Tänään sain maistaa perustyöläisen arkea, kun olin myöhästyä treeneistäkin. Kello jatkoi kulkuaan, kun olimme maahanmuuttajapalveluiden työntekijän kanssa kotikäynnilla. Meille tarjottiin teetä ja tulkkasin asioita maan ja taivaan väliltä. Välillä vilkuilin kelloa ja yritin hoputtaa viranomaista. Tunnin keikka se oli kuten oli sovittukin, mutta mulla painoi reeni päälle. Pienessä kiireessä mieleeni tuli, kuinkakohan kauan tälläistä pientä stressiä jaksaisi. Yleensä syön ja huilaan kämpillä ennen treeneihin lähtöä. Nyt melkein suorilta jaloilta lähdin harjun pururataa kiertämään kahdeksan kierrosta. Tavoitteena oli reipas vauhti ja lopussa kovaa. Sitä kovaa ei tullut missään vaiheessa vaan vauhti pysyi samana vaikka yritin kiristää vauhtia. Jalat olivat väsyneet ja syke ei noussu. Selkeä merkki siitä, että palautuminen kisasta on vielä kesken. Huominen hieronta ja loppuviikon kevennys varmasti tuovat uuden stimmungin päälle kisaa ajatellen.

Veljeni laittoi oivallisen linkin. Jos mikään ei nykyään hetkauta niin ei sitten tämäkään. Joku voisi ajatella, että Afrikka on aina sitä samaa eli kurjuutta. Nyt kuitenkin omalla kohdalla tulkattavista asiakkaista valtaosa tulee Kongosta ja varmaan tuollaisilla mestoilla ovat eläneet ennen Suomeen tuloaan. Mahtaa olla iso muutos elämässä.