Aina ei voi voittaa,

Ja joskus ei vaan kulje. Tänään oli varmaan vuoden huonoin ns. kova treeni. Sehän ottaa pannuun aika lailla, mutta tuleen en jää makaamaan eli juoksu-urheilu jatkuu. Treeniohjelmassa oli tälle päivälle merkattu kovia tonneja eli viikon kovin treeni. Päivällä olin Jounin kanssa herkutellut Thailaisessa ravintolassa ja illalla ikävästi vatsassa poltteli hyvinmaustettu ruoka. Se ei kuitenkaan reeniä pilannut, vaan ehkä kipeät etureidet. Juoksu oli aikamoista töpöttämista eikä vienyt eteenpäin ollenkaan. Ekat tonnit kulkivat 3.03 ja 3.06 vauhtia, mutta niihinkin piti jojottaa. Tämä on aina huono enne reenin alussa, mutta uskoin kropan alkavan vielä siitä tottelemaan käskyjä- ei alkanut. Seuraavat 3.02 ja 3.03 kun piti jo juosta 2.55 vauhtia. Seuraava 3.02 ja vika 2.53. Näissä palautus pidennettiin jo minuutista kolmeen minuuttiin, kun katastrofin ainekset näyttivät olevan ilmassa. Juha pisteli vedot tavoitevauhtia ja mä jojotin perässä. Jotenkin vain osasin ounastella tälläistä reeniä. Päälle juoksin 10x100m 100m hölkkäpalautuksella. Tuntui että ei olisi edes reeniä tehnyt. Ei tälläiset reenit muuten harmita, mutta kun pitäisi iskeä kovaa niin keskinkertaisuus ei tyydytä. EM-maastoissa on jumbosijat tarjolla tällä vauhdilla ja sehän tekisi hyvää jo ennestään vahvalle itsetunnolle. Ei sen puoleen, mä oon valmis ottamaan turpaan. Tähän ikään mennessä on kyllä oppinut menemään oman pään mukaan.

Tänään muutenkin tuli vahvasti lunta tupaa kun mulle selvisi EM-maratonvalinnat. Tilanne on se, että pitäisi löytyä kaksi alle 2.18 maratoonaria, jotta kolme hieman hitaampaa 2.20 maratoonaria voitaisiin lähettää baanalle. Tällä hetkellä vain Fransis Kirwa näyttäisi olevan tarpeeksi kova jätkä ellei nyt Måre, meikä, Anssi tai Hena pistele ensi keväänä alle 2.18. Muuten näyttäisi tämän vuoden maratontilasto kärjen osalta ihan kohtalaiselta noin nylkkynäkökulmasta:

1. Mårten Boström (2:19,12)
2. Anssi Raittila (2:19,16)
3. Henri Manninen (2:19,28)
4. Miika Takala (2:21,34)

Hyvä Hena, hyvä Sanna!

Kerrassaan mainio päivä! Seurakaveri Henri Manninen juoksi 2.19,28 ja Kenian treenikaveri Sanna Kullberg 2.48.13 tänään Firenzen maratonilla. Molempien ajat ovat komeita omia ennätyksiä. Henalla kyseessä vielä debyytti! Näköjään tähänkin aikaan vuodesta voi olla kovassa kunnossa. Laittakaa raporttia vaikka raastoon niin voidaan lukea kisan kulusta tarkemmin!

Oma lenkki kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia kulki Parkanon hiekkateitä. Sain juosta päivänvalossa ja keli oli plussan puolella. Tuntui kuin olisi ollut vasta syksy. Lenkin jälkeen herkullinen lounas ja päiväunet. Hiihdon puolella oli mielenkiintoiset kilpailut sekä miehissä että naisissa. Kyllä sellaisten kilpailuiden seuraaminen nostaa omaakin motivaatiota. Kyseessä kun on myös kestävyyslaji.

Juttu Japanin reissusta raasto.comissa. Mene nettisivuille ja klikkaa sieltä kohta kisaraportit.

Hiihto on ihan jees!

Hiihto on ihan seurattava laji. Totesin tämän katsellessani päivän maailmancupia Kuusamosta. Suomalaiset pärjäsivät ihan kohtalaisesti ja hiihtopuolella huippujen osalta näyttäisivät ns. pullat olevan hyvin uunissa. Hieman säpsähdin kun mietin, ovatko ne maailmanmestaruus- vai olympiakisat Vancouverissa tällä kertaa vuorossa? Niin tai näin penkkiurheiljalle on tiedossa jälleen mielenkiintoisia aikoja. Siinähän se talvi meneekin kivasti itse treenatessa ja katsellessa muiden kisaamista. Omalta kohdalta tammikuun osalta tulee katkos penkkiurheiluun, mutta jatkuu jälleen helmikuun alusta aina huhtikuun maratoniin asti. Tarkoitus on myös viime vuoden tapaan ulkoiluttaa kallista 150 euron hiihtopakettia kevyiden lenkkien osalta. Tuolloin Kalle Ruohola tarjosi juttuseuraa ja autokyytiä hiihtoladuille. Eräänkin kerran mies vielä jatkoi sivakointia, kun mun hartiapankista oli jo voimat huvenneet ja istuskelin autossa poppia kuuntelemassa. Suksien pohjissa oli pari vuotta vanhat pitoteipit..

Päivän reenien osalta iskettiin jo heti aamusta minuutin mäkiä viisi kertaa. Verryttelyä alle tuli 5+3. Kroppa totteli ihan mukavasti käskyjä ja sain juostua pidemmälle joka vedolla. Eilinen hieronta teki selkeästi hyvää vanhalle miehelle. Fysioterapeutilta saamiani tekniikkavinkkejä ja hengitysohjeita aion noudattaa jatkossa. Tällä hetkellä imitoin Matti Räsäsen juoksutekniikkaa. Illalla olisi ohjelmassa omituinen setti 3km+5km reipas+2x10x100m vuoroloikkaa+3km tv-kova+2x100m kovaa+hypyt ylös 3x5 hyppyä.

Illan treeni meni ihan mallikkaasti, joskin loikkimiset jätin kymmeneen. Keli oli mitä mainioin syyskeli mitä nyt pimeys hiukan terävöitti askelta kun säkkipimeässä yritti lopun kovaa juosta. Vikat 2km kulki 3.30 ja 3.05 (loiva alamäki). Illalla sauna ja kirkkokonsertti. Baldinin kuulumisia Rantakarin blogissa.

Perjantaiaamu valkeni normaalin myöhään. Kahdeksan aikaan lähdin lenkille ja ilokseni keli kirkastui loppulenkkiä kohti. Lenkin pituudeksi sain 1.20 ja tuntuma oli varsin erikoinen. Toisaalta juoksu oli herkkää eilisen halliharjoituksen jäljiltä ja toisaalta taas mies oli aika väsynyt. Päivällä tiedossa oli kunnon hieronta. Käsittely oli varsin perusteellinen ja tunne hieronnan jälkeen sellainen, että nyt meni perille. Illalla Parkanossa tein kympin verryttelyn ja juoksu kulki pienessä sateessa aika iloisesti.

Lenkin aikana ehdin pohdiskella yhtä ja toista, mutta päivän yllättävä uutinen oli Parkanon Urheilijoiden yleisurheilujaoston pitkäaikaisen puheenjohtajan Matti Ahosen poisnukkuminen. Hän teki vuosikymmenet tinkimätöntä seuratyötä ja oli pitkään yhtäkuin Parkanon Urheilijat. Seuran suuruuden vuosina 90-luvun puolivälissä seuralla oli SM-mitalisteja useassa eri lajissa. Muistan matkanneeni monta monituista matkaa Ahosen vanhalla Nissanilla kisoihin. Hän oli se, joka soitteli minulle usein ja kyseli kuulumisiani urheilurintamalta silloin kun olin jo muuttanut Jyväskylään asumaan. Viimeisimmän puhelinsoiton sain häneltä SM-maratonin jälkeen. Vielä kesällä olin käynyt Matin luona Lapinnevalla haastamassa kuulumisia. Lukuisten syysmaastojuoksujen, katujuoksujen ja sarjakisojen järjestäjä on poissa.

Äijäkööri EM-maastoihin!

Viikonlopusta jäi sellainen fiilinki päälle, että tänään piti reenissä kokeilla päivän kuntoa. Toinen syy innokkuudelle oli valinta Dublinin EM-maastoihin, jotka juostaan vain vajaan kolmen viikon päästä. Syksyn harjoittelu on ollut ehjää, joskin nyt syysmasennus on hiukan vienyt parasta terää. En ole oikeastaan koskaan ollut kovassa iskussa syksyllä, vaikka olen reenaillut ihan kunnolla. Ihmetellyt olenkin seurakaverin kunnon jyrkkää nousua syksyn ylimenokauden jälkeen. Itsellä se on ollut lähinnä sellaista kohtalaista tasoa, mutta se kisavireyden löytyminen on ollut nihkeää. Mukana olen ollut jo kolme kertaa Pohjoismaiden mestaruusmaastoissa ja aina on jäänyt sellainen tunne, että kovempaa olisin kyllä päässyt. Ehkä se vain on ollut niin, että toiset ovat kesän juoksijoita ja toiset sekä kesän että syksyn. Kaikesta huolimatta uskoisin, että syksyn kova harjoittelu ja kilpailu vain kehittävät pitkällä tähtäimellä ja pitävät treenien tason korkeammalla kuin jos olisi vain juossut kevyitä lenkkejä. Itse olen ehkä ollut sellainen joka paikan höylä, jota voisi syyttää keskittymisen puutteesta tietylle matkalle. Toisaalta taas jotkut ns. kovat juoksijat kyllä nykyään kilpailevat ympäri vuoden. He eivät lähde juoksemaan jokaista kisaa ennätys mielessä, vaan keskittyvät joihinkin tiettyihin skaboihin. Toivotaan, että ite löydän sen tarvittavan apinanraivon Dublinin nurmikentällä ja voin olla maalissa tyytyväinen suoritukseeni.

Päivän reenit: 1h=13km+2x100m aamusta, illalla 4km vr+5x100m+10x400m 68sek/200m hölkkä pal eli n.1.30+3x200m 30sek/200m pal+4x40m pakara/polvennostojuoksua+3km vr.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, jopa Chiba Ekiden. SUL:n nettisivuilta voi lukea maratonviestin lopputuloksen. Palautumisen uudesta aikaerosta aloitin istahtaessani Lahdessa bussiin. Kyydin sinne olin saanut Rami Virlanderilta, joka toimi joukkueen johtajana. 3,5 tunnin matkasta nukuin suurimman osan ja Jyväskylään saavuin kahdeksan maissa. Tyhjensin laukun, söin, katsoin puoli ysin uutiset ja menin nukkumaan. Seuraavan kerran olin hereillä puoli yksitoista. Sellaiset päälle 13 tunnin unet tuli siis katseltua ja paluu arkeen tapahtui yhtä verkkaisesti kuin oli alkanutkin. "Aamulenkki" tunti kymmenen ja puhelintulkkaus. Asioiden hoitamista ja toinen keikka. Kämpille imuroimaan ja toiselle lenkille (7km hippokselle, missä keskivartaloa+3km vr). Päivä meni enemmän tai vähemmän siis sumussa ja toivon vain, että mies palautuu seuraavan viikon aikana ja välttää edelleen sen sikaflunssan saamisen. Muuten tässä ei valittamista olisikaan huonon kunnon lisäksi.

Chiban viidennen osuuden kymmenen kilometriä oli varmaan urahi huonoin. Kauheella stimmungilla lähdin osuuttani juoksemaan kiinalaisen kaverin perään. Melko pian ohitseni juoksivat Puola ja Ruotsi. Varmaan minuutin kovempina kavereina kympillä mulla ei peeseihin ollut asiaa, mutta silto osuusaikani tuntuu surkealta. Osuuden loppuvaiheessa oli kolme terävää mäkeä ylittäen teitä ja rautateitä. Siksi muidenkaan ajat eivät kovin valtaisia olleet. Japanilaiset olivat todella kovassa lyönnissa ja heillä olikin Aasianmestaruus kilpailut hiljattain ja urheilijat olivat siis kunnossa. Omassa juoksussa oli pari ongelmakohtaa: hartiat jumitti matkan aikana (siis juoksin hartiat korvissa), maha oli sekaisin loppuvaiheessa kisaa ja juoksin Lunaracereilla. Kisatossuina Niken Katanat olisivat tällä kertaa saattanut olla paremmat. Sykkeet naputti ihan kisasykkeitä eli siinäkään ei ollut paljoa petrattavaa. Vitosen väliaika oli 15.30. Joo ja kyllä se kuuden tunnin aikaerokin saattoi vaikuttaa. Tässä siis kootut selitykset, mutta muuten kisasta:

Kannustus reitin varrella oli ajoittain korvia huumaavaa, kun katsojat huusivat "Tampere" tai jotain sinne päin. Välillä kuului oma nimikin ja luulen kovan raastoilmeeni saaneen sympatioita. Edessä iskuetäisyydellä juoksi Puolan Arthur, jonka tapasin helmikuussa Irlannin matkalla. Nyt tiedän oikeasti millaista on olla suurissa kisoissa ja miten valmistelut ym toimivat. Kaikki tehdään todella aikaisin alkuverryttelyjä ja suorituspaikalle tulemisia myöden. Urheilijat olivat tapahtumassa todella päätähtiä ja kaikki tehtiin heidän ehdoillaan mahdollisimman täydellisesti. Järjestelypuolella oli henkilöitä varmasti tuhansia ja reitin varrella varmaan se miljooja josta jo kirjoitinkin. Tulokset löytyvät täältä. Joo ja kisan päätähtäin eli ruotsalaisten nöyryyttäminen onnistui tällä kertaa pienen tuurin avustuksella. Mårtenin osuudella juossut hurri tuupertui ja keskeytti kun Måre juoksi rinnalle ja katsoi kilpakumppania tuimasti silmiin. Hyvä Måre!

Huomenna on siis kisapaiva. Yritin ladata jotain hyvaa kuvaa, mutta toi juoma-automaatin kuva tuli vahingossa. No antaa olla siina. Tama paiva meni ostoskeskusreissulla ja kaynnilla yhdessa temppelissa. Siina oli reissun kulttuuriannos ja taas aletaan valmistautumaan kisaan. Illalla palauteltiin kevyella tunnin lenkilla Martenin kanssa ja paalle kaynti japanilaisessa saunassa. Lampoa oli ehka 60 astetta ja lampimat vesialtaat olivat ehka paremmat. Huomenna siis skaba ja ma juoksen kympin osuuden numero viisi.

Toinen paiva Nihon Aerobics centressa on koittanut. Ruhtinaallisen kymmenen tunnin younien jalkeen lahdimme Martenin kanssa aamulenkille. Lenkki tapahtui kahdeksalta, eli silloin kun Suomessa oli klo 2 aamuyosta. Ei ihme jos valilla vasyttaa ja kroppa ei ole taysin palautunut yhdessa vuorokaudessa. Aamulenkin juoksimme makisella asvaltilla ja poikkesimme golfkentalle. Ehka reilun kilsan ehdimme juosta, kun mies tuli skootterilla takaa ja kohteliaasti ensi kysyi puhuimmeko japania. Sen jalkeen han sanoi juoksemisen olevan vaarallista golfkentalla ja sanoimme palaavamme samaa reittia takaisin. Han kuitenkin ajoi perassa varmistaen, etta todella poistumme paikalta. Yllatyksemme han alkoi juttelemaan ja kysyi olemmeko Suomesta. Ilmeisesti se ei tarpeeksi selkeasti selassa lukenut. Sen jalkeen han kertoi olleensa haamatkalla Helsingissa ja nahneensa revontulia. Tai ainakin han kaivoi kannykastaan sellaisen kuvan samaan aikaan kuin paristeli skootterilla. Hetken paasta vastaan tuli golfauto, jonka naiskuski kysyi tarvitsemmeko kyytia. Muuten kylla, mutta olimme lenkilla ja halusimme ulkoilla.. Jatkoimme lenkkeilya pienta tieta pitkin ja kohta olimme riisipellolla. Sellaisella kuin Chuck Norrisin leffoissa on. Sen takana oli NIC eli paikallinen urheiluopisto, mutta valissa oli pieni joki. Sen yli meni pieni metallisilta, mutta puskia oli pahasti kasvanut siihen eteen, etta homma meni raivaamiseksi. Pari piikka sain puskista, mutta kaarmeita ei onneksi silma havainnut. Paasimme aamupalalle ja lenkkiin oli aikaa kulunut 50minuuttia. Paivalla oli tarkoitus lahtea turismia harrastamaan, mutta koska pimea tulee jo kelleo viisi olisi aika jaanyt vahiin. Illalla pitaa viela kevyt reipaskin juosta.

Taalla paikalla on kovia nimia meidan lisaksi: Stefano Baldini, Graig Mottram, Catherine Ndereba, Berliinin MM maran voittaja Kirui seka muutama muu. Ruuan syominen on ehka mielenkiintoisinta ollut toistaiseksi. Kisaruokalassa saa kokkailla japanilaista ruokaa ja toistaiseksi maha on toiminut hyvin..

Terveisia Japanista. Lennot menivat hyvin ja illalla tulee varmaan uni hyvin valvomisen jalkeen. Illalla oli kevyt tunnin lenkki golfkentalla. Kisa on siis maanantaina.

H-hetki lähenee. On se kumma, että vaikka olen about miljoona kertaa lähtenyt ja pakannut laukkuni tulee mahanpohjaan se sama jännä tunne laukkua pakatessa. Käytännössä olen elänyt kahdeksan vuotta matkalaukusta, sillä Tansaniassa kävin koulua kolme viikkoa ja olin viikon lomalla kotona 260km päässä. Jo melkein valmiiksi pakattu laukku siis odotti sängyn alla reissuun lähtöä. Välillä pääsin kotiin huilimaan ja välillä pääsi kouluun kavereiden luo. Ainut pysyvä asia oli muutos.

Onneksi toi Finnairin lakko loppui ja pienen säätämisen jälkeen palasimme jälleen Finnairin lentoasiakkaiksi ja lyhensimme mennen tullen lennosta ajallisesti useita tunteja. Nyt sitten voisinkin tehdä töitä Jyväskylässä jo keskiviikkona kun hetkeä aikaisemmin olin ehtinyt ne keikat perua.

Illalla yritin varailla lentoja Etiopian keikkaakin varten, mutta kone ei suostunut tekemään kauppoja. Asia jäänee hoidettavaksi Jari Lahden hartioille. Hinnat kun alkavat nousta mitä myöhemmin lentoja ostaa. Nyt niitä saisi asevelihintaan 700e. Siinä iltasella alkoi väsyttämäänn siihen malliin, että päätin pitää ihan lepopäivän. Aamulla kello seitsemän olin juossut kasin ja käynyt hierojalla puolen päivän aikoihin. Illan koomailu enteili pientä väsymystä ja kokemuksesta olen huomannut, että kannattaa lähteä reissuun hiukan palautuneena muuten kymmenen tunnin istuminen voi tuntua aika raskaalta. Seuraavaa päivitystä saa varmaan odotella jonkin aikaa, mutta yritän päästä koneen ääreen Nipponista. Ainakin Helsingin MM

-kisojen aikaan Suomi-Japani rinnakkaiselo onnistui. Nyt on SUL:kin julkaissut virallisesti joukkueen ja starttilistat löytyvät tuolta.

Kananugetteja ja nuudeleita. Siinä sinkkumiehen palautusateria. Sen sijaan, että olisin truutannut joukkoon ketsuppia keksin tällä kertaa lisätä pähkinöitä, tuota mainiota proteiinin lähdettä. Juoksulenkki kulki sen verran tukkoisesti illalla, mistä voi päätellä pienoisen väsymyksen. Alkulenkistä juoksin maastossa. Ajattelin, että jos kerta pyörätiet ovat sulia eikä metsässä näytä juurikaan lunta olevan, ovat myös pururadat juostavassa kunnossa. Eivät olleet, sillä lumi oli siihen malliin tamppautunut, että rohkeimmat olivat kokeilleet hiihtoakin. Juoksu meni lipsutteluksi ja nivusissa hiukan kiristelin. Siirryin asvaltille ja askel tökki hieman alkumatkasta. Ei kulkenut juoksu oikeastaan missään vaiheessa ja tyydyin ajallisesti 1.20 mittaiseen lenkkiin. Aamulla olin juossut 9km.

Finnairin lakko taitaa päättyä kreivin aikaan sopivasti ennen torstaita. Nipponin valloitus saattaa sittenkin onnistua. Jos pääsen kympin juoksemaan pitää koittaa kepittää mahdollisimman hyvä aika. Japskit ovat kuulemma kovia Suomi faneja. En tiedä mikä meissä suomalaisissa on kiinnostavaa, mutta otetaan siitäkin selvää. Toi kuva on veteraanihalleista 2005. Kuten kuvasta näkyy huumori on pois ainakin lähtöviivalla, jos nyt noin muuten veteraanit osaavat suhtautua kilpaurheiluun sopivan rennosti.

On tää urheileminen ja varsinkin juokseminen sitten mukavaa puuhaa. Olen aina ollut samaa mieltä, tai lähes aina. Se itsensä voittamisen tunne on aina samanlainen ja treenin jälkeen on hyvä fiilis vaikka sitten pitäisi hiukan jääpussia käyttääkin. Tänään juoksin maineikkaassa Hipposhallissa pitkästä aikaa tonninvetoja ja hiukanhan ne ennakkoon jänskätti. Vielä kun piti yksin kiskoa menemään ja palautusaikaa vetojen välillekin annettiin vaivainen minuutti. Ajattelin, että eihän siinä kerkeä sitä kuuluisaa kissaakaan sanomaan kun pitää jo lähteä uuteen vetoon. Valmentaja oli kuitenkin miettinyt vauhdit mulle sopiviksi ja reeni tuli vietyä läpi. Eka veto oli 3.07, seuraava 3.03, sitä seuraava 3.02 ja sitä seuraava 2.59. Kun toiseksi viimeinen kulki aikaan 2.58 lähti viimeinen liikkeelle. Neljännessä funtsin jo hiukan kuinka tässä käy, kun tuo hengityskin tekee töitä ja vallan hiki tulee. Radalla ei tällä kertaa onneksi junnuja juoksennellut ristiin rastiin eikä väistöliikkeisiin tarvinnut tuhlata energiaa. Viimeisen vedon lähdin hiukan reippaammin liikkeelle 2.55 vauhtia ja suunnitellusti viimeisen kierroksen aikan vielä hiukan kirrasin vauhtia. Maalissa aika näytti 2.49 ja meikä oli tehnyt hallikauden 2009 ennätykseni. En nimittäin alkuvuodesta halleissa kilpaillut. Sen verran juoksun kulusta, että kunto näyttäisi olevan ihan kohtalainen ja vauhtejakin jossain määrin nyt löytyy. Ei musta ikinä maileria enää saa, mutta jos nyt kympin juoksijaa kuitenkin. Jos tässä vielä pysyy terveenä ja Nipponin maahankin päästään voi ensi viikon maanantain viestiosuus kulkea ihan kohtalaisesti. Tänään muuten valitaan Suomen edustajat EM-maastoihin, mielenkiinnolla odotan valintojen tuloksia.

Jouni "the" Haataisen kanssa loppuvetoja tehdessäni 3x100m (10m kiihdytys+20m rullaus+20m runttaus sekä 3x100m vain runtaten) mieleeni tuli ne hyvät ajat, jolloin Hipposhallissa reenaili nylkkyjä oikein urakalla. Oli Pulkkasta, Bärreä, Leskistä ja kauan aikaa sitten vielä Keuruun kovat kaveri JKU:n omien nylkkyjen lisäksi. Nykyään ei enää ole niin vilkasta ja junnutkaan eivät osaa pelätä juoksijoita radalla! Päivän kuva taitaa olla vuoden 2004 pm-halleista. Silloin voitin kisan kun vedin alusta loppuun. Tarkoitus on myös tulevana hallikautena kilpailla ja hakea vauhtia maratonia varten. Siis ainakin näin olen suunnitellut.

Päivän projektit suoritettu. Koko päivä niihin menikin. Ruhtinaallisten 11 tunnin yöunien jälkeen pitkällelenkille lähti kerrankin palautunut mies. Lenkkiseuraksi kelpuutin Antti Leskisen, Juha Puttosen ja Jouni Haataisen. Tarpeeksi tasokasta seuraa siis oli tarjolla vaikka lenkin puolessa välissä vitsimielessä totesinkin, mistä löytää tarpeeksi kovia juoksijoita suomenmaahan. Huipulle pyrkivän pitää näköjään olla tarpeeksi kovapäinen, lahjakas ja hiukan omaperäinenkin. Tasapaksut persoonallisuudet eivät kärkikahinoissa mellasta. Yksilölajien edustajissa heitä on, mutta on myös hyvin vaihteleva skaala persoonallisuuksia. Samaan sunnuntailenkkiin he suurine egoineen kuitenkin mahtuvat. Ei nyt vaan, leikkiä laskin :)

Sunnuntaipäivän tavoite oli suorittaa yksi henkilöhaastattelu Juoksija-lehteen. Sen verran voin paljastaa, että kyseessä oli harmonikkataitelija. Aineiston kerättyäni eli haastattelun suoritettuani kirjoitin kämpillä jutun kasaan ja olen varsin tyytyväinen haastatteluuni. Tapasin mielenkiintoisen persoonan ja huomasin jälleen kuinka erilaisia mutta samalla samanlaisia ihmisiä maapallolle sopii. Jokainen leipoo oman kakkunsa ja pääasia on, että pyrkii elämässään eteenpäin.

Seurakaveri Henri Manninen pisteli Hakunilassa kovan maantiekympin ajan: 30.14. Aika on kauden kotimainen kärkiaika Suomessa! Finnairin huomenna alkava lakko asettaa kysymysmerkkejä torstain Japanin lennolle. Tarkkana pitää olla muutenkin jos aikoo terveenä pysyä. Joo kohta pääsee taas hiihtämään. Pakko oli vielä laittaa toi Mannisen ja Hambergin vahva etunoja. Taitavat pojat olla lähdössä melkoiselle sprinttimatkalle kun noin on alhainen on lähtöasento!

Tylsällekin kaverille voi yhden päivän aikana sattua kaikenlaista, mistä hän voi kirjoittaa. Eri asia on jaksaako niitä kukaan lukea. Omalla kohdalla päivittäin käy kuitenkin 200 sitkeää lukijaa tsiigaamassa kuulumiseni. En tiedä johtuuko ne siitä, että olen SM-mitalisti vai siittä että tarpeeksi omaperäinen kaveri. Jatkakaa kuitenin samaan malliin ja muistakaan napsutella noita mainoksiakin!

Lauantaipäivä kului töiden merkeissä. Yhteensä sain kulutettua yhteen puhelintulkkaukseen lähes kuusi tuntia. Viranomainen oli alustavasti varannut vain kolme tuntia, mutta asiaa tuntui riittävän. Välissä ehdin onneksi pitämään lounastauon ja sen jälkeen tulkkaus soljui jälleen sujuvasti. Kirjoitin jatkuvasti muistiin avainsanoja ja ehdin muutaman uuden sanan tarkistamaan sanakirjastakin. Vaitiolovelvollinen ja puolueeton tulkki ei voi kertoa sen tarkemmin tilanteista tai asiakkaista, mutta voin sanoa vaihtelevuutta riittävän. Tossa mun työnantajan nettisivut. Palkoista sen verran, että tuon verran ei todellakaan jää käteen tulkatusta tunnista, mutta paremmin silti kuin kuin kaupan kassalla jos istuisin. Haaveena on joskus päästä takaisin Afrikkaan töihin tulkiksi tai joksikin muuksi.

Päivän löytö oli älytä lähteä treenaamaan Hipposhallille (käykää kattomassa halliennätykset) sen sijaan että olisin lipsutellut ulkona. Ohjelmassa oli hieman reippaampaa ja päätin juosta 5km 5.20 vauhdilla. Mopo alkoi heti keuliminaan hiukan liikaa ja vauhdiksi tasaantui 3.15 viimeisen tonnin kulkiessa 3.10. Syke oli hiukan anakynnyksen yläpuolella eli 170. Päälle rykäsin vielä viisi kaksisatasta samalla palautuksella aikoihin 32sek. Hallilla oli JKU:n muitakin urheilijoita ja kipeäksi eilen JKU:n gaalatilaisuudessa ilmoitettu Osku Torro ylitti 220 korkeudessa olleen riman ihan tosta vaan. JKU:n puheenjohtaja Antti Mero oli myös paikalla hölkyttelemässä ja kehui askeltani freesiksi. Muuten hallilla oli melko hiljaista ottaen huomioon, että oli lauantai-ilta.

JKU:n palkintogaala vuosimallia 2009 ja muuta jorinaa

Jälleen on yksi väsyttävä päivä takana. Iltapäivän viimeisellä keikalla meinasi mennä hermot. Tiedossa oli oletettu helppo keikka koululla, minne oli kutsuttu lapsen vanhempia ja opettajia. Sellainen perinteinen lasten riitojen selvittelyhän se oli. Maahanmuuttajataustaista kieltä puhumatonta lasta kiusataan, joka pamauttaa takaisin päin näköä puolustukseksi. Suomen mittapuun mukaan kyseessä on silloin vakava rike, kaikenlaista henkistä rassaustaa ei sen sijaan pahaksi luokitella. Tulkki siinä sitten yrittää pysyä kärryillä ja tulkata intensiivistä keskustelua. Asiat poukkoilevat asiasta toiseen, toinen puhuu päälle, äiti kääntää swahilin kielen tulkkaukseni vielä lapsen omalle heimokielelle. Varsinainen soppa on syntynyt. Aivot käyvät kuumana, mutta tulkki pysyy tyynen rauhallisena ja puolueettomana. Puoli viisi perjantaipäivänä olin aivan finito. Ehtiä piti vielä lenkille ennen kello kuuden JKU:n palkintogaalaa. Nylkkäsin kevyen seiskan, huuhtelin kainalot ja lähdin maistelemaan herkullista kakkua yliopistolle. Sali oli täynnä enimmäkseen junnuja ja heidän vanhempiaan. Omalle kohdalle lankesi kaksi esiintymistä yleisön edessä. Ne olivat SM-mitalisti ja sisupalkinnon pokkaaminen. Häveliäisyyssyistä kättely jätettiin tällä kertaa väliin ja tervehdykseksi tarjottiin kengän kärkien yhteen kopauttamista. Aika persoonallista, mutta aitoa ihmisten kohtaamista. Tunnelma oli hyvä ja lämmin. Pieneksi ongelmaksi muodostui kahden saamani ruusun kohtalo. Yleensä olen antanut kukkaset valmentaja Anterolle ja käskenyt hänen viedä ne Pirjo vaimolleen. Tällä kertaa ei Antsa ollut paikalla ja ruusut päätyivät kämpilleni. Levon aloitin perjantaisaunalla. Huomennakin olisi työpäivä, sillä edessä on kolmen tunnin puhelintulkkaussetti. Ihan mielekästä ja rahakasta puuhaahan se on. Parasta siinä on se että työnteko onnistuu omilla kämpillä. Haastavinta ehkä se, että kaikki viestintä ja havainnointi perustuu kuuloaistin perusteella. Välillä korva on lytyssä kun asiakas puhuu hiljaa, välillä voi vaikka kaivaa nenää viranomaisen sitä tietämättä...

Torstaipäivä meni kivasti työtä tehden. Se kai onkin elämän tarkoitus. Tehdä töitä sen verran, että pääsee reenaamaan. Joku toinen voisi olla eri mieltä. Aurinko kuitenkin näyttäytyi puolelta päivin ja virkisti hieman. Silti oli koko päivän nuutunut olo ja odotin vain kämpille pääsyä sekä päiväunia ennen iltareeniä. Jossain vaiheessa päätin, että nyt pitää keksiä jotain positiivista ajateltavaa ja aloin miettimään ensi viikon Japanin matkaa. Sitä aikani pohdittuani monta positiivista ajatusta nousikin mieleeni. Ensimmäinen on se, että pääsee jossain käymään ja toinen se että ehkä se aurinkokin näyttäytyy ja piristää osaltaan. Japanin Ekidenistä sen verran, että juostava matka on maraton ja joukkueessa juoksee kolme miestä ja kolme naista. Reitin varrella on arvoitu olevan lähes miljoona kannustajaa, mikä kuulostaa hurjalta luvulta. You tubesta löysin videoita aikaisemmista kisoista ja tuossa yksi mallikappale. Kuten kuvasta näkyy kannustusta on ja helikopterikin pörrää yläpuolella. Jos joku ei tiedä, niin Japanilaiset ovat maratonhullua kansaa ja arvostavat kestävyysjuoksua korkealle. Australian joukkueen aloitusosuuden (5km) juoksee tänä vuonna Greg Motram eli vauhtia on tiedossa. Tuosta kisasta kirjoitan vielä lisää myöhemmin, mutta tuolta vielä kuvia edellisiltä vuosilta.

Päivän harjoitus oli hallissa 12x200m/ 200m hölkkäpalautuksella 32-31 sekuntiin. Vedot kulkivat hyvin ja rennosti. Päälle vielä aitakävelyä, polvennosto ja pakarajuoksua niin olotila oli sama kuin silloin joskus ennenvanhaan. Ehkä pitäisi useamminkin treenata hallissa. Kuva: Juha Hellsten.

Miten kävisi, jos jokaisen lenkin suorittamiseen pitäisi hakea yhtä paljon inspiraatiota taitelijan tavoin kuten tänään? Luultavasti hölkkäharrastus jäisi siihen paikkaan. Ei nimittäin ole helppoa tehdä jotain asiaa kahta kertaa päivässä jos ei siitä jollakin tasolla pidä. Urheilu on välillä senlaista, että välillä treenaaminen huvittaa välillä ei. Hiukan kun järkeä käyttää ja katsoo ulos selviää pienimuotoinen alakulo. On pimeää, liukasta ja kylmää. Siinä kolme syytä liikaa olla treenaamatta.

Aamulenkki ja päivän työt vielä sujuvat kivasti, mutta kämpille päästyö tekisi mieli vain nukkua. Iltalenkille lähtö ei ole sen helpompaa pienten kauneusunien jälkeenkään. Tänään seurakaveri Puttonen toimi pelastuksena kun nöyrtyi kysymään meikäläistä lenkille. Oli kuulemma mp3:sen patterit loppu. Onhan siinäkin Puttosella suorittamista, kun ensin pitää juosta 22km lenkki ja päälle mennä vielä punttisalille hauiskääntöjä tekemään. Näistä jälkimmäinen suoritus ei lue harjoitusohjelmassa. Ite olen jo aikaa sitten luovuttanut puntilla käynnit vahvemmille kavereille ja sen kyllä näkee. Pitää sitten eläkepäivillä kohentaa tuota 45kilon penkkiennätystä. Taitaa muuten Teivo Cup jäädä juoksematta. Kelit kun ovat surkeat ja rahaa palaisi ainakin se 50 euroa testikisareissuun.

Näyttää se talvi nyt sitten tulleen. Päivän aikana sateli Jyväskylässä lunta siihen malliin, että iltalenkin sai tehdä kauniissa lumimaisemassa. Ilma oli sen verran lämmin, että lumi kai imeytyi hyvin maahan ja juostessa ei tossu lipsunut. Eri asia tietysti olisi ollut, jos olisi pitänyt jotain kovempaa juosta. Olen nyt pari päivää ottanut ihan lenkkeilyn kannalta ja yrittänyt vain palautua. Kilsoja tulee silti kohtalaisesti, mutta tehoja tulee vasta torstaina. Tämän päivän setti oli 12km+2x100m ja 17km köykästä+1x100m. Kerran tein välissä muutaman moniloikan. Aamupäivällä kävin morjestamassa fysioterapeuttia, joka antoi hyviä keskivartalon vahtistusohjeita. Samuli Pigg on toiminut Japanin hiihtomaajoukkueen fyssarina joskus ja hiihtänyt itsekin aktiivisesti. Hän osasi taitavasti kertoa, mikä kohta mun kropassa prakaa. Kehittymisen varaa vielä onneksi on silläkin osa-alueella. Seuraavalla kerralla katsotaan tuota hengityspuolta. Välillä tuntuu että hengitän liikaa pinnallisesti kisassa ja homma menee raastamiseksi aivan liian aikaisin. Tarkoitushan on puhaltaa happea voimakkaasti ulos ja vain hiukan kiskaista sisään. Kaikessa tässäkin on oma tarkka rytminsä. Asia on ollut tiedossa jo pitemmän aikaa ja välillä hengitys on pelittänytkin. Lauantain kisa homma meni naamavärkin vääntelyksi heti alkumetreiltä alkaen. Kuva Juha Holsten.

Elämänhalu alkaa pikkuhiljaa palata. Sain kaverilta kehoituksen teipata PM-maastojen tuloslista jääkaapin oveen. Näin ainakin perusasiat ja motivaatio pysyisivät korkealla. Pysyn edelleen kannassani siinä mielessä, että kunto on kohtuu hyvä, mutta valmistautuminen kisaan ei ollut paras mahdollinen. Silti voisin tiettyjen mittareiden valossa sanoa olevani jälleen paremmassa kunnossa kuin edellisvuonna. Harjoittelu on ollut hyvää ja korkealaatuista ottaen huomioon, että on vuoden synkin jakso jolloin harjoittelu on kaikkein vastenmielisintä. Tarkoitus ei ole höykyyttää kehoa uupumuksen partaalle, sillä kevääseen ja kesään on vielä aikaa. Uskoisin vain, että toisilla syysvire yksinkertaisesti on parempi kuin toisilla. Lisäksi täytyy myöntää se tosiseikka, että toiset ovat toisia parempia. Kilpaurheilu asettaa juoksijat paremmuusjärjestykseen. Silti se ei estä ettei saisi haaveilla voitoista tai että jonain päivänä vielä kulkee kovaa. Se ei pelaa joka pelkää. Valitettavan usein kotimaisissakin juoksijoissa on niitä, jotka parikymppisenä luulivat saavuttaneensa oman maksimusuoritustasonsa. Tai sitten niitä, jotka luottavat liikaa oletettuihin hyviin juoksijan geeneihinsä ja siitä syystä harjoittelevat liian vähän. Kotimaan kentillä sellaista yleistä kannustusta on vaikeaa saada, mutta kehottaisin silti juoksijoita katsomaan rajansa ja spekuloivansa vasta kun ura on ohi.

Eilen juoksin 2.05 Leskisen, Liikasen ja Haataisen kanssa. Juttu luisti ja aika kului nopeasti. Tänään tyydyin kahteen palauttavaan lenkkiin 12+10+keskivartalo jumppa+3km. Illalla motivaatiota hain You Tubeen laitettujen BBCn laadukkaiden Hailesta kertovien dokumenttien merkeissä. Tunnelmaa luo Shubertin sävellys. Niin ja päivän kohokohta oli ehkä elinkeino- ja kauppamininisteri Mauri Pekkarisen tulkkaaminen. Mauri oli tullut tutustumaan Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalveluihin ja halusi kysya muutaman kysymyksen parilta maahanmuuttajalta. Tein toimeksiannon ja Pekkarisen poistuttua oli itse kohokohta eli pullakahvit. Päivän kuva: Juha "Hell" Helsten.

Eilisen pettymyksen ruotiminen jatkuu vielä jonkin aikaa. Kirjoitin edellisen tekstin kännykälläni automatkalla Jyväskylään. Aika kätevästi sain sillä valokuvankin liitettyä tekstiä elävöittämään. Netti itseasiassa toimi aika hyvin liikkuvasta autosta. Vanha mokkula ei tahtonut oikein pelittää ollenkaan kun aikaisemmin junamatkalla olin yrittänyt käyttää läppäriä ja nettiä. Facebook ym. muun selailun lisäksi sain ladattua Nokian musiikkikaupasta Armin van Buuren biisejä. Ostaessani kännykän sain latauslipukkeen, jolla voin imuroida 25 biisiä ilmaiseksi. Kohta tuo etu on käytetty.

Niin, sitä eilistä kisaa voisi katsastella myös itselle edullisesta näkökulmasta, eli vertaamalla edellä juosseitten kotimaisten jyrien kympin tuloksia. Matti 28.52, Tuomas 29.11, Mårten 29.16, Juha 30.40, Miika 30.11. Kärkikolmikkoon olisi siltä pohjalta pitänyt muodostua minuutin välimatka. Nyt se oli Matti 1.14, Tuomas 44, Mårten 24 ja Juha 14. Luulen että ainoastaan Matti suoriutui tasonsa mukaisesti ja muita harmitti enemmän tai vähemmän oma suoritus. Syksyllä tietysti on hiukan vaikea olla huipputikissä, koska monien pitämästä ylimenokaudesta ei ole niin pitkää aikaa. Silti olisi ihan kiva tietää, mitä reenejä ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset tekivät valmistautuessaan kisoihin. Oliko se ihan peruslenkkeilyä vai kenties kovia reenejä? Ite on pääasiassa mennyt syksyn kiihtyvillä reippailla maastossa sekä muutamilla mäkivedoilla. Tehot ja vauhdit ei niissä kovin korkealle noussut mikä nyt sitten näkyi kisassa. 3.10 kilometrivauhdin juokseminen tuntui työläältä ja jo alkuvaiheissa putosin kärkiporukasta. Junnut hyppivät silmille alkukierroksilla, mutta onneksi lopussa kestävyys voitti :) Tilannetta ei enää helpota se, että ehkä ensi lauantaina juoksen Teivo Cupin 5km valmistautumisena Japanin keikkaa varten. PM-maastojen majoituksena toimi Leipyölin maatilamatkailu. Ihan siisti mesta.

PM-maastot Perniö 2009

Pohjoismaiden parhaat maastojuoksijat vuosimallia 2009 on ratkottu. Mielestäni kilpailun taso oli kovempi kuin esim viime vuonna. Miesten kisan kolmoisvoitto meni 3.40n mailereille Tanskaan. Oma kisa lähti yskähdellen liikkeelle. Tuntui että alusta lähtien sai luukuttaa täysiä. Maasto oli yllätykseksi tosi tasainen. Olin varautunut raskaampaan maastoon ja rataprofiilikin näytti ennakkoon mäkiseltä. Todellisuudessa reitti oli tosi tasainen ja vauhdikas juostava. Näin jälkikäteen jos tämän olisi arvannut olisi ehkä kannattanut juosta esim tonnin vetoja. Kärki juoksi kisan läpi alle 3min vauhtia. Vaikka kyseessä oli siis kotikisat eivät kaikki juoksivat tienneet millainen reitti oli tulossa. Jopa suomalaisilla maileireilla olisi nyt ollut sanottavansa. Oma tavoite eli joukkuemitali jäi vieläkin saavuttamatta. Ehkä ensi vuonna sitten Norjassa. Luulen että kunto nousee tästä vielä paljon ja Japanissa saattaa olla kohtuu kunto jos mies pysyy terveenä. Olisi vain tehnyt mieli juosta kovaa jo tänäänkin. Pieni näpäytys eli ennakkoon kovempien voittaminen tuntuu aina yhtä makealta.

Valmistelut lauantain PM-maastoja varten alkaa olla tehtynä. Eilen oli hieronta ja sekä kevyt päivä. Aamulla ysi ja illalla kymppi mennessäni Anterolle saunomaan. Töiden jälkeen otin pitkät päikkärit ja heräsin kun pimeä oli jo tullut. Teki mieli jatkaa seuraavaan aamuun asti, mutta järki käski toisin. Työkeikallani neuvolaan olisin saanut ylijäämä sikainfluenssa rokotteenkin, mutta kieltäydyin siitä kuultuani, että jopa kova kuume voi tulla sivuvaikutuksena. Vähintään tulisi kipeä käsivarsi ja kropan reaktioita lääkeaineeseen. Päätin jättää tällä kertaa väliin, kun lauantaina on tärkeä kilpailu. Jos rokotetta tarjotaan myöhemmin työpaikan kautta saatan sen ottaakin. Edessä kun on Japanin reissua ja muuta.

Päivän valmistavaan harjoitukseen viime viikon tapaan kuului 6x200m hölkkäpalautuksella. Siinä missä viimeksi tyydyin 32 sekunnin vauhteihin tänään mentiin jo alle 30 sekunnin. Tuntuma juoksuun oli parempi ja kroppa herkemmässä kunnossa. Siitä ei ole tietoa näkyykö se parempana kisasuorituksena kyseessä kun on 9km maastossa. Etukäteen veikattuna kisasta tulee kyllä kova, eikä ole yhtään häpeä jos ei heti kympin sakkiin sovi. Tarkoituksena on kuitenkin aloittaa rivakasti ja pyrkiä pitämään asemat. Matkan edetessä sitten pyrin poimimaan kavereita, mutta kisa on kuitenkin aina kisa eikä etukäteen voi käsikirjoitusta laatia. Huomiselle on kuitenkin luvattu lumisadetta joka sulaa pois ja muuttuu sohjoksi Etelä-Suomessa. Piikkareille siis saattaa olla käyttöä, vaikka välillä jo ajattelin juoksevani tossuilla alustan ollessa kova ja jäinen. Kauden 2009 spekulaatiot PM-maastojen kohdalta on käyty ja seuraavaksi on siirryttävä sanoista tekoihin. Ylläoleva kuva piristäköön muistia viime vuoden skabasta.

Eilisen vaisun treenin jälkeen tuli tänään jälleen palautettua usko omaan tekemiseen. Lähdin reenaamaan tällä kertaa tankanneena ja levänneenä. Kevyet tirsatkin tuli otettua. Treenikaverina tällä kertaa Erik, joka oli suunnitellut spurtteja lenkin varrelle. Itse lenkkivauhti maastossa oli kohtuu reipasta ja siihen väliin aina kun sopiva maastonkohta tuli iskettiin vetoa. Välillä tasaiseen, välillä mäkeen. Useinmiten juosten, mutta pari kertaa loikkien. Kämpille päästyäni kello näytti 1.23 reenin kestoksi. Se mikä oli ilahduttavaa tällä kertaa oli se hyvä fiilis. Jalat pelittivät aivan eri tavalla kuin eilen ja frekvenssiäkin sain aina väliin iskettyä kunnolla. Hain sellaista kilpailutuntumaa, eli että kovaa mutta mahdollisimman rennosti ja vaivattomasti. Siis sitä haamujuoksemista, jossa pakarat vain läpsyvät pakaroihin eikä tunnu missään. Pääfokusointi terhakkaassa mäkien nousemisessa eli siinä missä usein eroja vastustajaan tehdään kilpailussa. Alamäissä ja tasaisella juoksemisessa ei mulla yleensä ole ongelmia, siitä pitävää huolen pitkä harppa. Virkeitä pimeälläjuoksupäiviä!

Tänään sain maistaa perustyöläisen arkea, kun olin myöhästyä treeneistäkin. Kello jatkoi kulkuaan, kun olimme maahanmuuttajapalveluiden työntekijän kanssa kotikäynnilla. Meille tarjottiin teetä ja tulkkasin asioita maan ja taivaan väliltä. Välillä vilkuilin kelloa ja yritin hoputtaa viranomaista. Tunnin keikka se oli kuten oli sovittukin, mutta mulla painoi reeni päälle. Pienessä kiireessä mieleeni tuli, kuinkakohan kauan tälläistä pientä stressiä jaksaisi. Yleensä syön ja huilaan kämpillä ennen treeneihin lähtöä. Nyt melkein suorilta jaloilta lähdin harjun pururataa kiertämään kahdeksan kierrosta. Tavoitteena oli reipas vauhti ja lopussa kovaa. Sitä kovaa ei tullut missään vaiheessa vaan vauhti pysyi samana vaikka yritin kiristää vauhtia. Jalat olivat väsyneet ja syke ei noussu. Selkeä merkki siitä, että palautuminen kisasta on vielä kesken. Huominen hieronta ja loppuviikon kevennys varmasti tuovat uuden stimmungin päälle kisaa ajatellen.

Veljeni laittoi oivallisen linkin. Jos mikään ei nykyään hetkauta niin ei sitten tämäkään. Joku voisi ajatella, että Afrikka on aina sitä samaa eli kurjuutta. Nyt kuitenkin omalla kohdalla tulkattavista asiakkaista valtaosa tulee Kongosta ja varmaan tuollaisilla mestoilla ovat eläneet ennen Suomeen tuloaan. Mahtaa olla iso muutos elämässä.

PM-katsastus Pajulahti

Katsastuskilpailu Pajulahdessa on käyty. Selvitin itseni kolmen parhaan joukkoon ja varmistin paikkani Suomen joukkueeseen. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut maastojuoksussa kilpaillaan ensi lauantaina Perniössä Salon lähellä. Suomella on tällä kertaa lähettää mielestäni erittäin vahva joukkue ja menestystä on odotettavissa niin henkilökohtaisessa kilpailussa kuin joukkueskabassakin. Oma tavoite on sijoittua mahdollisimman korkealle ja voittaa ennakolta joku kovempi kotimainen menijä. Tämän onnistuessa olen melko korkealla. Joukkuesijoitukseen kun lasketaan kolmen parhaan juoksijan sijapisteet. Viime vuonna paras suomalainen oli seurakaveri Juha Puttonen muistaakseni viidennellä sijalla. Itse taisin olla sijalla 14, eli sitä lähdetään parantamaan.

Eilinen kisa oli todella tiukka omalta kohdalta ja ensi lauantain kisa ei sen vaikeampi enää voi olla. Startti tapahtui odotetun rivakasti ja jouduin jojottamaan heti alusta lähtien. Hengitys teki pikkupakkasessa kovasti töitä ja vaativa maasto terävine ylä- ja alamäkineen teki reitistä haastavan. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä olin Puttosen ja Bostömin peesissä ja yritin vain roikkua. Kierrosta aikaisemmin olin ohittanut kovaa aloittaneet Toivolan ja Laurilan. Melko lähellä iskuetäisyyttä pysyin koko kisan ajan, mutta kärjen rinnallepääsyä lukuunnottamatta lähinnä seurailin Puttosen taktista peliä Boströmiä vastaan. Mäissä Puttonen veti vahvasti ja selkeästi hallitsi kisaa mennen tullen. Maalissa hän oli Boströmiä edellä 9 sekuntia ja minä taas 5 sekuntia Boströmin takana. Vaivanpalkkioksi raastosta saimme edustuspaikan lisäksi Pajulahden huivit! Paluumatka Jyväskyläänn meni koomaillessa. Sunnuntain kahden tunnin lenkki Juhan kanssa sujui kohtalaisesti, mitä nyt pientä lihaskipua molemmilla oli. Seuraava kisa juostaan jo piikkareilla.