torstai 21. lokakuuta 2010

niitä näitä

Vaikka mun elämässä ei periaatteessa tapahdu mitään ihmeellistä, voi yksi päivä sisältää monenmoista. Voisin jopa väittää eläväni mielenkiintoista elämää. Kahta samanlaista päivää minulla ei ole. Näen ja koen koko ajan uutta. Opin siinä samalla myös asioita elämästä. Yksi mottoni onkin ollut silmien pitäminen auki. Tietty uteliaisuus on vain hyvä asia ja tekee elämästä mielekkään.

Kello 8.15 olin Pilates-tunnilla ekaa kertaa elämässäni. Kohtalaisen hinnan toivoin olevan sijoitus hyvinvointiini. Olipahan se ainakin mielenkiintoinen tapa aloittaa työpäivä. Aamupäivällä kävin juttelemassa pankissa elämän pienistä suurista asioista. Sain kuulla, että saisin asuntolainaa tarvittavan määrän ja korkotasokin on tällä hetkellä varsin matala. Viisas ratkaisu olisi tässä vaiheessa tehdä pari terävää peliliikettä myös eläkesäästämisen suuntaan. Pieni summa kuukausittain toisi kolmenkymmenen vuoden päästä pienen lisän sille, mitä työnteolla on ansainnut. Eihän sitä edes tiedä onko nykyisenlaista työeläkettä siinä vaiheessa edes olemassa.

Työpäivää jatkoin swahilin-kielen päivystyksellä. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaat voivat tulla täyttämään lomakkeita ja kysymään työntekijöiltä asioita oman kielen tulkin ollessa paikalla. Eilen FST-kanavalta tuli mielenkiintoinen dokumentti. Se kertoi Ruandan pääkaupungissa Kigalissa ja pakolaisleirillä asuvista pakolaisista, jotka Suomi on jo luvannut ottaa. Vastuunsa tunteva ja kortensa kekoon kantava Suomi on luvannut ottaa hoidettavakseen pienen osan maailman pakolaisongelmaa. Tuo 750 tuntuu kuitenkin olevan liian suuri määrä, kun maasta ei tahdo löytyä tarpeeksi kuntia jotka ovat valmiita ottamaan pakolaiset vastaan. Jyväskylässä luku on 50, mutta mikään toinen Keski-Suomalainen kaupunki ei tietääkseni ota vastaan yhtään. Pieni Kinnula suunnittelee ottavansa pienen ryhmän. Heidän toivotaan elvyttävän kunnan väestökatoa ja mikäli he tulisivat lakkautusuhan alla oleva Muholan koulukin voisi jatkaa toimintaansa. Seurataan tilannetta.

Ja asiaan eli juoksuun. Vasen lonkka kipeytyi eilisessä reipppaassa ja hiukan arastellen lähdin tänään tekemään treeniä. 4km verryttelyn jälkeen tein pakara- ja polvennostojuoksut. Päälle kirmailin portaita 2x4 ja rullailin 10x100. Vasta satasissa lonkkaan alkoi tuntua ja jätin toisen sarjan tekemättä. Sen sijaan tein hiukan pidemmän verryttelyn, 30 min. Työn sankari tänään oli kuitenkin pikajuoksija Juho Kaihlajärvi. Hän teki tunnin verran porrasjuoksua! Kevyemmällä intensiteetillä, mutta nousten harjun toista puolta kiviportaita ja laskeutuen toiselle puolelle puuportaita pitkin. Yhteen vetoon meni aikaa legendaariset 3.40 ja toistoja miehellä oli 2x5!! Asennetta!

7 kommenttia:

  1. Tuota noin, pakko kirjoittaa. Mä olen puolestani kuullut, että eläkesäästäminen ei todellakaan ole viisasta. Pankkien, vakuutusyhtiöiden ja muiden houkuttelevista puheista huolimatta mikään ei takaa että ne sun rahat on siellä 30v päästä. Mitä jos pankki tekee konkurssin? Mitä jos eläkeikä nousee ja saat rahasi vasta 70-vuotiaana? Mitä jos verojen korotus syö eläkkeen? Mitä jos eläkekassasi hupenee kurssilaskuissa?
    Mitä jos tulee jotain muita radikaaleja muutoksia, mistä ei vielä tiedetä? Säästäjä on itse vastuussa rahoistaan ja niinpä hän kärsii myös eläkesäästämisn huomattavat riskit nahoissaan (lompakossaan).

    Mun yksi tuttavan tuttava oli mennyt mukaan tuohon eläkesäästämiskusetukseen ja kävikin niin että kun piti alkaa nostamaan eläkettä, pankin liiallisen riskinoton seurauksena rahoista oli mennyt ainakin puolet taivaan tuuliin, hui-hai.

    VastaaPoista
  2. En mäkään kannata eläkesäästämistä. Pankit huijaa siinä. Osakkeisiin sijoittaminen tms on paljon parempi keino koittaa rikastua.

    VastaaPoista
  3. Toki kantsii varautua omiin eläkeaikoihinsa, mutta ei minkään pankkien eläkesäästöhuijausten kautta, vaan niin että itse tietää missä omat rahat ovat eli itse kerätä rahaa ja ostaa asunto, metsää,
    tai muuten toimia niin että milloin vain voi myös omatrahansa nostaa
    ja pystyy aina itse sanomaan missä euroni ovat.

    Rahaa voi tarvita myös ennen eläkeikää jos vaikka sairastuu
    vakavastirahat tulee voida nostaa ja käyttää milloin vain.

    Tässä pari esimerkkiä pankkien moraalista:

    "Ehtona 100 vuoden ikä: Pankki myi 80-vuotiaalle "reilun"
    säästövakuutuksen

    Pankit kauppaavat STT:n tietojen mukaan säästövakuutuksiaan myös iäkkäille asiakkaille, joille ei todennäköisesti ehdi olla niistä
    juurikaan hyötyä. Pienituloiset eläkeläiset ovat ostaneet
    säästövakuutuksia, jotka erääntyisivät täysmääräisesti vasta heidän
    täyttäessään sata vuotta."

    Finanssivalvonnan mukaan viiden vuoden aikana on tullut kymmenkunta valitusta useiden eri pankkien toiminnasta, joka liittyy ikäihmisten säästövakuutuksiin.

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/ehtona-100-vuoden-ika-pankki-myi-80-vuotiaalle-reilun-saastovakuutuksen/182199

    Sitten oli se Nordean Merenneito "pääomaturvattu" sijoitus.

    "Nordean kauppaamat strukturoidut sijoitustuotteet ovat aiheuttaneet
    sijoittajille karmaisevat tappiot. 1500 asiakasta menetti koko
    sijoittamansa pääoman Nordean Mermaid-joukkolainojen vuoksi. Vielä
    useampi on kärsinyt suuret tappiot turvallisina sijoituksina myytyjen
    Nordean rahastojen vuoksi.



    Nordean myyntiesite ei kerro, että Merenneito on CDO-laina. CDO on sijoitusammattilaisille kehitetty todella monimutkainen tuote. Tässä paketissa rahaa oli sijoitettu sataan eri yrityslainaan. Seitsemän näistä firmoista meni konkurssiin. Seitsemän konkurssia sadasta johti siihen, että koko sijoitettu pääoma menetettiin. Tämä oli monelle Nordean säästäjälle järkytys.

    Esimerkiksi Mermaid-ohjelman Tuplateho-, Teho- ja Tuotto-lainat
    muuttuivat tänä vuonna täysin arvottomaksi. Mermaid-lainoja oli
    kaikkiaan 12, sijoittajien kärsimät tappiot nousevat yli sadan
    miljoonan euron.
    Tällaisten joukkolainojen riskin hahmottaminen on maallikolle hyvin
    hankalaa. Lainan tuotto määräytyy sadan viiteyhtiön keskimääräisen
    tuoton mukaan. Lainat kuitenkin muuttuvat arvottomiksi, jos vain viisi yhtiötä viiteryhmästä kaatuu."

    http://www.taloussanomat.fi/raha/2009/10/12/nordean-seikkailu-vei-sijoittajilta-100-miljoonaa/200921774/139

    VastaaPoista
  4. Kannattais pitää cooperin testi siellä Kigalin keskuskentällä.Parhaat juoksijat otetaan suomeen.Tasapuolisesti eri seuroihin;-)
    Onhan Ruandasta tullut hyviä juoksijoita,Matias Ntawulikura(3000m-maraton,kaikilla SE aikoja paremmat ennätykset)tulee nyt ekaks mieleen.Tulee vaan mieleen että halvemmalla pääsis(ja parempi myös heille)jos auttais heitä kotimaassaan.

    VastaaPoista
  5. Hei Miika, Hesarissa oli syyskuussa juttua pankkien ja vakuutusyhtiöiden lisäeläkkeistä. Tässä kopi-peistaus aiheesta. Kiitos muuten mukavasta blogistasi. Tekee tällaiselle hölkkärille hyvää seurata huipun harjoittelua ja muutakin tekemistä:) Terv. Nainen pääkaupungista

    Lisäeläkkeitä kaupataan väärillä tiedoilla
    Julkaistu: 1.9.2010 06:58
    Tuomo Pietiläinen

    Helsingin Sanomat

    Suomalaiset ovat avanneet eläkesäästämiseen tarkoitettuja ps-tilejä virheellisten perustietojen pohjalta, Eläketurvakeskuksen (ETK) tuore selvitys kertoo. ETK:n erityisasiantuntijan Antti Mielosen mukaan pankkien internet-sivuilla olevat eläkelaskurit antavat usein virheellisen kuvan lakisääteisestä työeläkkeestä.

    ETK:n selvitys paljastaa, että laskurit käyttävät kaavamaisia laskutapoja, joiden perusteella käsitys tulevasta työeläkkeensä jää yleensä liian pessimistiseksi eli todellista pienemmäksi. Tällaisen tiedon jälkeen houkutus ottaa ylimääräinen eläke on paljon suurempi kuin oikean tiedon jälkeen.

    "Koska laskureissa ei kysytä työeläkkeeseen vaikuttavia muuttujia, ei arvio tulevasta eläkkeestä voi olla todellinen", erityisasiantuntija Mielonen katsoo.

    Pankkien eläkelaskurit eivät yleensä ota huomioon työuran pituutta eivätkä jo karttunutta eläkettä. Lisäksi useimmat laskurit arvioivat tulevan lakisääteisen työeläkkeen kaavamaisesti joko puolittamalla bruttopalkan tai käyttämällä vielä pienempää kerrointa.

    ETK:n selvityksessä löytyi vieläkin suurempia kummallisuuksia: pohjoismaiden suurimman pankin Nordean laskurin antama lakisääteisen eläkkeen taso on erittäin matala ja vakio: 40 prosenttia annetusta palkasta.

    Yksi puute oli myös se, että eläkkeelle jäämisikää ei voi laskureissa vaihdella, vaan se on kaikissa laskureissa 63 vuotta. Tällöin niin sanotun superkarttuman vaikutus jää laskelmasta pois.

    VastaaPoista
  6. Kiitti kaikille kommenteista. Siellä päässä selkeästi ollaan hereillä ja kiinnostuneita muustakin kuin juoksusta. Kiitti myös vinkeistä, mutta arpa on jo heitetty. Pyrin monen muun projektin lisäksi kehittää itseäni talousasioissakin. Kun hiukan laittaa omaa "hilloa" jonnekin tulee tarkemmin seurattua tilannetta. En ole ennustajaeukko, mutta katsotaan tilannetta 30 vuoden päästä. Noin yleisesti ottaen elän tätä päivää enkä tulevaisuutta varten. Hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Eihän noista satavarmasti voi sanoa, mikä on oikea ratkaisu. Tärkeintä varmaan että se joka jonkin homman päättää, niin myös tietää mitä on päättänyt ja tuntee riskit ja systeemin toiminnon. Silloin se ei ole huijausta vaikka minkämoinen sydeemi olis. Itse en tunne näitä mitenkään hyvin. Varmaan monta kertaa olisi kantsinut jotain sijoitusjuttuja harkita, mutta kun ei ole tietotaitoa. No hyvänä puolena toki aina että kun itse tietää mitä tekee... Jotta tee vain Miika niin kuin arvelet ja tahdot. Mutta hyviä kommentteja nämä edellisetki ja laittaa pohtimaan...

    nimim. tuntematon mooses

    VastaaPoista