torstai 5. maaliskuuta 2009

-5km Kip Keinon kentälle+2x100m+15x200m/1,5pal (hölkkä)+3x5 syväkyykky hypyt+4km vr
- ip lepo tai kevyt 10km

Taas on yksi hyvä harjoitus tehtynä. Ohjelmassa oli kaksisatasia, jotka päätin tehdä läheisellä Kipchoge Keinon stadionilla. Paikka aukeaa paikallisittain myöhään ysiltä, jolloin alkaa olla jo lämmintä. Hölkkäsin sinne ja aloin tekemään vetoja kun kenialaiset vielä makoilivat nurmella odotellen kavereidensa saapumista. Hiekkapohjaisella kentällä oli vielä havaittavissa kalkilla vedetyt radat ja lähtöviivat. Päätin vetää nelosrataa, jotta en olisi nopeimpien tiellä. Vedot kulkivat lenkkareilla kivasti aloitusvauhtina 32sek. Seitsemän vedon jälkeen Säipän vetokaveri Dan tuli jeesaamaan ja vauhdiksi vakiintui 31sek. viimeiset kaksi oli 30 ja 29sek. Palautus oli 200m, johon kului aikaa 1.30min. Mielenkiintoista oli havaita, että kun Suomessa syke ehtii laskea 120 tuntumaan, niin täällä mittari näytti 140. Viimeisimmät palautukset kulki lähemmäs 150 sykkeellä. Voisi sanoa treenin olleen kohtuu rasittava. Vielä kun verryttely kentälle ja takaisin kulki 150 sykkeellä. Jotain vaikutusta vuoristolla siis on, mutta jos mies kestää tämän ei kunto voi muuta kuin nousta.

Jos kovista kenialaisista kirjoitan, niin eilen verryttelylenkillä ohitimme oranssiin tuulitakkiin sonnustautuneen Sammy Koririn (mara 2.04). Jarkon ja Benkun poistuttua paikalta kiersin Sammyn kanssa pari kierrosta jutellen niitä näitä. Tämä kolmen lapsen isä valmistautuu Tokion maralle, joka on 2,5 viikon kuluttua. Mies ei ollut vielä Suomessa käynyt, mutta toivotin hänet tervetulleeksi. Joo ja urheilukentällä oli varmaan viisikymmentä nylkkyä yhteensä vetämässä omia reenejään. Muiden yleisurheilulajien harrastajia ei silmä havainnut.

3 kommenttia:

  1. Löytyikö kuularinkiä edes koko kentältä?

    Reader

    VastaaPoista
  2. Mistä ihmeestä tunnistat nuo kenialaiset juoksijat. Onko niillä kaikilla nimilaput vai tosiaanko juoksutyylin perusteella tunnistat jo? ;)

    Ei onnistuis multa...

    Reader

    VastaaPoista
  3. Hajun perusteella. Ei vaan ma oon seurannut urheilua, myos niita kansainvalisia kisoja. Jokainen juoksija on oikeesti erinakoinen. Tanaan Janeth Jepkosgei oli lenkilla paikallisen sporttiklubin nurmella, missa mekin juostiin.

    VastaaPoista