lauantai 7. marraskuuta 2009

PM-maastot Perniö 2009

Pohjoismaiden parhaat maastojuoksijat vuosimallia 2009 on ratkottu. Mielestäni kilpailun taso oli kovempi kuin esim viime vuonna. Miesten kisan kolmoisvoitto meni 3.40n mailereille Tanskaan. Oma kisa lähti yskähdellen liikkeelle. Tuntui että alusta lähtien sai luukuttaa täysiä. Maasto oli yllätykseksi tosi tasainen. Olin varautunut raskaampaan maastoon ja rataprofiilikin näytti ennakkoon mäkiseltä. Todellisuudessa reitti oli tosi tasainen ja vauhdikas juostava. Näin jälkikäteen jos tämän olisi arvannut olisi ehkä kannattanut juosta esim tonnin vetoja. Kärki juoksi kisan läpi alle 3min vauhtia. Vaikka kyseessä oli siis kotikisat eivät kaikki juoksivat tienneet millainen reitti oli tulossa. Jopa suomalaisilla maileireilla olisi nyt ollut sanottavansa. Oma tavoite eli joukkuemitali jäi vieläkin saavuttamatta. Ehkä ensi vuonna sitten Norjassa. Luulen että kunto nousee tästä vielä paljon ja Japanissa saattaa olla kohtuu kunto jos mies pysyy terveenä. Olisi vain tehnyt mieli juosta kovaa jo tänäänkin. Pieni näpäytys eli ennakkoon kovempien voittaminen tuntuu aina yhtä makealta.

5 kommenttia:

  1. Siis. Voi hempsketti. En edes ymmärrä, miten noita joukkuemitaleja viitsitään mainita neljän maan kisassa... Jotenkin surkuhupaisaa.

    S. Urkuhupi

    VastaaPoista
  2. Toisaalta toisaalta. Kyllähän ruotsi ottelussakin kahden maan välillä valitaan voittaja..

    VastaaPoista
  3. 18. sija pohjoismaiden tasolla on sen verran heikko että ehkä parempikin asettaa tavoitteet joukkuekisojen puolelle.

    "Tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen" periaatteella ei Miika kovin pitkälle yksilölajeissa pötkitä.

    VastaaPoista
  4. En selittele, mutta olenko väittänyt olleeni tyytyväinen kisaan? Mitä häh? Toisaalta ajallinen ero kotimaisiin kovempiin kavereihin ei ollut massiivinen..

    VastaaPoista
  5. Älä Miika välitä noista kommenteista. Kyseessä on ilmiselvästi joku joukkuelajin runkkari, koska ei uskalla esiintyä kuin anonyymina. Joukkuelajissahan voi päästä vaikka maailmanmestariksi tai olympiavoittajaksi pelkästään laitaan nojaamalla vaihtoaitiossa ja juomapulloja pelaaville pelaajille tarjoamalla. Kestävyysjuoksussa et pääse edes piirinmestariksi muuta kuin itse juoksemalla;)

    VastaaPoista