Jos jotain kertomisen arvoista Kuhtaissa lenkkeilystä vielä haluaa kertoa ovat teiden ja polkujen varsilla tepastelevat Hevoset ja lehmät. Eilen aamulenkillä hevosia tuli vastaan koko tien leveydeltä ja olis siinä vähän jänäämistä jyräävätkö alle vai kuinka. Onneksi ovat aika säyseää lajia, eikä kunnon hevosenpotkua edes tullut. Ne (lehmät ja hevoset) käyskentelevät lähivuorilla päivät pitkät ruohoa syöden. Aika mielenkiintoinen elämäntehtävä niilläkin. Ei varmaan paljoa ressaa tepastella vuorten rinteitä ylös alas pitkin päivää ja illalla palata tallille huilimaan. Kerran kun käytiin hissillä 2300 metrissä niin johan sielä yksi hevoslauma vietti lounastaukoa. En tiedä mitä friisiläisiä vain minkärotuisia ovat, mutta työhevosilta näyttävät. Joskus aikanaan varmaan niille hevosvoimille on ollut käyttöäkin. Täytyy olla hapenottokin kunnossa, jos täällä ylhäällä elelevät. Mielenkiintoista oli silti huomata niiden aamulla ylämäkeen pyrkiessä hengittävän hieman kuuluvammin. Kevyesti pillastuneena muutama spurttaili menemään meitä juoksijoita töllistellen. Mukavia juoksukokemuksia siis Kuhtaista. Ei niin mukavia sen sijaan ovat sinne tänne sijoitellut liukumiinat. Varsin tuoreina ne ovat kunnon ansoja mitä pitää varoa. Alemmalla padolla paikallinen maajussi oli tänään leikannut ruohoa pikajuoksijoille tarkoitetulta 500m pururadalta. Rata oli aidattu ja lehmät eivät päässeet nauttimaan tuoreesta heinästä. Herrasmiehenä maajussi heitteli ruohoa sitten aidan toiselle puolelle ja lehmät laumana kirmasivat syömään herkkuheinää. Mielenkiintoisen havainnon tein kun yksi lehmä väkisten halusi maistella puuaidan välistä toisella puolella olevaa ruohoa, vaikka sillä olisi ollut aivan vieressä tuoretta tavaraa. Miten se sanonta olikaan: ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Kuulemma saksan kielessäkin esiintyy kyseinen sanonta. Että tälläistä tarinaa iltasatuna.