keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Silencio training



Kävin illalla pukkaamassa reenin uimahallilla. Tein 50minuuttia niin, että kymmenen minsan verkan jälkeen tein nopeampirytmisiä liikkeitä ajoin 1/2/3/4 minuuttia samalla palautuksella. Ja vielä takaisin käänteisessä järjestyksessä+ kuntosalia ja uintia 500m päälle. Kun tässä ei juoksijaksi miehestä ole ajattelin tehdä myös takareisiliikkeitä. Eipä jalat mene ainakaan tukkoon juoksusta.

Sain päähäni ottaa videopätkän niin, että en puhu ollenkaan. Tämä oli kannannotto nykyiseen tilanteeseen juoksumarkkinoilla. Myös eilinen lääkärinlausunto meni vahingossa väärinpäin blogiin. Annoin olla sen hetken siellä, ompahan jollain vaikeuksia edes hiukkasen kun yrittää lukea tekstiä pää kallellaan. Toisaalta meikäläisen vastoinkäymiset on vielä pientä kaliiberia.

Se mikä on pattiin ottanut eilen ja tänään oli magneettikuvan lääkärinlausunto ja käynti lääkärillä. Maksoin käynnistä 74euroa, enkä varsinaista apua saanut. En edes ymmärtänyt mitä lausunnossa lukee. Onko vamma mennyt pahempaan suuntaan? Mitä on 4/5 ja 5/5? Varovaisen linjan lääkäri suosittelin lisää juoksutaukoa, mutta jääränä taidan joka toinen päivä edelleen juosta hiekalla kevyen kympin. Jalkaa kun ei tunnu erityisemmin kipeältä. Aamulla olin juossut 9km ja tehnyt päälle jumppaa kämpillä. Työkeikalle fillaroin Palokkaan ja päivän saldo oli varmaan 20km sykkimistä.

1 kommentti:

  1. Etsi käsiisi vaikka juoksupiirien kautta sellainen (nimenomaan juoksuvammoista tietäväinen) lääkäri ja pyydä häntä tulkitsemaan tuo kuva.
    Selkeät hoito-ohjeet,kuntoutumisen aikataulu ja jatkohoito,ne olisi hyvä tietää.
    Tervehtymistä Sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi.

    VastaaPoista