Tänään meinasin hukata ääneni Kuokkalan sillan paikkeille päivän ensimmäiselle keikalle pyöräillessäni. Perillä kohteessa kurkusta kuului vain pientä vinkunaa ja kovalla työllä sain reilut kaksi tuntia tulkattua. Pienen lounastauon pidettyäni sain vielä jotain ääntä tulemaan ulos. Sen jälkeen olinkin melko lailla loppupäivän puhumatta. Sairaanhoitaja kehotti hengittämään höyryä, mutta taidan tyytyä vain srepsilsseihin ja veden juomiseen.

Olotila ei siis vielä anna harjoitella. Niitä syviä vatsalihaksia sen sijaan voi aina treenailla. Eilen kävinkin fysioterapeutilla ja sain lisäohjeita kehoni hallintaan. Loppuvaiheessa sain fyssarilta henkistäkin tsemppausta. Hän on entinen kilpahiihtäjä ja jo yli nelikymppinen. Silti hän on kovassa kunnossa eikä yhtään katkera urheilu-urastaan. Jälkeenpäin hän on miettinyt, että mikäli olisi maajoukkueessa hiihtänyt olisiko kiusausta kiellettyjen aineiden käyttöön voinut välttää. Silloinhan käytettiin vuorenvarmasti ja menestystäkin tuli. Sain myös tarvitsemaani tsemppausta sen suhteen, että ennätysten teko pidemmillä matkoilla on vielä mahdollista.

Sosiaalityön opinnot pitävät meikäläisen tällä hetkellä kiireisenä. Yritän suorittaa paria opintojaksoja samaan aikaan ja aineopintojen suorittaminen olisi lähiaikojen tavoitteena. Ensi keväänä yritän sitten jälleen pääsykokeen kautta opiskelijaksi. Sitä kautta syventävien avautuisi syventävienkin opintojen mahdollisuus.

Ensi viikolla Spotlight ojelmassa kello yhdeksän käsitetellään asiaa, mitä pakolaiset tekevät kotimaassaan odotellessaan usein vuosikausia pääsyä Suomeen. Pitää muistaa itsekin katsoa.