Yksinäisen Coloradon suden itsetutkiskelu jatkuu. Päivän lenkin aikana mietin, mitä muuta urheilulajia harrastaisin kuin kestävyysjuoksua. Luultavasti jotain yksilölajia, mutta mitä? Pelasin ennen juoksijaksi ryhtymistä tennistä eli ehkä sitä. Tennistä on kuitenkin vaikea pelata yksin tai aika erkki saa olla jos meinaa onnistua huitomaan palloa molemmin puolin verkkoa. Pidän urheilun sosiaalisesta puolesta ja ehkä saattaisin olla joukkuelajin edustaja. Mitähän se mahtaisi olla? Luistella osaan heikosti, futista olis pitäny harrastaa junnusta lähtien ja lenttis/koris/puikkopallo ei ehkä ole mun lajeja. Joku kajakkipoolo voisi olla sen verran harvinainen ja vähän harrastettu laji, että SM-mitalien saaminen saattaisi olla hiukan helpompaa. Olen miettinyt juoksua muistuttavia tikkajuoksuja ja hirvenhiihtoja, joissa mitaleja olisi hyvinkin jaossa. Toisaalta silloin en koskaan saisi tietää kuinka hyvässä kunnossa todella olen. Se selviää ainoastaan juoksemalla jokin määrämittainen matka tai aika. On coopperin testiä ja erimittaisia matkoja radalla. Kymppi eli kymmenentuhatta metriä on kuitenkin se lähinnä sydäntä oleva matka jo pitkän nimensä vuoksi. Lukuhirviö jo sinänsä herättää kauhua jaksamisesta maaliin saakka. Siinä on sitä jotain aitoa 70-luvun henkeä. Miehet pistelivät silloin urakalla alle puolen tunnin ja Martti Vainio porukasta useinmiten. 29-minuuttiakin taisi mennä rikki lähemmäs sata kertaa. Olenko väärässä?

Päivän saldo 9km+2x100m. Ilta 19km mäkisessä maastossa+2x100m+ sauna.

Toby Tanser kirjassaan More Fire kirjoittaa Kenialaisen juoksun joukkuehengestä: "there is a bond between fellow Kenyans at the front of the field, and we are always thinking of not just ourselves even though it is a race." ja John Ngugin sanoin " To be born a Kenyan is an honor indeed, to help each other is God´s reguest." Välillä juoksijat pitävätkin torikokousta kesken kisan kun suunnitellaan miten saada vastustaja putoamaan kyydistä!