sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Rotterdam

Tässä vaiheessa olisi hyvä aika lopettaa blogin päivitys. Se kuitenkin merkitsisi luovuttamista ja sitä en aio tehdä. Päivän maratonraastosta ei tullut sitä mitä tavoittelin ja tässä kootut selitykset.

Oikeastaan niitä pikkufiboja oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta pääsyy ehkä lienee kylmä ja tuulinen keli. Meikäläisen lihaksikas kroppa hyytyy pahasti viileässä säässä ja tämäkään päivä ei tehnyt poikkeusta. Haagissa oli +6 ja kova tuuli, niinpä juoksin pitkässä paidassa ja pyöräilysortseissa. Tänään piti olla hyvä ja lämpöinen keli. Tulikin tuulta.

Meikä veteli suunnitellusti kisasortsit ja kisapaidan päälle ja kuvittelin kaiken olevan ok. Verryttely jäi käytännössä tekemättä kun kävelimme startti alueelle. Olimme eliittiryhmässä, mutta meidän piti seisoskella 10min ennen starttia paikallaa. Mihinkään ei saanut lähteä ja avarit jäi tekemättä. Jo starttialueelle pääsy oli säätöä ja hyvä ettei myöhästytty. Aamulla piti juomapullot taksilla viedä ennen kello kahdeksaa teknikom rakennukseen. Paikka oli huonosti merkitty ja melkein ei löydetty sitä ollenkaan. Hyvä siis että saatiin omat juomat ollenkaan.

Startti tapahtui ja eka kilsa 3.15 siis aika säyseää vauhtia. Peesailin kolmosporukkaa ja Hena veteli kakkosporukassa. Vitonen 16.24ja kymppi 32.27. Juoksu kulki ja sykkeet oli alhaiset. Kaverit kiristeli 13km jälkee ja tipuin yhtäkkiä. Sinnittelin, mutta vauhti tippui ja hartiat olivat jäässä. 15km kulki aikaan 49.00 ja päätin keskeyttää. Vika tonni oli vienyt aikaa 3.30 ja jalat alkoi olla puhki, siis jo 15km kohdalla! Otin metron keskustaan ja hain juoksukamat.

Analyyttisesti pohdittuna siis: Monte Gordon leiri oli onnistunut, mutta jotain fibaa sielläkin tapahtui. Eka ongelma oli selkä ja pieni jumi. Toka oli alkuleirin flunssa. Kävin torstaina selkää aukasemassa ja jalkoihin ei koskettu siis niiden piti olla palautuneet. Energiaa tankkasin tiistaista lähtien ja eilen verrytellessä tuntui hyvältä. Rahaa palaa, mutta antaa palaa. Leirit maksaa ja niin poispäin. Ehkä olisi ollut parasta lipsutella Jyväskylässä niinkuin ennen Haagia! Omasta mielestäni en tänään liian kovaa startannut ja vauhti oli sopivaa mulle. Jos olis ollu joku paita kisapaidan alla niin homma olisi saatettu sillä pelastaa. Jälkiviisas on hyvä olla, mutta pakko sitä on analysoida omaa suoritusta. Elämä jatkuu..

No niin jatketaan naputtelua. Tosiaan taitaa se olla niin, että urheilu opettaa pettymysten sietämistä. Sanomattakin on selvää, että urheilussa on tunteet voimakkaasti pelissä. Pettymyksen hetkellä sen lisäksi että urheilija on tyytymätön suoritukseensa hän kokee huonommuutta suhteessa toisiin. Urheilijaa saa arvostella kuten poliitikkoa. Mä olen sitä mieltä, että urheilla kannattaa vain itselleen.

No jaa, Henri keskeytti Fransiksen tavoin. Hena joutui tekemään puskareissun ja noukkimaan juomapulloja äkkipysähdyksiä tehden. Mäkin huomasin, että joku mamma pari kertaa seisoi juomapöydän edessä ja jouduin koukkaamaan saadakseni pulloni. Senhän tietää mitä se reisille tekee kun parinkympin kohdalla tekee äkkikäännöksen. Siis vaikka oltiin eliittiryhmässä meille ei juomapulloja käteen annettu. Toista se oli Hollannimestaruudesta taistelevat, joille moottoripyörä antoi juomapulloja käteen. Tutut TDR kaverit veti sopivaa vauhtia ja mun olisi pitänyt pysyä siinä ainakin 25km asti. Haagissa olin puolimatkaan asti ja lopun kympin painelin ruotsalaisten kanssa. Maraton on silti maraton ja mulla onnistumisia tulee siinä todella harvoin.

16 kommenttia:

  1. No voihan rähmä. Keliä ei voi itse valita, se on mitä mitä sattuu olemaan.

    Ei kun uutta matoa koukkuun.

    VastaaPoista
  2. Portugalin jälkeen aivan liian kylmä keli, ei ihme että hyytyy. Hyvä että keskeytit. Tänään ei ollut vielä palkkapäivä mutta kohta on.

    Kevät on muuten täällä jo pitkällä. Ja on lämmintä :-)

    ayla

    VastaaPoista
  3. Harmi kun ei tänään natsannut! Tsekkaa tilanne; ei se kunto ole minnekään kadonnut.

    VastaaPoista
  4. Näin. Aina se harjoittelu ei vain onnistu. Tällä kertaa tuli tällainen ansaittu tulos. Toisella kertaa sitten ehkä toisenlainen.

    Jos juoksit vain 15 kilsaa, niin vielähän voisi yrittää jossain keväällä? Mutta toki jos tuntuu ettei kulje niin eihän se sitten muuksi muutu...

    Mainalainen

    VastaaPoista
  5. Elämä jatkuu. Kisoja tulee kisoja menee.
    Maraton on siitä ikävä matka että yhteen päivään pitää sattua kaikki kohdalleen. Ei pääse yrittämään ensiviikolla uudelleen. Tilanne pitää vaan nollata ja alkaa miettimään seuraavaa tähtäintä. Kunnossa ei kuitenkaan ole mitään vikaa, Tsemppiä.

    VastaaPoista
  6. Maratonpettyneisyyteen ei auta mikää lohdutus tai olalle taputtelu, joten totean yks'kantaan: Voihan PASKA!

    VastaaPoista
  7. Toisaalla Keski-Euroopassa, Berliinissä, oli aamusta myös niin kylmä, ettei edes paksu kaulahuivi, villapaita ja farkut lämmittäneet...

    VastaaPoista
  8. Harmi juttu, kun tänään meni niinkuin meni. Ei muuta kuin katse kohti uusia kisoja. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Harmi homma, ei tohon voi muuta sanoa. Maratonpettyneisyyteen ei ole muuta lohtua kuin aika.

    Kertomasi perusteella Rotterdami tuntuu muuten aika paskasti järjestetyltä kisalta, mutta samaa olen kuullut eräiltä multakin. Jätkät on eliittiryhmässä ja silti pitää viedä ite pullot aamulla, eikä kerrota edes että minne ja sitten pitää seisoskella paikallaan lähtökarsinassa. Käsittämätöntä! Ilmeisesti siellä on oikeasti vaan yksi eliittiryhmä ja se on ne, jotka ovat alle 2.10 -miehiä.

    VastaaPoista
  10. Joo tossa oli muutama juttu. Lisäksi vielä Henrin ilmoittautumista ei näkyny missään vaikka asian piti olla kunnossa.. Me oltiin kai b-elittiryhmässä. Katotaan nyt yrittääkö keväällä vielä uudestaan vai tähtääkö SM-maantielle.

    VastaaPoista
  11. Hampurin maraton on 2 viikon päästä. Nyt juoksit vain 15 km, joten ei muuta kuin Hampurin järjestäjiin yhteyttä. Hyvä ja halpa majoitus läheltä lähtöä ja maalia löytyy Hampurin suomalaisesta merimieskirkosta. En tiedä onko jo täynnä, mutta kannattaa kysyä...Kirkon aiempi pastori juoksi aina itekin Hampurin maran, mutta uutta pastoria en tunne.

    http://www.finnkirche.org/

    VastaaPoista
  12. Harmin paikka. Mutta pistä ilmottautuminen Hampuriin jos vielä onnistuu ja uutta yritystä vaan. Henkisesti varmaan vaikeata... Saksalaiset on täsmällisiä noissa järjestelyissä, luulisi pullojen tulevan käteen paremmin! Kyllä se tulos sietä vielä tulee!

    Miten muuten Henrin kävi?

    T: Darren

    VastaaPoista
  13. Henrillä meni maha sekaisin ja piti käydä "puskassa". Lisäksi juomien kanssa oli ongelmia ja piti jopa palata taaksepäin hakemaan pulloja kun mammoja oli edessä. Ei näin..

    VastaaPoista
  14. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun!
    Kyllä se tuloskin sieltä tulee.

    Täällä palaa kans rahaa leirin muodossa ja
    toivottavasti tulis sitten 2 viikon päästä kisastakin vielä tulosta...

    VastaaPoista
  15. Sen suhteen mitä tehdä, helpottanee seuraava ajatusaleikki: Kumpaa varten olet talvella harjoitellut ja leireillyt, kovaa maratonaikaa ja sitä myötä EM-kisoja varten vai SM-maantietä varten. Se kumpi on mielestäsi oikea vastaus kysymykseen määrää sen, mitä teet seuraavan parin viikon aikana.

    VastaaPoista
  16. Kuppi nurin ja pensselit santaan?

    Irvine Bessermann

    VastaaPoista