Nyt loppuu parkuminen. Kauan ei meikäläisen kriisi kestänyt tai en antanut sen kestää. Palaute edellisestä tekstistä oli moninaista ja ehkä on parempi että en ala täällä palstalla avautumaan. Ainakin oma äiti oli saada slaagin ja parempi on että kirjoitan sivistyneesti. Niin kai se on, että sitä ihminen kirjoittaa mitä hänen sydämensä on täynnä. Eli siis takaisin kilttiin ja fiksuun Miikaan..

Lukijat varmaan ovat ensisijaisesti kiinnostuneita harjoittelustani ja tässä on treenini viime päiviltä:

Ti illalla tonnivetoja
Ke aamu 9km+2x100m, ilta 1h kevyttä (sykkeet tuntuu olevan korkealla)
To aamu 10km+2x100m, ilta 7km reipasta 3.50-4min+ 2x10x100m harjun kiihdytyssuoralla+3km vr (juoksu kulki hyvin)
Pe 10km kevyttä+2x100m (klo 12-20 töissä tulospalvelussa veteraanikisoissa)
la 1h kevyttä juoksua+2x100m (klo 10-20 Harjun stadionilla)

Pohdintaa veteraaniteemasta: Olen pari päivää katsellut Suomen parhaiden ikäurheilijoiden edesottamuksia yleisurheilun parissa. Kisat eivät ole poikenneet paljoakaan ns. normaaleista kisoista. Veteraanit tulevat kisoihin kilpailemaan ja tapaamaan ystäviään kuten muutkin. Laji valikoima saattaa olla kirjavampi kuin meillä jotka olemme kestävyysjuoksijoita, pikajuoksijoita, hyppääjiä tai heittäjiä. Ehkä jännintä oli tänään seurata M 70-80-sarjan seiväshyppyä. Pojat ylittivät sen reilun metrin korkeudella olleen riman seipään kanssa. Kannustusta sai jokainen hyppääjä ja urheilutekstiilit eivät välttämättä olleet uusinta muotia. Adidaksen tämän kesän kirkkaankeltaisia kisavaatteita en nähnyt kenelläkään päällä. Kannattaa ihan hyvikseen käydä tsekkaamassa tuloksia. Tänään painiskelin jälleen sen ahdistavan ajatuksen kanssa, että neljän vuoden päästä pääsen/joudun veteraanisarjoihin. Jokainen urheilija varmaan joutuu käsittelemään asian mielessään ja mielestäni olisi ehkä ihan mukavaa nähdä vanhoja kilpakumppaneita veteraanikisoissa.