keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Pitäiskö sitä kirjoittaa jotain tänäänkin? Ongelma ei ole etteikö tekstiä tulisi, vaan enemmän sen sisältö. Ketä kiinnostaa lukea päivärutiinejani, kun niissä ei ole mitään ihmeellistä. Toisaalta yritän nähdä arkisissakin asioissa jotain vivahteikasta ja raportoimisen arvoista. Oikeesti tylsä arkikin voi olla antoisaa, kun ei katsele maailmaa koko ajan pullonpohjien läpi! Varsinkin näin kesäaikaan valoakin on sen verran enemmän, että asioita voi tsiigailla uudesta näkövinkkelistä. Kyllähän sen huomaa katukuvastakin, kuinka vastaantulevat ihmiset reagoivat sinuun eritavalla ja jopa saattavat katsoa sinua silmiin. Se on jo jotain erityistä se. Varsinkin jos kohde on, miten sen nyt sanoisikaan, muodollisesti pätevä.

Päivän kohokohdaksi ehkä tiivistyi JKU:n maratonkoululaisten juoksuttaminen. Antti onneksi helpotti tilannetta lähettämällä mulle harjoitusohjelman jota sitten noudatin. Juoksuporukka oli varsin mukavaa eikä tarvinnut vääntää tikusta asiaa. Muutenkin kun lenkille lähtee ihmiset muuttuvat normaalia sosiaalisemmiksi ja jutustelu sujuu paremmin. 45min lenkin jälkeen teimme polvennosto/pakara/saksijuoksua sekä päälle parit henkselit. Mulle kyseessä oli helppovauhtinen hölkkä ja noista kikkailuista saattoi olla jotain hyötyökin. Joka tapauksessa valmistautuminen kympille on hyvässä käynnissä ja levon ja palautumisen rooli on SE juttu nyt.

Keskisalo jäi eilisen kisassa harmittavasti muutaman kymmenyksen Suomen ennästyksestä. Kisa meni kuitenkin nauhalle ja sitä voi katsella talvella jälkeenpäin motivaation tuojana. On se Jukan juoksu sen verran mallikkaan näköistä, että hyvä kesä saa varmasti vielä jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Monellako kiinnityksellä tuon pytyn saa itselleen? Mielenkiinnolla odotan, miten sun, Nissisen & kumppaneiden taistelussa käy. Ainakin uho on pojilla kova.

    Jukalta jäi Suomen ennätys 0,33 sekunnin päähän.

    T. S

    VastaaPoista
  2. Ei näköjään muista kaikkea yhdellä kertaa. Eikös sinulle olisi sopiva paikka pitää nuo "pyttyjuhlat" Jyväskylän Paviljongin luona sunnuntaina. On jo podium valmiina odottamassa ja samoin yleisöäkin löytyy varmasti.

    T. S

    VastaaPoista
  3. Tuo pytty kiertää "ikuisesti" ja on toivottavasti joskus pala kestävyysjuoksun historiaa.

    VastaaPoista
  4. Ei huolta, blogiasi luetaan kuitenkin. Joskus voi olla ihan kiva tulla muistutetuksi siitä, ettei muidenkaan arki ole aina niin rattoisa! Tsemppiä Kalevan kisoihin!
    t. Annika

    VastaaPoista
  5. No niin, Mr. Tanzania saapuu sitten Leppävaaraan. Katsomossa ollaan ja kovasti kannustetaan vaikka et kai ihan mondolle asti sitä kuulekaan. Rauhallista keskittymistä, hyvää suoritusta ja tyytyväistä mieltä kaiken jälkeen!

    ayla

    VastaaPoista
  6. Kiva tietää, että joku oikeakin urheilija lukee mun blogia. Jotkut pitävät mölinät mahassaan, mutta mä nyt olen tälläinen perusvalittaja.

    Perusvalmistautuminen kalevalaisiin on suoritettu: säärikarvat ajettu ja naamassa lasseparta. Vielä pikkasen pintaa Tuomiojärven rannalla niin eiköhän epäonnistuminen ole viimeistelty. Haetaan sitä kuuluisaa onnistumista perus negatiivisuuden kautta..

    VastaaPoista
  7. Toivotan mitä parhainta menestystä tulevaan koitokseen. Onhan se kuitenkin kovan harjoittelun summa. Vain yksi voi olla paras ja se on helkutin vähän se. Ehkäpä pitäiskin puhua parhaista parhaan sijaan :)

    Terveisin Ex Projektityöntekijä.

    VastaaPoista
  8. Niin ja lähetään pelaan tenistä millon vaan. Munkin pelikaveri muutti muualle joku vuos sitten ja se harrastus tössäs siihen. Oot taatusti parempi kuntonen ja todennäkösesti muutenkin parempi. Täällä yritetään korvata taito voimalla, vaikka ei sitäkään kehuttavasti löydy :) P.S. Tärkeintä ei ole voitto, vaan reilu voitto. Mutta ei se hyvä häviäjäkään kaus taakse jää.
    T: Sama Ex pro.......

    VastaaPoista