Eilinen iltalenkki ja tämän päivän puolipitkä lenkki menivät kirjaimellisesti loppumatkasta marjojen poimimiseksi. Mun kämpän vieressä nimittäin kasvaa sellaisia vattupuskia että niitä ei voi ohittaa loppulenkistä. Pakko on pysähtyä kauhomaan herkullisia ja kypsiä vadelmia. Lähtee siinä palautuminenkin käyntiin nopeammin kun saa suuhunsa sopivasti hapanta ja makeaa. Hiukan kyseenalaista on, kun puskat sijaitsevat aivan paperitehtaan kupeessa ja ei sitä tiedä mitä myrkkyjä ne sieltä tupruttaa tulemaan pitkin vuotta. Pahempi kauhuskenaario on se, että joku mummo löytää mun pensaat ja ehtii tyhjentämään ne ennen mua. Eilen jo huomasin, että joku oli ehtinyt ennen mua. Syötyjä vadelman oksia oli lukuisia. Onneksi ei puskissa sillä hetkellä ollut marjanpoimijoita, olisin nimittän sen verran terävästi käskenyt sen/hänen painua muualle mun vattupensaista!

Pari viime yötä on tullut nukuttua päälle kymmenen tunnin unet. Silti juokseminen on ollut yhtä taivaltamista, tai ehkä juuri siksi. Tänään sain lenkille mukaan JKU:n valmennuspäällikön joka toi uusimmat uutiset viikonlopun sisulisäkisoista. Vammoja on niitä junnuillakin, mutta onneksi aina jollakin menee hyvin.