä. En juokse kymppiä siellä, koska osallistujia ei ollut tarpeeksi. Seuraava ratakymppi siis Kalevankisoissa. Sitä ennen toivottavasti kesän parhaat juoksut Joensuun ja Lapinlahden eliittikisoissa. Keuruun markkinahölkkä niitä ennen kuitenkin hyvänä kestävyysharjoituksena.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

dnf =did not finish

Harvemmin kannattaa lähteä kuuta taivaalta tavoittelemaan. Harvemmin kannattaa myös lähteä ylikovaa liikkelle juoksukisassa. Päivän Jyväskylä Gameseissa oli tonnivitoselle tarjolla juoksun vauhdittajaa. Niemisen Jaakko vetikin hyvin ja valmentajan mukaan vauhti näytti rennolta. Ainut vain, että 62 eka kierros ja 2.05 800 metrin väliaika oli meikäläiselle ihan liikaa. Lähtöviivalla oli jannuja aika paljo ja jäin häntäpäähän heti alusta. Kiersin ulkokautta kärjen taakse, joka yllättäen vetikin kovaa. Jojotin siinä hetken aikaa ja taisin tötöillä toisten edessä. Juoksu muuttui vaikeammaksi ja vaikeammaksi, kunnes kahden kiekan jälkeen keskeytin. Enemmän hetken mielijohteesta, mutta myös syystä että mies alkoi hyytymään.

Päivän valmistautuminen oli seuraava. Aamulla kello kahdeksan kevyt kasi ja 3x100m rennosti. Eilen juoksin ysin aamulla ja illalla kasin sekä rullailin 10x100m +2km verkkaa. Hiukan olin hermostunut, kun juoksu tuntui aika tukkoiselta ja maanantain reeni saattoikin painaa jaloissa. Tämän päivän kisaan uskoin palautuvani. Kisaverryttely oli kolme kierrosta harjun purua Pulkkasen kanssa+ 2x30sekkaa reipasta hengitystä avaavaa+ 2x100m rullauksia hiekalla sekä 3x100m rullaukset piikkareilla. Kisan piti olla vartin myöhässä, mutta aikataulu kurottiin kiinni. Startti oli 19.45,

Jyväskylä Gamesit näyttivät ihan asialliselta kisalta ja mukava, että oma seura järjesti hyvät kekkerit!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

10x200m


Valmistava harjoite keskiviikon kisaan on suoritettu. Ajatuksena oli juosta hieman nelisatasia ja päälle kakkosia, mutta Harjulla oli menossa viikkokisat ja lasten urheilukoulut. Etusuora oli tiiviissä käytössä ja onneksi saimme juosta takasuoralla vaikka sielläkin oli ohjelmaa. Lelukauppa Hop-Lop ilmeisesti sponssasi tapahtumaa, sillä paikalla oli pomppulinnaa ja temppurataa. Reenin jälkeen olisi ollut lupa mennä itse heittämään kierros pomppulinnaan, mutta Jaakko ei lähtenyt kaveriksi..

Aamulla hölkkäilin tunnin pienessä vesisateessa. Juoksu oli kauhean tuntuista, vaikka viikonloppu oli levätty/ otettu kevyesti. Tein päälle 3x100m sekä 50xpenkillenousuja sekä kämpillä selkiä/vatsoja/kylkiä/selkiä. Illalla ennen nukkumaan menoa olin tapaillut juoksua pienen ponnistuksen kerran olohuoneen pehmeällä matolla. Erikoinen kaveri..

Illan setti siis 6km vr+5x100m avarit nurtsilla. Vedot 10x200m/ 1.30 palautus tai sen mitä moukarihäkin takaa kestää hölkytellä nurmikon poikki lähtöviivalle. Jaakko kiersi rataa pitkin ja juoksi vedot sekunnin kovempaa. Itekin olin ihan tyytyväinen 30 sekunnin keskivauhtiin. Tarkalleen ottaen vedot kulkivat 30.1, 30.2, 29.7, 29.9, 29.7, 30.0, 29.7, 29.8, 29.5 ja 29.0. Setti näyttää paremmalta kun on numero kaksi edessä. Valmentaja Antero saa tosin yleensä puoli sekuntia hitaampa aikoja kuin itse..

Päälle vielä loppuverkat eli 2km avojaloin nurmikolla, muutamat loikkayritykset ja jutustelu mukavien ihmisten kanssa. Kämpille hölkkäilin pidemmän (4km) kautta. Veli tulee kylään loppuviikoksi eli eiköhän ohjelmaa ole tiedossa!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Riston häät

Viikonloppu meni vaihteeksi mukavasti. Lauantaina kävin aamusta hieronnassa ja hyppäsin Tampereen junaan. Vastassa asemalla oli itse Sulhanen ja Huhtalan kämpän kautta lähdimme hääpaikalle Lempäälään. Kello 16 starttasi tilaisuus kirkossa. Varsinainen häätilaisuus oli Sallan kotitilalla. Sinne olikin tehty varsin hieno juhlasali kuten kuvasta näkyy. Joskus olen telkkarista nähnyt latotansseja ym. Nyt olin itse mukana sellaisissa.

Samalla reissulla sain kyläillä vanhan kaverin maratoonari Vesa Erojärven perheessä. Vähään aikaan ei ole tullut mieheen pidettyä yhteyttä, mutta nyt ehdimme jopa puolipitkälle lenkille. Jyräsimme sellaiset 23km Ylöjärvellä hienoissa harjumaisemissa. Vastaan tuli myös teräsTeppo ja vauhti normaalisti hiukan kiihtyi. Sain siis nauttia viikonlopun aikana häistä ja vieraanvaraisuudesta. Kiitoksia kaikille!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

fiilistä


Omassa rauhassa oleilussa on fiilistä. Perjantai-illan kunniaksi juoksin iltalenkin myöhään eli seiskalta. Kahdeksalta on mun saunavuoro. Vaihtelun vuoksi suuntasin lenkkarit Laajavuoren suuntaan. Siellä Jaakon ja Tommin kanssa juostua aamulenkkiä lukuunottamatta olen viimeksi liikkunut sukset jalassa. Kiersin tutun 5km kierroksen ja vanhat muistot tulivat vahvoina mieleen. Erään kerran on tullut sielä juostua erinäisellä kokoonpanolla. Tällä kertaa mukana oli vain Iphone, mutta linnut lauloivat niin kauniisti että piti stopata musiikki hetkeksi. Ilma oli juuri sopiva lenkkeilylle. Hyttysiä vain oli hiukan liikaa.

Lenkin aikana törmäsin useampiin tuttuihin. Siinä täyttyi myös päivän sosiaalinen kiintiö. Loppumatkasta pyörähdin vielä Harjun kentällä rentoja satasia juoksemassa. Henkselit (6x100m) kulkivat hyvin ja mies oli fiiliksissä. Viimeistään tässä vaiheessa kautta pitää alkaa sitä helppoutta etsimään juoksuun. Sitä mukaa toivottavasti myös kisat alkavat sujumaan paremmin.

Huomenna on Riston häät Tampereella. Se tietää myös lepopäivää. Ennen hääpaikalle menoa käyn hierojalla ja palauttelen loppupäivän. Kaikkinensa mukava päivä tulossa.

Päivällä törmäsin Hipposhallin nurkilla Kihun testiporukkaan, jotta mittareineen olivat Jarkkoa ja naiskävelijää mittailemassa. Jarkko veti kolmekymppiä eli aika kauan reeni kesti. Kestävyyslaji tuo kävelykin.

torstai 16. kesäkuuta 2011

hyvä meininki

Kestävyysjuoksu on mukava laji. Välillä myös kovat harjoitukset tuntuvat hauskoilta. Ainakin hyvässä seurassa.

Palokan urheilukentällä kirmaili nelisatasia juoksemassa kolme JKU:laista: minä, Jaakko ja Jouni (Nyrönen). Alkuverryttelyä tehdessä vastaan fillaroi Jouni Haatainen. Juoksuluvan saanyt mies oli selkeästi lenkkiä tekemässä ja pääsi haukkumaan meitä läskeiksi. Itse annoin palautetta miehen hengästymisestä kevyessä vauhdissa ja vielä pyörän selässä.

Alkuverkan (4km) jälkeen oli avausvetojen vuoro (3x100m). Jalkaan olin iskenyt uudet Adidaksen piikkarit sillä ajatuksella, että jalkojen pitää pikkuhiljaa tottua piikkarijuoksuun. Avarit sujuivat tukkoisesti ja pari ekaa nelosta myös. Ohjelmassa oli 8x400m/2min palautuksella 66 sekuntiin. Toteutuksena oli sarja 65.6, 64.7, 65.0, 64.9, 64.8, 64.1 ja 61.0. Tulin useimmissa vedoissa hiukan poikien perässä maaliin. Kulku parani vetomäärän kasvaessa, mutta hengitys teki aika voimakkaasti töitä. Alun kiihdytysen jälkeen pyrin rentoittaman juoksua takasuoralla ja takakaarteessa pojat usein menivät ohi. Etusuora tuli taas melko rennosti.

Viimeinen veto oli ajalliseti yllätys. Pojat lykkivät 57 sekuntiin, mihin ei mulla ollut asiaa. Toivotaan, että kesän edetessä rentoutta ja vauhtia alkaa löytymään. Meikä on kuitenkin pitkän matkan nylkky, mutta ei siitä ole haittaa vaikka alimatkatkin kulkisivat. Keskiviikon tonnivitoselle onkin jo ilmoittautunut kivasti porukkaa eli hyvä kisa on tiedossa. Ennakkoilmoittautuminen päättyi tänään ja lista on seuraava:

Anton Haapanen Asikkalan Raikas 4:23.83 / -
Veli-Jukka Hattula Kristiinan Urheilijat 4:06.40 / -
Janne Hautala Kristiinan Urheilijat 4:09.34 / -
Joel Holma Jyväskylän Kenttäurheilijat 4:14.06 / -
Jussi Huuskonen Jyväskylän Kenttäurheilijat 4:17.37 / -
Tuomas Kari Suolahden Urho - / -
Väinö Klemola Kuopion Sisu-Veikot 3:52.51 / 4:21.21
Mikki Lehtonen Karhulan Katajaiset 4.08,02 / -
Eetu Lindfors Karhulan Katajaiset 4.06,57 / -
Mikko Pellinen Kristiinan Urheilijat 4:06.91 / -
Ilari Piipponen Karhulan Katajaiset 3:59.88 / -
Olli Pulkkanen Kuopion NMKY 3:56.39 / 4:10.76
Joonas Rinne Saarijärven Pullistus 5:19.34 / -
Pyry Sipilä Sjundeå IF 3:57.65 / -
Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat - / -
Samu Vilkki Karhulan Katajaiset 4.07,63 / -

Kevyen verryttelyn jälkeen (1km) teimme 3x100m kovaa, joskin meikän kova oli noin 14 sekunnin pinnassa. Loppuverkka eli cool down oli nimensä mukaisesti jossain vaiheessa melko reipasta juoksu siitä tasaisesti hidastuen. Ja jutustelu jatkui hyvässä seurassa!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Nurmikko suljettu

Juoksutin JKU:n maratonkoululaisia illalla. Sain siinä samalla myös ite tehtyä lenkin. Hain vajaan kymmenen hengen juoksuporukan Hipposhallilta ja hölkyttelimme sieltä Harjulle. Vajaassa 50 minuutissa ehdimme kolme kierrosta kiertämään ja sitten oli loppuvetojen aika. Tarkoituksena oli rullailla henkseleitä nurmikolla, mutta vahtimestarit olivat toista mieltä. Huomenna on kuulemma JJK:n peli ja nurmikko märkä. Juoksijat vain tallaisivat nurmen pilalle.

Siirryimme radan puolelle. Sehän on tarkoitettu juoksua varten. Ja toisaalta eivät palloilijatkaan meidän radalle tule. Jatkoimme satasten juoksemista. Vahtimestari kiskoi traktorilla siirrettäviä katsomoja. Ne tulevat takasuoralle pelin ajaksi. Siellä oli kuitenkin pituushyppääjien treenit menossa. Vahtimestari ei kai kehdannut heitä häätää pois. Me sen sijaan saimma passit siirtyä etusuoralle juoksemaan. Peli pelataan huomenna illalla. Olisi voinut luulla, että valmisteluja ehtii huomennakin työpäivän aikana suorittamaan..

Illan reeni siis 1h enemmän tai vähemmän helppoa juoksua maastossa +2x5x100m+ 2km loppuverkka. Aamulla hölkkäilyä 9km+3x100m.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

viis kertaa tonni


Nyt aletaan pikku hiljaa hakemaan vauhteja kesän kisoja varten. Mikäs sen parempi ajankohta kuin alkukesä ja +10 asteen lämpötila. Vielä kun sataa tihuttaa ja tuuli käy niin avot. No eipähän ole törkeen kuuma kuten viime viikolla oli. Parempi näin.

Aamulla höntsäilin kevyen 9km sekä rullailin 3x100m. Juoksu tuntui kohtalaisen hyvältä. Leuanvedot jätin tekemättä illan reeni mielessä. Tuohon viikon tärkeimpään kokoontumiseen saavuin hiljaisena miehenä vauhteja kunnioittaen. Juttua tuli normaalia vähemmän. Monet varmasti tietävät tunteen ennen kovia reenejä.

Ohjelmassa oli maltillinen määrä vetoja. Viime viikon tapaan liikkeelle lähdettin hiukan päälle 3min vauhdista (3.05). Seuraavassa mentiin jo hiukan alle (2.59) ja sitä seuraavassa hiukan reilummin (2.55). Juoksimme Jaakon kanssa niin että vuorotellen toinen aloitti vetosarjan vetäen ensimmäisen kierroksen, minkä jälkeen vetovuoro vaihtui. Tämä ei kauheeta herkkua ole, mutta tuo kilpailunomaisuutta treeniin. Siinä joutuu hiukan tarkkailemaan tilannetta ja kevyesti kiihdyttämään takasuoralla mikäli tuulee vastaiseen.

Toiseksi viimeinen veto tuli suunnilleen samaan kuin edellinen (2.54) ja olotila jaloissa oli varsin hyvä. Edellisessä vedossa vasen käsi alkoi tekemään omaa reeniä kauhomisen muodossa. Venyttelin hiukan hartioita ja kiinnitin huomiota käsien käyttöön. Homma lähti pelittämään paremmin. Vika tonni oli tarkoitus tulla hyvin ja sain omalla kellolla 2.47. Jalat ei hapottanut, mutta kovempaa ei tahtonut päästä. Viimeinen 200m on normaalisti tullut reippaammin, mutta nyt varaa ei ollut kiihdyttää. Pientä herkkyyttä juoksuun siis vielä kaivataan.

Pienen hölkän jälkeen teimme 3x200m, mitkä ilahduttavasti kulkivat nyt jo 29-30 haarukkaan. Silti on siinäkin paljon työtä saada nopea juoksu aikaiseksi. Ensi viikon keskiviikkona olisi jo tonnivitonen tarjolla ja tavoitteet ovat tietenkin korkealla. Päivän verryttelyt olivat 4+4. Avojaloin juoksu nurmella oli jälleen yhtä nautinnollista kuten aina. Siinä tuli nyittya 3x100 metriäkin ja Selim tuntui olevan vireessä!

Kuva on vuoden 1998 kisakalenterista. Löysin sen Parkanosta ja olin oikeen piirtänyt pikkulapulle milloin startti tapahtuu!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Maanantaina palauduttiin vielä lauantain hellekisasta. Itellä oli jo tunne, että olisi ollut valmis tonneja juoksemaan tänään mutta parempi näin. Keli viileni sen 20 astetta yhdessä vuorokaudessa ja se tuo omat haasteensa.

Aamun lenkillä lämmintä ei ollut kuin +8 astetta. Astelin ulos sortseissa ja tuulitakissa. Tarkenin juuri ja juuri, kun Jaakon ja Tommin kanssa hölkkäilimme. Kiersimme Laajavuoren kautta ja päähän pistosta päätin pyörähtää Hippoksen puntilla. Olin siellä 55min juostuani. Tein salilla selkiä/vatsoja/kylkiä ja 2x50 penkille nousuja. Loppuverkkaa tuli 3km.

Töiden jälkeen oli tosi löysä olo. Lueskelin MeNaiset lehteä sohvalla ja keräilin voimia lenkkiin. Pyysin Selimiäkin lenkille, mutta turhaan. Sain kuitenkin hölkkäiltyä kevyttä 12km sekä tein ihan hyvät 5x100m. Jaloissa painoi hiukan aamuinen ja ehkä vielä enemmän lauantain kymppi.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

sunnuntai

Jes, vihdoinkin kelit viilenevät. Päivä pitkän lenkin jouduin kuitenkin juoksemaan helteessä. Lämmintä oli varmaan se +30 astetta ja hiki virtasi. Sain nukuttua hyvin eilisen kisan jälkeen ja olotila aamulla oli melko palautunt. En pitänyt mitään kiirettä sängystä nousemisen kanssa, mutta puoli yksitoista olin jo baanalla.

Tunnin juoksemisen jälkeen suuta alkoi kuivamaan. Pistäydyin golfkentän ravintolan vessassa juomassa raikasta kraanavettä ja juoksu jatkui. Kiersin sippuranniemen pururataa yhden kierroksen ja ja suosiolla kävelin parissa ylämäessä. Rasitus oli sen verran korkealla. Kämpillä olin 1.50 juostuani ja yritin tehdä pari kiihdytystä.

Lounaan jälkeen ja hiukan levättyäni lähdin Jaakolle kylään. Taivaalle oli kertynyt pilviä vettä alkoi satamaan. Keli oli vielä varsin lämmin, mutta putosi illan mittaan. Kävimme Jaakon kanssa Lehtisaaressa, missä saunoimme ja uimme. Sitä ennen oli kuitenkin messu ja se teki hyvää sielulle. Päälle oli tietenkin perinteiset kirkkokahvit. Paikalle ilmaantui myös Mauno Voutilainen joka on legenda hänkin.

Illalla tuli lähetys Tampereen eliittikisoista. Mukava oli seurata kisoja, mutta hauskempaa on olla itse viivalla. Jaakon kanssa suunnittelin itselleni heinäkuun kisakalenteria ja se alkaa olla nyt kuosissa. Tarkoitus olisi olla hyvässä kunnossa hiukan ennen Kalevan kisoja, jolloin on Joensuun ja Lapinlahden eliittikisat.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Hellettä helli Keuruulla








Kova päivä takana. Onneksi myös kohalaisen palkanmaksun päivä. Yhden päivän keventelyn jälkeen vuorossa oli odotetusti kova ratakymppi. Sitä se totta tosiaan oli.

Hyvin nukutun yön jälkeen hintsailin kevyen 4km ja aamupalan jälkeen lähdin rannalle pyörähtämässä. Mukana oli eilen aloitettu kirja ja lounaalle palasin kämpille. Olotila oli sopivan raukea, mikä kertoi kisaan valmistautumisesta. Otin pienet nokkaunet ja lähdimme Anteron kanssa ajelemaan Keuruulle. Aikataulu oli asetettu toodella väljäksi, sillä olimme pelipaikalla jo kolmelta ja kisa olisi vasta kuudelta. Kävimme hakemassa ABC:lta jäätelöt ja pyörähdimme satamassa.

Olin asennoitunut ennakkoon kovaan ja tuskaiseen kisaan. Tarkoitus oli juosta 31min pintaan eli 3.05 kilometrivauhtia. Lähdin reippaasti liikkeelle ja tonnit sujuivat 3.06, 3.11, 3.12, 3.14, 3.11. Vitosen väliaika siis 15.56. Viimeistään tässä vaiheessa tavoitteeksi asettui 32min alitus ja tulosbonus.

Lähes kolmenkymmenen asteen helteessä juostu kymppi ei ole helppo nakki. Mulla hengitys teki heti paljon töitä ja raasto oli käynnissä. Väliaikapalvelu toimi moitteettomasti ja seurailin tonnien kulkua. Ne kulkivat 3.13, 3.13, 3.09, 3.08 ja 3.00.

Kympin hellekisassa tuntemukset menevät suunnilleen näin. Eka kilsa menee nopeasti trippimittaria matkavauhtiin asetellessa. Seuraavat kilometrit kertovat, mikä on päivän kunto. Juoksu on työntekoa jo ennen puoltamatkaa. Hengitys tekee töitä ja muuttuu vain raskaammaksi. Jossain vaiheessa mulla tahtoo menna haukkomiseksi ja pyrin pitämään hengityksen rytmikkäänä. Mahahapot kipristävät mahaa. Jos huonosti käy juoksi kipsaantuu. Tänään vaadittiin uskoa omaan tekemiseen matkan aikana ja vauhti ei pahasti hidastunut. Pari kilsaa ennen maalia aloin jo kehittelemään kiriä. Vika kilsa tulikin kolmeen minuuttiin. Tässä vauhdissa kädet tahtovat puutua hieman kun ukko on sen verran väsynyt. Jos voimat on oikein jaettu juoksu tulee rytmikkäästi maaliin saakka ja sen jälkeen pääsee huilimaan.

Martin kympille oli ilmoittautunut kotimaisittain tasokas naisporukka. Äijissä ei voi sanoa aivan samaa. Hiukan ihmetyttää, että kotimaisittain paras kymppi juostiin tiistaina keskellä viikkoa Helsingissä. Toiveissa on, että rohkeaa porukkaa ilmestyy Jämsässä kympin viivalle niin saadaan kunnon kisa aikaiseksi! Toivotaan silloin hiukan parempaa keliä. Kymppi on kuitenkin ehdoton kuningasmatka.


Miehet 10000m
1. Miika Takala JKU 31.42,01
2. Kalle Kulmala KeurKi 35.22,24
3. Matti Aalto KeurKi 36.14,57
4. Jari Hakola KyyjKy 37.00,89
5. Pasi Heinonen KeurKi 37.52,60
Antti Hurskainen KeurKi DNF

Naiset 10000m
1. Johanna Kykyri KälvTa 36.04,47
2. Katja Järvelä JKU 39.29,64
Nina Chydenius VU DNF
Ida Heikura HKV DNF

perjantai 10. kesäkuuta 2011

perjantai

Helteitä piisaa ehkä hiukan liikaakin. Aamulla jo kahdeksan aikoihin sai juosta ilman paitaa. Juoksin Leskisen Antin kanssa sellaiset 55min ja rullailin 3x100m. Juoksu tuntui hyvältä ja eteenpäinvievältä.

Työkeikkojen jälkeen tulin kämpille tankkaamaan ja otin pienet torkut. Niiden jälkeen lähdin uimarannalle lukemaan Hannu Salaman Juhannustanssit kirjaa. Pari tuntia myöhemmin palasin kämpille ottamaan päivän toiset hiet. Hölkkäilin Eccon Biomeilla puolituntia ja loppuvaiheessa lenkkiä tein 4x noin puolen minuutin mittaista reippailua. Juoksu tuntui edelleen hyvältä ja rennolta. Kämpillä tein hiukan vatsoja.

Viikko sitten kipeytynyt selkä tuntuu nyt lähinnä SI-nivelen kohdalla pienenä hermokipuna. Yleensä saan sen kuntoon syviä vatsalihaksia ym. pitoja tekemällä. Toivotaan, että vaiva ei enempää haittaa tänä kesänä.

Huomenna on raastopäivä Keuruulla. Tarkoitus on juosta maaliin 10000m pahasti hyytymättä. Keli tulee olemaan todella raju hellelukemien paukuttaessa +30 astetta. Vaikka kisa on iltakuudelta ei lämpötila paljoa laske siihen mennessä.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Yksi päivä on vierähtänyt blogin päivityksestä. Hyvästä eilisestä ratareenistä olisi tosin voinutkin kirjoittaa. Se oli joka tapauksessa seuraava: Lämmintä on tällä viikolla riittänyt. Ehkä hiukan liikaakin juoksijalle. Kolmeakymmentä lähestyvä keli on hiukan liian kuuma koviin treeneihin ja varsinkin palautuminen kärsii, kun yöllä ei tahdo saada nukutuksi.

Hölkkäilin hyvällä kululla 9km+5x100m voimia säästäen iltaan. Kello viiden aikaan oli vielä todella kuuma. Alkuverkan (4km) ja avareiden (2x100) jälkeen oli ohjelmassa 2x2000m 3.05 vauhdilla. Eka kierros oli hiukan liian kova (67s) ja pääsin passailemaan. Jaakko lähti toiseen tonniin mukaan ja aika 6.05. Kolmen minuutin palautuksen jälkeen oli toinen kakkonen ja se meni suunnitellusti 6.10. Juoksu ei ollut herkkää, mutta melko vahvan tuntuista. Päälle oli vielä bonustonni aikaan 2.56. Sain lisäksi juosta vielä 3x200m hiukan nopeamman rytmin hakemiseksi. Jalat eivät kovin hyvin liikkuneet, mutta siihen 30-31 sekunnin tuntumaan kuitenkin. Loppuverkkana nautinnollista avojaloinjuoksua nurmikolla 3km+2km kämpille.

Tänään torstaina oli taas löysä päivä töiden puolesta. Aamupäivästä juoksin puolipitkän 20km+3x100m hyvällä kululla. Neljän jälkeen lähdin vielä Jounin kanssa kevyelle kympin lenkille. Loppuvaiheessa lenkkiä piipahdimme Tuomiojärven uimarannalla ja uimassa. Kylmä vesi palautti jalkoja ihan kivasti.

Illalla olisi tarjolla kisastudiota Tommin luona. Oslon kultainen liiga alkaa yhdeksän maissa. Kultainen maili lienee kohokohta.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Jyväskylä Games


Juhannuksen kilpailusuunnitelma alkaa hahmottua. Tarkoituksena on avata keskiviikkona Jyväskylä Gameseissa tonnivitosella ja jatkaa perjantaina Keuruulla kolmosella. Kaiken onnistuessa molemmista kisoista on odotettavissa tiukkaa vääntöä ja hyviä tuloksia. Tonnivitonen on ainut ennen SM-viestejä ja siinäkin mielessä hyvä otatus. Tarkoituksena on saada vauhdittaja kisaan, niin että ainakin neljän minuutin rajaa hätyytellään.

Päivän reenit mulla olivat aamusta tunnin hintsailu ja 4x100m. Selkä tuntui yllättävän hyvältä eli oikeaan suuntaan ollaan menossa. Päivällä pyörähdin JKU:n toimistolla bisneksiä hoitamassa. Antti antoi kotiin testattavaksi Ecco biom-lenkkarit. Valmistaja lupaa vaikka mitä, mutta katsotaan käytössä kuinka lenkkarit toimivat. Ainakin tämän päivän testin perusteella ei valitettavaa. Reeni oli seuraava: 40min (9km) kevyttä tasaista hiekkatietä. Juoksu kulki niin hyvin että tein lenkin aikana 5x100m spurttia. Sen jälkeen Harjulla Jounin kikkailureeni 3x20m pakarajuoksu, 3x20m triblin, 2x4x60m kiihdytyksiä ja 2km loppuverkka. Illan setti ei ollut varsinaisesti mun reeniohjelmassa, mutta reeni teki hyvää maratoonarille.

Haataisen Jouni pääsee taas juoksemaan! Akilleksesta ei magneettikuvassa löytynyt ihmeempiä ja pitkän lepuutuksen jälkeen mies toivottavasti pääsee juoksemaan kivutta. Ainakaan tämän päivän reenissä mies liikkui todella liukkaasti. Tietenkin vertailupohjana oli vanha maratoonari..

maanantai 6. kesäkuuta 2011

maanantai

Maanantain ulkoilut. Aamusta tunnin verran eli 13km+4x100m. Selkä jumitti hiukan, mutta kevyttä juoksua pystyi tekemään. Keli oli alkukesän viileän raikas.

Työrintamalla on hiljaista. Tulkkauskeikkoja on nyt melko vähän. Viranomaiset ovat varmaan hiukan hengähtäneet, kun on ollut koulun päättäjäisiä ym. Takala Pron markkinointi käynnistyi tänään. Pitää yrittää saada asiakkaita ympäri Suomenmaata, jotta tulkkauksesta saisi elannon jatkossakin. Sosiaalityön päätoimista opiskelijaa ei musta näillä näkymin tule. Maisteriohjelmaan en parin puuttuvan opintopisteen vuoksi päässyt ja itse pääsykoe ei mennyt riittävän hyvin.

Meikäläisen selkää on kivistänyt kuin vanhalla ja vaivaisella. Tuntuu, että olisi joku iskiasvaiva. Levossa ei mitään oiretta, mutta kun hiukan väärin kääntyy niin voi. Luulen, että viime viikon kovat vedot jotenkin ärsyttivät selkää. Itse reenit menivät hyvin.

Tänään oli tarkoitus juosta tusinan verran kaksisatasia. 4km hölkän ja 3x100m avareiden jälkeen pystyin juoksemaan vain 5x200m (30-32s) kun alaselkään alkoi tuntumaan vedon loppuvaiheissa. Eli siinä vaiheessa kun selkä kääntyy hiukan kaarelle väsymyksestä. Kovasti vaan selkiä ja vatsoja nyt niin eiköhän se siitä. Ratavetojen jälkeen siirryin nurmikolle missä rullailin 10x100m 50m kävelypalautuksella. Jaakko jatkoi vielä vetosarjaansa ja kun hän siirtyi verryttelemään juoksimme vielä 3x100m mielestäni terävästi.

Harjun kentälle on nykyään kiva mennä. Siellä tapaa kavereita ja tunnelma on hyvä. Nytkin jäimme juttelemaan reenin jälkeen sinne toviksi valmentajan kanssa. Siinä jutellessa pumppasin selkiä/vatsoja/kylkiä/punnerruksia. 3km loppuverkan jälkeen olin kämpillä.

Päivän valokuvat ovat Parkanon urheilukentältä. Kenttä tuo mieleen positiivisia muistoja. Sieltä alkoi meikäläisen juoksu-ura. Pikkukuvassa näkyy vanha kuuluttajankoppi.

Takala Pro


Swahilin kielen tulkkaus- ja käännöspalveluita tarjoava TakalaPro on tulilla. Firma tarjoaa asioimistulkkausta monen vuoden kokemuksella. Sen työntekijät ovat asuneet Tansaniassa kymmenkunta vuotta ja tuntevat paikallisen kielen ja kulttuurin. Työntekijöissä on korkeakoulututkinnon suorittaneita ja terveydenhuollon ammattilaisia. Pääsääntöisesti toimimme Jyväskylän seudulla, mutta tarvittaessa kauempanakin. Myös kätevät puhelintulkkaukset onnistuvat. Firmamme tarjoaa myös laadukkaita käännöspalveluita. Kun viestintä ei mene perille ota meihin yhteyttä ja tee tarjouspyyntö!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Parkano



Juoksija on kotimaisemissa. Tulin tänne Parkanoon reenailemaan ja huilailemaan viikonlopuksi. Tarjolla olisi ollut kolmen tonnin kisa Espoossa sunnuntaille, mutta päätin keskittyä harjoitteluun. Ihan hyvä niin, sillä torstaina kipeytyi alaselkä aika lailla. Eilen aamupäivästä juoksin parikymppiä ja pidin iltapäivän lepona. Ohjelmassa oli kuitenkin matkustus tänne Parkanoon ja selkä tuntui jäpittävän.

Lauantai aamupäivälle olin suunnitellut tv-kovan tutulla maantiepätkällä. Isäni tuli fillarilla tsemppaamaan mua. Samalla hän sain myös arvokkaan tehtävän juomapullon ja vaihtokenkien kantajana. 4km verkan ja parin avarin lähdin liikkeelle selkää varoen. Matkaan pääsin ihan kivasti ja sellaista 3.20 kilometrivauhtia etenin. Polarin GPS:llä vauhdit vaihtelivat 3.15 ja 3.30 välillä, mikä ei nyt aivan paikkaansa voi pitää. Kokonaismatkaa tuli hiukan vajaa kymppi. Sykkeistä ei ollut tietoa.

Päivän reeni oli siis tehty puoleen päivään mennessä ja saatoin nautiskella. Kävimme porukoiden kanssa kaupoilla ja söimme lounasta ulkona pihalla. Lueskelin lehtiä ja mattojakin tuli harjattua. Iltalenkin juoksin viiden aikaan. Selkä tuntui hiukan juostessa, mutta ei pahentunut. Kympin lenkin päälle rullailin 6x100m ja tein 2x10 syväkyykkyhypyt. Buranaa olen syönyt pitkin päivää.

torstai 2. kesäkuuta 2011

6 kertaa tonni

Hyvin menneen reenin jälkeen on mukava ottaa rennosti. Ratavedot kulkivat tänään ihan kohtalaisesti ja eilinen hieronta ei hidastanut menoa. Tai no ehkä jalat olivat tyhjän tuntuiset, mutta herkkyyttä löytyi sen mitä tonnin vetoihin tarvitaan. Jaakko oli mukana ekat neljä ja vuorovedoin juoksimme. Juoksu ei tuntunut helpolta missään vaiheessa ja hengitys teki töitä. Mun pitää muutenkin kiinnittää siihan paljon huomiota että touhu ei mene haukkomiseksi.

Vedot kulkivat omalla kellolla otetuiksi 3.01, 2.57, 2.56, 2.55, 2.52 ja 2.47. Palautuksena oli ruhtinaalliset kolme minuuttia. Meikäläistä pällisteli viimeisissä vedoissa Jorma Kemppainen, 1.47 kasin juoksija, valmentaja, Jaakko ja Jouni. Ei siinä kehdannut kantatakaan..

Eilen oli tulkkikeskuksen 10-vuotisjuhla Scandicissa ja siellä meni alkuilta. Tarjolla oli hyvää ruokaa, mikä oli tärkeää palautuksen kannalta. Aamulla olin juossut tunnin tosi väsyneenä edellispäivän kovasta reenistä. Iltapäivällä oli hieronta ja loppupäivä lepoa.